Claire Keegan: Kasvatti

 

Puut heittävät varjonsa ison vapaana juoksevan koiran turkkiin ja se haukahtaa pari kertaa kuin viran puolesta, istuu sitten rappusille ja katsoo ovelle, jolle on ilmaantunut seisomaan mies.

Irlantilaisen  Claire Keeganin pienoisteos Kasvatti oli kesäinen kertomus köyhän perheen Petal-tytöstä, joka vietiin kesäksi sijaiskotiin, sillä kotona oli jo runsaasti lapsia, runsaasti syöjiä. Kirjasta on tehty elokuva nimeltään Hiljainen tyttö. Petal ei paljon puhunut, mutta silloin kun puhui, niin se oli tarkkaan harkittua.

"Jumala sinua varjelkoon, lapsi", hän sanoo. "Jos olisit minun, en ikinä jättäisi sinua ventovieraiden huomaan."

Semmoistahan se on, että lapset jätetään vieraiden ihmisten hoitoon. Ei voi tietää millaisia esim. hoitajat ja opettajat ovat luonteiltaan. Vanhemmille he voivat olla ihan erilaisia kuin lapsille. Petal ei tuntenut sijaisvanhempia, mutta vanhemmat tunsivat heidät. Uskoisin, että ennen viemistä sijaiskotiin, vanhemmat olivat olleet yhteyksissä sinne.

Lähden niiltä sijoiltani ja juoksen pitkin kujaa. Tuntuu ettei sydän ole minun rinnassani, että kannan sitä käsissäni, kannan mukanani ja juoksen aivan kuin minusta olisi tullut viestinviejä sille mitä sisälläni tapahtuu.

Petal-tytön kesästä olisin voinut lukea enemmänkin. Isolla fontilla ja rivivälillä tarinaa oli saatu riittämään nippa nappa seitsemällekymmenelle sivulle. Petal sai kokea sijaiskodissa hyväksyntää ja tukea semmoisissa asioissa, jota hän ei aiemmin ollut saanut. Kotona äidillä oli liikaa lapsia hoidettavanaan ja isä oli mikä oli. Kirjan sivuilla vaihteli tunteiden kirjo. Epävarmasta lapsesta kasvoi kesän aikana tunnekirjoltaan rohkeampi tyttö.

Claire Keeganin Kasvatti nosti esille hiljaisen tytön.

 

Claire Keegan, Kasvatti

Suom. Kristiina Rikman

Keltainen kirjasto 2024

s. 81

Foster 2010

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 

Jenna Kostet: Punainen noita

 

Sinua rangaistaan huomenna. Ei sinua mestata, mutta sinulta piiskataan lihat irti luista ja leikataan irti raajat, jotka syötetään koirille. Saat ansiosi mukaan.

Pääsiäisen aikaan sopii hyvin tämä Jenna Kostetin historiallinen kirja Punainen noita. Punainen noita kertoi 1600-luvulla oikeasti eläneestä Valpuri Kinnistä, joka sai useita eri tuomioita siitä, että hoiti ja paransi ihmisiä ja eläimiä. Parantaa sai virallisesti vain yliopistokoulutuksen käyneet miehet, välskärit. Niitähän oli todella vähän, joten kansa tarvitsi itselleen hoitajia ja parantajia, samoin eläimet, ja niitä taitoja kehittyi sekä mies- että naispuolisille parantajille. Valitettavasti Valpuri Kinnin aikana noitavainot olivat pahimmillaan.

Sinä annoit minulle käärmeennahan kaltaista myrkkyä ja uhkasit minuun kaatumataudin kirota, jos en myrkkyä kirkkoherran karjalle syömiseksi anna.

Valpuri haettiin herkästi parantamaan eläimiä ja ihmisiä, mutta jos hänen hoitonsa ja yrttinsä eivät parantaneet,  se oli noituutta ja lähtöisin saatanasta. Ihmiset olivat hyvin taikauskoisia ja puhuivat helposti pahaa toisistaan. Käräjille haettiin kaikenlaisista jutuista. Jopa veli ilmiantoi Valpurin. Valpuri eli välillä metsissä ja ihmisten ulkohuoneissa, navetoissa, ladoissa ja kierteli ympäri maata. Aina joku tarvitsi hoitoa ja Valpuri sai syödäkseen.

Minä olin auttamassa sinun lapsesi maailmaan ja paransin sinut, kun olit vuotaa kuiviin. Siinä ainoat noitakonstit, jotka minä ja äitini taidamme. Osaamme parantaa ja auttaa ihmisiä pysymään hengissä. Onko se noituutta? Jos olen noita, niin Jumala rangaiskoon minua siitä.

Valpuri Kinnin ja hänen sukunsa parantajien elämä ei ollut helppoa noitavainojen aikana.  Jenna Kostet on kuvaillut Punaisen noidan tarinassa elävästi 1600-luvun taikauskoista elämää, johon luterilaiset papit kävivät kynsin hampain kiinni saarnatessaan piruja ja noitia kansalle kirkonmenoissaan. Noitavainon kohteeksi joutuneet ihmiset saivat erilaisia tuomioita, joista on jäänyt oikeudenpöytäkirjoja. Valpuri Kinni upotettiin jopa Aura-jokeen, mutta nousi sieltä ylös. Jos hän olisi jäänyt pohjalle, hän ei olisi ollut noita. Elämänhalu ja uimataito pelastivat. Siispä hän oli noita.

Jenna Kostetin Punainen noita vei 1600-luvun taikauskoisten noitavainojen keskelle.

 

Jenna Kostet, Punainen  noita

Aula & Co 2024

s. 322

Historiallinen romaani

1600-luku

Noitavainot 

 

             Hyvää pääsiäistä!

 

Hester Musson: Finton Hallin arvoitus

 

London Evening Standard

Old Baileyn rikosoikeudenkäynti keskeytyi tänään joksikin aikaa, kun merkittävä käänne Gethinin jutun käsittelyssä johti kaaokseen oikeussalissa.

