torstai 7. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen!

Olen kiitollinen elämästä!

Kiitos Leena Lumi Kiitollisuus-haasteesta, ja omasta koskettavasta postauksestasi. Tällä hetkellä, kun mielessä pyörii tulevat hautajaiset, nousee ensimmäiseksi mieleen kiitos tästä elämästä, jota olen saanut elää. Olen jo jossakin postauksessa kertonut, että olen viettänyt lasisen lapsuuden. Olin alle kouluikäinen, kun käteeni annettiin täysi pullo kaljaa, mutta en halunnut juoda sitä, enkä ole koskaan juonut kaljaa. Humalaisten seuraaminen oli kauheaa. Kotini oli hienoin talo tiemme varrella, kukaan ei puuttunut vanhempien viettämään elämään. Kärsin ja oireilin syömättömyydellä sekä kotona että koulussa. Onneksi minulla oli täti, joka kuunteli. Tädin luona ruoka maistui.



Olen kiitollinen, että selvisin nuoruudesta!

Kotiolojen johdosta olisin voinut joutua vaikka minkälaisiin nuorisopiireihin. Pahinta oli 11-13-vuotiaana. Olin ensimmäisen luokan opettajan ansiosta innokas lukija ja asuin suorastaan kirjastossa ja harrastin kaikkea mahdollista. Pahinta oli ehkä isoveljellä. Nuoremmat veljet uppoutuivat urheiluun. Nuoruudessa parasta oli hyvä ystävä, joka edelleen on hyvä ystävä.


Olen kiitollinen lapsista!

Aloin 17-vuotiaana seurustelemaan samanikäisen pojan kanssa. Hän tuli kotioloista, jossa isällä oli alkoholiongelma ja pidin sitä normaalina, paitsi, että en juonut itse. Menimme naimisiin ja olin 26-vuotiaana kolmen lapsen äiti. Kaksospojat syntyivät keskosina ja toinen pojista on CP-vammainen. Miehen juominen lisääntyi ja kärsimme lasten kanssa hänen juomisesta ja viikonloppujen poissaolosta, lisäksi meillä ei ollut aina rahaa ruokaan ja laskuihin. Olimme rakentaneet omakotitalon, johon sitten jäin lasten kanssa asumaan, kun mies lähti ja erosimme. Isä ei ottanut lapsia luokseen kuin pikaiseltaan. Jokainen lapsista on kärsinyt jonkinlaisista ongelmista, joka on seurausta lasisesta lapsuudesta, erosta ja isän hylkäämisestä.


Olen kiitollinen tästä päivästä!

Tapasin nykyisen mieheni Lapissa ja muutin hänen luokseen Turkuun. Elämänmenoon tuli saaristolaiselämä, luonnon terapeuttinen rauha ja rakkaus. Tulin kotiin. Tulin syliin ja koin hellyyttä, joka jäi uupumaan jo lapsuudessa.



Olen kiitollinen Ozzysta!

Ozzy tekee jokaisesta päivästä ihanan reippailupäivän ulkona. Olen elänyt koirien kanssa pienestä asti. Niin paljon rakkautta ja hellyyttä molemminpuolin, se on onni potenssiin miljoona <3


Haluaisin haastaa tähän Olen kiitollinen-haasteeseen Mummo matkalla-blogin Takkutukan ja Kirjojen kamarin Katjan sekä Kaisa Reettan.










26 kommenttia:

  1. Mai... <3 <3 <3

    Kuinka koskettava ja ihanan avoin postaus! Monesta paikasta sitä selviää, mutta kaikesta jää jälki...

    Sydämellinen kiitos haasteesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Kaisa Reetta <3 <3 <3

      Jälkiä on jäänyt ja niitä pitää aina välillä käydä läpi. Pahimmalta tuntuvat lasten ongelmat.

