Merja Kurkinen: Kohtalon kellot

 

Catharina vilkaisi raatihuoneen kelloa. Miten se noin nopeasti joutuikaan! Hän siirtyi torin reunustalle ja kiristi vauhtiaan, mutta niin tehdessään oli sotkeentua hameenhelmaansa. Sitä oikoessaan hän törmäsi Luostarin Välikadulta, hovioikeuden talon kulman takaa päätä pahkaa pyyhältävään nuorukaiseen.

Merja Kurkisen historiallisen kirjan Kohtalon kellot päähenkilö Catharina törmäsi heti kirjan alussa Turun suurtorilla elämänsä rakkauteen. Oli vuosi 1827 ja pian olisi Catharinan 20-vuotispäivä, joka olisi samalla hänen kihlajaispäivänsä. Catharina ihastui ja rakastui Joakimiin, mutta kihlajaiset Oscarin kanssa pidettiin vanhan kaavan mukaan. Syy siihen oli se, että Joakim oli kadonnut.

Kirkon kellot, Catharinan kohtalon kellot, löivät viimeisen täyden tunnin lyöntinsä kello kolmelta aamuyöllä, jonka jälkeen koko torni kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten, jyskyen ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä ulos aukoista ylös korkeuteen.

Vuonna 1827 Turussa oli iso tulipalo, jossa 3/4 osaa taloista paloi ja kuolleita ja loukkaantuneita oli suuri määrä. Myös Catharinan kihlattu kuoli hänen silmiensä edessä.  

Vuosien kuluessa muitakin ikävyyksiä tapahtui mm. maailmalla levinnyt kolera saapui Turkuun. Kolerapotilaita hoidettiin niitä varten perustetuissa kolerasairaaloissa. Catharinalle rakas Joakim oli opiskellut lääkäriksi ja hoiti yötä päivää sairastuneita. He eivät päässeet aloittamaan yhteiselämää, sillä aina jokin este ilmaantui.

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kurkistus vuosien 1827-32 turkulaisten elämään. Kirjan kansikuvassa näkyy Engelin vuonna 1814 maalaama tuomiokirkko ennen tulipaloa. Tulipalon jälkeen tornin huippu rakennettiin teräväkulmaiseksi Engelin suunnitelman mukaan. 

Merja Kurkisen Kohtalon kellot on kuvaus tapahtumista, jotka vaikuttivat kirjan rakastavaisten elämään historiallisessa Turussa armon vuosina 1827-32.

 

Merja Kurkinen, Kohtalon kellot

BoD 2022

s. 371 + Turku ennnen vuoden 1827 suurta paloa + Kirjan historiallisia henkilöitä + Vanhoja mittoja ja rahayksiköitä + Taustatietoja Tärkeimmät lähteet 

Historiallinen rakkausromaani

Turku 1827-32 

Heine Bakkeid: Kuoleman lautturi

 

Tuuli osuu kasvoihini samalla, kun katseeni tavoittaa mustanharmaat kalliot. Pysähdyn hetkeksi hakemaan suuntaa, kun näen jonkin pilkottavan kalliokiven lomasta noin kolmenkymmenen metrin päässä edessäni.

Norjalaisen Heine Bakkeidin dekkari Kuoleman lautturi on jo viides osa kirjasarjassa, jonka päähenkilö on ex-poliisi Thorkild Aske. Tämä sarja on todella väkivaltainen ja siinä tapahtuu kaikenlaista ikävää, joten varoituksen sana herkemmille lukijoille.

Kurt Vinje oli saattanut kutistua sitten viime näkemän, mutta hän oli edelleen kylmäverinen tappaja, virkapukuun pukeutuneena tai ilman.  

Edellisen sarjan kirjan, Haudattu hiljaisuus, luin kolme vuotta sitten. Pikkasen oli ehtinyt aaltoja ja merivettä virrata Norjan rannikolla edellisen dekkarin jäljiltä, mutta Aske viihtyi edelleen päihdyttävien lääkkeiden vaikutusten alaisena. Tällä kertaa hän ei edes toivonut paluuta poliisin hommiin. Hän oli huomannut, miten paljon pahoja poliiseja oli joka puolella. Pääasia oli, että pää oli sekaisin mömmöistä. Sitten pakosalla oleva poliisi Kurt Vinje ilmestyi hänen asunnolleen.

"Minä tiedän mihin nämä ihmiset pystyvät, ja pelkään kuollakseni, mitä tapahtuu, jos he löytävät minut tai käyvät jonkun perheenjäseneni kimppuun."

Edellisessä kirjassa Thorkild Aske sai toimitettua  Stavangerin hyväksikäyttöverkoston päätekijän Erling Skeien vankilaan. Nyt tuo hyväkäs ohjaili kaikenlaista ikävää vankilasta käsin. Lisäksi oli eräs toinenkin paha rikollinen, Lautturi, joka oli siepannut jo toisen lapsen. Aske auttoi selvittämään kuka tuo rikollinen oli, mutta tietysti siinä kesti kirjan loppumetreille asti.

Heine Bakkeidin dekkarissa Kuoleman lautturi oli uskomattoman päätöntä ja väkivaltaista menoa ja meininkiä. Ilman mustaa huumoria tätä ei olisi voinut lukea eikä ilman Ulfia. Ulf on herkkä psykiatri, joka on pysynyt Thorkild Asken ystävänä kaikesta huolimatta. Thorkild Aske on itse päihderiippuvainen ja hyvinkin ailahtelevainen luonteeltaan, joka tietysti johtuu päihteistä tai niiden puutteesta. Saapa nähdä miten jatkossa meren kylmä kylpy hyydyttää tätä sangen vaikeaselkoista päähenkilöä.