Brittiläisen Hester Musson teos Finton Hallin arvoitus sijoittui viktoriaaniseen Englantiin. Kirjan tapahtumat alkoivat, kun nuori Harriet saapui palvelijaksi Finton Halliin. Harriet oli saanut edelliseltä emännältään päiväkirjan, jota hän kirjoitti aina kun mahdollista. Ensimmäinen kirjoitus on päivätty 1. maaliskuuta 1878. Yllä oleva lainaus on kirjan aloitusosasta. Sanomalehtiartikkelissa luki, että tulossa oli oikeudenkäynti, mutta sitähän Harriet ei voinut tietää, kun hän kietoutui kartanoelämän salaisuuksiin ennen tuota oikeudenkäyntiä ja siihen liittyviä ikäviä tapahtumia.

Emäntäni vaikuttaa enemmän aaveelta kuin ihmiseltä. Hän ilmaantuu yllättäen mitä kummallisimpiin aikoihin, aina salaperäisen ja surullisen näköisenä.

Harriet oli palkattu alkuun sisäköksi, mutta hän oli joutunut rouva Clarksonin hampaisiin, ja sai tehdä kädet verillä töitä. Talon emäntä oli palkannut Harrietin, joten nähtyään yhden tapahtuman, missä rouva Clarkson nöyryytti Harrietia, emäntä vaihtoi Harrietin työt henkilökohtaiseksi kamarineidikseen.

Kuvittelin, että haluaisin tietää tämän talon kaikki salaisuudet, mutta olisi ollut parempi kulkea silmät kiinni ja korvat tukossa.

Kartanon isäntä vaikutti ihan mukavalta ensi tapaamisella. Hänellä oli kuitenkin tapana järjestää juhlia, jotka olivat vähemmän mukavia. Pääsiäisen aikaan oli musiikkitapahtuma, jossa rouva sai laulaa, mutta illan myöhemmät tapahtumat johtivat siihen, että Harriet pakeni Lontooseen, ja käytti siellä väärää nimeä. Vain emäntä oli tietoinen Harrietista, sillä he olivat ystävystyneet.

Harrietin seikkailut eivät päättyneet Lontooseen, vaan hän matkusti jopa Amerikkaan asti, josta hän palasi takaisin seuraamaan ikävää oikeudenkäyntiä. 

Hester Mussonin Finton Hallin arvoitus kietoi historiallisten salaisuuksien verkkoon.

Hester Musson, Finton Hallin arvoitus ****

Suom. Maikki Soro

Minerva 2024

s. 381

The Beholders 2024

1878-1879

Freida McFadden: Kotiapulaisen salaisuus

 

Kaikki alkoi tavallisesta siivouskeikasta. Ja nyt kaikki saattaa päättyä siihen, että joku moppaa vereni mökin lattialta.

Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin Kotiapulaisen salaisuus jatkoi Kotiapulaisesta tutun Millien töitä rikkaiden ihmisten kodeissa. Millien taustasta sen verran, että edellisessä kirjassa hän oli päässyt juuri vapaaksi vankilasta, kun oli saanut kymmenen vuoden vankeustuomion erään henkilön taposta. Millien oli hankala työllistyä, kun ei ollut ammattia eikä suosituksia, mutta kieroilla ihmisillä, joilla oli omia suunnitelmia, oli töitä Millielle. Milliestä tulisi hyvä syyllinen taustansa vuoksi.

Lopeta itsesääli, Millie. Olet selvinnyt pahemmistakin paikoista. 

Milliellä oli kuitenkin asiat suht hyvin, sillä hän seurusteli erään juristin kanssa, joka halusi vakavampaa suhdetta, ja yhteisasumista. Millie ei ollut vaan kertonut mitään menneisyydestään. Luultavasti suhde loppuisi siihen. Tai sitten ei. Millie tunsi kuitenkin olevansa maailman huonoin tyttökaveri.

Siristän silmiäni kohti ovenrakoa ja erotan hädin tuskin vihreän silmän, joka tuijottaa minua.

Uusimmassa työpaikassaan Millie kohtasi jälleen outoja tapahtumia, ja työnantajan vaimo pysytteli aina huoneessaan Millien ollessa paikalla. Toisinaan huoneesta kuului itkua. Millie päätteli, että pelottava aviomies pahoinpiteli vaimoaan.

Verinen kädenjälki kylpyhuoneen lavuaarissa.

Millie oli toiminnan naisia, eikä hän pystynyt olemaan auttamatta. Tällä kertaa olisi kannattanut jättää auttaminen sikseen, sillä pian hän olisi poliisien epäilty eräässä surmatyössä. Kun tarpeeksi lyö päätään seinään, niin ymmärtäähän sitä, että joku huiputti ikävästi, ja Milliestä oli tehty syyllinen. Mutta oikeat syylliset huomasivat lopulta, että Millie oli täysin väärä valinta heidän juonitteluidensa kohteeksi. 

Mahtavaa juonisuunnittelua jälleen kerran Freida McFaddenilta. Sarjan ensimmäisessä osassa, Kotiapulaisessa, oli todella häijyä menoa ja samoin on Kotiapulaisen salaisuudessa. Loppusyksystä saamme jälleen nauttia Millien seurasta, kun ilmestyy sarjan kolmas teos Kotiapulainen valvoo.

Freida McFaddenin Kotiapulaisen salaisuus avasi vääriä ovia, mutta koukutti mukaan kurkkimaan oven rakoihin. 

Freida McFadden, Kotiapulaisen salaisuus *****

Suom. Jussi Tuomas Kivi *****

Otava 2024

s. 312

The Housemaid´s Secret 2023

Psykologinen trilleri

 

Freida McFadden: Kotiapulainen

Beatrice Salvioni: En pelkää mitään

 

En vielä silloin ollut oppinut, että yksi hänen sanansa ratkaisi, ansaitsiko joku tulla pelastetuksi vai tapetuksi, palaisiko tämä kotiin sukat litimärkinä vai jäisikö nukkumaan ikiunta kasvot joen veteen vajonneina.