      Tulen sitten kurkistamaan sinun kiitollisuuden aiheet <3

      Poista
  2. Voi Mai <3 Sinunkin elämäsi räsymatossa on niitä tummia raitoja riittänyt. Mutta olet 'sitkeä sissi' kuten minullekin yksi ystävä sanoi kun kipuilin aikanaan vaikean eron kanssa. Kun on kokenut paljon vastuksia, osaa iloita ja olla kiitollinen hyvistä tämän hetken asioista. Ja elämästä, kuten sanoit. Kiitos kun avasit elämäntarinaasi, lämpimin ajatuksin ja voimia tämän hetken suruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3
      Sitkeä sissi taidan olla ja sisulla olen pärjännyt monet ongelmapaikat. Minullekin eräs ystävä sanoi, että hän ei olisi jaksanut niin monta ongelmaa, mutta näyttää sille, että kaikille meille on tarjolla tummaa ja vaaleaa raitaa siihen räsymattoon, välillä väriäkin.

      Poista
  3. Avoin kirjoitus, opin sinusta taas lisää <3 Kiitos kirjoituksestasi, minulta löytyy samaa "lasitaustaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Ele, se lasinen lapsuus ei vain jätä rauhaan. En viihdy juhlissa, jossa juodaan ja sekoillaan. Ajattelen niitä lapsia, jotka odottavat kotona ehkä peloissaan, mitä tapahtuu, kun humalaiset vanhemmat saapuvat kotiin.

      Poista
  4. Mai ♥

    Siinä että kokee vaikeita asioita jo nuorena on ehkä yksi hyvä puoli. Jos vaikka jossain on vaikeuksien kiintiö, niin voi olettaa, että se on täysi ja hyvää edessä.
    Olet nuoruuskuvassa surullisen näkäinen, kaunis ja surullinen.

    Om hienoa, että tässä haasteessa ihmiset näyttävät kirjoittavan oikeasti vaikeista asioista suoraan ja rehellisesti.

    Toivon sinulle mukavaa perhe-elämää ja reippailuja Ozzyn kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta ♥
      Hymykuvat ovat tulleet nuoruuden jälkeen.

      Tiedän, että olen nyt herkistynyt, kun odotan vain, että hautajaiset ovat ohi. Minulla on myös hyvä ystävä, jonka tapaan hautajaisten aikaan, jos hän pystyy siihen sairautensa vuoksi. Hautajaiset ovat Oulussa. Olen yrittänyt tukea häntä, mutta olen huomannut, että hänen on vaikea ottaa tukea vastaan. Olen sitten ystävä, jolle soittaa, kun on siihen valmis.

      Omenahillon keittelyä on luvassa viikonlopuksi ja Ozzykin saa olla vapaana saaressa :)

      Poista
  5. Kiitos Mai tästä avoimesta postauksestasi. Sinun elämäsi ei ole ollut helppoa mutta on hienoa kun olet siitä selvinnyt monien vaiheiden kautta. Ja sitten olet vielä löytänyt rakkaan kodin. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin herkkä kausi menossa, että kirjoituksesta tuli mollivoittoinen. Kyllähän siellä lapsuudessa ja nuoruudessa oli myös iloa, mutta olisin kyllä toivonut, että meidän lasten elämään olisi joku taho ottanut kantaa. Olin kyllä valmis vaihtamaan vanhemmat ja toivoin, että tätini olisi ollut oikea äitini.

      Kiitos Anneli ja kaikkea hyvää myös sinulle ♥

      Poista
  6. Mai <3 Ei jätä elämä jälkiään jättämättä, mutta niin sitä vaan eletään eteenpäin. Monta haavaa on elämä sinuun raapaissut, mutta onneksi se on antanut myös paljon hyvää. Ja se valon lapsihan sinä olet, elämän varjoista huolimatta <3

    Kiitos paljon hienosta haasteesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥

      Mitä elämä tuo
      on ilo ja suru
      toisinaan pieni onnenmuru ♥

      Olen toimiinut vapaaehtoistyössä varhaismurrosikäisten lasten tukihenkilönä. Lasten, joiden kotona on alkoholi ym. ongelmia. Olen huomannut, miten paljosta lapset jäävät paitsi, ja sitten ne ongelmat mitä siitä seuraavat. Lapset tarvitsevat edes yhden aikuisen elämäänsä, joka tukee heitä. Oma ymmärrys on ainakin kasvanut elämän aikana, sekin on yksi kiitollisuuden aihe.

