Banneri-luettelo

tiistai 31. lokakuuta 2023

HALLOWEEN-lukuhaaste 2023

 


Lokakuu on blogissani aina hauskinta lukuaikaa, sillä menossa on Yöpöydän kirjat-blogin Halloween-lukuhaaste. Lueskelen mielelläni jännittäviä kirjoja, kuten dekkareita, mutta kyllä niitä jännittäviä juttuja voi löytyä tietokirjoista ja kaunokirjallisuudesta, kun käyttää villiä mielikuvitusta.

Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teos oli täynnänsä Huokauksia luokasta. Itsekin huomaan huokailevani, kun muistelen tätä kirjaa. Tarttuva tauti vai mitähän outoa niissä luokissa oikein olikaan? 👾

Kristiina Vuoren kirja Tulppaaneja kuninkaalle matkasi meriteitse kauas 1600-luvulle. Alkuun sai pelätä, että myrskyävä meri upottaa laivan, ja sen jälkeen sai pelätä laivalle hyökkääviä ihan oikeita merirosvoja. Sitten oltiin jo haaremissa orjana ja myrkkyliemet sun muut tappovälineet vain viuhahtelivat, kun liian kauniit orjat raivattiin tieltä. 👺

1600-luvulta matkattiinkin 1800-luvun Alaskaan Iida Turpeisen kirjassa Elolliset. Alaskan merivesissä pulikoivat oudot lehmät vedessä, jättiläiskokoiset merilehmät. 👀

Pitemmän mutkamatkan kautta hypättiinkin outoihin kuolemajuttuihin Adam Silveran kirjassa Lopussa molemmat kuolevat. Niin raastavan ihanaa ja pelottavan kuolettavaa. 👾💕👾

Hui kauhia millainen tulevaisuus odottikaan Michelle Min Sterlingin Nollaleirillä vuonna 2050. Niitä tulipaloja, tulvia ja myrskyjä oli ollut ilmaston lämpenemisen vuoksi, mutta aina sai pelätä myös niitä ilkeitä pahiksia. Ja hyvistäkin tuli tosi helposti pahiksia. 👻

Cara Hunterin dekkarissa sai miettiä, että mikä se Koko totuus oikein olikaan, sillä vankilaan pistettiin ihan väärät henkilöt. Välillä mietin, että uskallanko edes jatkaa lukemista, kun pahikset juonivat kaiken ihan sekaisin. 💀

Onneksi pääsin nauttimaan Niko Kettusen kirjan hauskoista artikkeleista, ja kummajaiseläimistä, joista oli runsaasti kuvia. Kirjan nimikin sai melkein tirskahtelemaan, Örisevä konnakala.(Olikohan se oikeasti kalamaailman konna eli rikollinen?) 👹

Eläinmaailmassa on monia kummallisuuksia, mutta että jotta koiratkin olisivat toisinaan ihan outoja, vai olivatko ne ihmiset niitä outoja otuksia, kun eivät ymmärtäneet koirien elekieltä sitten millään. Reetta Niemelän koko perheen tietokirjassa Parhaat ystävät on niitä kummallisia eleitä, joita voisi opetella, ettei tulisi niin paljon väärinymmärryksiä koiramaailmassa. Vuf! 💩💩💩

Hannu Salaman kirjassa vietettiin Lokakuun päiviä. Päähenkilön olisi pitänyt haravoida kuolleita lehtiä, mutta jotkin muut salaiset tekemiset viekoittelivat päähenkilön päätä ja sielua ja mieltä. Eli ei siis mitään mieltä. Onneksi pääsin loppuun asti ja salut! 💀

Mitä jos lapsuus olisi ollut ihan kamalaa ja hävettävää ja täynnä ikäviä tapahtumia ja läheinen ihminen olisi ihan kamala? Ihan pieniä lintuja, mutta niilläkin on salaisuuksia ja pitkät vaellusmatkat. Aija Salovaaran kirjasta löytyy mustaa elämäntuskaa. ❤

Mitä jos olisi pakko mennä töihin vankilaan ja kohdata Eristysvanki. Freida McFaddenin trilleri oli ihan kamala. Ja se vasta oli kamalaa, että en pystynyt lopettamaan sitä trilleriä, ennen kuin se loppui. Siinä kirjassa oli vaarallisia käänteitä ja veriset veitset heiluivat. Huh vieköön kaiken pois! 👺