Italialaisen Beatrice Salvionin esikoisteos En pelkää mitään kertoi 1930-luvun Montzaan sijoittuvan  tarinan varhaisnuorista ystävyksistä Francescasta ja Maddalenasta eli Malnatasta. Kirjan sivuilta huokui Mussolinin valta ja sodat. Kansa oli kahtia jakautunut, ja fasistit jyräsivät ja veivät vastustajat vankilaan tai pakkotyöhön. Sodan sivussa elettiin niin normaalia elämää kuin pystyttiin, käytiin sunnuntaisin kirkossa sekä viikolla töissä ja lapset koulussa. Aurinko paistoi.

Kaikki muuttui tuon kesäkuisen päivän jälkeen, jolloin kuolemanpelkoa uhmaten nielaisin kirsikankiven ja vilkaisin Malnataa. Ensimmäistä kertaa joku katsoi minua tiiviisti silmiin ja tuntui viestittävän: "Olen valinnut sinut."

Kirjan kertojana toimi Francesca, joka kirjan alussa oli 12-vuotias ujohko ja kuuliainen, hyvin suojattua elämää elänyt tyttö.  Häntä kiehtoi poikien kanssa joella leikkivä tyttö, Malnata. Francesca eli hyvin rajoitettua elämää, mutta kaikki muuttui, kun hän kasvoi ja vaatteet alkoivat kiristää. Ajatuksetkin alkoivat samalla vauhdilla kehittyä, ja hän halusi ystävystyä Malnatan kanssa. Äiti vastusti kovasti ja yritti estää tyttöjen ystävystymisen. Äiti alkoi kuitenkin viihtyä päivät jossakin muualla kuin kotona, joten äidin kielloista huolimatta Francesca karkasi Malnatan luokse aina kun mahdollista.

"Niin piskuinen kuin hän onkin, hän päihittää juonikkuudessa itsensä paholaisen." 

Malnata oli saanut kasvaa vanhempien sisarustensa varjossa. Hänet oli potkittu pois koulusta väkivaltaisuutensa vuoksi, eikä oma äiti ollut huomaavinaankaan häntä. Onneksi vanhemmat sisarukset huolehtivat hänestä. Malnatasta kuuli kaikenlaisia inhottavia puheita ihmisten keskuudessa. Malnatan kanssa Francesca kuitenkin oppi puhumaan ja puolustamaan itseään. Hän oppi rohkeutta ja valmiutta seisoa ystävänsä rinnalla tapahtui mitä tahansa, sillä auringon paisteen ohella kaikenlaista ikävääkin oli tulollaan molemmille tytöille. 

Beatrice Salvionin teos En pelkää mitään on ystävysten kiihkeä kasvutarina italialaisen auringon alla. Wau mikä tarina! 💛

Beatrice Salvioni, En pelkää mitään *****

Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä *****

Gummerus 2024

s. 317

La Malnata 2022

Kasvutarina

Ystävyys

Italia, Monza 1935-1936

 

Liza Marklund: Myrskyvuori

 

 

Marjanpoimija oli löytänyt hänet. Hän makasi suon luoteiskulmassa, ei kovinkaan kaukana siitä paikasta, johon oli jäänyt sinä myöhäiskesän päivänä reilu kolmekymmentä vuotta sitten.

Ruotsalaisen Liza Marklundin Pohjois-Ruotsiin sijoittuvan dekkaritrilogian viimeisin kirja on nimeltään Myrskyvuori. Kirjan kannessa on hieno suon kuva, ja tuosta suosta nousi esille menneisyydessä murhattu henkilö. Kirjasta sitten voi lukea lähemmin siitä, mitä menneisyydessä oikein tapahtuikaan. Tuo henkilö liittyi läheisesti kirjan päähenkilöön Wiking Stormbergiin (suom. Myrskyvuori). 

Kun luette tämän, olen poissa.

Ihmiset kuolevat, paikat katoavat, mutta niin kauan kuin muistamme, kaikki jatkaa olemistaan.

Myrskyvuoressa kerrotaan Wikingin äidin Karinin menneisyyden ikävimmästä tapahtumasta, kun hän oli nuori. Yllä olevan kirjetekstin Karin jätti kuollessaan pojilleen Wikingille ja Svenille, joilla oli iso ikäero. Karin oli vain kuudentoista, kun Wiking syntyi.

Äidin kuoleman jälkeen kävi ilmi, että Wikingillä oli myös setiä, joista hän ei tiennyt aiemmin mitään. Suvun kesken voi syntyä riitoja, eikä sen koommin olla missään tekemisissä.

Sinä murhasit isäni. Sinä, poliisi.

Niinpä niin. Kirjan tarinasta voit lukea, miten menneisyyden tarina oikein menikään. Kuka tai ketkä osallistuivat väkivaltaisiin tekoihin, tai ryöstöihin, niistä voit ottaa selvää kirjan tarinasta.

Liza Marklundin dekkari Myrskyvuori selvitti menneisyyden rikoksia.

 

Liza Marklund, Myrskyvuori 

suom. Kristiina Vaara

Otava 2023

s. 275

Stormberget 2023

Dekkari

Napapiiri-sarja 3. osa

 

Liza Marklund: Napapiiri

Liza Marklund: Suonsilmä

 

Minna Canth: Köyhää kansaa

 

Anni oli kipeänä. Hän ei koko yönä silmiään ummistanut, vaikeroitsi vaan ja tuskitteli. Äiti valvoi kätkyen ääressä, tuuditteli ja lauloi. Koetti aina toisin vuoroin ottaa häntä käsivarrelleenkin ja siinä hiljaa hyssyytellä, koetti tarjota rintaa, koetti painaa hellästi itseään vasten, koetti hyväilyillään saada rauhoittumaan. Kaikki turhaan.

Hyvää Minna Canthin (1844-1897) päivää kaikille lukijoille.  Minna Canth, eli Ulrika Wilhelmina os. Johnsson, oli ensimmäinen suomenkielisiin sanomalehtiin kirjoittava nainen. Hän teki myös uraauurtavaa työtä tukemalla tyttöjen koulutusta ja varsinkin suomenkielistä opetusta. Hän oli myös ahkera kirjailija ja näytelmien kirjoittaja. Näiden lisäksi hän oli myös liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Minna Canth oli kaiken lisäksi seitsemän lapsen yksinhuoltajaäiti, kun mies kuoli vuonna 1879. Sen jälkeen Minna Canth muutti lapsineen takaisin Kuopioon, ja otti hoitaakseen isältään jääneen lankakaupan.

