Halloween-lukuhaasteen koontipostaus

 

 

Lokakuun loppuessa on myös lokakuun ajan kestänyt perinteikäs Halloween lukuhaaste loppusuoralla. Haastetta on vetänyt Niina Yöpöydän kirjat-blogista. Tykkään lukea haasteeseen sopivia kirjoja, joissa on runsain mitoin pelottavaa jännitystä, yliluonnollisia teemoja ja mysteerisiä hahmoja outojen tapahtumien vallassa. Voit tietysti kurkata kirjojen arvioita klikkaamalla kirjan nimeä... jos uskallat, mutta tee se tunnelmaan sopivasti hämärässä ja  kynttilöiden valossa...

 

 

Rasaliina Seppälä: Yön äänet

Tämä lastenkirja vei suoraan öiseen aikaan, jolloin minulla oli mahdollisuus tavata outoja otuksia tai kuulla ääniä, joita en todellakaan haluaisi kuulla. Tapasin kirjan sivulla pelottavan likavesihirviön!!!

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 
Kun selvisin likavesihirviön kynsistä, muistipoliisit saartoivat minut, ja niillä oli pahat mielessä. He halusivat viedä muistini. Apua!!! Haluan muistaa, mutta en muista mitä minä haluan muistaa, missä on minun pääni, missä aivoni???

 

Gilla ja Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

Löysin vihdoin pääni ja aivoni Pohjois-Ruotsista, mutta jouduin keskelle ammuskelua. Pelkäsin, että minuun osui, mutta ei osunutkaan. Mutta siinä paetessa ammuskelijoita löysin jotakin pelottavaa, se oli käsi, jäätynyt käsi. Kädestä puuttui sormi. IIK!!! 

 

Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta 

Pohjois-Ruotsista minut pelastivat Yön valtakunnan haltijat, jotka olivat tulossa sotimasta. He olivat selvinneet Kuninkaan ja

Padan loitsuista hengissä, mutta loukkaantuneina. Minä olin vain pikkuinen, surkea ja mitätön ihmisparka, jonka he pudottivat lentomatkallaan ihmisten valtakuntaan. ***** 

 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva 

Haltijat pudottivat minut vahingossa mustaan veteen, jossa oli jäisen kylmää ja kivikkoista. Oli alkanut sataa lunta. Luulin, että näin vedessä nuoren tytön hahmon, mutta en ollut varma.

 

Rosa Liksom: Väylä

Yks kaks olin jälleen sodan keskellä ja pakomatkalla muiden pakenevien kanssa. Jouduin jopa paimentamaan lehmiä. Nälkä oli aivan hirvittävä, joten söin metsästä sieniä. Ne olivat jotain myrkkysieniä ja aloin nähdä outoja olentoja ja tapahtumia. 

 

Abigail Dean: Tyttö A 

Kuvittelin itse olevani nimetön hahmo, jota muut kutsuivat tyttö A:ksi. Kun yritin vastata, huomasin, että en pystynyt tekemään mitään, sillä minut oli sidottu kahleilla sänkyyn ja suuni oli teipattu kiinni. Minulla oli taas nälkä, sillä en saanut keneltäkään ruokaa!

 

Max Seeck: Kauna 

Onneksi Jessica pelasti minut hirviötalosta ja sain jotain syödäkseni. Jessican luona oli muuten mukavaa, mutta hänen kuollut äitinsä kummitteli asunnossa, ja Jessica jutteli hänen kanssaan, aivan kuin äiti olisi ollut elävä!!! 

 

Päivi Alasalmi: Sudenraudat 

Kun selvisin kummittelevasta äidistä juoksemalla lujaa pakoon, huomasin, että  ihka elävä susi juoksi perässäni!!!

 

B.B. Alston: Amari ja Yön veljet 

Onneksi nuori taitava taikuri Amari taikoi suden pois. Pääsin Amarin mukana seuraamaan hänen seikkailujaan. Amari etsi veljeään taikamaailmasta ja arvaa missä hän oli?

 

Tove Alsterdahl: Juurakko 

Jotain omituista sattui, kun etsimme Amarin veljeä. Yhtäkkiä huomasin, että olin kietoutunut jonkun vanhan puun juurakkoon, enkä päässyt sieltä irti. Happi alkoi loppua ja olin paniikissa...AUTTAKAA!!!

 

Jenna Kostet: Margaretan synti

Amari yritti auttaa taikakeinoin minut pois pinteestä, mutta hän taikoi minut vahingossa 1600-luvun Turkuun. Olin raatihuoneen kellarissa vankina, ja kuulin vartijalta, että ensin pyöveli katkaisee kaulani ja sen jälkeen minut poltetaan roviolla!!!

 

Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin 

Onneksi huomasin nähneeni unta. Olin äidin ja isän luona, vanhassa kodissa ja olin luvannut osallistua yläasteen luokkakokoukseen. En olisi halunnut nähdä luokan kiusaajia, mutta kun olen toimittaja ja halusin hyvän haastattelun, niin pakkohan se oli osallistua. Tosin illan pimetessä ja porukan humaltuessa alkoi yks jos toinen nähdä naamiohahmon ja verta!!! 

 

Emma Puikkonen: Musta peili 

Lopulta kaikki kietoutuivat mustaan mönjään, jota pulppusi maan sisästä...

 

Inger ja Lasse Sandberg: Oppiiko lapanen kummittelemaan?

Paikalle lennähti pieni valkoinen kummitus, nimeltään Lapanen.

"Hei, miksi te kaikki olette mustia! Apua, ei saa pelotella!"

 

                  HAPPY HALLOWEEN!!! 

Halloween-lukuhaaste 2020

Halloween-lukuhaaste 2019

Halloween-lukuhaaste 2016 

Inger ja Lasse Sandberg: Oppiiko lapanen kummittelemaan?

 

 

Yli sata vuotta sitten oli hyvin tavallista, että ihmiset olivat taikauskoisia.

Inger ja Lasse Sanbergin Oppiiko lapanen kummittelemaan? on suloinen klassikkosatukirja. Tänä päivänä eivät ihmiset ehkä ole niin taikauskoisia kuin ennen vanhaan, mutta leikkivät hyvin mielellään kaikenlaisia yliluonnollisia juttuja, kuten Halloweenia, jolloin lapsista aikuisiin pukeudutaan mm. noidiksi, taikureiksi, luurangoiksi ja jopa kummituksiksi.

Sinusta pikku Lapanen, tulee kyllä tosi kamala kummitus sitten kun kasvat isoksi.

Lapanen on pieni kummitus, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa Hyvänhuomenen linnan kellarissa. Lapanen oli hyvin auttavainen lapsi, sillä hän osallistui mielellään kotitöihin äidin kanssa. Isä oli huolissaan, sillä hän olisi halunnut, että Lapanen olisi harjoitellut enemmän kummitusjuttuja.