Ei mahoton paikka mitä näin Islannissa, Verenpunainen meri. Tarvitseeko minun muuta kertoa tästä Lilja Sigurdardotterin dekkarista, en pysty!!! 👀

Onneksi pääsin Rättilään Herra Frakkikoiran ja kumppareiden seurassa. Kaupunki oli ihan sekaisin, sillä eräs kallisarvoinen esine oli kadonnut, varastettu, vohkittu? Lamppu Laamanen on loihtinut huikean mysteeritarinan lapsille! 💩

Lopuksi seikkailtiin Joulu-ukon kesätarinassa, jonka kauan kauan sitten kynäili Anni Swan. Tarinasta löytyi ilkeä Metsähiisi, joka varasti Joulu-ukon taikaesineen. Voi kauhean kamalaa! Kuka uskalsi auttaa ja mennä Metsähiiden taikaluolaan hakemaan Joulu-ukon taikaesineen pois? Ei se ollut mörkö - 😈


                  HAPPY HALLOWEEN



Kiitos Niina kivasta haasteesta!


 

 

maanantai 30. lokakuuta 2023

Anni Swan: Kesätarina Joulu-ukosta

 


"Äsken juuri makasin sikeässä unessa rotkoni suulla. Aurinko paahtoi niin lämpimästi, etten viitsinyt sisällä nukkua, vaan heittäydyin pitkälleni suuren hongan juurelle. Nukkuessani hiipi kavala Metsähiisi, ainainen vihamieheni ja kadehtijani, luokseni. Jo kauan hän oli halunnut saappaitani voidakseen niiden avulla näppärämmin ilkitöitään toimittaa."

Anni Swanin (1875-1958) satu Kesätarina Joulu-ukosta vei kauas menneisyyteen. Rakastetun lastenkirjojen ja satujen kertojan Anni Swanin satu Joulu-ukosta julkaistiin jo vuonna 1933, eli 90 vuotta sitten.

Tarinassa oli lapsia, jotka löysivät Joulu-ukon maasta makaamasta ja ääneen valittamasta, sillä Metsähiisi oli vienyt Joulu-ukon taikasaappaan. Jouluiset lahjanjakelumatkat eivät onnistuisi ilman taikasaappaita. Siispä lapset aikoivat hankkia saappaan takaisin Joulu-ukolle. 

 

 

Metsähiisi heitti vihanvimmoissaan saappaan menemään, niin että se sinkosi kauas kanervikkoon. "Mene matkaasi, kiusankappale!" kiljui se nyrkkiään puiden.

Mitä ihmettä oikein tapahtui? Saiko Joulu-ukko taikasaappaansa takaisin? Saduissa on yleensä onnellinen loppu. Niin tässäkin sadussa. 

Anni Swan, Kesätarina Joulu-ukosta

Kuvitus Auvo Taivalvuo

Wsoy 1982

s. 32

Satu teoksesta Anni Swanin sadut

Ensimmäinen julkaisuvuosi 1933

perjantai 27. lokakuuta 2023

Lamppu Laamanen & Terese Bast: Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus

 


Rauhoitutaanpa, rouva, paikalle saapuva päällikköpoliisi Aapeli Konstailematon sanoo syvällä rintaäänellä.

Neiti. Olen neiti Lydia af Plättfest ja kuten ehkä kuulitte, minulle niin rakas nuppineula on pihistetty!

Lamppu Laamasen ensimmäinen lastenkirja Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus, kertoi koko Rättilän kaupunkia ravistelevasta mysteeristä. 

Rättilän kaupungista löytyy mm. raitiovaunua ohjaava Raili-kirahvi, päällikköpoliisi Aapeli Konstailematon, salapoliisi Mauno Manteri, Leo Partti, Liisi Teräväinen, Veli Puh ja tietysti itse Frakkikoira.

 


 

Yksi asia on kuitenkin varma: jos ja kun kadonneen nuppineulan arvoitus joskus kirkastuu, niin rättiläläiset kirmaisevat torille!

Torilta löytyy kaupungin perustajan, Armi-Raita Iso-Rättilän patsas. Jotain tuttua löytyy myös kyseisestä henkilöstä. Veikkaisin tuota mekon helmasta löytyvää kukkasta ja tietysti nimeä. Uskoisin, että ainakin isovanhemmat muistavat Marimekon ja sen lahjakkaan omistajan Armi Ratian.