      Poista
  7. Mai sanot kauniisti, että olet tullut kotiin, olen iloinen siitä:) Kuinka arvokkaita tätejä meillä molemmilla onkaan ollut...
    Kiitos haasteesta, mietintämyssy on tiukasti päässä, tulos näyttäytyy valmiiksi tultuaan. Iloisia ja kirkkaita raitoja mattoosi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka ♥

      Ihana juttu, että sinullakin on ollut rakas täti ♥ Oikeasti minulla oli sitten viisi muutakin tätiä, joiden luona viihdyin, ja sain olla yökylässä ja olin aina tervetullut lomilla, mutta tämä rakkain täti tiesi tilanteen. Se oli sitä tukemista ja kannattelua, josta olen ikuisesti kiitollinen ♥

      Omenahillonkeittoviikonloppuja :)

      Poista
  8. OI Mai <3 Mikä tarina, mutta onneksi, onneksi kaikki kääntyi parhain päin.

    Kiitos, että ehdit vastata. Tässähän suorastaan tutustuu ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tulee tajua, mistä on tultu, mistä selvitty. Omat teinivuoteni olivat rankat, mutta eivät alkoholin takia, vaan muista syistä. Ensimmäinen avioliittokin oli kaikkea muuta kuin helppo. Kotiin tulin minäkin kun R:n tapasin.

    Ehkä emme huomaisi maton kirkkaita raitoja ilman niitä tummia...

    Ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena♥

      Tästä tuli nyt etupäässä surumielinen tarina, mutta kyllä sitä kirkastakin raitaa värien kanssa on ollut koko ajan joukossa.

      Teinivuosina ei alkoholi ollut ongelma, mutta muut asiat, pääasiassa kotiolot olivat ongelmalliset. Lähdin kotoa 16-vuotiaana. Ehkäpä kotonakin huomattiin miten rankkaa elämäni oli, kun olin se perheen siivooja/keittäjä/leipoja/tiskaaja/pyykääjä ja nuorempien veljien hoitaja. Muutosta tuli selvästi lähtöni jälkeen. Ja itse voin paljon paremmin.

      Ihanaa viikonloppua Leena ♥

      Poista
    2. Ei suruasioita ole kielletty. Minun kotini näytti hyvältä keksiluokan kodilta ja sain harrastaa vaikka mitä ratsastuksesta näyttelemiseen, mutta yksi asia oli ihan pielessä eli suhde yhteen perheenjäseneen ja se ei ollut isäni. Olisin mieluusti lähtenyt kotoa just 16 -vuotiaana, mutta minne ihmeeseen ja millä rahalla, sillä halusin käydä lukion loppuun. Vaikka meillä ei ollut perheessä alkoholi kuviossa, minä olin 11-vuotiaasta perheen siivooja, pyykkäri, ruoanlaittaja etc. Silloin luovuttiin perheen kotiapulaisesta. Sisareni on minua 5 vuotta nuorempi ja on nyt vasta opetellut tekemään ruokaa, vaikka on ollut avioliitossa yli 30 vuotta...Kertoo jotain, sille joka osaa lukea rivien välejä. Mutta vaikka silloin tunsin usein synkkiä tunteita, oli isäni minulle tosi, tosi rakas, mutta työn ja yhdistystoimien takia kiireinen. Ja minusta tuli aikamoinen ruoanlaittaja. Se palo ei sammunut. Menin ensimmäiseen avioliittooni väärin perustein eli halusin vain pois kotoa, tosin en sitä silloin itse noin tajunnut. Siitäkin on selvitty.