 

Heine Bakkeid, Kuoleman lautturi

Suom. Milka Koiranen

Into 2025

s. 353

Dekkari

Thorkild Aske-sarjan 5. osa 

 

Bakkeid Heine: Haudattu salaisuus 

Bakkeid Heine: Meren aaveet 

Bakkeid Heine: Paratiisin kutsu 

Bakkeid Heine: Nuku lapsi armaani 

 

Ninni Schulman: Rakas Lena

 

Ingrid istuutui autoon, painoi oven lukitusnapin alas ja vilkaisi Hamngatanin, Moragatanin ja oikeustalon suuntaan. Pesäpallomaila lojui valmiina apukuskin paikalla. Hän käynnisti auton nopeasti ja ajoi Strandgatanille.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkari Rakas Lena on toinen osa entisestä poliisista Ingrid Woltista kertovassa sarjassa. Ensimmäisessä osassa, Viimeiset leikit, kävi selväksi, että Ingridin ex-mies janosi kostoa siitä, että Ingrid oli ampunut häntä. Ingrid menetti työpaikkansa poliisina ja joutui vankilaan. Lisäksi hänen tyttärensä oli joutunut olemaan sijaisperheessä, eikä kerran rikottua suhdetta lapseen saanut kovin helposti parannettua. Ex-mies siis janosi edelleen kostoa ja suunnitteli ampuvansa Ingridin. Kirjan sivuilta voit seurata hänen kostoretkeänsä.

Joskus sitä luulee haluavansa tietää totuuden, mutta kun se sitten paljastuu, huomaakin, että se oli itse asiassa viimeinen asia, jonka olisi halunnut kuulla.

Ingrid oli päässyt hotelliin siivoojaksi. Sen lisäksi hän aloitti edellisessä kirjassa etsivän töitä, mutta oli päättänyt lopettaa ne, kunnes häntä kysyttiin tutkimaan erästä itsemurhaa. Ingrid oli hyvä kokoamaan pienistä osista kokonaisuuksia. Niinpä hän pääsi erään naistenhuijarin jalanjäljille. Lena oli joutunut väärään seuraan, ja huomasi loppujen lopuksi antaneensa koko omaisuutensa huijarille.

Ensi kesänä hänellä olisi lapsi, mies ja talo.

Minusta on järkyttävää, että ihmiset pelaavat rakkauspelejä tarkoituksella rehellisiä ja auttavaisia ihmisiä kohtaan, ja saavat sitä kautta omaisuuksia. Suomen kuuluisin rakkaushuijari oli nimeltään Auervaara. Sen jälkeen kaikkia miehiä on kutsuttu auervaaroiksi, jotka huijaavat naisilta omaisuudet itselleen ja häipyvät sen sileän tien. Kyllä naisetkin huijaavat miehiltä omaisuuksia, varsinkin vanhemmilta miehiltä. Lena ei siis saanut miestä eikä lasta eikä onnea. Elämä kääntyi todella synkkään suuntaan. 

Ninni Schulmanin Rakas Lena dekkarissa tunteet roihusivat täydellä teholla, sekä rakkauden että vihan tunteet. 

 

Ninni Schulman, Rakas Lena *****

Suom. Anu Heino *****

Tammi 2025

s. 398

Käraste Lena 2024

Dekkari

Ingrid Wolt- sarjan 2. osa

1983

Rakkaushuijari 

 

Ninni Schulman: Viimeiset leikit 

Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi

 

Päivä oli jo alkanut hämärtyä vaikkei kello ollut enempää kuin puoli neljä. Näin kaukana Pohjolassa oli tähän aikaan vuodesta vain harvoin oikeasti valoisaa. Vuoden pimein päivä olisi jo viikon päästä. 

Nilla Kjellsdotterin uusin dekkari Ei sinun lapsesi on jo neljäs äärimmäisen jännittävässä Murhia Pohjanmaalla-kirjasarjassa. Tällä kertaa Pohjanmaalla oli talviaika, joten lunta satoi ja oli liukasta. Lumiauraajille riitti töitä. Sarjan päähenkilöllä, rikostutkija Mija Wadöllä, oli raskautensa vuoksi hankalat ajat poliisin töissään, sillä kasvava vatsa supisteli kovasti. Mija ei halunnut jäädä sairaslomalle, sillä hän ei tuntenut oloaan sairaaksi.

"Kyse on lapsesta. Kymmenvuotiaasta pojasta."

Mija sai tehtäväkseen etsiä poikaa, joka oli kateissa. Jutusta paisui suuri poliisioperaatio. Sen seuraukset olivat ikävät, sillä Mija joutui sairaslomalle. Mija ei kuitenkaan ymmärtänyt levon merkitystä kropalleen, vaan teki etsintähommia sairaslomallaan ja ratkaisi jutun. Mija oli hyvin työorientoitunut ja hyvä ratkomaan rikoksia. Lisäksi hän oli ns. hyvä poliisi. Kirjan sivuilta nousi esille myös niitä pahoja poliiseja.

Tiedoksi vain, että olen Elofin kesämökillä Vinlaxin alueella Oravaisissa. Mielestäni näin täällä jotain aiemmin päivällä, kun kävelimme paikan ohi Saran kanssa. Haluan varmistaa, että kaikki on kunnossa.

Tällä kertaa rikostarinaan oli sekoittunut paha poliisi, joten se teki kirjasta vielä jännittävämmän. Aina kun lapsi on kateissa tai lapselle on sattunut jotain ikävää, tarinasta tulee mielestäni paljon pahempi. Mijaa oli itseäänkin satutettu, kun hän oli lapsi, joten hän pystyi paneutumaan rikostehtäviinsä kokemuksen kautta. Mijasta oli tullut äiti jo 14-vuotiaana. Oliko nyt aika tutustua jo aikuiseksi kasvaneeseen esikoiseen?

Nilla Kjellsdotterin Ei sinun lapsesi oli pelottavan jännittävä alusta loppuun asti. 

 

Nilla Kjellsdotter, Ei sinun lapsesi *****

Suom. Anna Heroja ***** 

Gummerus 2025

s. 397

Inte ditt barn 2025

Dekkari 

Murhia Pohjanmaalla-sarjan 4. osa

 

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

Nilla Kjellsdotter: Jo joutuvi yö

Nilla Kjellsdotter: Ei sinun lapsesi 

 

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu

 

Kahvilan nimi oli Kahvila Donna Donna.

Siellä oli istumapaikka, josta kerrottiin kummallista legendaa. Sanottiin, että ken sille paikalle istui, saattoi siinä istumisensa ajaksi siirtyä haluamaansa aikaan.

Mutta siihen liittyi rasittavia...

... ihan kamalan rasittavia sääntöjä. 

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin muisto haalistuu on kolmas osa suositussa Kahvia ja aikamatkailua-kirjasarjassa. Edellisissä kirjoissa oltiin tokiolaisessa kahvilassa nimeltään Funiculi Funiculà. Tällä kertaa siirryttiin Hokkaidon saarelle Pohjois-Japaniin, ja siellä Hakodaten kaupunkiin. Siellä sijaitsi kahvila, jonka nimi oli Donna Donna, ja kahvilan tietyssä tuolissa oli mahdollisuus siirtyä tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Se oli mahdollista vain silloin, kun tuolissa istuva haamu siirtyi siitä omasta tahdostaan pois.

Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet tässä kahvilassa.

Kirjassa on neljä tarinaa eri henkilöistä, jotka halusivat liikkua ajassa ja tavata itselleen tietyn läheisen henkilön. Ensimmäinen tarina oli nimeltään Tytär, joka ei voinut huutaa: "Idiootit!". Toinen tarina oli Koomikko, joka ei voinut kysyä: "Oletko onnellinen?". Kolmas tarina oli Pikkusisko, joka ei voinut sanoa: "Anteeksi." Neljäs tarina oli Nuorukainen, joka ei voinut tunnustaa: "Rakastan sinua." Hyvin tunteellisia ja koskettavia tarinoita. Tarvitsin nenäliinoja kirjaa lukiessa.

Ajassa siirtymiseen tarvittavan kahvin pystyivät keittämään ainoastaan Tokitan sukuun syntyneet yli seitsemänvuotiaat naiset ja tytöt.

Kahvila Donna Donnan aikamatkailijoiden kahvin keittäjä oli vasta seitsemänvuotias Sachi. Kahvia pystyi keittämään vain tietyn suvun naiset ja tytöt. Sachi oli ihan reipas  kahvin keittäjä. Hänen piti myös tarjoilla kahvi ja sanoa: "Ennen kuin kahvi jäähtyy...", sillä kahvi piti juoda ennen kuin se jäähtyi, tai muuten aikamatkustaja muuttui itse haamuksi.

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin teos Ennen kuin muisto haalistuu  vei Hakodate-vuoren juurelle Hokkaidon saarelle Pohjois-Japaniin, jossa vietettiin aikaa viehättävässä Kahvila Donna Donnassa.

 

Toshikazu Kawaguchi, Ennen kuin muisto haalistuu *****

Suom. Markus Juslin

Bazar 2025

s. 254

Omoide ga kienai uchi ni 2018

Japani 

 

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin salaisuus paljastuu  

Toshikazu Kawaguchi: Ennen kuin muisto haalistuu 

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa

 

Joulukuu 1941

Paksut pilvilautat lepäävät tummanharmaan horisontin yllä. Joulukuun valo säkenöi pakkasessa pienten Meijerfelt- ja Sunnantill-saarten luona, mutta meri on vielä auki. 

Karin Collinsin upean historiallisen trilogian kolmas kirja on nimeltään Tuo aika mieleen palaa. Suomi oli ajanut saksalaisten avulla venäläiset pois maasta. Edellisessä kirjassa Hanko oli luovutettu venäläisille 30 vuodeksi. Nyt oli edessä Hangon siivous ja jälleenkorjaukset, ennen kuin asukkaat pystyisivät palaamaan. Paikka oli täynnä miinoja ja kranaatteja. Berndt Blomqvist oli siirtynyt esikunnasta Hankoon ensimmäisten suomalaisjoukkojen kanssa saamaan paikat käyttökuntoon mahdollisimman pian.

Ennen hän asui Ruotsissa. Yhteen aamuun asti, jolloin Rut-äiti ja Teodor-isä pakkasivat hänen laukkunsa ja sanoivat, että nyt hän voisi olla hurjan iloinen, koska pian hän saisi palata Suomeen.

Nisse ei ole hurjan iloinen. Hän ei ole edes pikkuisen iloinen, hän ei ole iloinen tipan vertaa.

Nisse oli Berndt Blomqvistin 6v. poika, jonka hän oli lähettänyt turvaan Ruotsiin sodan ajaksi. Poika oli kuitenkin palautettu Suomeen, ja Berndt oli vienyt yllättäen pojan hoitoon nuorelle naisystävälleen Ainolle Kemiöön. Pojalle oli todella traumaattista joutua ensin tuntemattomien ihmisten luokse Ruotsiin ja sieltä tuntemattomien ihmisten luokse Suomeen. Nisse ei puhunut mitään ja hän luuli joutuvansa sotimaan. 

"Vuoksi sävelmän tään hetkeks haaveisiin jään", miesääni laulaa, ja vaikka Lissin selällä lepää saksalaisen kapteenin käsi, hän näkee taas mielessään Holgerin kasvot. Holgerin nauru ja mustikansiniset silmät.

Lissi oli palannut ensimmäisten joukossa Hankoon huoltojoukoissa. Lissi oli ennen sotaa töissä Bellevue-hotellissa, jossa hän oli tavannut Holgerin. Se oli syvää rakkautta molemmin puolin, mutta sota vei Holgerin jalat. Sen vuoksi Lissi oli päättänyt elää ilman Holgeria.  Mutta miten sitten kävikään, kun saksalainen kapteeni tanssitti Lissin hurmoksiin?

Aino pakottaa ajatukset Berndtistä syrjään ja sallii itsensä iloita teksteistä, jotka saa aivan pian kirjoittaa. Koko maa - ei, vaan koko maailma! - haluaa tietää, mitä Hangossa tapahtuu juuri nyt.

Nuori ja lahjakas kirjoittaja Aino oli haahuilevassa suhteessa Berndtin kanssa, kipinää ei enää löytynyt kummaltakaan.  Aino päätti palata Hankoon, kun lehden päätoimittaja oli pyytänyt sitä. Sitä ennen Aino vei Nissen isovanhemmilleen, Hjalmarille ja Saralle, jotka luulivat Nissen olevan vielä Ruotsissa. Ilo oli ylimmillään, kun he saivat pojanpoikansa luokseen. Edessä olisi uuden talon rakentaminen Hankoon.

Hangossa liikkuu paljon miehiä, ja miesten on saatava syödäkseen. Joten kun Disa ilmoittautuu työkykyiseksi, hänet määrätään paikkaan, johon hän kokemuksensa puolesta parhaiten soveltuu: keskustan suureen kanttiiniiin.