Vanhemmilla on usein valtavasti odotuksia omista lapsistaan. Lapasen isälläkin oli suuret odotukset, että pojasta kasvaa mahtava ja pelottava kummitus, mutta Lapanen ei halunnut sellaista elämää, sillä hän oli kiltti, eikä halunnut pelotella ketään.

Tämä lastenkirjaklassikko on ihastuttavasti kuvitettu kertomus kasvamisesta ja kummituksista. Kirjassa on tietysti onnellinen loppu, niin kuin satukirjoissa pitää ollakin, että sen uskaltaa lukea jopa iltasaduksi pienille lapsille. 

 

Inger ja Lasse Sandberg, Oppiiko Lapanen kummittelemaan?

suom. Ulla Ropponen

Lasten parhaat kirjat 1988

s. 23

Lilla spöket Laban 1965

Lastenkirja

Emma Puikkonen: Musta peili

 

Energia humisi maapalloksi kutsutun himmeän sinisen pisteen ympärillä. Se eli valossa ja putkissa ja johdoissa, se eli liikkeessä ja lämmössä ja bakteerien kihinässä.

Emma Puikkosen uusin teos Musta peili kertoi kaksi öljyyn liittyvää tarinaa öljyn menneisyydestä 1800- ja 1900-luvuilta ja yhden tulevaisuudesta vuodelta 2028. Tarinat ja henkilöt nivoutuivat toisiinsa tavalla tai toisella.

Tässä kaupungissa ei ole niittyä tai kotieläimiä vaan liejua ja saappaita, joihin muta on paakkuuntunut raskaaksi punnukseksi, ja talo, jonka pihan laidalla on avoimia öljykuoppia.

Oli vuosi 1860 ja pikkuisen Ida Tarbellin perhe oli muuttanut Rousevilleen mustan kullan perässä. Ida ei pitänyt öljystä ja sen seurauksista. Hänestä kouluttautui toimittaja, joka teki ansiokasta tutkimusjournalistin työtä mm. Rockefellerin perustamasta Standard Oilin öljymonopolista, joka myöhemmin hajotettiin Capitolin kukkulalla tuomareiden päätöksellä. Siihen mennessä oli kulunut kymmeniä vuosia.

Astrid alkaa hilautua ylöspäin. Köysi heijaa sivusuunnassa, välillä on pidettävä taukoa. Hän on harjoitellut, mutta ei tarpeeksi, hän tajuaa katsoessaan ylöspäin. matka on ihan saatanan pitkä.

Norjalainen Astrid oli ekoaktivisti, joka halusi tehdä tekoja, jotka vaikuttivat yleisiin mielipiteisiin. Huolimatta siitä, että hän oli lapsesta asti ihaillut öljynporauslauttoja, hän halusi vaikuttaa siihen, että öljyä ei enää pumpattaisi merenpohjasta. Hän tunkeutui Bergenin edustalla olevalle öljynporauslautalle tietoisena siitä, että tulisi saamaan tuomion teoistaan.

Tyttö halusi tietää, olivatko Shellin toimet ilmastonmuutoksen peittelemiseksi 90-luvulla hänelle tuttuja.

Hollantilainen Lotte Teer oli mm. Shellin viestintäpäällikkö ja ilmastoasiantuntija, joten neuvotteluja riitti ympäri maapallon joka maalla ja mantereella. Öljyn mukana yhä pahemmaksi levinnyt ilmaston lämpeneminen oli jo puhutellut pitemmän aikaa. Lotte oli kuitenkin sitoutunut Shellin maailmaan ja työhönsä isossa öljyimperiumissa, joka on ollut paljon suurempi ja laajemmalle levinneempi kuin Rockefellerin öljymonopoli.

Eikä energia välittänyt, kuin määränpäänsä unohtanut enkeli se havisi ihmisten lävitse ja ravisutti heitä ja jatkoi eteenpäin, hajamielisesti se räjähti ja leiskui ja katosi.

Emma Puikkosen Mustassa peilissä öljyyn liittyvät tarinat Idasta, Lottesta ja Astridista kietoutuivat toisiinsa kuin maan sisältä pulppuavan mustan öljyn kuplat vuosisadoista toisiin. Ajankohtainen ja yhteiskunnallinen tarina, joka oli taitavasti sommiteltu 1800-luvulta nykyajasta muutaman vuoden päähän.

 

Emma Puikkonen, Musta peili *****

Wsoy 2021

s. 285

Öljy ja sen vaikutukset

Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin

 

Hätäkeskuspäivystäjä: Hätäkeskus."

Nainen: Me tarvitaan ambulanssi. Tämä on... (ei saa selvää)... Voi luoja!"

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin uusin dekkari Tervetuloa kotiin alkaa säpäkästi hätänumeropuhelulla. Koukutuin heti jännittävän odottavaan lukutunnelmaan. Kirja on viides osa Hagfors-sarjassa, jossa päähenkilönä toimii toimittaja Magdalena Hansson. Magdalena on todella sympaattinen henkilöhahmo. Tosin hän on joutunut joka kirjassa rikollisen jahtaamaksi, sillä Magdalenalla on taito ratkoa rikoksia tai taito joutua rikollisten läheisyyteen. No hänhän asustaakin pienellä paikkakunnalla Hagforsissa, jossa kaikki suurin piirtein tuntevat toisensa.

Hätäkeskuspäivystäjä: "Missä te olette?"

Nainen: "Minä en tiedä osoitetta. Tämä on pelkkä kesämökki... En oikein osaa neuvoa. Teidän täytyy tulla. Nyt heti!"

Magdalena lähti vastahakoisissa tunnelmissa yhdeksännen luokan luokkatapaamiseen opettajan kesämökille, jossa he olivat olleet myös yhdeksännellä luokalla. Magdalenalla oli yläasteesta mielessään vain inhottavia muistoja mm. koulukiusaamisesta, johon kukaan ei puuttunut. Nyt piti tavata nuo kiusaajat ja hän oli jopa pyytänyt eräältä osallistujalta haastattelun, sillä tuosta henkilöstä oli tullut tv-julkkis.

Hätäkeskuspäivystäjä: "Mitä on tapahtunut?"

Nainen: "En tiedä. Täällä on juhlat ja... (kuuluu huonosti)... polun varressa, ihan veressä. Verta on joka paikassa."

Mökille lähtivät poliisit Petra Wilander ja Christer Berglund, jotka ovat tulleet tutuiksi myös aiemmista dekkareista. Christer pistetään nopeasti sivuun tutkimuksista, sillä hänen siskonsa osallistui myös kyseiseen luokkatapaamiseen. Christerin sisko vaikutti ensisijaiselta surmaajalta, sillä hän soitti hätäpäivystykseen ja myöhempien rikostapahtumien aikana oli aina lähistöllä.

