maanantai 25. syyskuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna


Tämmönen on minun menheisyys. Tämmösenä mie sen muistan.

Rosa Liksomin Everstinna kertoo kirjailija Annikki Kariniemen (1913-1984) elämätarinasta  lapin murteella kirjoitetun tarinan, jossa kirjan kertoja kertoo oman elämäntarinansa nimettömänä. Annikki Kariniemi oli tuottelias kirjailija ja kirjan lapsuudenkuvauksissa hän oli runotyttö, joka innostui eri aatteista perinpohjaisesti. Lapsuuteen kuului partio, Lotta Svärd – toiminta ja suojeluskuntatoiminta. Taustalla oli viha naapurimaata kohtaan ja saksalaisen idealismin ihannointi. Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluivat kuohuvat vuosikymmenet ja sodat. Lapsuudesta asti hänen elämäänsä kuului myös isän ystävä Eversti.

Aika, jollonka mie synnyin, oli vihan aikaa. Aika, jollonka mie kasusin naiseksi, oli vihan ja koston aikaa.

Eversti merkitsi runotytön itselleen jo hyvin nuoresta lähtien. Hän oli 28 vuotta vanhempi kuin kirjailija, joka meni naimisiin toisen miehen kanssa, mutta jatkoi suhdettaan Everstin kanssa. Sota-aikana hän oli kirjassa Everstin sihteeri ja mm. merkkasi listoihin kuolleiden nimiä. Hän oli opiskellut opettajaksi ja määrättiin välillä syrjäkylille opettajaksi. Eversti löysi tiensä myös kouluille.

Olin keriny pittää Hirttojärvessä koulua kolmisen viikkoa ko joku koputti keskellä yötä minun pienen opettaja-asunon klassiin. Se oli Eversti. Mie päästin sen sisäle. Menimä suohraan sänkhyyn ja naima yläkuun loistheessa aamuyöhön asti niin että Everstin asetakin saumat vain reppeilit.

Everstin vaimo kuoli ja kirjailija otti eron ensimmäisestä miehestä ja he elivät aikansa avoparina, kunnes sotien jälkeen menivät naimisiin. Siinä vaiheessa sota oli siirtynyt perheväkivaltaan, pettämiseen ja kirjailijan lopulliseen alistamiseen. Yhteiselämää ja väkivaltaa oli kestänyt liian pitkään, Everstinna sairastui henkisesti ja lopulta pääsi hoitoon. Ja vihdoin ymmärsi erota miehestään.

Kerran mie kysyin Everstiltä, että miksi se kiuttaa minua ja suoranaisesti yrittää tappaa minut harva se kuukausi. Siihen se vastasi, että sitä ruoskii ketä rakastaa.

Everstinnan punainen kansikuva ja kansikuvassa oleva kirjailijan nimi ristissä kuvaavat punaista natsilippua, jossa oli valkoinen hakaristi. Rosa Liksom on kirjoittanut Everstinna teoksessa hyvin aikakauden yhteiskunnalliset tapahtumaketjut varsinkin sota-aikoina ja sen jälkeen, minkälaiseksi Suomi muuttui ja mitä mieltä vahva Eversti oli muutoksesta. Everstinna itse oli lapsena ja nuorena hyvin itsenäinen ja itsepäinen ja haki vahvaa johtajuutta ihanteekseen ja sai sellaisen Everstistä, mutta se rakkaus johtajuuteen muuttui särkyneiksi unelmiksi. Se vain on niin uskomatonta, että naiset jäävät tällaisiin hakkaajamiehiin kiinni. Ajatellaan, että se oma rakkaus parantaa miehen tavat, paskat parantaa. Onneksi Annikki pääsi lopulta eroon siitä ihmishirviöstä.

Rosa Liksomia haluan kiittää Everstinnasta, jonka aihe oli minulle vaikeimmasta päästä jo tuon natsi-ihannoinin vuoksi, siihen lisättynä naisia hakkaava narsistimies. Totuus on usein tarua ihmeellisempää, tässä tapauksessa totuus on tarua pahempaa. Ilman Liksomin rehevää teksti-iloittelua kirja olisi ollut huomattavasti synkempi. En voi sanoa tykänneeni Everstinnasta, sillä en pysty ihannoimaan natsisaksaa ja perheväkivaltaa missään muodossa. Ilman Liksomin tekstiä, rehevää ja niin iholle kiinni käyvää tekstiä, joka nosti kirjan tarinaa ylöspäin kaikesta siitä saastasta ja mustuudesta, haki iloa, suorastaan kannatteli lukumatkaa, en pitäisi kirjasta. Liksom on vain niin huippulahjakas kirjailija, että tällainenkin todella ruma tarina, joka valuu verta ja eritteitä, muuttuu hänen kirjoittamana luettavaksi kirjaksi. Tähdet annan Rosa Liksomille.