Bellevue-hotellin johtajatar Disa oli Hangossa viimeiseen asti, ennen kuin se siirtyi venäläisten hallintaan. Enää hän ei kaivannut työtään hotellissa, sillä sota-aika oli karistanut viimeisetkin rippeet entisaikojen glamourista. Disan miesystävä, Bellevue-hotellin entinen talonmies Bergström, oli hankkinut heille auton, mutta bensa loppui talon pihalle. Bensa oli vähissä koko maassa. Bergströmin salaiset puuhat eivät pysytelleet sotapoliiseilta piilossa, joten kirjasta voit lukea, miten hänelle  kävi.

"Eikä ikinä voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan"

Yllä oleva lainaus oli Nissen vaarin Hjalmarin ajatus. Hjalmari ei aikonut vaimonsa kanssa luopua enää Nissestä. Pojalleen Berndtille he ilmoittivat, että vain kuolleen ruumiin yli Nisse lähtisi heidän huomastaan. Berndtillä itsellään oli suuret surut mielessään, mutta kenties aika parantaa hänenkin mielensä. Hjalmar ja Disa ovat olleet koko trilogian ajan kirjan ihanimmat henkilöhahmot. He ovat olleet sydämellisiä ja muista ihmisistä huolehtivia ja auttavia persoonia.

Karin Collins on kirjoittanut kirjassaan Tuo aika mieleen palaa uskomattoman kuvauksellisesti noista traagisista ajoista Hangon historiassa.

 

Karin Collins, Tuo aika mieleen palaa *****

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom *****

S & S 2025

s. 426

Hanko-trilogian 3. osa 

1941-1942 

 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on 

Sisko Latvus: Rudolfin näköinen poika

 

Heinäkuussa minä pääsin ripille eikä siitä sen enempää, mutta se on pakko mainita, koska muuten  en olisi saanut tietää Rudolfista mitään.

Sisko Latvuksen nuortenkirja Rudolfin näköinen poika kertoi 15-vuotiaasta Jasperista, joka kiinnostui selvittämään mummin isoisän kuolemaa. Isoisä oli nimeltään Rudolf, ja hän kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1918. 

Kuvan alle oli kirjoitettu: Helsinki 16.5.1918. Silloin nuo miehet juhlivat sodan päättymistä. Laskeskelin päässäni ja mietin päivämääriä. Jossain tuntui olevan virhe. Miten oli mahdollista, että Rudolf mestattiin vielä yhdeksän päivää myöhemmin?

Jasper perehtyi innokkaasti Rudolfin kuolemaan. Yllättäen hän sai apua eräältä riparilla tutuksi tulleelta tytöltä, Juulilta. Heillä oli muutakin yhteistä, sillä he perustivat yhdessä bändin, ja Japer jopa lupasi säveltää omia kappaleita bändille. Kaikkea sitä ihastuneena tulee luvattuakin!

Kirjan tapahtumat sijoittuivat heinäkuulta joulukuulle asti. Syksyllä  Jasper aloitti yläasteen viimeisen luokan ja muitakin kiireitä oli mm. bändin harkat. 

Sisko Latvuksen Rudolfin näköinen poika on nuortenkirja, jossa mietitään hyvin raikkaalla tavalla yhteiskunnallisia ja historiallisia teemoja versus nykyaika. 

 

Sisko Latvus, Rudolfin näköinen poika

Wsoy 2025

s. 111

Nuortenkirja

Vapaussota 

Johanna Mo: Niittoheinä

 

Kaikki hänen muistonsa ovat poissa.

Ruotsalaisen Johanna Mon dekkari Niittoheinä on neljäs osa Öölantiin sijoittuvassa Saarimurhat-sarjassa. Sarjan muut osat ovat nimeltään Yölaulaja, Varjolilja ja Metsämaa. Nimet ovat vähän paljon outoja dekkareille. Tykkään  nimistä, joista näkee, että kirja kuuluu dekkarigenreen. Muuten olen pitänyt sarjasta tosi paljon. Henkilöhahmoja ei ole paljon, eikä sarja ole väkivaltainen, vaikka kertookin rikoksista.

En jaksa enää. 

Sarjan päähenkilö on poliisi Hanna Duncker, joka sai Niittoheinässä tutkittavakseen vanhemman mieshenkilön oletetun itsemurhan. Itsemurhakirjekin oli kirjoitettu, mutta kävi selväksi, että joku muuhan sen oli kirjoittanut, kuten oli pyyhkinyt sormenjäljetkin pois.

Miten oikeudenkäynti etenee?

Hannan isä oli aikoinaan istunut syyttömänä vankilassa. Nyt käytiin oikeutta, jotta oikeat syylliset tuomittaisiin. Hanna yritti seurata oikeudenkäyntiä, mutta se oli vaikeaa. Lisäksi hän oli itsekin joutunut kyseisten henkilöiden kohteeksi. Aiemmissa kirjoissa on kerrottu rikoksista, mitkä he kohdistivat Hannaan. Yksi lisätekijä ilmestyi Niittoheinän sivuilta. Oliko Hanna jälleen vaarassa?

Johanna Mon Niittoheinä dekkari nosti esille vanhoja rikoksia ja rikollisia uusien lisäksi.

 

Johanna Mo, Niittoheinä

Suom. Kristiina Vaara

Otava 2025

s. 398

Darrgräset 2023 

Dekkari

Saarimurhat-sarjan 4. osa 

 

Johanna Mo: Yölaulaja

Johanna Mo: Varjolilja 

Johanna Mo: Metsämaa 

 

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki

 

Fannyn kotitaloa kutsuttiin Albatrossiksi. Suuri valkea merilintu, jolta talo oli saanut nimensä, oli ikuistettu porrashuoneen oven yläreunassa olevaan lasimaalaukseen. Kuusikerroksinen Albatross oli Turun kaunein kivitalo.

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki jatkoi Ahlgrenin suvun naisista kertovaa 1930-luvulle sijoittuvaa kirjasarjaa. Ensimmäinen kirja Sinisiipisten saari kertoi kiehtovasti Ainasta, joka lähti saaristossa työskentelynsä jälkeen Egyptiin tutkimusapulaiseksi. Lähdöstä tiesi vain hänen serkkunsa Fanny, joka oli saattelemassa Ainan matkalle. Nyt Fannya odotti kertominen suvulle Ainan lähdöstä. Vanhoillinen suku arvosti perinteisiä arvoja. Nuoret naiset eivät saisi tuottaa häpeää suvulle.

Syksy saapui kaupunkiin vitkastellen, mutta jokaisen sateisen ja sumuisen aamun jälkeen Fanny kaipasi entistä enemmän kesää ja lämmintä auringonpaistetta.