Hätäkeskuspäivystäjä: "Tuntuuko pulssi?"

Nainen: (Tauko) "Ei..."

Puhelu katkeaa.

Kirjan kansikuvassa kerrotaan kirjasta, että se on onnistunutta arkijännitystä. Olen samaa mieltä. Kirjan vahvuuksia ovat arkipäivän kuvaukset tavallisten ihmisten parissa. Kuka tahansa voi samaistua tähän tarinaan ja vanhoihin koulumuistoihin. Yläasteikä on vaikea elämänvaihe ja iso luokka täynnä murrosiän kuohuntaa jättää varmasti suurimmalle osalle ikäviä muistoja, jotka jättävät pimentoon ne mukavimmat hetket.

Ninni Schulmanin dekkari Tervetuloa kotiin sukeltaa vuosien taakse päähenkilön Magdalena Hanssonin yläasteelle, jossa tapahtui jotakin todella ikävää. Tuo tapahtuma oli jäänyt aikoinaan käsittelemättä, ja nyt se oli vuosien mittaan muuttunut tappavaksi kostoksi.

Ninni Schulman, Tervetuloa kotiin *****

suom. Jukka-Pekka Pajunen

Tammi 2021

s. 527

Välkommen hem 2016

Dekkari

Hagfors-sarja 5

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Ninni Schulman: Poika joka ei itke

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään  

Jenna Kostet: Margaretan synti

 

Kun istun täällä, tunnen maan tuoksun. Kylmän ja kostean kiviseinän tuoksun. Se on samaan aikaan kolkko ja makea. Kiviseinien rakoihin on jähmettynyt pelon haju, joka on sama kuin mädäntyneen maan.

Jenna Kostetin Margaretan synti sijoittui kauas menneisyyteen. 1640-luvun Turussa elänyt nuori porvarisrouva Margareta Kitt odotti tuomionsa toimeenpanemista sellissä, joka sijaitsi maan alla. Hän oli tappanut miehensä. Naisia ei yleensä hirtetty, vaan yleensä pyöveli katkaisi miekalla heidän päänsä ja sen jälkeen heidät poltettiin. Margareta tiesi mikä häntä odotti, sillä hirttäjäiset ja teloitukset olivat kansan huvia, jota hän itsekin oli usein seurannut, sillä yleensä kaikki turkulaiset kokoontuivat seuraamaan vihatun pyövelin työtä.

Siinä sinä olet taas, hengästyneenä, läikät poskillasi ja silmiesi alla mustat renkaat aivan kuin olisit valvonut koko yön, tehnyt syntiä, juonut itsesi humalaan tai keittänyt teetä hullukaalista.

Margaretan vahtina toimi kaupunginpalvelija Jakob. Vei vangille ruokaa ja haki astiat pois. Siinä samalla hän kuunteli Margaretan yksinpuhelua ollen itse hiljaisena, sillä hän oli hiljainen mies. Hän oli myös kunnollinen aviomies vaimolleen Karinille, joka odotti lasta.

Olin kai väärässä, kun ajattelin, että Mårten oli syypää kaikkeen. Syyllisiä on enemmän, ja minun katkeruuteni kumpuaa siitä tiedosta, että he saavat elää ja minut poltetaan roviolla tuhkaksi.

Jenna Kostet on kirjoittanut kirjansa Margaretan synti 1600-luvulla oikeasti eläneestä Margareta Kittistä, jonka tarinan hän löysi Turun raadin pöytäkirjoista. Kirjan esilehdillä on kuva vanhasta Turun kartasta, mistä on hauska seurata kirjan tapahtumia. Takalehdillä on taas kuva vanhasta tekstistä, ehkäpä jopa Margaretan tarina 1600-luvun oikeudenkäynnistä.

He puhuvat liemistä, keitoista, yrttijuomasta ja vispikakusta. Minä pidän siitä versiosta, jossa on kyykäärme. Minua harmittaa, etten keksinyt sitä itse.

Jenna Kostetin Margaretan synti toi esille elävästi 1600-luvulla eläneen nuoren porvarisrouvan Margareta Kittin, joka teki poikkeuksellisen rikoksen, josta voi lukea vielä tänäkin päivänä historiallisista Turun raadin pöytäkirjoista. 

 

Jenna Kostet, Margaretan synti

Aula & Co 2021

s. 283

Historiallinen teos 

Tove Alsterdal: Juurakko

 

Tytön katse tämän kääntyessä polulle. Hymyileekö tyttö erityisesti hänelle? Ja vilkuttaa? Tule nyt Olof, tule! Oliko se tosiaankin tarkoitettu hänelle?

Ruotsalaisen Tove Alsterdalin dekkari Juurakko palkittiin tänä vuonna arvostetulla Lasiavain-palkinnolla, joka annetaan vuosittain pohjoismaiden parhaalle rikosromaanille. Kirja aloitti Pohjois-Ruotsiin sijoittuvan Ådalen-dekkarisarjan.

Kirjan päähenkilönä toimi 32-vuotias konstaapeli Eira Sjödin, joka oli palannut Kramforsiin, sillä hänen äitinsä muistisairaus oli pahentunut. Eiralla oli myös vanhempi veli Magnus, joka oli alkoholisoitunut pikkurikollinen jo nuorena. Magnus oli salaisuus, josta Eira ei pystynyt puhumaan työpaikallaan, eikä kavereidensa kanssa.

Ne odottavat tuolla ulkona. Käveletkö ulos kuin mies vai pitääkö kantaa? Mitä? Kuinka kovasti äitisi pitää hävetä sinua? Eikö sinulla ole jalkoja joilla kävellä? Ulos nyt, saatanan paska, helvetti... 

Olof oli tullut käymään yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen isänsä luona. Isä oli tuolloin katkaissut välit 14-vuotiaaseen poikaansa pojan tunnustaman rikoksen jälkeen. Kateissa oli 16-vuotias tyttö.

Kotonakäynti vaihtui nopeasti vankikopin ahtauteen, sillä hänen isänsä löytyi suihkusta kuolleena. Tapaus oli selvä murha, ja koska Olofin taustalta löytyi vakava rikos nuoruudesta, hän oli selvästi pääepäilty. Hänet päästettiin pian vapaaksi, mutta... 

Inhottava paskiainen, mitä oikein kuvittelet? Että suutelisin jotain tuollaista? Henkesi haisee, pesetkö edes hampaita?

Eira on selvästi tehokkaan oloinen rikostutkija, joka jaksoi kaivaa todisteita rikoksesta, jonka juuret näyttivät jatkuvan yli kahdenkymmenen vuoden taakse menneisyyteen. Tapaus yhdistyi selvästi nuoren tytön katoamiseen, jossa Eira epäili tehdyn oikeusmurhan. Mutta liittyikö hänen veljensä Magnus jollakin tavalla tapaukseen? 