Rosa Liksom, Everstinna *****
Like 2017
s. 195



10 kommenttia:

  1. Perhehelvetin kuvauksesta tuli heti mieleen Maria Jotunin Huojuva talo. Romaani on ilmeisesti vakava kuten Hytti nro 6, huumorista ei ole tietoakaan. Itse fanitan erityisesti humoristi-Liksomia, mutta kyllä tämänkin luen. Jossain haastettelussa Liksom sanoi, että pitää itse itseään ensisijaisesti yhteiskunnallisena kirjailijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojuva talo oli minullakin mielessä kun tätä luin, tosin sitä perhehelvetin kuvausta oli tässä kirjassa vähemmän kuin Jotunin kirjassa. Kyllä tästä löytyy sitä Liksomin huumoria, muuten olisi ollut liian rankkaa.
      Minusta Hytti nro 6 oli paikoitellen hyvinkin humoristinen. Asetelma oli jo ihan mahdoton, siitä varmaan kirjan nimi.

      Poista
  2. Kiva kun tulee yhä useampia bloggauksia Everstinnasta, kyllä se on positiiviset bloggaukset ansainnut. Sinun bloggauksesi on hyvä kuvaus kirjasta. - Palaan ajatuksissani Everstinnaan yhä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3
      Kirjoitin omasta mielestä liian tarkkaan kirjasta eli rehellisesti sanoen spoilasin vähän liikaa.
      Minä palaan ajatuksissa Annikki Kariniemen oikeaan elämään. Kävin tietysti netistä lukemassa mitä löysin nettiartikkeleita Kariniemestä ja Willamosta.

      Poista
  3. Eikö vain ole aikamoinen temppu, että tuosta aihepiiristä ja vaikeasti samaistuttavasta kertojasta huolimatta kirja on huippu! Se on tuo kieli, ilmaisuvoimainen sanonnan tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosa Liksom on kyllä niin taitava murrekirjailija ja hän on löytänyt kirjalle hyvän tavan kertoa vaikeista asioista. Voin vain kuvitella mitä Annikki Kariniemi on joutunut kokemaan avioliitossaan. Sitten mielenterveyden romahtaminen. Kirjailija Annikki Kariniemi alkoi kiinnostaa todella paljon, vaikka Liksomin kirjasta sai kuvan, että Eversti ohjasi vankalla kädellä sitä mitä naiset saavat kirjoittaa. Kariniemen kirjallinen ura ei ehkä sitten ollut sitä mitä hän olisi halunnut kirjoittaa.
      Onhan tässä Liksomin kirjassa ihan järkyttäviä kohtia, aivan sairaita.

      Poista
  4. Olen kirjastojonossa, jotain nro 800 ja päälle. Odotan innokkaasti, niin hyviä arvioita on saanut (vain päällisin puolin vilkuillut).

    Kiitos kommenteista ja vierailuista. Minä en näköjään juuri nyt ehdi minnekään :) Ehkä kohta vapautuu aikaa syyspuuhilta etc. blogien kurkkailuihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyaika on yleensä kaikilla kiireistä. Kirjamessutkin alkavat pian, täällä Turussa jo perjantaina.
      Kun huomasin Rosa Liksomin Everstinnan, niin varasin sen heti, joten sain sen aika nopeasti kirjastosta. Liksom on sen verran taitava kirjailija, että laadukasta kirjallisuutta on tiedossa, kun varaa vain kirjan. En edes tiennyt, että kirja kertoo kirjailija Annikki Kariniemestä, ennen kuin luin yhden artikkelin.

      Pitkät on jonot tähän kirjaan. Muistan kun Taivaslaulu ilmestyi, niin Oulussa oli yli 1000 lukijan jonoja kirjaan.

      Poista
  5. "Everstinna itse oli lapsena ja nuorena hyvin itsenäinen ja itsepäinen ja haki vahvaa johtajuutta ihanteekseen ja sai sellaisen Everstistä, mutta se rakkaus johtajuuteen muuttui särkyneiksi unelmiksi. Se vain on niin uskomatonta, että naiset jäävät tällaisiin hakkaajamiehiin kiinni. Ajatellaan, että se oma rakkaus parantaa miehen tavat, paskat parantaa. Onneksi Annikki pääsi lopulta eroon siitä ihmishirviöstä." Mai, tämä erittäin hyvä!!!!

    Suomessa on virrannut vahva natsismin ihailu ja tiedän siitä enemmän kuin haluankaan tietää. Mutta Liksomonin teos on napakymppi ja olen niin iloinen siitä, että hän kirjoitti tämän mitään kaihtamatta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3

      Tuo natsismin ihailu on pelottavaa, sillä se nostaa reippaasti hattua nykypäivinä. Minusta se pitäisi kitkeä ainakin kansanedustajista pois lailla, joka kieltäisi kyseisiltä toimijoilta mahdollisuuden toimia kansanedustajana tai nousta poliitikoksi.

      Kiitos Rosa Liksomille, joka nosti esille natsismin ihailijat ja heidän oman elämän. Kirjan kieli on parasta!

      <3

      Poista