Fannyn elämä oli käynyt raskaaksi Ainan lähdön jälkeen. Hän kaipasi myös vaihtelua, ja muuta kuin roolia, johon häntä johdateltiin. Hän oli kihloissa Johanneksen kanssa ja niitä häitäkin pitäisi suunnitella. Mitään tunteita heidän välillä ei ollut, ja Johannes halusi hänestä kotirouvan. Fanny oli kuitenkin taiteellinen ja opiskeli taidekoulussa. Oliko se ihan turhaa? Ainakin siltä kuulosti Johanneksen puheista. 

Ainan lähtö oli herättänyt Fannyssakin uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia. Ainan lähettämät kirjeet Egyptistä toivat uutta intoa ja iloa varsinkin Fannylle ja hänen serkulleen Lempille.

Koira nousi tottelevaisesti korista ja sipsutti Fannyn luokse. Fanny esitteli sille koko asunnon, ja nähdessään salin suuren pöydän koira tassutti tyytyväisenä pöydänjalan luokse ja nosti jalkaansa.

Fannyn marraskuun harmaisiin päiviin tuli lopulta pirteää eloa pienestä kiinanpalatsikoirasta, Vilistä. Isä halusi piristää tytärtään, ja toi Fannylle koiranpennun.  Kaikki muut perheessä, paitsi äiti, pitivät kovasti Vilistä. Jenna Kostet on onnistunut mainiosti tuomaan esille turkulaisten luonteenpiirteistä ennakkoluulottelua ja vieraspelkoa. Varsinkin Fannyn äiti oli erittäin tiukka mielipiteissään.

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki esitteli lukijoille Ainan serkun Fannyn. Fanny oli Ainan vastakohta, sillä hänellä oli perhesuhteet kunnossa. Fanny oli aina sanut elää varakasta yläluokkaista elämäänsä ilman suurempia kolauksia. Ainan lähtö Egyptiin herätti huomaamaan, mitä hän elämältä halusi ja kaipasi. Mutta oliko se kenties rooli, mitä hänelle suunniteltiin? Entäs opinnot taidekoulussa? Ja kuka kumma oli nainen, joka vakoili Fannya?

Jenna Kostetin Valkoisen linnun kaupunki esitteli Ahlgrenin suvun serkuksista Fannyn. Valkoisen linnun kaupunki nosti esille myös uuden sukulaisehdokkaan. Kenties tuo ehdokas on kolmannen kirjan päähenkilö? Tai sitten se on Lempi. Jännityksellä odotan. Fannyn ja Vilin seurassa oli kiva viettää aikaa 30-luvun Turussa. Ja saatiinhan sitä pikkaisen romantiikkaakin muutamalle riville.  

 

Jenna Kostet, Valkoisen linnun kaupunki ***** 

Aula & Co 2025

s. 275

Ahlgrenin suvun naiset-kirjasarjan 2. osa

Turku 1930-luvulla

Feelgood 

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari 

 

Tuire Malmstedt: Lintusielu

 

Hän kulki kuin aave, joka saattaisi hälvetä näkyvistä hetkenä minä hyvänsä aivan kuten sumu. Hänen silmänsä olivat ilmeettömät, edes kyyneleet eivät virranneet.

Ne silmät olivat nähneet pimeyden. 

Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi jännittävissä tunnelmissa Metso & Vauramo-dekkarisarjaa. Aiemmin sarjassa on ilmestynyt neljä hyytävän hyvää dekkaria: Lasitarha, Lumihauta, Lyijysydän ja Luusaari.

Mykkä tyttö, joka näytti elävän omassa maailmassaan. 

Matilda Metson  ja Elmo Vauramon tutkintatiimin tutkittavaksi tuli erittäin outo tapaus, sillä eräs nuori tyttö oli löydetty harhailemasta, eikä tyttö osannut puhua, eikä tiedetty mitä oli tapahtunut ja kuka hän oli. Kaulassa riippui vain laatta, jossa oli outo vanhahtava nimi. Tilanne muuttui muutaman päivän päästä, kun  lapsia löytyi lisää, eikä kukaan heistä puhunut. Kaikilla lapsilla oli kaulassaan jokin laatta, jossa oli vanhahtavalta kuulostava nimi.

Hautausmaalla tuuli kumusi tasaisesti hautakivien yli, heilutteli niiden edustalle istutettuja kanervia ja kuusenoksia. Elmo muisteli mummonsa sanoneen, että hautausmaan yli käyvä tuuli oli kuisketta tuonilmaisista, vainajien viestejä meille eläville.

Elmo Vauramon naisystävä Inari oli kuollut. Elmo suri tietysti kovasti ja kulki myös haudalla. Surun kanssa oli kuitenkin elettävä, vaikka Inari oli mielessä koko ajan. Elmo tapasi haudalla myös erään työkaverinsa. Tuo työkaveri joutui jopa luopumaan työstään, koska liittyi nykyiseen rikostapaukseen, eikä ollut kertonut siitä. Toivottavasti hänet kiinnitetään takaisin tehtäväänsä. Onhan nuo muutkin poliisin työntekijät liittyneet tapauksiin, eikä heitä ole erotettu. Hänelle tapahtui mielestäni vääryys.

Tuire Malmstedtin Lintusielu jatkoi Jyväskylän poliisien tutkimuksia erittäin merkillisissä tapauksissa. Menneisyys ja nykyisyys kutoivat pimeitä verkkojaan ikävillä tavoilla, joista joutuivat kärsimään varsinkin lapset.

 

Tuire Malmstedt, Lintusielu *****

Aula & Co 2025

s. 284

Dekkari

Metso & Vauramo-sarjan 5. kirja

Lasten kaltoinkohtelu 

 

Malmstedt Tuire: Lasitarha 

 

Malmstedt Tuire: Lumihauta 

Malmstedt Tuire: Lyijysydän

Malmstedt Tuire: Luusaari

Malmstedt Tuire: Lintusielu 

 

 

 

Anu Ojala: Tarkka-ampuja

 

Suunnitelmien muutos. Lähdetään katsomaan, mikä tilanne varuskunnassa on. Siellä todennäköisesti tarvitaan lisäkäsiä, Antti päätti.

