keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Suuri Muumikirja



Vuosi 2014 on Tove Janssonin juhlavuosi, sillä hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Olen Tove Jansson-fani, joten osallistun vuoden aikana kahteen Tove Jansson -haasteeseen, jossa luetaan hänen kirjojaan tai sitten elämänkertoja, joita hänestä on kirjoitettu. Aloitan haasteen Suurella Muumikirjalla, jonka on toimittanut Gunnel Malmström. Kirja sisältää Muumeihin kuuluvia lauluja nuotteineen mm. Muumipeikon laulu, Nuuskamuikkusen laulu, Pikku Myyn laulu ja Teatterirotta Emman laulu jne. Laulut ovat tulleet tutuiksi varsinkin heille, jotka vierailevat Naantalin Muumimaailmassa.


Suuri Muumikirja sisältää Tove Janssonin piirtämät sarjakuvat Kuvitteluleikki ja Muumiperhe. Kirja sisältää myös kuvitetut tarinat Kuka lohduttaisi Nyytiä, joka on aina ollut lempitarinani, sekä Kuinkas sitten kävikään, jonka pääosissa olivat Muumipeikko, Mymmeli ja Pikku Myy. Tarinat kerrotaan runomuodossa ja kuvitus on ihastuttava. Lainaan pienen pätkän runoa juuri siitä kohtaa missä mörkö on, sillä mörkö tuo yksinäisistä yksinäisin, on lempihahmojani Muumikirjoissa.

On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta

ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa,

ja jäinen maa on täynnä kammotusta,

kun kuustakin pois värit putoaa.


Kirja sisältää myös tarinan Outo vieras Muumitalossa, jonka kuvituksena on käytetty Muuminukketaloa ja kaikista asukkaista tehtyjä nukkehahmoja. Tarina on varsin hauska kuviteltuine hahmoineen.

Pikku Myy kurkisti talon alle salaiseen kellarikäytävään. Se oli tyhjillään. Mutta hän tunsi nenässään merkillisen, aivan oudon hajun. Joku – tai jokin (mikä oli vielä kaameampi mahdollisuus) oli tallustellut talon läpi. Eikä se varmaankaan ollut perheen tuttavia, ei edes joku ohikulkija. – Varsin epäilyttävää, pikku Myy sanoi ja piristyi melko lailla.


Kirjan tarinat jatkuvat Tiuhtilla ja Viuhtilla ja Kuusella, jotka on kuvitettu Tove Janssonin varhaisilla mustavalkopiirroksilla. Lisäksi kirjan lopussa on Vaarallinen matka, joka on kuvitettu Tove Janssonin vesivärimaalauksilla ja kirjoitettu runomitassa. Kirja tuo hienosti esille Tove Janssonin monipuolisuuden kuvataiteilijana, kirjailijana ja sarjakuvapiirtäjänä.

Tietysti sitten juhlittiin, se tapana heillä on aina
(ulkona juhlat arkena, salissa sunnuntaina).
Kun ilta yöksi tummeni niin Sanna sanoi: - Nyt
on meidän kotiin mentävä – kissa on väsynyt!
Oliko missään järkeä?
Ei tienneet sitä hekään;
vaan ei se tieto tärkeä
kai liene kenellekään.


ps. unohdin melkein kertoa, että kirja sisältää Muumimamman salaisia herkkureseptejä.

Tove Jansson, Suuri Muumikirja
toim. Gunnel Malmström
WSOY 2002
4. painos
s. 205
Osallistun kirjalla Opuscolon Janssonin Kirjakiusaus-haasteeseen.

Kansien sisäpuolen kuvitus on todella herttainen.


11 kommenttia:

  1. Joulupukki toi meille tämän! Mukavan monipuoliselta kokonaisuudelta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana kirja :) Te olitte viime vuonna kilttejä :)

      Poista
  2. Minulta löytyy tämä kotihyllystä, on aivan ihastuttava muumikirja! Muumien taika on parhaimmillaan tässä kirjassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän kirjaan, koska tässä näkyy Tove Janssonin monipuolisuus ja mielikuvitus monen vuoden ajalta. Myös Muumien muuttuminen vuosien saatossa näkyy hyvin. Kirjan lopussa on kirjat, joista Suuri Muumikirja on tehty. Muumeissa on se jokin, joka kiehtoo aina vaan. Tätäkin kirjaa voi katsella ja lukea monta sukupolvea :)

      Poista
  3. Ihania kuvia, kiitos Mai:)
    Muumeilla pyyhkii hyvin, onneksi ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ottanut kuvia surkealla vanhalla kännykällä ja antanut lahjaksi saamani kameran (2010) pölyttyä laatikossa. Sitten hokasin, että minullahan on kamera ja sillä saa hyviä kuvia. Blogin kuvien taso parani kovasti:) Mies harrastaa valokuvaamista järjestelmäkameralla ja Perhoshaasteen Neitoperhonen Lapinnauhuksessa on hänen kuvaamansa.
      Ai niin, Muumeilla pyyhkii tosiaan hienosti ja ne ovat ikuisia...

      Poista
  4. Iiiik, meillä on sama lempitarina! Kun tapasin R:n, Elämäni Miehen, ostin hänelle ensimmäiseksi kirjaksi Kuka lohduttaisi Nyytiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, sinun pitää lukea tämä kirja ja ihailla näitä kuvia. Minusta tarinan nimikin on hellyttävä ja haluaisin heti lohduttaa...

      Poista
  5. Nappasin vinkiksi, kiitos! Kuulostaa nimittäin aivan ihanalta kirjalta ja voih nuo kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana kirja ihan oikeasti ja oikea klassikko. Kiva, että tykkäsit kuvista. Ajattelin, että kuvat kertovat parhaiten tämän kirjan sisällöstä :)
      Sanat eivät riitä kertomaan...

      Poista
    2. Toiseksi viimeinen kuva on painettu Arabian Muumien 100-vuotisjuhlamukiin ja eri kokoisiin purkkeihin.

      Poista