 

 

Satukirjoissa on aina onnellinen loppu, niin tässäkin sadussa. Lopuksi syötiin ohukaisia eli lättyjä eli räiskäleitä mansikkahillon kera. Namskis ja maiskis!

 

Lamppu Laamanen, Herra Frakkikoira ja kumpparit, Kadonneen nuppineulan arvoitus 

Kuvitus Terese Bast

Capuchina Kustannus 2023

s. 40

Lasten kuvakirja

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Lilja Sikurdardóttir: Verenpunainen meri

 


Islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin dekkari Verenpunainen meri on toinen osa Áróran tutkimuksia-sarjassa.  Ensimmäinen osa oli nimeltään Jääkylmä aurinko. Sarjan päähenkilö Árora etsi ensimmäisessä kirjassa kadonnutta siskoaan tai siskon ruumista. Verenpunaisen meren teemana oli oletettu kidnappaus. Áróra toimi poliisin apuna tutkimuksissa oman asiantuntemuksensa mukaan. Sarjan poliiseina toimi Daniel ja Helena.

Hänen henkensä on sinun käsissäsi.

Yllä oleva teksti oli erään yritysjohtajan keittiön pöydällä olevassa sieppauskirjeessä. Lapussa vaadittiin lunnaita tai muuten vaimo tapetaan. Aikaa 2 miljoonan euron hankkimiselle annettiin viikko.

"Tästä on leikki kaukana", hän sanoi vaimeasti. "Monikaan ei pyöritä noin suuria summia pimeästi."

Áróra sai toimia rahojen hakijana Briteistä, jossa yritysjohtajan sijoittaja toimi. Áróra sai kuulla salaisuuksia kyseisestä yritysjohtajasta, mutta uskaltaisikohan niitä tietoja käyttää ansaitsemismielessä? Islannin verottaja ainakin olisi mielissään.

Leiskuvan sininen valo muistutti nuotion kuuminta kohtaa, mutta sitten se leimahti kirkkaammaksi, hiipui ja sammui jättäen jälkeensä vaikutuksensa kuin taivaalle yllättäen syttyvät revontulet, jotka sammuvat yhtä yllättäen.

Dekkareissa on yleensä ruumis ja kyllähän se ruumis ilmestyi rannikkoveteen heitettynä tässäkin tarinassa. Ruumis ei ollut kuitenkaan Áróran sisko, jota hän etsi dronen avulla sivuteitten maisemista siivoten samalla kaikenlaista ihmisten heittämää jätettä pois maisemia pilaamasta.

Lilja Sigurdardóttirin kylmäävä Verenpunainen meri nosti esille salaisuuden toisensa jälkeen.


Lilja Sigudardóttir, Verenpunainen meri *****

suom. Marjakaisa Matthíasson

BlueMoon 2023

s. 249

Blódraudur sjór 2020

Dekkari

Áróran tutkimuksia 2. osa


Lilja Sigurdardóttir: Jääkylmä aurinko

 

maanantai 23. lokakuuta 2023

Freida McFadden: Eristysvanki

 


Kun vankilan ovet paukahtavat kiinni takanani, epäilen kaikkia ikinä tekemiäni päätöksiä.

Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin trillerissä Eristysvanki kerrottiin Brooke Sullivanista, joka erehtyi menemään töihin vankilaan. Hänen elämälleen oli toki suunniteltu juonenkäänteet jo etukäteen, mutta hänet piti saada toimimaan myös niiden juonien mukaisesti.

Tosiasiassa epäröin vastaanottaa tätä työpaikkaa, koska pelkään erään vangin tappavan minut omalla kengälläni. Hän on yksi tämän vankilan vangeista. Eräs, jonka tunsin kauan sitten ja jota en mielelläni tapaisi enää koskaan.

Brooke oli muuttanut takaisin kotiseudulleen vanhempiensa kuoleman jälkeen. Hän kaipasi muutosta elämälleen, mutta paluu kotiseudulle ei ollut ihan viisaimpia päätöksiä mitä hän oli tehnyt. Tosin hänhän ei tiennyt sitä, että hänen oli pakko tulla paikkakunnalle. Se kuului tuohon suunnitelmaan, joka hänen varalle oli tehty.

