tiistai 7. tammikuuta 2014

Rosa Liksom: Hytti nro 6




Rosa Liksomin vuonna 2011 Finlandia-palkinnolla palkittu Hytti nro 6 tupsahti eteeni alennusmyynnissä, joten päätin vihdoin lukea kirjan. Olen tietysti lukenut kirjan tarinasta ja lukenut haastatteluja, joten tiesin aiheesta aika paljon. Jos olisin tiennyt, että kirja on näin hyvä, olisin ostanut sen kipin kapin heti sen ilmestyessä, sillä tämä kirja sytytti ja koukutti minut oikein kunnolla. Kirjan junassa matkustaminen 80-luvun Neuvostoliitossa juonena ei oikein kiinnostanut, mutta kirjan henkilöpari teki matkustamisesta todella mielenkiintoisen, suorastaan jännittävän. Ihan sama missä maassa tämä pari matkustaisi, niin luen kyllä uteliaana mitä heille tapahtuu.

Kirjan päähenkilöt olivat siis suomalainen nuori opiskelijatyttö ja venäläinen keski-ikäinen mies. Ei paljon kiinnosta ei, mutta kun mies avasi suunsa sieltä tuli niin kiimaista puhetta, että a vot. Hiukan osasin odottaa Rosa Liksomilta rehellistä tekstiä, jossa ei ujostella puhua asioista niiden oikeilla merkityksillä ja sanoilla, mutta en minä tämmöistä ilotulitusta osannut odottaa. Voin sanoa, että posket punaisena heloittaen luin kirjan ja nautin tekstistä todella paljon. Venäläismies turisi elämänsä naisista siihen malliin, että heikompia hirvittää ja yrittihän tuo mokoma nuorta tyttöäkin vikitellä hyvällä ja pahalla. Aluksi tyttö halusi vaihtaa junassa paikkaansa, mutta ei onnistunut. Lopulta tyttö oli luullakseni tyytyväinen mieheen, sillä tämä oli taitava esittelemään oikeaa Neuvostoliittoa tytölle. Miehellä oli useammassa pysähdyspaikassa tuttavia, joilta sai lainata autoja ja tyttö pääsi näkemään aitoa venäläistä elämää miehen ja sen tuttavien parissa. Tytön piti vain ummistaa silmänsä miehen votkanjuonnilta. Vaikka Neuvostoliitossa oli kieltolaki, viinaa oli halukkaille myytävänä, kun tiesi ostopaikat ja salasanat.

Aina kun muistelen sitä kesää, vesi herahtaa kielelle. Silloin ei järki kahlinnut elämää. Mutta sitten tuli se viimeinen lutka! Katinka. Se luritti sokerisella äänellä, että anna kun pesen sun paitas. Siihen loppui mun elämä ja edessä aukesi yhä syvemmälle vajoavan alkoholistin kuoppainen ja valoton taival.

Neuvostoliitto on minulle edelleenkin tuntematon paikka. Tietysti koulussa opittiin jotakin ja uutisista hieman enemmän, mutta luullakseni 80-luvun elämä Neuvostoliitossa oli tuntematonta suurimmalle osalle suomalaisista. Kirja toi hyvin esille ihmisten hengissäpysymisen taidot, kun rahaa eikä ruokaa juuri ollut missään. Ihmiset elivät vaihtamalla tavaroita keskenään. Pöydän alta ja tuttavien kautta oli mahdollista saada tarvikkeita ja ruokaa.

Tyttö ajatteli edellistä talvea. Silloin Afganistanin sota oli kiihtynyt ja ruuantuotannon sijasta neuvostovaltio keskittyi aseiden tuottamiseen, eikä hän ei ollut löytänyt Moskovan talouskauppojen hyllyiltä muuta kuin tiivistemaitopurkkeja, kalasäilykkeitä ja satunnaisia majoneesitölkkejä. Kaikkialla oli ollut pelkkiä ongelmia. Oli ollut hammastahna-, saippua-, makkara-, voi-, liha- ja ainainen paperiongelma, jopa nukkeongelma. Kun hän oli käynyt uutenavuotena lomalla Riiassa, hän oli löytänyt syrjäisestä talouskaupasta tomaattimehua ja hilloa kolmen litran lasitölkeissä ja raahannut ne henkihieverissä Moskovaan. Niillä purkeilla hän oli Mitkan kanssa huvitellut maaliskuuhun asti. He olivat vaihtaneet tuotteita baletti- ja konserttilippuihin, samppanjaan ja ties mihin.

Suomalaistytön unelma matkustaa katsomaan tiettyä kohdetta onnistui huolimatta tuntemattomasta matkakumppanista, jota tyttö inhosi. Mies oli karkeapuheinen ja äänekäs. Puhe oli alatyylistä ja omista kovista kokemuksista syntynyttä. Tyttö oli tavallaan miehen vankina, sillä hytistä ei päässyt pakoon. Pidätin melkein henkeäni, että miten tässä kirjassa oikein käy tytölle, siihen malliin mies puhui ruokottomuuksia tytölle ja oli vailla sitä yhtä. Teos on saanut nimensä Tšehovin kertomuksen Sairashuone nro 6 mukaan, jossa sali oli mielisairaalan koppi, josta ei päässyt ulos. Liksomin kirjan nimi on oikein onnistunut ja kuvaa vankilamaisia olosuhteita kuvainnollisesti, sillä tyttö ei päässyt omista ajatuksistaankaan eroon, kipukohdat oli otettava vastaan matkan varrella.  Hytti nro 6 on koukuttava lukukokemus ja Finlandia-palkintonsa ansainnut. Matkailu avartaa ja 80-luvun Neuvostoliitto tuli hieman tutummaksi kirjan ansiosta. *****

Rosa Liksom, Hytti nro 6
WSOY 2011
s. 187

Järjellä ja tunteellaHanna Kirsi, Mari A ja  Opuscolo ovat plokanneet kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä ja erilainen bloggaus tästä hytistä nro 6:sta

    Luin tämän lainakirjana vähän ilmestymisen jälkeen enkä oikein tykästynyt, ostin sen syksyllä pokkarina ja ajattelin lukea uudestaan.

    Minusta viitteet Tsehoviin ovat nimeä lukuunottamatta vähäisiä. Oletan kirjan olevan saman josta bloggasin muutama päivä sitten.

    Ulam Batorista on tullut useita ohjelmia, ja niistä osa saattaa olla vielä yle-areenassa, joten voi nähdä matkan päätepisteen miltei 30 vuotta kirjan matkan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan kansilehden tekstissä sanotaan, että kirja on nimetty tämän kyseisen tarinan mukaan. Ei muuta viitteitä kyseiseen tarinaan. Mutta vankikoppihan kyseinen hytti oli tytölle, hän pelkäsi miestä ja miehen puheet olivat törkeitä ja enpäs kerrokaan muuta. Tyttö joutui myös käymään läpi omia ajatuksia ennen matkaa tapahtuneista asioista rakkausrintamalla, joten hytti oli kahdella tasolla vankikoppi...

      Poista