Tove Alsterdalin Juurakko sijoittui selkeästi pikkukylän rikosmaailmaan, jossa menneisyyden rikosten juurakot ylsivät nykyaikaan. Tässä on uuden dekkarisarjan aloituskirja, joka kannattaa lukea. Juurakko sopii hyvin lukijoille, jotka tykkäävät dekkareista, mutta eivät väkivaltaisista kuvauksista.

"Kaveri oli sellainen luuseri."

 

Tove Alsterdal, Juurakko *****

suom. Kari Koski

Aula & Co 2021

s. 412

Rotvälta 2020

Dekkari

Ådalen - sarja 1

Lasiavain 2021

B.B. Alston: Amari ja Yön veljet

 

Vasta päästyäni kirstun pohjalle löydän kuuluvasti tikittävän mustan salkun, jonka päälle on liimattu valkoinen tarralappu. Siinä lukee Quintonin käsialalla:

Salainen - vain Amarille 

Amerikkalaiskirjailija B.B. Alstonin Amari ja Yön veljet aloittaa huikean fantasiakirjasarjan nuorille. Kirjan päähenkilö on 13-vuotias Amari, joka kaipasi kadonnutta isoveljeään. Viimeisenä päivänä ennen kuin koulu loppui ja kesäloma alkoi, Amari sai veljeltään kirjeen, jossa oli kutsu Yliluonnollisten asiain viraston pääsykokeisiin.

Yliluonnolliseksi kyvyksi vahvistettu taipumus: Uinuva taika aktiiviseksi taikuriksi (laiton)

Amari oli mielestään tavallinen tyttö tavalliselta kadulta ja kävi koulua, jonka oppilaat kiusasivat häntä. Amari oli siis ihmeissään, kun sai viestin veljeltään, mutta lähti innoissaan kesäleirille, jossa kyseinen pääsykoe suoritettaisiin. Samalla hän päätti etsiä myös veljeään. 

Leirillä jokainen osallistuja kävi kristallipallon luona, jotta tiedettiin mitkä heidän uinuvat taipumuksensa olivat. Amarin yliluonnollinen kyky oli aktiivinen taikuri, joka oli laiton kyky. Amari ei saisi edes olla leirillä, eikä saisi osallistua pääsykokeisiin. Mutta miten tarina jatkui?

Ymmärräthän sinä, ettet voi tulla ensi kesänä takaisin yrittämään uudestaan kuten muut lapset? Sinä olet taikuri, rikollinen, ja jos et pysty osoittamaan, että kuulut tänne, päälliköllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa neuvoani - pyyhityttää muistosi ja lähettää sinut kotiin valvottavaksi.

Amari sai kuitenkin osallistua pääsykokeisiin ja samalla hän sai lisäaikaa etsiä veljeään. Hän oli ystävystynyt kahden muun osallistujan kanssa, jotka auttoivat häntä etsinnöissä, mutta kannattiko leirillä luottaa kehenkään?

Joka ainoa pisara tämän tytön verta on maagista.

B.B. Alstonin Amari ja Yön veljet on jännittävä ja hauska nuorten kirja, jossa taikurityttö Amari aloittelee jännittävää junioriagentin toimintaa etsimällä kadonnutta veljeään. Nuori taikuri agentin hommissa on loistavasti keksitty kirjan teemaksi.

B.B. Alston, Amari ja Yön veljet *****

suom. Ilkka Rekiaro

Otava 2021

s. 360

Amari and the Night Brothers 2021

Lasten- ja nuortenkirja

 

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

 

Sudenraudat olivat lauenneet. Aapeli Mehtälä näki jo kaukaa, että lunta oli möyritty huolella ja hartaasti ja hangelle oli valunut runsaasti verta. Missä ansaan jäänyt eläin oli? Ei ainakaan raudoissa.

Päivi Alasalmen historiallinen teos Sudenraudat kertoi vuosien 1880-1882 ikävistä tapahtumista, kun sudet tappoivat ja söivät 22 lasta Varsinais-Suomessa. Susipelko on hyvin ajankohtainen tänäkin päivänä samoilla seuduilla, sillä susien määrä on lisääntynyt kovasti. Susille on tänä päivänä kuitenkin runsaasti riistaa, kun peura- ja kaurispopulaatio on lisääntynyt runsaasti. Toista se oli 1800-luvun loppupuolella, kun riistaa ei ollut Varsinais-Suomessa. Lapsista tuli siksi helppo kohde susille. Köyhillä asukkailla ei ollut myöskään aseita puolustukseen ja riistan ampuminen oli sallittua vain rikkaille porvareille ja aatelisille.

Sudet ovat pois ottaneet jo neljä lasta Turun seudulla. Hirweätä, aiwan hirweätä on miettiä, millaista hätää nämä pienokaiset kokiwat pedon kohdattuaan. Mitä he miettiwät, kun susi ryntäsi kohti, karkasi päälle, kaatoi maahan ja puri? Oi poloiset lapset, viattomina kuolleet!

Eetri Ahlroos kirjoitti artikkeleita Sanomia Turusta -lehteen. Hän otti susiaiheen sydämensä asiaksi, sillä hänellä oli omia lapsia, joiden puolesta hän pelkäsi samalla, kun pelkäsi kaikkien lasten puolesta. Eetri joutui jopa väkivallan uhriksi artikkeleidensa puolesta, mutta hän ei antanut periksi. Sudet oli tapettava.

Ensimmäistä kertaa ihmiset ovat alkaneet uskoa, että susille voidaan tehdä jotain. Tähän asti rahvas on suhtautunut petoihin kuin ukkoseen tai hirmumyrskyyn, luonnonvoimaan, jolle ihminen ei voi mitään. Jos susi on ottaakseen, se ottaa. Sen jälkeen se katoaa metsänpeittoon, koska sillä on taikavoimia.

Kirjan päähenkilönä toimi Henny Caldonius, jonka isä Karl Caldonius otti sihteeriksi kokouksiin, joissa käsiteltiin susiin liittyviä päätöksiä. Henny oli vastakkaista mieltä susien hävittämisestä, mutta naisilla ei ollut 1800-luvun lopussa puhevaltaa missään asiassa. 

Henny maalasi työkseen tauluja. Hän maalasi jopa susiaiheisia tauluja. Hän suunniteli matkaa Pariisiin, jonne kaikki taiteilijat halusivat mennä. Henny halusi itse päättää itsestään ja elämästään, mutta se oli vaikeaa ilman taloudellista tukea. Hänen elämäänsä asteli kuitenkin eräs mies, joka liittyi myös susien jahtaajiin.