Hän ei rakasta minua. Ei tietenkään. Mehän olemme vasta seitsemäntoista ja seurustelleet vaivaiset kolme kuukautta. Mutta hän lakastaa minua. Ja se tuntuu melkein paremmalta kuin rakkaus r-kirjaimella. 

Brooken nuoruudessa oli tapahtunut karmea verilöyly kotihipoissa, jonka vuoksi eräs henkilö oli joutunut vankilaan. Tuo henkilö vannoi syyttömyyttään koko ajan. Oliko Brooke ollut väärässä, kun oli syyttänyt kyseistä henkilöä noista veriteoista. Kolme henkilöä oli jäänyt eloon, kolme oli kuollut. Kuka janosi kostoa Brookelle ja miksi?

Freida McFaddenin trilleri Eristysvanki vei juonikkaisiin kostotunnelmiin. Kenelle kaltereiden ovi kalahtaa seuraavaksi?


Freida McFadden, Eristysvanki

suom. Jussi Tuomas Kivi

Otava 2023

s. 299

The Inmate 2022

Trilleri


Freida McFadden: Kotiapulainen

 

perjantai 20. lokakuuta 2023

Aija Salovaara: Ihan pieniä lintuja

 

 

Olen 39-vuotias. Vähintään yhtä monta vuotta olen elänyt itseni vieressä. Puoliksi, tai vähän sitä vähemmän.

Aija Salovaaran hieno ja koskettava esikoiskirja, Ihan pieniä lintuja, kertoo alle nelikymppisen naisen elämästä ja muistoista, jotka palasivat mieleen, kun hän lopetti masennuslääkkeiden käytön. Kirja on itseensä tutustumisen kirja, kun oma minuus on hyväksymättä. Kertoja yrittää helpottaa pahaa oloaan erilaisilla terapioilla ja hyvinvointipalveluilla sekä vertaisryhmillä. Lopulta hänen oli haettava terapeutin avulla menneisyytensä traumat esille ja käsiteltävä niitä.

Risteyksessä auto ajaa harhaan ja lähtee luisumaan jälkakäytävän puolelle. Auto liukuu pitkin nurmikkoa, katuvalot pyörivät ikkunalla, sinä tartut veljeä kädestä, auto liukuu, kieppuu, ja sitten, törmäys.

Perheen isä oli alkoholisoitunut ja humalassa väkivaltainen. Siitä seurasi vanhempien ero. Erosta alkoivat kauhujen ajat, kun lapset olivat isän hoidossa. Onneksi kirjailija avasi kertomusta vähitellen, eikä kaikkea kerralla, sillä en olisi voinut lukea sellaista. Nytkin mielikuvitukseni kävi villinä siitä, mitä oikein tapahtuikaan. Lapsia pitäisi suojella, eikä heidän pitäisi kokea tuollaisia kauhuja. 

Jos pinnistää oikein kauan, jos juoksee riittävän pitkään. Jos sanoo riittävän monta kertaa, että kaikki on hyvin. Hyvinhyvinhyvin. Uskovatko muut, alkaako ihminen itsekin uskoa?

Aija Salovaaran Ihan pieniä lintuja etenee ahdistavalla tavalla rivi rivin jälkeen. Joka rivin jälkeen toivoisi jotain hyvää tapahtuvaksi, edes jotain pieniä iloja. Kertoja ei uskalla olla tyytyväinen elämäänsä. Lapsuuden traumat voivat kestää kauan, jopa loppuelämän ajan.

 

Aija Salovaara, Ihan pieniä lintuja

Wsoy 2023

s. 287

Esikoiskirja

Mielenterveysongelmat

keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Hannu Salama: Lokakuun päiviä

 


Kello oli jo yli kahdeksan. Juoksin polun ylös ja pysähdyin kalliolle. Kaislikko oli ruskistunut, lahden perä harmaa, vastapäiset lehtipuut kirkkaan keltaiset.

Hannu Salaman teos Lokakuun päiviä tuli lukuun nimensä vuoksi, lokakuulle sopiva ainakin nimensä puolesta. Kirjan alkukin vaikutti lupaavalta, kun siinä kuvailtiin miltä ulkona näyttää. Kuvailijana oli päähenkilö, kirjailija, jonka nimi ei tullut kirjassa esille. Ei kuitenkaan omaelämäkerta, vaan fiktiokirja.

- Saatanan kummaa syksyä kun ei lehdet putoo ollenkaan. Se on toi paskoränni joka sen tekee. Tai ei ne kai pudonnu o muualtakaan. 