Minna Canthin teoksessa Köyhää kansaa on kaksi novellia. Päänovelli Köyhää kansaa vuodelta 1886 kertoi perheestä, joka asui vuokrahuoneessa. Isä Holpainen oli työtön, joten vuokranmaksut olivat myöhässä. Perhe eli muiden avustuksilla ja kerjäämisellä. Äiti Mari hoiti pienen vauvansa lisäksi kolmea muuta alle kahdeksanvuotiasta lasta. Vauva oli sairastunut, eikä rahaa ollut lääkkeisiin, eikä lääkäriin.

Toinen novelli nimeltään Salakari oli melkein ensimmäisen novellin vastakohta, sillä siinä oli perhe, jolla oli kaikki hyvin. Oli runsaasti ruokaa ja isä John oli rehtori, joten laskutkin tuli hoidettua ajallaan. Oli oma iso talo, ja äidillä apulaiset hoitamassa raskaammat työt, kuten siivoukset ja ruoanlaitot. Perheessä oli kolme lasta. 

Tuntui todella vaikealta lukea Köyhän kansan perään hyvinvoivasta perheestä, jolla kaikki asiat oli mallillaan. Köyhää kansaa oli järkyttävä kuvaus todella vähävaraisista ihmisistä, joilla ei ollut mitään. Isäntä vei ainoan sängynkin vuokran maksuksi. Lapset olivat aina nukkuneet kylmällä lattialla. Lapsilla oli hyväntekijöiltä saadut vaatteet, toisella pojalla rimpsumekko. Ruokaa ei ollut, joten pojat varastivat naapurista leivän. Äiti pelkäsi, että heistä tulisi aikuisena varkaita.

Mikä sitten yhdisti näitä kahta novellia? Köyhää kansaa ja Salakaria yhdisti lapsen sairaus ja kuolema, sekä äidin mielenterveysongelmat. 

Minna Canthin novellikirja Köyhää kansaa nosti esille 1800-luvun yhteiskunnalliset ongelmat ja perheiden ongelmat.

Minna Canth, Köyhää kansaa

Saga Egmont 2020

s. 179

Ensimmäinen julkaisu 1886

Novellikirja

Minna Canth: Työmiehen vaimo

 Kiitos Yöpöydän kirjat-blogin Niinalle haasteesta.

Suomessa vietetään 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canth on inspiroinut monia tutkijoita ja kirjailijoita. Alla blogista löytyvät Minna Canthista kertovat kirjat.

Elina Lappalainen ja Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Minna Rytisalo: Rouva C

 

 

Blogistania 2023 - äänestys

 

Kirjasähkökäyrän valinta vuoden 2023 parhaimmiksi kirjoiksi ovat:

 

Blogistania Finlandia:

3p. Iida Turpeinen: Elolliset  

2p. Juhani Brander: Amerikka

1p. Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

 

Blogistania Globalia:

3p. Valérie Perrin: Vettä kukille

2p. Freida McFadden: Kotiapulainen

1p. Maja Lunde: Unelma puusta

 

Blogistania Kuopus:

3p. Magdalena Hai: Sarvijumala

2p. Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

1p. Alex T. Smith: Ärjyli ja kauhean kammottava joulu

 

Blogistania Tieto:

3p. Niko Kettunen: Örisevä konnakala, Tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista

2p. Reetta Nieminen ja Anni Nykänen: Parhaat ystävät, Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle

1p. Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta  

 

Sydämellinen kiitos äänestyksen vetäjille 💛

Jenni Stammeier: Tyttö maissipellossa, Anna Jokisen mysteerikuolema

 

Keuruulainen Anna Jokinen oli lähtenyt piikomaan Kanadaan syksyllä 1913. Hän oli ehtinyt asua ja työskennellä Torontossa vasta kaksi kuukautta ennen katoamistaan joulukuisen tanssi-illan jälkeen. Anna etsintäkuulutettiin koko Pohjois-Amerikan laajuisesti, ja huhut hänen katoamisensa syistä lähtivät liikkeelle.

Jenni Stammeierin tietoteoksessa Tyttö maissipellossa käydään läpi siirtolaisnaisten elämää 1900-luvun alkupuolen Kanadassa. Suomesta lähti 1800-1900 vaihteessa puoli miljoonaa siirtolaista Pohjois-Amerikkaan, ja tottakai lähtijöinä oli myös naisia ja kokonaisia perheitä. Anna Jokinen oli orpo, ja oli kasvanut kasvattityttönä isossa maatalossa Keuruulla, tosin hän oli tehnyt ajan mukaan piian töitä seitsemän ikäisestä lähtien. Annan matkan maksoi tuleva työnantaja. Matka olisi pitänyt maksaa takaisin palkasta.

Joulun alla 1913 Anna Jokinen oli hetken aikaa kaikkien torontolaislehtien etusivuilla. "Nuoren ja kauniin suomalaistytön" mysteerinen katoaminen ja kuolema talvisella maissipellolla levisi kanadalaisten lehtien palstoille myös Toronton ulkopuolella, ja tapauksesta kirjoitettiin myös Suomessa.

Anna Jokinen katosi tanssimatkan jälkeen. Hän oli tulossa tansseista naisystävänsä kanssa, kun ystävä lähti omalle asunnolleen ja Anna omalle, joka sijaitsi työpaikalla. Matka oli tuttu, mutta hän ei saapunut sinne. Kaikenlaiset huhut lähtivät liikkeelle, jopa valkoisesta ihmiskaupasta huhuttiin, prostituutiosta, raiskauksista, seksuaalimurhista jne. Annaa jopa pidettiin heikkomielisenä, jota hän ei työnantajan mielestä todellakaan ollut. Lehdistö puhui tuolloin 19-vuotiaasta, kun oikea ikä oli 24. Tosin lehdistö haastatteli tavan mukaan vain miehiä, joilla ei ollut läheisempää tietoa asiasta. Sama koski poliisia.