Päivi Alasalmen Sudenraudat toi esille hyytävän tapahtumaketjun, joka piti pelossa kaikkia Varsinais-Suomen asukkaita vuosina 1880-1882.  Kirjassa kuvataan susiaihetta useamman henkilön näkökulmasta, mikä toi aiheeseen syvyyttä ja monipuolisuutta. Kiinnostava aihepiiri, kun asun itsekin Varsinais-Suomessa ja susi on näkynyt jopa saarella sijaitsevan mökkimme riistakamerasta.

Kiehtova historiallinen tarina, taidokas teksti ja kiinnostavat henkilöhahmot sekä pelottava susi.

 

Päivi Alasalmi, Sudenraudat

Gummerus 2021

s. 406

Historiallinen teos

 

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Max Seeck: Kauna

 

 

Nyt askeleet kuuluvat yhä selvemmin.

Ja silloin hän näkee sen, tumman hahmon joka kävelee rauhallisesti keittiön pimeydestä. Puhelin valahtaa hänen otteestaan ja tippuu lattialle hänen jalkojensa väliin.

Max Seeckin dekkari Kauna on kolmas Jessica Niemi-sarjan kirja. Jessica Niemi on sarjassa rikosylikonstaapeli, mutta hän oli jäänyt pariksi kuukaudeksi virkavapaalle, kunnes töissä tuli niin ruuhkaa, että oli ihan välttämätöntä liittyä mukaan rikosten tutkintaan. 

Tarinan ensimmäinen murhattu henkilö oli rikas teollisuuspamppu. Ja pian kävi ilmi, että eräs toinenkin henkilö makasi kotonaan kuolleena. Mikä johti heidät kuolemaansa, sillä he olivat ystäviä keskenään? Tutkinnan sai hoitaakseen Jessican työkaveri Jusuf Pepple.

Jessica sulkee silmänsä ja kun hän avaa ne, hän näkee luisevan naisen seisovan selin portaiden yläpäässä. Mustan kankaan alla törröttävät luut, äidin olkapäissä ei ole lainkaan lihaa. Mustat hiukset ulottuvat lapaluihin saakka, ne kiiltelevät sileinä.

Ensimmäisessä sarjan kirjassa, joka oli nimeltään Uskollinen lukija,  syvennyttiin erään noitalahkon rikoksiin. Jessica oli uusimmassa dekkarissa jäänyt virkavapaalle tutkimaan kyseisen lahkon jättämiä merkkejä, sillä Jessica oli varma, että he olivat palanneet takaisin Helsinkiin. Jessicalla oli taipumusta noituuteen, ja samoin oli ollut hänen äidillään. Jessicalla oli tapana jutella äitinsä kanssa, vaikka tämä oli kuollut ja kuopattu.

Jusufin saadessa viimein Jessican avukseen, Jessica katosi. Jusuf aloitti sinnikkään etsinnän, sillä Jessica oli kertonut hänelle noitalahkon viimeisistä touhuista. Oliko Jessica joutunut heidän käsiinsä? Sitäpaitsi kyseinen lahko oli hengenvaarallinen!

Max Seeckin Kauna pureutui yritysmaailmaan johtoportaaseen, mutta tarina sai myös mysteeripiirteitä noitalahkolta, joka esiintyi jo sarjan ensimmäisessä kirjassa. Kateutta ja kavaluutta sekä verenvuodatusta kylmästi harkiten vai äkkipikaisesti suunnittelematta? Lue kirja.

 

Max Seeck, Kauna

Tammi 2021

s. 429 

Dekkari

Jessica Niemi-sarja 3

Pohjoismainen Lasiavain-palkinto 2023

 

 

Max Seeck: Uskollinen lukija

Max Seeck: Pahan verkko

 

Abigail Dean: Tyttö A

 

Sinä et tunne minua, mutta olet luultavasti nähnyt kuvani.

Brittiläisen Abigail Deanin esikoisteos Tyttö A valikoitui syksyn lukukirjaksi varsinkin herkän kansikuvansa puolesta. Kirjan aihepiiri sen sijaan on tullut varmasti kaikille ihmisille tutuiksi median välityksellä. Aiheena oli perheet, joiden lapset selviävät hirviövanhempiensa käsistä elävinä, mutta joillakin tavoilla vammautuneina heidän käsittelyjensä jäljiltä.

Viimeisen kerran näin Äidin samana päivänä, jolloin me pakenimme. Heräsin aamulla likaisessa sängyssä, ja tiesin, että aikani oli hupenemassa, ja että jos en toimisi heti, minä kuolisin siihen.

Kirjan kertojana toimi Alexandra eli Tyttö A. Hänet oli kutsuttu vankilaan, jossa heidän äitinsä oli viettänyt viimeiset vuotensa. Äiti oli kuollut ja jättänyt perinnönjaon toimeksi Alexandralle eli Lexille, josta oli tullut juristi. Lex ei ollut käynyt sitä ennen kertaakaan vankilassa tapaamassa äitiään. Hän ei antanut vanhempiensa tekoja anteeksi toisin kuin osa heistä lapsista. Heitä oli seitsemän sisarusta. Kaikki eivät selvinneet vanhempien käsistä elävinä.

Joskus käyn mielikuvituksessani meidän pikku huoneessa. Siellä on kaksi yhden hengen sänkyä, ja ne on työnnetty vastapäisiin nurkkiin niin kauas toisistaan kuin mahdollista. Minun sänky ja Evien sänky. Katosta riippuu paljas hehkulamppu, joka heilahtelee kun joku kävelee käytävällä. Yleensä se on sammuksissa, mutta toisinaan, kun Isä niin päättää, se palaa monta päivää yhteen menoon.

Perheen isä oli selvästi psykopaatti, joka hurahti uskovaiseksi ja perusti oman lahkonsa, johon tietysti pakotti vaimonsa ja lapsensa. Uskon varjolla kaikki hänen väkivaltaiset tekonsa olivat sallittuja. Raamattuhan on täynnä väkivaltaa, josta perheenisä kaivoi oikeutensa tehdä mitä teki. Lopulta lapset olivat sidottuja sänkyihinsä ja edessä kenties häämötti perhesurma.

Alussa - ja myös lopussa - meitä oli vain minä ja Ethan. Ensimmäisinä syntyneet; viimeisenä adoptoidut.

Lexin tehtävänä oli tavata kaikki elossa olevat sisaruksensa ja kertoa perinnöstä ja siitä mitä sille tehdään. Tehtävä ei ollut helppo ja se toi mieleen muistoja, joita hän ei olisi halunnut muistella. Vaikka menneisyys oli kamalaa aikaa, siihen liittyi myös ihania asioita ja parasta oli läheiset välit Evie-siskon kanssa.

Tämä kirja toi mieleeni mm. pienen tytön nimeltään Eerika, jota isä ja äitipuoli pahoinpitelivät ja kiusasivat, lopulta tappoivat. Kuinka moni lapsi elää kiusattuna ja pahoinpideltynä omassa kodissaan? Kuinka monta lasta ovat vanhemmat tappaneet?  Miksi? Kysyn miksi, koska aina olisi apua saatavilla. Myös kirjan tarinassa olisi ollut apua saatavilla.