Kirjailija kirjoitti kotonaan mm. arvosteluita eri lehtiin. Perheeseen kuului päiväkoti-ikäiset lapset ja vaimo, joka opiskeli. Henkilöt olivat siis nuoria. Kirjailijalle ja hänen kavereilleen maistui viina melkein joka päivä. Kotonakin juotiin kaljaa. Juopottelureissuilla oltiin usein monta päivää. 

Pihassa istahdin märkään puutuoliin, se lahoaisi kesän päästä läjään. Mutta piha ei tuoleja tarvitsisi. Vaahtera oli vielä ihan vihreä, koivut melkein, mutta vasta toissa-aamuna mittari olikin ensi kerran ollut eineen alle nollan.

Minusta oli kiva seurata miten kirjailija kuvasi lokakuun etenemistä ulkona. Sisäpuuhat vuorostaan olivat riitelyä vaimon kanssa ja etupäässä juopottelua. Suhde Lulun kanssa oli myös erikoinen, mutta vaikuttaisi siltä, että kirjailija hakemalla haki erilaisia sosiaalisia kontakteja. 

Äsken olin vielä ajatellut haravoida lehtiä ja panna pari ruutua tuplaten, mutta nyt ei huvittanut kumpikaan: lahdelta haisi taas koko perkeleen lähiön paskat.

Niinpä niin, kuka nyt paskan hajussa haluaisi haravoida. Oulussa asuessani tehdas tuprutti ilmaan enemmän ja vähemmän paskan hajua. Siihen oli siis pakko sopeutua. 

Kolmaskymmenes lokakuuta satoi ensimmäisen lumen.

Hannu Salaman Lokakuun päiviä sopi lokakuiseksi lukukirjaksi. Kirja on hyvin äijämäinen, ja siinä juopotellaan ja politikoidaan. Tosin kirjailija itse melkein pelkästään juopottelee. 

 

Hannu Salama, Lokakuun päiviä

Otava 1971

s. 159

 

Hannu Salama: Juhannustanssit

maanantai 16. lokakuuta 2023

Reetta Niemelä ja Anni Nykänen: Parhaat ystävät - Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle

 


Hau, mä oon Jeppu! Ihan tavallinen koira. Olen myös tämän kirjan kertoja.

Tässä kirjassa minä ja koirakaverini Rauha ja Kaino kerromme, millaiset asiat ovat meille koirille tärkeitä.

Minulle koirat ovat tärkeitä perheenjäseniä, joten siksi halusin esitellä tämän upean uuden koirista kertovan koko perheen tietokirjan, Parhaat ystävät, jonka on kirjoittanut Reetta Niemelä ja kuvittanut upeasti Anni Nykänen. Hienoa yhteistyötä. Tästä kirjasta tulevat monet perheet, jotka hankkivat koiran, ihastumaan, sillä kirja on hauska ja sympaattinen ja se kertoo, että miten sitä oikein selvitään noiden parhaiden ystävien kanssa yhdessä.

 

 

Kirja alkaa kappaleesta Koira kotosalla. Se sisältää mm. pentuohjeita, rescuekoiraohjeita, vanhuskoiraohjeita, miten koira rauhoitetaan, miten koiran saa viihtymään kotona ja mitä koiran omat tavarat voisivat olla.

Toinen kappale kertoo koiramaisista tarpeista ja koiran tunteista. Kolmas kappale opettaa ymmärtämään koiria. Minkälaisia ovat koirien signaalit, miksi koirat murisevat, lenkkeilytietoja ja leikkiohjeita.

Neljäs kappale antaa vinkkejä palautumiseen ja virikkeisiin. Viides kappale kertoo mitä koirat oppivat. Entä kun koirat sairastuvat? Kuudes kappale kertoo koiraretkistä ja niistä kakkamaisista jutuista.

Koirille pökäle ei ole vain kakka, vaan myös reviirin rajalle jätetty viesti. Siksi tykkäämme haistella polunvarren kakkapökäleitä.

Reetta Niemelän ja Anni Nykäsen Parhaat ystävät on ensimmäinen laajaan tutkimustietoon perustuva eläinlähtöinen kuvatietokirja. Ihana lahjakirja kaikille perheille, joilla on koira tai suunnitteilla hankkia koiranpentu.