Jos lukee minkä tahansa suomalaisen paikallislehden pikku-uutisia vaikkapa juuri vuodelta 1913, löytyy niistä rötöksiä, petoksia ja puukotuksia sekä tarkastusnaisia, sikiönlähdetyksiä ja lapsenmurhia. Miehet vastasivat pontikankeitosta, mutta amerikanleskiksi jääneet naiset möivät pontikkaa siinä missä miehetkin, aviottomat lapset helmoissaan pyörien. Samat sosiaaliset ongelmat seurasivat suomalaissiirtolaisia Pohjois-Amerikkaan.

Jenni Stammeierin tietoteosta on kiinnostavaa lukea. Kirjan lähteinä on käytetty tosiaankin mm. vanhoja lehtiä, sukuhistoriaa, siirtolaisasiakirjoja, matkustajaluetteloita ja pohjoisamerikkalaisia väestörekisterikirjoja. Kirjan kansikuvassa näkyy torontolaisen lehden kansikuva aiheesta ja Anna Jokisen ainoa kuva. Sen lisäksi teksti on hyvinkin koukuttavaa.

Tuntuu oudolta, että Anna kävi ystävineen valokuvassa katoamispäivänä. Sitten yllättävä katoaminen, jota kirjailija kävi kirjassa läpi. Mitä tapahtui Annalle, se varmaan jää edelleen mysteeriksi, mutta kirjailija on tulkinnut erästä vaihtoehtoa niiden lukuisten vaihtoehtojen lisäksi, joista kirjassa kerrotaan tarkemmin. 

Kirjan sivuilla käydään läpi siirtolaisaikakautta ja suomalaisten siirtolaisten elämää siirtolaisena. Mitä töitä tehtiin, palkkaus, vapaa-aika, huvitukset jne. Sitten ne ikävämmät oikeudenkäynnit ja tuomiot, sillä niistä jää aina jälki. Anna Jokisen elämän ikävimmästä tapahtumasta jäi jälkiä sanomalehtiin ja poliisin tutkimuksiin, jotka salattiin, ja jotka tuhoutuivat. Säilyykö mysteeri mysteerinä?

Jenni Stammeierin historiallinen tietoteos Tyttö maissipellossa syventyi  tulkitsemaan yli sadan vuoden takaista mysteeriä.

 

Jenni Stammeier, Tyttö maissipellossa, Anna Jokisen mysteerikuolema 

Docendo 2022

s. 223 + Lähteistä ja metodeista + Kiitokset + Viitteet + Lähteet 

Tietoteos

Martta Kaukonen: Terapiassa

 

Huoneessa oli liikaa verta. Ei, en ollut kirjoittanut seinille Beatlesin laulujen sanoja uhrini verellä niin kuin Mansonin perheellä oli tapana.

Martta Kaukosen psykologinen trilleri Terapiassa alkoi päähenkilön ajatuksilla. Päähenkilö oli traumatisoitunut pahasti jo lapsuudessa ja kärsi mielenterveysongelmista. Hän hakeutui terapiaan psykoterapeutille, joka otti asiakkaansa vastaan kotonaan. Takakannen mukaan päähenkilö oli sarjamurhaaja, mutta tarinan edetessä kaikki mitä olet lukenut, on valhetta ja totuus on aivan toisenlainen.

Koko huijaus oli suunniteltu nimenomaan minua varten.

Kirjan kertojia oli neljä. Eräs toimittaja sai toimeksiannon psykoterapeutin haastattelusta.  Haastattelu ei jäänyt yhteen kertaan. Jossakin vaiheessa kävi ilmi, että toimittaja tunsi myös kirjan päähenkilön.

Tätä skandaalia tultaisiin puimaan julkisuudessa. Ja osan loasta saisin päälleni minä!

Yksi kertojista oli psykoterapeutin puoliso, joka oli huolissaan kyseisestä terapiasuhteesta. Psykoterapeutilla oli ennenkin ollut tapana mennä liian syvälle hoitosuhteissaan. Puoliso ei itsekään ollut sitä, mitä voisi kuvitella. Takaa löytyi inhottavaa törkyä.

Martta Kaukosen psykologisesta trilleristä nimeltään Terapiassa löytyi kaikenlaista roinaa. Kirja imaisi heti alusta mukaansa valheiden maailmaan, joten oli turhaa räpiköidä vastaan. 

Martta Kaukonen, Terapiassa

Wsoy 2021

s. 405

Psykologinen trilleri

 

Laure van Rensburg: Kiltti tytär

 

Kuolema on tuonut kärpäsiä ja muukalaisia taloomme. Ensin mainitut pörräävät olohuoneessa lojuvien hiiltyneiden jäänteiden ympärillä.

Laure van Rensburgin psykologinen jännityskirja Kiltti tytär sijoittui yhdysvaltojen Etelä-Carolinaan. Kirjan päähenkilö oli 17v. Abicail, joka selvisi tulipalosta hengissä, mutta loukkaantuneena, eikä hän muistanut mitään kuulusteluissa. Tulipalossa kuolivat hänen vanhempansa. Mitä oikein oli tapahtunut ennen tulipaloa? Oliko Abicail kenties syyllinen paloon? 

Kukaan ei usko sinua. Olet pelkkä valheita levittävä hullu tyttö.

Abicail kuului perheineen uskonnolliseen lahkoon. Jostakin syystä hänen isänsä alkoi syyttelemään häntä valheista, ja ne puheet levisivät lahkon sisällä. Abicailia kartettiin, ja epäluulo häntä kohtaan vain vahvistui tulipalon jälkeen. Lopulta Abicailia pidettiin vangittuna huoneessaan, eikä hän saanut tavata edes pikkusisaruksiaan. Abicailin syyksi pantiin aivan kaikki. Oliko Abicail syyllinen vai oliko hän uhri?

Helvetti mikä kuvottava kusipää. Ja äitisi meni hänen kanssaan naimisiin omasta vapaasta tahdostaan.