Tämän kirjan aihepiiri on tärkeä, sillä lapset, joita pahoinpidellään ja kiusataan omissa kodeissaan, tarvitsevat tukea muualta, jos sitä ei saa omilta vanhemmilta. Huolenaiheita, joista aikuisten pitäisi huolestua, ovat lasten ja kodin jatkuva lika ja epäsiisteys, ruoan puute ja nälkiintyminen, mustelmat, lapsen puheista ja piirroksista nouseva kaltoinkohtelu, käytöshäiriöt ym. Kirjan lapsista oltiin huolestuneita, mutta huolestuneet aikuiset eivät vieneet asioita eteenpäin.

Abigail Deanin Tyttö A koskettaa ja koukuttaa lukemaan, vaikka et haluaisi lukea kirjan aihepiiristä sanaakaan. Ei ummisteta silmiä vanhempien pahuudelta.

 

Abigail Dean, Tyttö A *****

suom. Kristiina Drews

Aula & Co 2021

s. 384

Girl A 2021

Rosa Liksom: Väylä

 

Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.

Rosa Liksomin uusin teos Väylä kertoi Lapin sodan aikaisesta evakuointimatkasta Lapista joen yli Ruotsin puolelle ja sodan loputtua takaisin Suomen puolelle. Kyse ei ollut pelkästään paikallisten ihmisten vaelluksesta, vaan matkalle vietiin myös karja. Karjaa kuljettamassa olivat etupäässä nuoret ja lapset. Matkaa tehtiin etupäässä kävellen.

Tein tulet mettän siimekseen, kauemaksi tienpientahreesta. käristin silavat ja sienet ja söin net karpaloitten kera. Istuin kelon päälä nuotion loistheessa, kattelin tulenliekkejä samala laila ko alkuihminen. Liekistä alko nousehmaan tirskuvia öljättejä, joittenka silmäkuopat olit täynnä surraavia mehiläisiä.

Kirjan kertojana toimi 13-vuotias tyttö, josta kehittyi tarinan edetessä vahva ja itsenäinen nuori tyttö, jonka oli selvittävä eteen tulevista ongelmista maalaisjärjellä ja sinnikkyydellä oli sitten kyseessä lehmän poikiminen kesken evakkomatkan tai äidin etsiminen pakolaisleireiltä vieraasta maasta.

Met väyläläiset olema yhtä ja puhuma sammaa kieltä, vaikka meän välhiin on karthaan veetty rajaviiva. 

Tytön isä oli ollut sotimassa jo monta vuotta. Velipuolet olivat kaatuneet sodan aikana. Äidillä oli mielenterveysongelmia ja vauva mahassa. Tytön vaivoiksi oli jätetty karjan kuljettaminen. Äidistä ei ollut tytölle tukea, vaan kirjan kuvioiden edetessä kävi selväksi, että nuori tyttö oli koko perheen huoltaja ja huolehtija.

Herra Pattijoki kuttu meät kuulole ja sano, että sota on loppu. Mutta tet ette voi lähteä heti takaisin kotomaahan, se jatko. Sielä on kaikki tuusannuskana ja joka paikka miinotettu.

Pian päästiin kuitenkin kotimatkalle. Ensin tytön piti kuitenkin huolehtia huonokuntoisen äidin pääsystä kotimatkalle, ja sitten piti vielä hakea karja ja viedä se kotiin teitä ja siltoja pitkin, joita ei enää ollut ja kotitaloon, jota ei enää ollut. Aikamoinen vastuu nuorelle henkilölle. Väylä oli selkeästi myös tämän nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi.

Väylä oli kertomus Lapin sodan aikaan sijoittuvasta evakuointimatkasta joen yli Ruotsin puolelle ja takaisin. Siviiliväestön evakuointi tehtiin, jotta ihmiset saatiin turvaan taisteluiden alta. Evakkomatkat tulivat tutuiksi myös omien sukulaisteni puheissa. Taisteluiden alta oli lähdettävä pois, jos ei halunnut kuolla. Väylä oli myös nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi. Nuoren ihmisen ajatukset, tunnot ja tunnelmat tulivat raikkaan rehellisesti esille vaikeimmissakin tilanteissa.

Rosa Liksomin Väylä on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella. Tämä Lapin sotaan liittyvä tarina kosketti sieluni tummia syövereitä jokaisella sivullaan. Tarinan jälkeen on pakko sanoa, että eletään sovussa ja annetaan muidenkin elää.

Rosa Liksom, Väylä *****

Like 2021

s. 267

Lapin sota

Evakot

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: Väliaikainen

 

 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

 

Eikö olekin kummallista, miten yksi tapahtuma, yksi sekunti, voi leikata elämän veitsenterävästi kahtia ja erottaa nykyisyyden menneisyydestä peruuttamattomasti?

Ruotsalaisen Camilla Greben rikoskirjat ovat joka kerta taitavasti rakennettuja, niin myös uusin psykologinen trilleri, joka oli nimeltään Veteen piirretty viiva. Sarjan kirjoissa on joka kerta ollut eri poliisi, joka on ollut enemmän esillä. Tällä kertaa keskusrikospoliisin tutkijana toimi Gunnar Wijk. Tapahtumat kerrottiin kahdessa eri aikatasossa, nykyajassa ja kaksikymmentä vuotta aikaisemmin.

Niin syntyi menneisyys ja nykyisyys. Jotta voisi ymmärtää, millainen tapahtuma jakoi elämämme kahtia, minun täytyy aloittaa kertomukseni menneestä. 

Kirjan ensimmäisenä kertojana toimi luokanopettaja Maria. Hän asui perimässään omakotitalossa ja eli uusperhe-elämää poikansa ja miehensä sekä tämän lukioikäisen tyttären kanssa. Ilmassa oli vielä  rakkauden huumaa, jota varsinkin tytär inhosi ja vastusti kaikin keinoin. Hän halusi takaisin Pariisiin, jossa asuivat kaikki kaverit.

Päivä, jolloin siskoni kuoli, alkoi samalla tavalla kuin muutkin päivät. Äiti herätti minut. Hän oli iloinen. Äiti oli melkein aina iloinen, paitsi jos olin ollut tuhma tai mykkä. Mykkä tarkoittaa, ettei sano mitään.

Kirjan toinen kertoja oli Marian poika Vincent. Vincentillä oli Downin syndrooma. Hän vaikutti kuitenkin varsin älykkäältä 10-vuotiaalta pojalta. Tapahtumat vaikuttivat häneen siten, että hän suri siskonsa kuolemaa ja lopetti lopulta kokonaan puhumisen.