 


 

Reetta Niemelä ja Anni Nykänen, Parhaat ystävät - Koiralähtöinen tietokirja koko perheelle *****

Kuvitus Anni Nykänen

Sammakko 2023

s. 133

Kuvatietokirja 

 

Reetta Niemelä: Älä vihaa minua

perjantai 13. lokakuuta 2023

Niko Kettunen: Örisevä konnakala

 


Konnakalat (Batrachoididae) ovat känsäisiä rumiluksia. Ne näyttävät kaksi viikkoa metsässä ryypänneeltä Lordilta. Ne osaavat myös musisoida, ainakin jotenkuten. 

Äänet vaihtelevat eräänlaisesta vihellyksestä örinään ja matalaan pörinään, joka kuulostaa laivan sumutorvelta. Ne osaavat mölistä jopa kuorossa.

Niko Kettusen Örisevä konnakala on humoristinen tietokirja. Niko Kettunen on Helsingin Sanomien tiedetoimittaja. Hän on kirjoittanut Viikon eläin-palstaa tiedesivuille jo vuodesta 2013 lähtien. Vuonna 2022 ilmestyneeseen ykkösosaan nimeltään Viikon eläimet valikoitui 100 tekstiä, samoin tähän Örisevään konnakalaan, josta yllä oleva lainaus kertoo.

Kotiloiden rauhasia puristelivat ensimmäisinä foinikialaiset. He alkoivat valmistaa purppuraväriä jo 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nimi Foinikia tarkoittaakin muinaiskreikassa "purppuran maata."

Tällä Tyroksen purppuralla värjätyt vaatteet olivat upeita, sillä väri ei haalistunut auringossa vaan vain vahvistui ajan kuluessa. Purppura oli kultaakin kalliimpaa, niin työlästä sen valmistus oli.

Purppurakotilosta kertova teksti liittyi tekstiin Monarkia haisee, jossa britit ihmettelivät, että miksi heidän piti kustantaa ökyhäät eräälle nelosdivarin prinsessalle. Ennen muinoin kuninkaallisten vaatteet värjättiin kyseisellä Tyroksen purppuralla. Tämä kirja avaa varsinkin kaikenlaisia tietovisojen kysymyksiä auki. Kun kysytään mistä saadaan Tyroksen purppuraa, tiedän nyt vastauksen. 

Tieteessäkin merilehmien ja manaattien lahko on nimeltään Sirenia, mikä viittaa taruissa Odysseuksen miehistöä houkutelleisiin kataliin seireeneihin. Suomeksi puhutaan sireenieläimistä, mutta seireenieläin olisi oikeampi käännös.

Mutta hetkinen nyt. Eihän manaatti näytä ihmiseltä ollenkaan, paitsi ehkä erittäin kaukaa katsottuna ja neljän promillen humalassa. 

Manaateista kertova teksti oli nimeltään Merenneito kaunoinen. Tämä ihana kiltti eläin on uhanalainen, joten siitä kertova teksti oli tärkeä muistutus kaikille meille ihmisille siitä, että ihmisten toimilla on seurauksensa, eläimet kuolevat sukupuuttoon. Tutustuin Sirenian lahkoon kuuluvaan merilehmään tarkemmin Iida Turpeisen upeassa teoksessa Elolliset. Merilehmä kuoli sukupuuttoon 1700-luvulla ihmisten tappaessa ne. Vieläkin niiden luilla käydään kauppaa.

Niko Kettusen tietokirja Örisevä konnakala esittelee huumorin keinoin 100 otusta. Tämä on hauska lahjakirjavinkki. Suosittelen tätä vuoden hauskinta tietokirjaa kaikille luontofaneille. Tiedätkö vai arvaatko mikä otus on kuvassa? Se ei ole karannut merirosvohattu!




Niko Kettunen, Örisevä konnakala *****

SKS kirjat 2023

s. 215 + Kuvalähteet + Hakemisto + Sisällys kirjan alussa

Tietokirja

 

keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Cara Hunter: Koko totuus

 

Kosto.

Hän ei nimittäin pelkästään päästellyt höyryjä sinä päivänä oikeussalissa. Hän oli syyllinen. Hän tietää sen yhtä hyvin kuin minä. Mutta on toinenkin asia, jonka molemmat tiedämme. Gavin Parrien tuomio perustui valheeseen.