Anu Ojalan Tarkka-ampuja jatkoi vakuuttavalla tyylillä huumerikollisuuden maailman kuvaamista. Päähenkilö Ronja Jentzsch oli siirtynyt Taivasverkon mieltä järkyttävien tapahtumien jälkeen Rovaniemen poliisin sijaiseksi. Järkyttävän väkivaltaiset tapahtumat jatkuivat myös Rovaniemellä, sillä huumepiirit olivat sielläkin saaneet paljon pahaa aikaiseksi. Lisäksi sotien traumat ja niiden vaikutukset olivat yhtenä kirjan teemana. 

Daniel pyyhkäisi silmäkulmaansa, savu rakensi kirvelevän kerroksen sidekalvon pintaan, sai silmät vuotamaan. Turhautuneena hän katsoi eteensä, yritti erottaa mitä parkkipaikalla tapahtui. Tuli rätisi ja paukkui, väliin se ujelsi ja itki levitessään ympäristöönsä.

Oikeusupseeri Daniel Jääskeläinen olisi varmasti halunnut ohittaa päivän, joka paheni koko ajan. Hänellä tulisi olemaan edessä verisin ja väkivaltaisin päivä vuosikausiin. Oli vain tehtävä työnsä huolimatta siitä, että huoli omasta lapsesta oli koko  ajan mielessä. 

Miehet olivat liian usein mestareita maskaamaan, peittämään sen, mitä sisällä liikkui. Otteet ehkä kovenivat ja asenteet tiukkenivat, mitä huonompi vointi oli, mutta muuten päälle päin ei näkynyt mitään.

Tarkka-ampujan maailmassa yhdistyvät sotien ja huumeiden traumatisomat ihmiset. Kun heihin yhdistyvät aseet ja väkivalta, tulokset voivat olla yhtä väkivaltaisia, kuin kirjailija on kuvannut. Poliisin ja pelastushenkilöiden maailma on täynnä vastaavanlaisia tapahtumia. Sodat lisäävät traumoja, joista on vaikea selviytyä.  Ronja Jentzsch on valinnut vaarallisen ammatin, jossa jokainen päivä voi olla viimeinen.

Anu Ojalan Tarkka-ampuja dekkarissa räjähti ja luodit viuhuivat.

 

Anu Ojala, Tarkka-ampuja

Gummerus 2025

s. 222

Dekkari

Ronja Jentzsch-sarjan 4.osa

Rovaniemi

Varuskunta

 

Anu Ojala: Jääsilkkitie

Anu Ojala: Kuolinsoitto

Anu Ojala: Taivasverkko

 

DEKKARISYKSY 2025

 

Syksyn lukulistalleni kuuluvat myös dekkarit ja jännitys. Niiden parissa aika kuluu nopeasti.

 

Anu Ojalan Tarkka-ampuja on neljäs osa vauhdikkaassa ja väkivaltaisessa Ronja Jentzsch-dekkarisarjassa, missä Pohjois-Suomen poliisit yrittävät saada laajalle levittynyttä huumerikollisuutta kuriin.  Taivasverkko, Jääsilkkitie ja Kuolinsoitto löytyvät blogista. 

 

 

 

 

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Rautakukka jatkaa Fredrika Stormista kertovaa dekkarisarjaa. Ensimmäinnen osa oli nimeltään Musta lintu. Tällä kertaa autiotalon seinästä löytyi ruumis. Fredrika sai työpareineen jälleen vanhan mysteerin ratkottavakseen.

 

 

Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkarisarja on yksi lemppareistani. Kirjojen nimet ovat henkilöiden nimiä. Tällä kertaa kirjan nimenä on Tinna. Kirjasarjan lukijat tietävät jo kuka Tinna on. Muut kirjat ovat nimeltään Hildur, Rosa & Björk, Jakob ja Rakel. Kirjoissa on tutustuttu paikallisen poliisin Hildur Runarsdottirin suvun ikäviin salaisuuksiin muiden rikosten ohessa. Suomalaisväriä sarjaan tuo poliisikolleega Jakob. Kirjasarjasta on tekeillä myöskin tv-sarja.

 

 

 

Helena Steenin dekkari Aviomiehen salaisuus on uuden kirjasarjan avausosa. Nuori suomalainen Ilona Berg matkusti miehineen Lontooseen 1920-luvulla, ja pian hän sai kuulla miehensä epämääräisestä kuolemasta. Odotan innolla tätä romanttista cosy crime-kirjasarjaa, ja ah miten ihana kirjan kansikuva. 

 

 

Kanadalaisen Alan Bradleyn dekkari Hiljaa keinuu hirttoköysi on jo yhdestoista hersyvän humoristisessa cosy crime-dekkarisarjassa, jonka harrastelijasalapoliisina toimii superälykäs nuori tyttö Flavia de Luce. Edellinen osa oli nimeltään Kuolon kultaiset kiehkurat ja se ilmestyi jo 2019. Kiva kun sarja jatkuu. 

 

 

Ruotsalaisen kirjailijaparin Cilla ja Rolf Börjlindin Varjo lankeaa on jo yhdeksäs dekkari Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertovassa kirjasarjassa. Sarjan ensimmäinen osa oli nimeltään Nousuvesi ja siitä tehtiin jännittävä tv-sarja, joka on jatkunut kirjasarjan parissa. Eräässä pikkukylässä löytyi muurahaiskeosta käsi, jota Olivia lähti uusimmassa dekkarissa tutkimaan. Aihe sopii hyvin Halloween aikaan.

 

 

 

Yhdysvaltalaisen Jason Rekulakin kauhutrilleri Teddy kertoo viisivuotiaasta pojasta, joka piirtää todenmukaisia väkivaltapiirroksia päivähoidossa. Kirja sopii mainiosti kansikuvaa myöten jännittävään Halloween-aikaan.

 

 

 

Tatiana Elfin Huijari aloittaa psykologisen trillerisarjan Rebekka Nummesta, sosiopaatista, joka piilottelee kieroja taipumuksiaan.

 

 

 

Tuire Malmstedtin dekkari Lintusielu on jo viides osa jännittävässä Metso & Vauramo-sarjassa. Tällä kertaa ihmetellään lapsia, jotka eivät puhu ja joita ei kukaan kaipaa. Lisäksi vanha lasten kaltoinkohtelumuistelu nostaa varmasti kaikkien lukijoiden karvat pystyyn. Blogista löytyy Lasitarha, Lumihauta, Lyijysydän ja Luusaari.

