keskiviikko 1. tammikuuta 2014

875 grammaa - Pirpanan tarina




Joskus tulee vastaan kirja, josta tietää etukäteen niin paljon, ja joka koskettaa syvällä sydämessä olevia tunteita. 875 grammaa – Pirpanan tarina on tunteisiin vetoava tositarina pienen keskosvauvan elämästä, jonka kertojana toimii vauvan isä, Tomi Takamaa. Kirja oli kertomus siitä, miten 30 viikon ikäinen keskonen kasvoi 2,5 kg painoiseksi vauvaksi ja pääsi kotiin. Tarina on julkinen ja sen teki julkiseksi isän Facebookiin laittama samanniminen sivu. Sivu kosketti ihmisiä todella paljon ja muutamassa päivässä sivulla oli tuhansia seuraajia. Isä perusti samannimisen hyväntekeväisyyskampanjan, jonka avulla kerättiin rahaa sairaaloiden keskosten hoitoon ja muillekin lastenosastoille. Eräs firma lahjoitti kampanjalle kokonaisen keskoskaapin.

En pystynyt seuraamaan Facebookista Pirpanan tarinaa, mutta sivut tulivat tutuiksi, koska eräs ystäväni seurasi sivua ja sitä kautta hänen seuraamansa sivu tuli toisinaan myös minun sivulleni. Syy miksi yritin välttää Pirpanan sivua, oli se, että omat kaksospoikani syntyivät 29. raskausviikolla. En pystynyt katsomaan letkuissa olevaa vauvaa ja lukemaan kaikista toimenpiteistä, koska olin jo kokenut sen kaiken tuplana. Olin kokenut jopa hätäkasteen ja toisen pojan leikkauksen kolmen viikon ikäisenä. Tuo aika sisälsi niin paljon kyyneliä ja tunteita, pelkoa menettämisestä ja pelkoa tulevista vammoista, joita monelle keskosena syntyneelle jää muistona varhaisesta syntymästä.

Mikä pysähdytti minut kirjan ääreen, oli se, että kirjan tuotosta menee uudelle lastensairaalalle kaksi euroa. Katselin kirjan kuvia ja näin kansilehden sisäsivulla koko perheen kuvan, jossa tyttö oli jo kasvanut isommaksi ja oli jo suloinen vauva. Kansilehden sisäsivulla Pirpanasta oli vielä suloisempi yksityiskuva istumassa vaaleanpunainen mekko päällä. Ajattelin, että pystyn lukemaan kirjan huolimatta omista kovista kokemuksistani keskosvauvojen äitinä.

Kirjan tarina yllätti siinä mielessä, että kirjassa ei tuotu vauvan selviytymistaistelua kovinkaan paljon esille, vaan siihen liittyi paljon muuta. Kirjan sanomista yksi oli sosiaalisessa mediassa luotu hieno kampanja, jonka avulla hankittiin rahaa lapsille. Alun perin tarkoitus oli kertoa muutamalle ystävälle Pirpanan kasvutarina, mutta ryhmä lähti kasvamaan lumipalloefektin tavoin valtavalla voimalla, pienen vauvan tarina kosketti. Tomi Takamaa on kirjoittanut kirjan omasta näkökulmastaan Pirpanan isänä ja Facebook-ryhmän vetäjänä. Tomi Takamaa sai 875 grammaa -ryhmän ansiosta Vuoden Someteko palkinnon.

Kirja on jaettu kolmeen osaan: Pirpanan tarina, Vanhempien selviytymisopas ja Keskostarinoita elävästä elämästä. Kirjassa on myös valokuvia Pirpanan sairaalassaoloajoilta. Pidin itse kovasti kirjan kolmannesta osasta, johon omien poikieni tarina liittyy. Onneksi siihen ei ole valittu vain onnellisia ja terveinä selvinneitä keskosvauvoja, vaan mukaan on saatu vakavampia ongelmia sisältävä tarina, koska keskosuus voi tuoda mukanaan ongelmia. Toinen pojistani on lievästi CP-vammainen, joka on seurausta varhaisista syntymäviikoista ja aivojen vammautumisesta syntymän johdosta. Lääkärit sanoivat, että poikani ei koskaan kävele. Hän käveli kaksi kuukautta myöhemmin kuin veljensä, vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä.

Pirpanan pään aivoverenkuvauksessa oli havaittu aivoverenvuoto. Aivoverenvuoto on jo pelkkänä sanana kauhean kuuloinen, ja se kuulosti siinä tilanteessa aivan järkyttävältä. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojen alta muutaman minuutin puhelun aikana. Sari itki. En unohda ikinä hänen kasvojensa kauhunsekaista ilmettä sillä hetkellä.

Tomi Takamaa, 875 grammaa – Pirpanan tarina
Gummerus 2013
Kuvat Tomi Takamaa, Terhi Honkonen
s. 232

4 kommenttia:

  1. Koskettava tarina, niin kuin tämä sinun kirjoituksesikin. Kiiton kun jaoit kokemuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu. Kirjan ja blogin pitäjä, pirpanan isä on tehnyt hienon työn keskosuuden esiintuomisessa. Keskosuudella on vaikutuksensa koko perheeseen, vaikka pahimmat ongelmat yleensä kohdistuvat pieneen vauvaan.

      Poista
  2. ♥ Kiitos Mai! Tämä on tärkeä, hieno, henkilökohtainen kirjoitus sinulta. Ja kirja on tutustumisen arvoinen. Itselläni oli taipumus saada keskosia, onneksi kuitenkin vain vähän ennenaikaisia. Osaan eläytyä tähän vahvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! Kirja on todella hyvä kirja kaikille samassa tilanteessa oleville, sillä siinä on kerättynä tosi paljon tietoja vanhemmille. Meillä jäi esim. kaikki tuet saamatta, koska sosiaalityöntekijä otti yhteyttä vasta, kun pojat olivat yli vuoden vanhoja. Ei siinä rytäkässä ehtinyt ajattelemaan, että itse pitäisi olla aktiivinen ja hakea apua, kun aika meni lastenhoitoon, tutkimuksiin ym. ja pieni isosisko oli aivan kauhuissaan.

      Poista