Muistan vaaleat, hieman sotkuiset hiukset. Veriset kädet. Mutta ennen kaikkea hädän ja surun, joka huokui hänen katseestaan. Eikä muuten pelkästä katseesta, vaan koko olemuksesta, eleistä, äänestä.

Kirjan kolmantena kertojana toimi Gunnar Wijk. Gunnar toimi perheen tyttären katoamisen aikaan rikostutkijana ja hän jatkoi tutkimuksen parissa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun vedestä löytyi nuoren naisen ruumis. 

Suljen silmäni. En uskalla katsoa mustaa vettä ja teräviä kiviä. Hyytävä tuuli tarttuu hiuksiini, ja poskelleni laskeutuu yksittäinen lumihiutale.

Kirjan neljäntenä kertojana  toimi perheen kadonnut tyttö. Kirjassa ei ollut montaa ihmistä heidän lisäkseen, joten aika nopeasti lukijalle selviää kirjan rikollinen. Minkälaisten tapahtumien jälkeen rikollinen lopulta jäi kiinni, se selviää kirjan tapahtumista. Camilla Grebe on luonut tarinan uusperheen arjesta, jonka arkipäiviin ujuttautui sairaalloinen mieli, joka ei arastellut väkivallan käyttöä. 

Camilla Greben Veteen piirretty viiva on psykologinen trilleri, jonka ihmissuhteisiin liittyy hiipivää kauhua.

 

Camilla Grebe, Veteen piirretty viiva ****

suom. Sari Kumpulainen

Gummerus 2021

s. 414

Alla ljuger 2021 

Psykologinen trilleri

 

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Lemmikki

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe: Varjokuvat 

Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta

 

Ikuinen, hellittämätön kevät.

Jos olisin maalannut tämän kuvauksen Kevään valtakunnasta kuten todella halusin, ruusujen piikit repisivät lihaa, kukinnot tukahduttaisivat alleen pienemmät kasvit päästämättä niitä valoon ja kukkulat värjääntyisivät punaisiksi. 

Yhdysvaltalaisen Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjan päähenkilö Feyre maalasi tauluja, kun siihen oli aikaa. Jouduttuaan edellisen kirjan, Usvatuulen valtakunta, lopussa takaisin Kevään valtakuntaan, hän oli paneutunut harrastukseensa. Siiveniskujen valtakunnan alussa hän maalasi vain valheellisen kauniita maalauksia. Hän oli Kevään valtakunnassa saadakseen tietoja tulevasta sodasta. Feyre esitti kauhuista toipuvaa Kevään ylivaltiaan Tamlinin morsianta, mutta tosiasiassa hän oli Yön valtakunnan ylivaltiatar ja Rhysin puoliso.

Ensin annoimme jauhetta papittarelle. Murskattua taiansurmaa. Kivi oli jauhettu niin hienoksi, ettei sitä voinut nähdä, haistaa tai maistaa ruoassa. Hän lisäsi sitä ruokaasi vähän kerrallaan - ei liikaa, jotta voimasi eivät tukahtuisi kerralla.

Feyre oli juuri pakenemassa Kevään valtakunnasta, kun huomasi tulleensa huijatuksi kahden daematin ansiosta. He aikoivat vangita hänet ja viedä Hybernin kuninkaalle. Mutta Feyre ei aikonut antautua helpolla tavalla, vaikka taiansurma heikensi hänen voimiaan koko ajan. 

Feyre joutui monet kerrat ongelmiin, ennen kuin hän pääsi takaisin kotiin Yön valtakuntaan. Hengähdystauko kotona oli kovin lyhytaikainen, sillä Hybernin kuningas oli koonnut suuret sotajoukot Prythianin asukkaita vastaan. Pian edessä olisi väkivalta ja verenvuodatus, ellei Feyre keksisi jotain muuta, jotain mikä veisi Hybernin kuninkaalta hänen taikavoimansa. Avuksi Feyre sai sisaruksensa Nestan ja Elainin. He olivat kaikki kokeneet Padan mahdin. 

Feyre opetteli tällä kertaa hallitsemaan siipiään ja lentotaitoaan, mutta opettelu ei ollut helppoa. Tälläkin kertaa ystävyyssuhteet olivat lujia ja sisarusten väliset suhteet lämpenivät jäisestä vihanpidosta huolimatta. Kirjassa on myös intohimoista rakkautta ja hellyyttä. Siiveniskujen valtakunta oli voimakkaiden tunneskaalojen näyttämö. 

 
Fantasioiden ystäville Siiveniskujen valtakunta on täynnä taikuutta, lumovoimaa, villiä mielikuvitusta, kiihkeyttä, intohimoa ja kammottavia taisteluja.

Sarah J. Maas, Siiveniskujen valtakunta *****

suom. Sarianna Silvonen

Gummerus 2021

s. 821

A Court of Wings and Ruin 2017

Valtakunta-sarja 3

Fantasia

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta

Sarah J. Maas: Usvatuulen valtakunta

Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta

Cilla ja Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

 

Saavuttuaan lumirajalle hän näki pienen mättään pilkottavan kauempana. Oliko lumi sulanut jo maaperään saakka? Hän meni lähemmäksi nähdäkseen, mikä kasvi oli kyseessä. Ehkä isokarpalo tai kataja? Se ei ollut kumpikaan. Lumesta pisti esiin ihmiskäsi. Vasemmasta nimettömästä puuttui palanen.

Ruotsalaisen pariskunnan Cilla ja Rolf Börjlindin dekkari Jäätynyt kulta on jo kuudes osa huikean hyvästä dekkarisarjasta, joka kertoo Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Kirjan alussa oltiin heti jännityksen äärellä, sillä Olivia sai komennuksen kauas pohjoiseen tutkimaan ikijäästä löydetyn miehen ruumista. Matkalla tunturiin helikopteri joutui keskelle myrskyä ja putosi maahan. Olivia lähti reippaasti etsimään apua pahoin loukkaantuneelle lentäjälle.

Muutaman taianomaisen minuutin ajan Olivia onnistui unohtamaan kaiken sen helvetin, joka vaani myös tässä ympäristössä, jos tänne joutui väärään aikaan väärin varustein ja väärin edellytyksin. 

Aiemmista sarjan kirjoista olemme saaneet lukea, että Olivia on hyvin kekseliäs selviytymään kinkkisistäkin paikoista. Seuraavana päivänä hän huomasi, että helikopteri lensi lähistöllä, joten tietysti hän toivoi, että lentäjä pelastuisi. Itse hän päätti tutkia alueen, josta ruumis oli löytynyt. Valitettavasti lähistöllä oli muitakin alueesta kiinnostuneita, mutta se ei hidastanut Oliviaa. Mutta sitten tapahtui jotakin ikävää...