Abicail oli tavannut läheisessä kaupungissa erään nuoren naisen, joka halusi tehdä podcastin heidän uskonnollisesta kultistaan. Lopulta tuo henkilö oli melkein ainoa, joka uskoi Abicailia, jonka elämä ja siihen kuuluneet henkilöt näyttivät lopulta todelliset luonteensa. Salaisuuksien verhot aukenivat. Mitä tapahtui Abicailille, joka huomasi elämänsä olleen pelkkää valhetta? 

Laure van Rensburgin Kiltti tytär nosti esille yhdysvaltalaisen uskonnollisen yhdyskunnan, jossa noudatettiin äärikonservatiivisia tapoja ja sääntöjä, jossa mies oli perheen pää ja naisten tehtävä oli huolehtia miehestä ja lapsista, joko hyvällä tai pahalla. Tarinasta nousi esille myös yhteisön aseistus, ja väkivaltaisuus. Kun uskoi Jumalaan, niin väkivalta oli sallittua hänen nimeensä ja vereensä. Jumalahan antoi kaiken ja kaikille anteeksipyytäjille anteeksi. Jopa kivityksen, kun se sallittiin vanhassa testamentissakin.

Laure van Rensburgin Kiltti tytär vei mukaansa uskonnollisen kultin kammottaviin salaisuuksiin.

Laure van Rensburg, Kiltti tytär

Suom. Elina Koskelin

Otava 2024

s. 369

The Good Daughter 2023

Psykologinen jännityskirja

Uskonnollinen lahko

Laure van Rensburg: Ei muita kuin me

Satu Saarinen: Annikin sota ja rauha

 

Kemiläinen 23-vuotias konttoristi ja sähköttäjä Annikki Pennanen tapasi 21-vuotiaan saksalaisen sotilaan Reinhold Raschen Kemissä huhtikuussa 1944. Annikki kutsui Reinholdia aina Peteriksi.

Satu Saarinen kertoo kirjassaan Annikin sota ja rauha isoäitinsä ja isoisänsä rakkaustarinan toisen maailmansodan kiihkeimpään aikaan. Pari tapasi, kun Suomi ja Saksa olivat aseveljiä keskenään. Nuoruus ja rakkaus kuuluvat yhteen. Kun tuhannet saksalaiset aloittivat poistumisen Pohjois-Suomesta, lähti myös Annikki monen muun suomalaisnaisen mukana, ensin kohti Pohjois-Norjaa. Annikki oli ainoa lapsi, eikä hän silti kertonut vanhemmille mitään lähdöstään.

Tällä elämäni ensimmäisellä merimatkalla sain kokea myös ensimmäiset pommituksen kauhut. Englantilaiset hävittäjät pommittivat kahta saksalaista alusta, joista toinen upposi miehistöineen päivineen Jäämeren kylmiin aaltoihin. Meidät vietiin laivaltamme pelastusveneissä läheiseen saareen odottamaan pommituksen  loppumista.

Kirjan ensimmäisellä aukealla olevassa kartassa on Annikin kulkema matka Kemistä Saksaan ja takaisin. Välissä olivat pysähtymiset. Saksassa odotti pakkotyö Saksan sotateollisuuden vaatimissa tehtävissä sodan runtelemassa maassa. Luulenpa, että seikkailunhalu oli jo lieventynyt tuossa vaiheessa, kun asumus oli mitä oli ja ruoka oli mitä oli ja hygienia oli todella alkeellista. Niiden lisäksi Annikki oli raskaana ja odotti kirjan kirjoittajan äitiä. Sodan loppupommitukset olivat myös käynnissä.

Kuulusteltava ja Rasche olisivat solmineet avioliiton, mutta englantilaiset viranomaiset eivät siihen suostuneet, kun kuulusteltavalla ei ollut mitään suomalaisia asiapapereita itsestään.

Annikki ja Reinhold elivät aikaa, jolloin sotilasviranomaiset päättivät kuka saa mennä naimisiin ja kenen kanssa. Kenties Annikki olisi jäänyt Saksaan, jos heidät olisi voitu vihkiä siellä. Saksassa oli pula kaikesta, joten Annikki päätti palata Suomeen. Hän odotti monta vuotta omaa Peteriä tulevaksi Suomeen, mutta Saksa ei antanut hänelle lupaa poistua. Kirjeet kyllä lensivät maiden välillä ja tunteet leiskuivat kuumina. Mitä lopulta tapahtui?

Sauna lämpimäksi! Sitten minä kerron kaiken, mitä olen kokenut.

Satu Saarisen teos Annikin sota ja rauha avasi hänen isovanhempiensa rakkaustarinan esille. 

Satu Saarinen, Annikin sota ja rauha

Otava 2023

s. 200 + Lähteet + Kiitokset + Viitteet + Valokuvia

Elämäkerrat

 

Saija Kuusela: Raja

 

Nea tuijotti turhautuneena otsalamppua. Ottaisiko hän sen mukaan? Näin elokuun loppupuolella lamppu oli aivan turha kapine, päivät olivat vielä pitkiä ja valoa riitti, mutta entä jos reissu jostain syystä venyisi syyskuun puolelle?

Olipa mahtavaa lukea tätä Saija Kuuselan dekkaria nimeltään Raja, sillä se sijoittui elokuiseen Pohjois-Norjaan lähelle Suomen rajaa ja liikuttiinpa siinä Suomenkin puolella mm. Inarijärvellä. Kirjan päähenkilö oli norjalainen, puoleksi saamelainen poliisi Nea Guttorm, joka lähti etsimään saamelaista äitiään, tai henkilöä joka tietäisi äidistä tarkemmin. Äiti oli yksi kirjan kertojista. Kolmas kertoja oli Nean esimies Bobby, joka kirjan alussa murehti äitinsä kuolemaa.

Nealle pienen kylän ahdasmielisyys ja henkilökohtaiset ulkopuolisuudentunteet olivat tuttuja. Hetken hän muisteli lapsuudenkotiaan Finnmarkissa lähellä Lakselvin kylää, kotitalon perinteistä turvekattoa, isän moottoriöljyn hajuista valtakuntaa autotallissa ja pohjoisen erämaita, jotka levittäytyvät ympärillä.