 

 

 

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Kun luminen on maa jatkaa Taimitarhamurhat-kirjasarjan parissa. Tällä kertaa taidevarkauksien parissa. Sirillä ja Antonilla on joulukiireitä taimitarhalla ja Olle-poliisi ratkoo rikoksia. Ihana cosy crime-sarja.

 

         Lukuiloa dekkarisyksyyn 😻 

Anu Vähäaho: Meri välissämme

 

Isästä tulee kuulusa maalari ja me etitään meille Ameriikan hienoin linna kojiksi. Nää saat oman tornin ja mulla on viereinen ja sitten me vaan huiskutellaan toisillemme silikkisillä liinoilla.

Oululaisen kirjailijan Anu Vähäahon kolmas historiallinen kirja on nimeltään Meri välissämme. Kirja kertoi kahdesta sisaruksesta, joista Pauliina kasvoi Suomessa ja Elli Amerikassa. Vuonna 1906 Elli sai isänsä kanssa kutsun Pauliinan kihlajaisiin. Oli tullut aika palata takaisin kotimaahan ja tavata Pauliina ja hänen tuleva miehensä perheineen. Yllä olevassa lainauksessa 12-vuotias Elli sanoi hyvästit pikkusiskolleen, kun oli lähdössä isänsä kanssa Amerikkaan. Muun perheen oli tarkoitus mennä perässä. Se ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Naislääkäri! Miten se ei ole tullut aiemmin puheeksi? Tässähän alkaa ihan miettiä mitä muuta sinä olet ehkä jättänyt kertomatta...

Pauliina oli viettänyt useamman vuoden seuraneitinä Mustajoen kartanossa, sillä hänen kasvatustätinsä oli hyvä ystävä kartanon vanharouvan kanssa. Kasvatustädillä oli oma lehmä ojassa, kun hän sai ujutettua Pauliinan, eli nykyisen Paulinen kartanoon. Pian vietettäisiin nuoren kartanonherran ja Paulinen kihlajaisia ja sitten häitä. Tietysti kartanon vanharouva odotti poikansa puolisolta aatelisia sukujuuria. Niistä kyllä puhuttiin, mutta ei muusta. Suvulle oli yllätys, että Pauliinan Elli-sisko oli synnytyslääkäri ja isä maailmankuulu taiteilija. Mutta synkästä ja köyhästä lapsuudesta hän oli vaiennut.

Pianon ääressä hän tiesi menevänsä täydestä siniverisen suvun hienona neitona. Kapea uuma veti katselijoiden huomion puoleensa, ja hänen soittonsa hiveli taatusti vaativammankin kuulijan korvia. Pauliina onnistuisi. Häntä ei painaisi pinnan alle kukaan eikä mikään! 

Pauliina oli hiljainen ja hyväkäytöksinen nuori nainen. Parhaiten hän viihtyi pianon äärellä. Muut puhuivat ja Pauliina uppoutui musiikin maailmaan.  Mutta hänellä oli kovat odotukset. Hän halusi kartanon ja kartanonrouvan paikan. Sitten itsevarma ja äänekäs isosisko saapui Amerikasta maailmannaisen elkein, ja kaikki Pauliinan toiveet lensivät ikkunasta ulos. No olihan siinä monta muutakin muuttujaa, joista voit lukea lisää kirjan sivuilta.

Martinin silmät siristyivät vastustamattomasti, ja Elli mietti yhden järkyttävän hetken, miltä tuntuisi suudella miestä. Olisivatko tämän huulet nyt kylmät vai lämpimät, pehmeät vai täyteläiset? Halu jäi puristamaan hengästyttävästi rintaa.

Anu Vähäaho on kirjoittanut koukuttavan kirjan sisaruksista, Ellistä ja Pauliinasta. Miten vuosien ero oli vaikuttanut sisarussuhteeseen, ja palasiko  entinen lämpö heidän välilleen? Entäs sitten isä-Oscar, mitä hän puuhailikaan Suomessa sillä aikaa, kun siskokset tutustuivat toisiinsa?  

Kirjan sivuilla riitti draamaa ja juonenkoukkuja vaikka kuinka paljon. Siskosten elämät ja elämänvaiheet ongelmineen nousivat esille. Elli kaipasi tietoa suvustaan, joten tietoa haettiin Oulusta asti. Pauliina vuorostaan ei halunnut tietää omasta suvustaan mitään, mutta miten sitten kävikään? 

Anu Vähäahon historiallinen teos Meri välissämme kertoi kiehtovan tarinan siskoksista ja 1900-luvun alkuvuosista. Romansseja ja salasuhteita riitti yllin kyllin.

 

Anu Vähäaho, Meri välissämme *****

S&S 2025

s. 554

1906-1908

Historiallinen rakkausromaani

Oulujoen helmet-kirjasarjan 3. osa

Feelgood 

 

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies 

Anu Vähäaho: Niin kauan kuin voit rakastaa 

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

 

Lapsuuteni seisoo neljän muiston varassa, neljällä jalalla kuin naarashirvi, joka tarkkailee tuulta metsän reunassa. Se kohottaa sileää päätään, etsii merkkejä pedoista tai toisista kaltaisistaan.

Emmi Itärannan upeaakin upeampi Lumenlaulaja kertoi muinaisesta Pohjolasta ja sen valtiattaresta, sekä syistä mikä ajoi valtiatarta ikäviin tekoihin. Pohjolan valtiatar oli nimeltään Louhi, mutta lapsena hänen nimensä oli Lauha. Lauhan ikävimmät lapsuusmuistot kuuluivat sotaan, jossa kirveenkantajat surmasivat hänen perheensä, sukunsa ja lähettivät miehet orjiksi, ja asettautuivat Pohjolaan asumaan. Lauha äitineen ja pikkusiskoineen asui lähellä Tuonelaa piilossa, sillä heidät olisi tapettu, jos heidät olisi löydetty.

Lintu murtautui esiin ja tuttu vihlaisu kävi lävitseni, kun kehoni otti toisen muodon, luut ja suonet kääntyivät ja taipuivat.

Lauhan loitsuhahmo oli kotka, johon hän pystyi muuntautumaan. Pohjolan naisilla oli omat loitsuhahmonsa, jota varsinkin Kalevalan miehet pitivät pahana noituutena. Pohjolassa oli myös muita vaikuttavia yliluonnollisia hahmoja mm. Tapio,  jota Pohjolassa puhuteltiin naisena, mutta Kalevalassa palveltiin miehenä.  Kirveenkantajat pitivät itseään parempina kaikissa asioissa, ja suututtivat Tapion ja hänen väkensä, jonka seuraukset olivat ikävät.