Stilton oli päätynyt keskelle murhajahtia. Se ei ollut ollut hänen suunnitelmissaan, mutta ei se häntä häirinytkään. Tänä iltana hän käveli hitaasti pitkin katuja, joilla hän ei ollut pitkään aikaan kulkenut. Söderin sivukatuja, kujia ja porttikäytäviä sekä pieniä puistikkoja, jonne hän oli kerran ryöminyt piiloon. 

Olivia pääsi johtamaan jäätiköltä löytyneen miehen murhatutkimusta. Hän halusi tutkimusryhmäänsä myös entisen poliisin Tom Stiltonin sekä eläkkeellä olevan esimiehensä Metten, jotka toimivat tutkimuksessa asiantuntijoina. Olivia oli ensi kertaa ryhmän johtajana, joten hän tarvitsi kipeästi Metten apua. 

Kun jäätikkömiehen henkilöllisyys saatiin selvitettyä, selvisi myös murhatutkimuksen tutkimussuunnat. Olivian päiviä varjosti hänen ja poikaystävän välit ja poikaystävän sairaus. Lisäksi Olivia sai ikävän kirjeen, mutta hän ei vähästä hätkähdä.

Cilla ja Rolf Börjlindin Jäätynyt kulta oli huikea rikostarina, jonka alkujuuret sijoittuivat kauas toisen maailmansodan vaiheisiin. Kirjailijaparin yhteistyö on saumatonta, joten lukiessa voi vain ihailla mm. luontoon liittyvistä kirjoituksista. Olen ennenkin kehunut, miten hyvin kirjailijapari kirjoittaa ajankohtaisista asioista, niin myös tässäkin tarinassa. Lisäksi historiaan liittyvä osuus oli älykkäästi punottu juonenkoukku.

 

Cilla ja Rolf Börjlind, Jäätynyt kulta *****

suom. Hanni Salovaara

S&S 2021

s. 423

Fruset guld 2020

Dekkari

Tom Stilton ja Olivia Rönning-sarja 6

 

Cilla ja Rolf Börjlind: Nousuvesi

Cilla ja Rolf Börjlind: Kolmas ääni

Cilla ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Cilla ja Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen

Cilla ja Rolf Börjlind: Polttopiste 

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 

Kaikki minut mukaan luettuna pystyvät unohtamaan monenlaisia asioita kerrassaan mutkattomasti. Aivan kuin tämä olisi saari, joka voi sijaita vain leviävän tyhjyyden merellä.

Japanilaisen Yogo Ogawan Muistipoliisi vei minut japanilaiselle saarelle, jota hallitsivat muistipoliisit. Kun saarelta katosi jokin esine, asia tai ihminen, muistipoliisit pitivät huolen siitä, että  ne katosivat kokonaan. Ihmiset olivat jonkinlaisen kollektiivisen muistisairauden saarella. Mikä kadotettiin, se myös unohdettiin.

Myös lintujen katoaminen tapahtui samoin kuin kaiken muunkin: yhtäkkiä eräänä aamuna. Kun avasin silmäni sängyssä, ilmassa tuntui aavistuksen karhea jännite. Se on katoamisen merkki. 

Sitten oli myös ihmisiä, joiden muisti toimi ihan normaalisti. Nuo ihmiset joutuivat piiloutumaan muistipoliiseilta, jotka pitivät säännöllisiä tarkastuksia ja veivät heidät pois. Kirjan päähenkilön äidillä oli  normaali muisti. Muistipoliisit olivat hakeneet äidin viisitoista vuotta aiemmin ja palauttaneet hänet viikon päästä kuolleena. Kuolema olisi ollut myös kirjailijan kustannustoimittajan kohtalona, mutta kirjailija pelasti hänet.

"Muistan jonkun sanoneen kauan sitten: missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä"

Kirjan päähenkilö oli nuori nainen, joka asui yksin kotitalossaan. Hän oli ammatiltaan kirjailija. Sitten tuli se aika, kun kirjat katosivat ja kirjasto poltettiin. Nuoren kirjailijan ymmärrys sanoista ja lauseista katosi melkein kokonaan. Lähellä oli kuitenkin henkilö, joka toivoi, että kirjailija saisi viimeisen kirjansa kirjoitettua loppuun saakka. Se tuntui kirjailijasta ylivoimaisen vaikealta. Muutenkin hänen elämänsä oli katoamassa lopullisesti.

Yoko Ogawan Muistipoliisi oli oudon kiehtova dystopia, jossa muistaminen oli kiellettyä. Tämä on hyvin ajankohtainen teos, kun talebanit valtasivat Afganistanin. Afganistalaisten on unohdettava hyvin monet asiat, mitkä ovat olleet tähän asti jokapäiväisiä ja normaaleja elämiseen liittyviä asioita. Joka ei sopeudu ja alistu, kohtalona on väkivallalla pakottaminen, kuten kirjassa tapahtui.

 

Yoko Ogawa, Muistipoliisi *****

suom. Markus Juslin

Keltainen Kirjasto 2021

s. 362

Hisoyaka na Kessho 1994

Dystopia

Rasaliina Seppälä: Yön äänet

 

Piko hypisteli vanhaa villasukkaa, jossa oli silmiä hivelevän kauniit värit: okraa, viininpunaista, taivaansineä, ripaus sahraminkeltaista ja omenanvihreää. Se ei ollutkaan mikä tahansa hikivarpaan sukka, vaan ihan oikea taikavillasukka!

Kyseinen taikavillasukka löytyy Rasaliina Seppälä kirjoittamasta ja Anu Pensolan kuvittamasta lastenkirjasta Lulu ja Piko, Yön äänet. Kirjan päähenkilöitä olivat kyseiset Lulu ja Piko. 

Nukkumaan käydessään Lulu ja Piko kuulivat ääniä kukallisesta arkusta. Mennesssään katsomaan arkun sisältä, sieltä löytyi heille tehtävä. Arkun sisällä oli nimittäin pieni nalle. Lulu laittoi nopeasti taikavillasukan jalkaansa ja Piko laittoi nallen tiukasti kainaloonsa. Sitten Lulu huudahti:

Taikavillasukka, vie meidät tämän nallen omistajan luokse!

Kirjasta voit sitten jatkaa lukemista ja sadusta selviää kenen luokse pieni nalle johdatti heidät. Sen verran voin kertoa, että perillä heitä odotti mm. oudot äänet ja likavesihirviö.

Rasaliina Seppälän  hurmaava Yön äänet kertoi Lulun ja Pikon seikkailusta öiseen aikaan. Kirjan avulla lasten kanssa voi keskustella nukkumiseen liittyvistä ongelmista. Uskon, että tarina herättää paljon keskusteluja. Kerrassaan mainio kirja alle kouluikäisille lapsille.

 

Rasaliina Seppälä, Lulu ja Piko - Yön äänet

kuvitus Anu Pensola

Mäkelä 2021

s. 30

Lastenkirja