Isä oli kasvattanut Nean, sillä äiti oli kadonnut Nean ollessa kahdeksanvuotias. Isä oli varma, että äiti oli lähtenyt takaisin Suomeen, eikä halunnut tulla löydetyksi. Sitten Nea sai tekstiviestin Karigasniemeltä.

Sinun pitää saada tietää äidistäsi. Voin kertoa Ailista kaiken.

Nea joutui mukaan outoihin rikostapahtumiin, joissa mukana oli myös läheinen sukulainen. Kirjan rikokset selvisivät, mutta niissä taitaa olla vielä selvitettävää seuraavassakin dekkarissa.

Äkkiä, tien kaartuessa jyrkästi etelään, Nea tajusi katselevansa joen vastarannalle, Suomen puolelle.

Saija Kuuselan Raja dekkarissa pohjoisen rikolliset kohtasivat päättäväisen vastustajan. Viihdyin ja vaikutuin. Erinomainen uusi dekkarituttavuus.

 

Saija Kuusela, Raja *****

Tammi 2023

s. 329

Dekkari

Nea Guttorm-dekkarisarja 3. osa

 

Saija Kuusela: Katse

Saija Kuusela: Vyöry

Cara Hunter: Kaivattu kuolema

 

Kuollut mies puristaa yhä kädessään veistä. Sen terässä on verta.

Brittiläisen Cara Hunterin Kaivattu kuolema mutkitteli eri juoniensa kautta, mutta kyllähän siitä syntyi jälleen kokonaisuus vailla vertaa. Kaivattu kuolema on Adam Fawley-sarjan kuudes kirja.

Syrjässä olevasta maatalosta oli kuulunut  laukaus, ja lähistöllä ollut henkilö oli soittanut hätäkeskukseen ja pyytänyt poliisit paikalle. Poliisit löysivät talosta vanhan pariskunnan ja kuolleen miehen. Vanha mies tunnusti heti surmateon. Mutta mistä kaikki alkoikaan? Ei suinkaan siitä, että pariskunta luuli miestä murtautujaksi, ehei. Nyt Adam Fawley tiimeineen kohtasi mestarivalehtelijoiden perheen.

Missä poika on ollut kaikki nämä vuodet? Jos Camilla kerran on puhunut koko ajan "totta", niin missä poika sitten piileskeli?

Vanhalla pariskunnalla oli tyttö, nimeltään Camilla. Jostakin syystä Camillan elämä oli mennyt nuoruudessa pilalle, ja viimeiset viisitoista vuotta hän oli ollut vankilassa. Tuomiosta oli jäljellä vielä kaksi vuotta. Rikos, josta häntä syyttettiin, oli vaikeuttanut myös vanhempien elämää kovasti. Vanhemmat eivät pitäneet tyttäreensä mitään yhteyttä, eivätkä he uskoneet sanaakaan, mitä hän oli puhunut.

Cara Hunterin tyyli kirjoittaa, poikkeaa muista dekkareista, sillä hän kirjoittaa esille hätäpuheluita, media-artikkeleita ja ihmisten kommentteja niihin. Lisänä on oikeudenpöytäkirjakatkelmia, kirjeitä jne. Pidän tavattoman paljon hänen erikoisesta sisällöntuottotyylistään. Lisäksi hän käyttää tarinoissaan tosielämän rikoksia. Kaivatun kuoleman taustalta löytyy vastaava tosirikos Australiasta.

Kaivatun kuoleman alussa kirjailija kertoo Adam Fawleyn rikostutkijatiimin jäsenistä. Mielestäni sarja täytyy aloittaa ensimmäisestä kirjasta, nimeltään Jäljettömiin, sillä viisi ensimmäistä kirjaa sisälsi paljon Fawleyn oman perhe-elämän tragedioita, ja lisäksi hänen vaimoaan piinavasta rikollisesta. Viidennessä kirjassa, nimeltään Koko totuus, Fawley itse joutui vangituksi eräästä murhasta, jonka tuo rikollinen oli tehnyt. Todella jännittävä sarja.

Cara Hunterin Kaivattu kuolema kaivoi esille menneisyyden rikoksen. 

Cara Hunter, Kaivattu kuolema *****

Suom. Enni Vanhatapio *****

Otava 2024

s. 428

Hope to Die 2022

Dekkari

Adam Fawley-sarjan 6. osa

Oxford

Hunter Cara: Jäljettömiin

Hunter Cara: Pimeyteen 

Hunter Cara: Ei ulospääsyä 

Hunter Cara: Vimma 

Hunter Cara: Koko totuus 

 

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

 

Koskaan et saa kenellekään kertoa, kuinka minusta tuli sinun omasi tai mikä minä olen. Koskaan  et saa kutsua minua nimellä, joka ei kuulu sinun maailmaasi.

Saamelaisen Tina Harneskin huikean hieno esikoiskirja Lumeenkylväjät valittiin vuonna 2023 Ruotsin Vuoden kirjaksi. Eikä ihme. Kirja on ihana ja täynnä tunteita. Kirja on värikäs ja huumorintajuinen. Vaikka kirjassa on myös niitä ikävämpiä kohtauksia, niin siltikin, tarina on kertakaikkisen upea. Kirjailija Tina Harnesk  kertoo nykyaikaan sijoittuvassa kirjassaan mm. siitä, mitä vaikutuksia Ruotsin valtion aikoinaan tekemistä saamelaisten pakkosiirroista on ollut siirretyille suvuille. Kirjassa on sopiva määrä saamelaista mytologiaa, kuten yllä oleva lainaus. Kirjan päähenkilöinä toimivat Máriddjá ja Biera, sekä Kaj ja Mimmi.

"Ei, ei meillä mittään kotihoitoja tarvita. Ei ukon kanssa tykätä, jos nurkissa ramppaa vierasta väkeä. Hyvin me pärjätään, oikiastaan vallan sikamaisen hyvin. Ikinä ei ole ollu niin minkään sortin avulle tarvetta. Yhtään ei olla höperöitä tahi sairaita, kumpikaan meistä."