Brittiläisen Cara Hunterin dekkari Koko totuus on Fawley-sarjan viides teos. Sarja on todella hyytävä hyvä. Komisario Adam Fawleylla oli vihollinen, joka pääsi uusimmassa kirjassa koevapaalle, mutta panta jalassa. Hän oli aikonut kostaa Fawleylle ja hänen perheelleen. Adamin vaimo Alex oli viimeisillään raskaana ja pelkäsi henkensä edestä. Lisäksi heidän lähistöllään oli parkissa eräs pakettiauto, ja sen sisällä oli mies tarkkailemassa heidän taloaan.

Jos voisit nyt lähteä mukaamme, niin tallennetaan videohaastattelu ja otetaan näytteet, joita syyttäjänvirasto edellyttää, jos tästä tulee rikossyyte.

Eräästä yliopistosta tuli virallinen puhelu, jossa ilmoitettiin, että heidän professorinsa ja  jatko-opiskelijansa välillä oli tapahtunut väkivallanteko. Tuo väkivallanteko oli sen verran erikoinen, että alkuun professori oli päätekijä ja välillä jatko-opiskelija, sitten jälleen professori, mutta kumpi väkivallan tekijä oli, se selvisi kirjan loppupuolella.

Ja sitten menitte vaimonne luo niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän muistaa, että juttelitte keittiössä pari minuuttia ja että laitoitte hänelle teetä. Sitä hän ei tiennyt, että koko sen ajan teillä oli yksi hänen vanhimmista ystävistään ruumiina autonne takakontissa.

Komisario Adam Fawley vangittiin vaimonsa ystävän murhasta aivan yllättäen. Siinä kohden minun piti pistää kirjan kannet kiinni ja rauhoittua, sillä tottakai tiesin, että nyt vangittiin väärä tekijä. Mutta Adam Fawley ei päässyt itse ratkomaan tapausta. Miten kaikki selvisi, ja kuka olikaan oikea murhaaja, se selviää, kun luet tämän dekkarin. Ratkaisu meni ihan loppusivuille, joten jännitystä riitti ihan tappiin asti. Aivan mahtava dekkarisarja Oxfordista. Suosittelen jännityksen ystäville. 

Ps. Aion katsoa myös tulevan tv-sarjan, kunhan se saadaan Suomeen.


Cara Hunter, Koko totuus *****

suom. Arto Schroderus *****

Otava 2023

s. 429

The Whole Truth 2021

Dekkari

Fawley-sarja 5. osa



Cara Hunter: Jäljettömiin

Cara Hunter: Pimeyteen

Cara Hunter: Ei ulospääsyä

Cara Hunter: Vimma 


 

maanantai 9. lokakuuta 2023

Michelle Min Sterling: Nollaleiri

 

 

Häntä kyllä varoitettiin. Rosen aiempi asiakas Damien, joka järjesti hänelle tämän työn, mainitsi etukäteen leirin vaatimattomista oloista. Rähjäisessä kauppakeskuksessa punkkaamisesta ei ollut puhetta, mutta nyt on myöhäistä purnata Damienille.

Kanadalaissyntyisen Michelle Min Sterlingin upea dystopiateos Nollaleiri ajoittui tulevaisuuteen ja vuoteen 2050. Köyhissä oloissa kasvanut Rose oli ajatunut töihin seuralaispalveluun. Paremman elämän toivossa hän otti vastaan työtehtävän kaukaa pohjoisesta Kanadan puolelta. Hän oli asunut viime vuodet etelässä Kelluvassa kaupungissa, joka oli rakennettu meren päälle. 

Kelluvassa kaupungissa paremmalle väelle tarkoitettuun elämäntapaan tottuneelle Roselle muutto rähjäiseen kauppakeskukseen oli järkytys, mutta toive siitä, että tulevaisuus äidin kanssa olisi turvattu, auttoi sopeutumaan kuolleeseen kaupunkiin Dominion Lakeen.

Näkymää hallitsevat kuolleiden mäntyjen rivistöt, ja siellä täällä törröttää mustunut maatalo, jonka katto on romahtanut. Maatilan raunioiden keskeltä erottuu hiiltynyt auton runko, ja Grant yrittää olla miettimättä miltä tuntuisi palaa kuoliaaksi.