Jokin sinkoutui puiden lomasta minua kohti. Kuuman kekäleen kaltainen kipu lävisti siipeni ja ennen kuin tiesin sitä, putosin.

Lentomatkallaan Lauhaa ammuttiin, ja se sattui niin kovin, että hän putosi. Onneksi eräs läheinen henkilö oli lähistöllä ja auttoi loitsullaan. Leimu oli parantaja. Hänellä oli muitakin avuja, mutta hän oli oppinut piilottamaan itsensä ja taipumuksensa muilta ihmisiltä. Leimu oli paennut Kalevalasta, koska kaikki olivat pahoinpidelleet häntä. Lauhasta ja Leimusta tuli läheiset ystävät. Lopulta Leimu palasi Kalevalaan, mutta tulisi vielä palaamaan Lauhan luokse. 

"Pohjolan tyttäret", sanoin. "On aika palata kotiin."

Lauha palasi kotiin Pohjolaan ja otti valtiatarnimekseen Louhen. Kirveenkantajat olivat köyhdyttäneet Pohjolan, polttaneet kaskena metsät, ja myyneet kaiken mahdollisen. Millä Louhi elättäisi Pohjolan asukkaat? Louhi halusi sammon, joka tekisi Pohjolasta rikkaan. Siispä Pohjolaan tuli seppä, joka takoi sammon muiden seppien avulla, mutta tarvittiin siihen noituuttakin.

Kaikki muu haipui pois, ja vaivuin uneen, jossa ei ollut muuta kuin suloinen, hyväilevä musiikki.

Minun olisi pitänyt ymmärtää se aseeksi. 

Emmi Itärannan Lumenlaulajat kulkee Kalevalan tarinoiden kantapäillä, mutta tarinaa eletään Pohjolassa, jossa valtiattarena oli Louhi, voimakas ja vahva kuin loitsuhahmonsa kotka. Kalevalasta olemme lukeneet, että Pohjolan sammon halusivat muutkin. Tähänkin tarinaan on ujutettu sammon ryöstö, ja miten siinä sitten kävikään? Ainakin Louhi oppi sen, että ahneudella on ikävät seuraukset. Kun menettää tärkeimmät läheisensä, on vaikeaa elää surun keskellä. Silloin ei vauraudella ja rahalla ole mitään merkitystä.

Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulajat kertoi Pohjolan valtiattaren, Louhen tarinan. Lumenlaulajat on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista. Lumenlaulajasta tulisi todella elämyksellinen elokuva ja/tai näytelmä. Suosittelen.

 

Emmi Itäranta, Lumenlaulaja 💙💙💙💙💙

Teos 2025

s. 403

Fantasia 

Muinainen Suomi

Pohjolan valtiatar Louhi  

 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet 

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja 

 

Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen

 

Sisko hyvä. Niin Auku aina ennen kirjeensä aloitti. Viime aikoina kirjeitä ei ollut tullut, eikä Tyyne ollut niitä osannut odottaakaan.

Liisa Suomelan hieno historiallinen esikoiskirja Kaikki päättyy kevääseen kertoi Oulun lähistöllä Perämeressä olevasta suuresta saaresta Hailuodosta, josta tekstissä puhutaan Luotona. Kirjan kolme päähenkilöä olivat Tyyne, Auku ja Siiri. Kirjan alussa Tyyne oli hakemassa veljensä Aukun pois Oulun piirimielisairaalasta. Auku oli ollut siellä useammankin kerran.

Saari oli merestä nouseva selkä, ja pilvet kuin vuoret kohosivat sen takana.

"Siellä se meitä odottaa, Siiri."

Siiri oli ylioppilas ja opiskellut yliopistossa. Hän oli häpäissyt itsensä vanhempiensa mielestä, joten vanhempien mielestä oli soveliainta, että hän meni naimisiin Johanin kanssa. Johan sai paikan Luodon kirkkoherrana, mutta Siiri ei halunnut muuttaa meren keskelle. Hän halusi takaisin kaupunkiin ja yliopistoon. Hän halusi takaisin ystävänsä luokse.

Tyyne huusi tuiskuun. Tule takaisin, hän huusi, mutta huuto haihtui tyhjiin. Sanat lensivät puuskan mukana pilvien päälle ja katosivat kohinaan, vaikka nyt hän oli varma, varmempi kuin ennen. Varma siitä, että tämä kaikki voisi päättyä kevääseen.

Tyynellä oli rakkaussuhde. Väinön kuolemasta oli jo viisi vuotta, hän oli valmis uuteen suhteeseen, mutta suhteessa oli omat vaikeutensa. Tyynen pitäisi jättää Luoto ja Auku ja koti ja elämä, mihin oli tottunut. Olisiko hän valmis lähtemään. 

Aukun sodassa vaurioituneen mielen ajatuksista oli ikävä lukea, sillä sota aiheuttaa niin paljon pahaa. Jos ei kuole tai keho vammaudu, niin mieli voi vammautua. Ja se koskee kaikkia, jotka elävät sodan keskellä.

Siirin mieli oli myös vammautunut pakkoavioliitosta ja elämästä miehen kanssa paikassa, jota inhosi. Siiri oli tottunut erilaiseen elämään, eikä halunnut sopeutua.

Hän näki myös Aukua seuraavan tumman varjon, se väreili pihan epätasaisuuksissa kuin pahojen unien kauhukuvat, jotka ajoivat Aukun kävelemään itsensä väsyksiin öisin ja pitivät Tyynenkin hereillä. 

Tyynen elämä mielisairaan veljen tukena samalla, kun hoiti kaikki maalaistalon tehtävät, oli rankkaa. Hän oli ollut veljen tukena aina. Miten kauan hän vielä jaksaisi? Kuinka monta psykoosia oli vielä edessä?

Liisa Suomelan Kaikki päättyy kevääseen  teoksen tekstiä oli hengästyttävää lukea. Niin hienoa ja koskettavaa teksti oli.

 

Liisa Suomela, Kaikki päättyy kevääseen *****

Wsoy 2025

s. 319

Esikoiskirja 

Historiallinen teos

Hailuoto

Mielenterveys