      Sunnuntaiehtoon rauhaa Mai ♥

      Poista
    3. Kiitos Leena ♥
      Hautajaiset on takanapäin ja monta vanhaa murhetta piti käydä läpi ennen niitä. Sellainen minä olen suren ja nauran. Sain vasta yhdeltä läheiseltä ihmiseltä sellaisen Ilopilleri-runokirjan, ja hän sanoi, että minä olen sellainen.
      Minä kävin lukion muualla. Hoidin lapsia ja olin siivoojana raksalla ja sairaalassa. Piirsin ja kirjoitin lehtiin. Aina sitä jotenkin pärjäsi. Suoritin iltalukion kahdessa vuodessa ja jatkoin opintoja.
      Äitini sanoi vanhempana, että tytär on hänelle läheisin lapsista...siis minä... pitkään oltiin sitä läheisyyttä haettu ja opeteltu hyväksymistä puolin ja toisin.

      Poista
  9. Kiitos tästä postauksesta, rohkaisee varmasti monia. Minäkin olen kokenut, vaikka vähän eri syistä, että lapsuus ja nuoruus olivat kamalaa aikaa, elämä on parantunut vasta aikuisena. Ja nyt se on niin hyvää kuin olla voi, suuri kiitos miehelle. Joten nautitaan nyt siitä mitä on. Mukavaa viikonloppua Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan Arja siitä mitä nyt on, huomisesta ei koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan.

      Kiitos toivotuksista, olin saaressa ja siellä aika kuluu varsinkin tällä hetkellä, kun on omenahilloaika ja vähän luumuhilloakin. Saarimies opetti hillonkeittämisen ja olen siihen hurahtanut täysillä :)

      Poista
  10. Mai, avoin, hieno kiitollisuusaiheinen postaus. ♥

    Paljon olet elämässäsi kokenut, onneksi kaiken keskelle on tullut valoa, saaristoa ja suloinen Ozzy. ♥

    Minun nyt jo edesmennyt isoveljeni oli CP-vammainen ja tunsin nyt jonkun erityisen ailahduksen sydämessäni.

    Lämpimiä ajatuksia sinne, kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥

      Voi ihana, että mieleesi tuli veljesi lämpimän ailahduksen mukana ♥
      Minun poikani on kiltti, empaattinen, sopeutuvainen ja komea (myös toinen kaksonen), mutta se vamma varjostaa hänen elämää. Lapsuuden ja kouluiän ikävät kiusaamiset ym. Muistan kun hän tuli kerran ensimmäisenä koulupäivänä kotiin ja kertoi, että koulussa oli sellainen lyhytkasvuinen tyttö, ovat edelleen kavereita. Vammaisuus avaa silmät näkemään maailman eri näkökulmasta kuin me muut näemme. Ihana poika, elävä nallekarhu ♥

      Poista
  11. Suloinen koira, ihmisen paras ystävä 🙂 Nyt vasta tulen lukemaan postauksesi, olipa hyvä ettei tämä jäänyt kokonaan lukematta. (kun aina ei ehdi.) Onpa sinulla ollut työläs lapsuus, ja vielä avioliittokin. Onneksi on ollut hyviä ihmisiä tukena kuten täti. Minulla on omissa vaikeuksissani aikanaan ollut isoäiti turvana. Onnellisesti ollaan päästy aikuisiksi ❤️Itselläni ei ollut lasista lapsuutta, mutta isälläni oli: Hänen isänsä oli väkivaltainen vaimoa hakkaava juoppo, luonnehäiriöinen. Sellaisen jälkimainingit vaikuttavat seuraaviinkin sukupolviin. Äidin puolella meillä oli toisenlaiset vaikeudet, mutta eipä niistä sen enempää näin julkisesti. Mukavaa viikkoa ja bloggailemisiin 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita 🌹
      Hyi kun tekee ihan pahaa lukeakin väkivaltaisista juopoista elävässä elämässä. Kyllä niistä voi kirjoissa lukea fiktiona. Olen samaa mieltä, seuraukset siirtyvät sukupolvilta toisille.

      Mukavaa viikkoa sinulle. Menen itse hautajaisiin Pohjois-Suomeen.

      Poista