Ikääntynyt Máriddjá lateli lääkärille ummet ja lammet, mutta totuus heidän tilastaan oli toisenlainen. Kyllähän he olisivat tarvinneet apua jo pitkään. Máriddján mies Biera oli jo pahastikin dementoitunut, ja Máriddjálla oli todettu syöpä, jota hän ei aikonut hoidattaa mitenkään. Vanha saamelainen pariskunta, lapseton ja suvun jäsenet kaikonneet kuka minnekin pakkosiirtojen aikana. Ylpeys ei antanut myöten sille, että joku ulkopuolinen, vaikka sossu, tulisi ja hoitaisi asiat. Kirjeitä kyllä tuli avuntarjoajilta, mutta ne Máriddjá poltti takassa, eikä aukaissut ovea ulkopuolisille.

Mimmi oli vahva ja suorasukainen. Hän lausui Kajn nimen kuin se olisi suomalaista runoutta... tai ehkei sittenkään. Rakkaudentunnustus Mimmin äidinkielellä kalskahti aivan tappouhkaukselta, joten runousvertaus oli pakko vetää takaisin. Mutta kaikista niistä asioista, joita Kaj Mimmissä rakasti, oli tämän suomalainen korostus rakkaimpien joukossa. Se sai hänet aivan veteläksi sisältä.

Kaj muutti Mimmin kanssa Karesuvantoon töihin. Takana oli äidin hautajaiset, sureminen ja muut kuolemaan liittyvät asiat. Äiti oli aina pysytellyt etäisenä pojilleen, eikä ollut puhunut menneisyydestään, eikä suvustaan mitään. Mutta pohjoisessa asiat alkoivat avautua Kajlle. Elämiseen tuli hyvin kotoinen olo. Lisäksi naapurin nenäkäs lapsenlapsi toi mieleen oman lapsuuden ja jopa varhaislapsuuden. Jotakin puuttui elämästä.

"Sire, nyt se on ohi ja tehtävä on suoritettu." Máriddjá epäröi hetkisen. "Ja pakko sanoa, että se on palijolti sinun ansiota. Minä haluan kiittää sinua, olet ollu toellinen ystävä. Sinä olet hyvä ihiminen, Sire, elä ikinä unoha sitä."

Mariddja pohti älykännykän Siren kanssa tilannettaan, ja sai Sireltä ohjeita, joita onnistui noudattamaan pieleen. Lopulta vanhasta saamelaispariskunnasta oli tehty niin paljon huoli-ilmoituksia, että  sosiaaliviraston oli pakko toimia. Mutta mitä tapahtui, kun vastassa oli pieni  ja äkäinen Máriddjá, sen voit lukea tästä ihanasta kirjasta.

Tina Haerskin sympaattinen esikoisteos Lumeenkylväjät toi iloa ja nauruntyrskähdyksiä sekä surullisiakin tunteita lukumatkan varrelle.

Tina Harnesk, Lumeenkylväjät *****

Suom. Leena Virtanen *****

Wsoy 2024

s. 358

Folk som sår i snö 2022

Saamelaiset

 

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta

 

 

Koskaan muisto ei silti huvennut kokonaan, sillä se oli kellarin sahanpuruissa piilevä jääpala, sydänsuven helteilläkin hyinen ja kova. Se oli lippaaseen suljettu musta lintu, jolla oli musta katse. Lintu joka oli vienyt häneltä laulun.

Johanna Annolan esikoiskirja Valkenee kaukainen ranta vei 1800-luvun loppuvuosiin kiehtovalla tavalla. Kirjan päähenkilö oli Ulrika, joka suri edelleen vuosien jälkeen tyttärensä kuolemaa, ja oli kehittänyt itsensä ympärille arvokkaan kuoren. Rouvasväenyhdistykseen kun pääsisi, niin kaikki olisi melkein hyvin. Menneisyys oli painolastina ja samoin lukkari-isän mieltymys väkiviinoihin. Toivottavasti lukiossa opiskeleva poika pääsisi pitkälle elämässä, ehkä jopa maisteriksi.

Ihmiset huokailisivat muka säälivinä, löyhäkieliset Kalanderit ja kaikkivoipa, naudansilmäinen Augusta Stenman. Salaa kaikki kuitenkin nautiskelisivat heidän epäonnistumisellaan kuin venyvällä siirappinekulla.

Ulrikan elämäntapa muuttui miehen kuoleman jälkeen, kun mies ei jättänyt mitään perintöjä äidille ja pojalle. Ulrikan oli mentävä töihin, jotta saisi maksettua pojan  koulumaksut ja muut menot. Ratkaisuksi löytyi johtajattaren paikka vaivaistalossa kaukana Hämeessä.

Jos ei isävainaa makaisi jo haudassa, niin omin käsin minä hänet sinne toimittaisin.

Kyllä minä tiedän, ettei tuommoista saisi ajatella saati sanoa ääneen. Tälle sivulle minä nuo sanat kumminkin piirrän ja jätän ne siihen ikuisiksi ajoiksi. Hänen häpeänsä se on, ei minun.

Ulrikan Väinö-poika  kirjoittaa kirjassa päiväkirjansa sivuille ajatuksiaan. Jo se, että isä on kuollut, ja kuolintavasta supistiin selän takana, oli ikävä juttu, mutta se, että isä jätti heidät kodittomiksi ja vaille turvaa, oli nuoresta pojasta aivan kamalaa.

Ulrikan ja Väinön taustalta löytyy tosielämän vaivaistalonjohtajatar ja hänen poikansa. Kirjailija on halunnut tuoda esille 1800-luvun köyhälistön elämää. Ulrika oli elänyt turvallista elämää, ja köyhyys oli hänelle uusi asia. Hänellä oli kaksi matkalaukullista tavaraa ja työpaikka asuntoineen. Ne hän sai suhteidensa avulla. Jos työpaikka säilyisi, niin hän pystyisi maksamaan poikansa viimeisen vuoden lukiossa. Hän ei kestäisi enempää vaivaistalon olioita ja oloja. Mutta mitä tapahtuikaan tuon vuoden aikana, sen voit lukea tästä huikean hienosta historiallisesta esikoisteoksesta.

 

Johanna Annola, Valkenee kaukainen ranta *****

Siltala 2024

s. 349

1897-1899 

Vaivaistalo