Nollaleirin toinen kertoja, Grant, oli ajautunut töihin Dominion Lakeen, sillä hän ei halunnut osallistua suvun vaatimuksiin rahaimperiumin perijänä. Grant halusi elää normaalia elämää, eikä häntä haitannut vaatimattomat olot. Hän halusi surra rauhassa tyttöystäväänsä. Uusi kampus keskellä ei mitään oli kiinnostava työtehtävä, mutta kyllä se totuttautumista vaati, ja hermoja. Uusi pomo oli omalaatuinen arkkitehti ja visionääri, ja entäs ne muut uuden asuinpaikan asujat, kuten kantajat, Päämies, Parturi ja Kukkaset.

Vuoteen 2050 mennessä maapallon lämpötila oli noussut hälyyttävästi. Sen seurauksena tulipalot olivat polttaneet joka paikan, ja niiden lisäksi tulvat olivat tehneet tuhojaan. Ihmiset yrittivät elää mahdollisuuksiensa mukaan, mutta ainoastaan raharikkailla oli mahdollisuudet selvitä esim. myrskyistä hengissä. Pohjoinen oli vielä suhteellisen asuinkelpoinen paikka, joten raharikkaat olivat suunnanneet katseensa sinne. Mutta mikä heitä oikein kiinnostikaan pohjoisessa?

Helikopterit toivat meidät White Aliceen komennuksemme ensimmäisenä päivänä. Emme olleet nähneet etukäteen kuvia ilmastontutkimusasemasta ja kuvittelimme saapuvamme tekniikan viimeisintä kehitystä edustavaan linnakkeeseen, joka mahtavuudellaan julistaisi maailmalle, että täällä piti komentoa Yhdysvaltain armeija. Mutta perillä meitä odotti pettymys.

Nollaleirin kolmas kertoja oli White Alice. White Aliceen lähetettiin naisista koostuva ryhmä, jonka päätyminen kauas ihmisasutuksista avautui vasta kirjan loppupuolella. Mikään ei ollut sitä mitä heille oli kerrottu, mutta kieltämättä kovatasoinen ja hyvin koulutettu ryhmä, joka ei pelästynyt mitään eikä ketään.

Kirjan jännitystä lisäsi se, että sai odottaa kirjan loppupuolelle asti, että mikä yhdisti maailmanlopun Nollaleiriä ja armeijan White Alicea toisiinsa. Kirjassa tapahtui joitakin väkivaltaisia kuolemia, ja varsinkin Rose sai varoa erästä hyvin ikävää henkilöä. 

Michelle Min Sterlingin Nollaleiri oli huippujännittävä dystopia vuodesta 2050. Toivottavasti tähän kirjaan tulee jatkoa ja elokuva. Pidän valtavasti tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista.


 

Michelle Min Sterling, Nollaleiri *****

suom. Kirsi Luoma *****

Like 2023

s. 348

Camp Zero 2023

Dystopia/jännitys

2050

lauantai 7. lokakuuta 2023

Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

 


"No niin, Mateo, olen pahoillani, mutta seuraavan kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa kohtaat ennenaikaisen kuoleman. Et voi tehdä mitään asian eteen, mutta sinulla on kuitenkin vielä tilaisuus elää."

Yhdysvaltalaisen Adam Silveran teos Lopussa molemmat kuolevat on menestynyt huikealla tavalla, enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä niin sydämeen sattuvasti teos eteni kohti eri tapahtumia. 

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Mateo. Mateo oli hyvin yksinäinen, ja erakoitunut kotiinsa. Hän ei uskaltanut poistua kotoa mihinkään. Ainoa paikka, missä hän viihtyi, oli verkko. Niinpä hän päätti etsiä itselleen viimeiseksi päiväksi ystävän Viimeystävä - nimisestä nettisovelluksesta.

Tänään on mun viimepäivä, Rufuksen oma henkilökohtainen Harmageddon. Ei mitään hajuu, miten tää tästä etenee.

Kirjan toinen päähenkilö oli 17-vuotias Rufus, joka sai Kuolinhetkeltä tiedon kuolemastaan samoihin aikoihin Mateon kanssa.  Sattuneesta syystä myös Rufus tunsi itsensä yksinäiseksi viimeisenä päivänään, ja etsi seuraa Viimeystävä-sovelluksesta. Rufus asui sijaisperheessä, ja hänellä oli kavereita, mutta hän ei voinut pitää heihin yhteyttä.

"Mä en vaan pysty tajuamaan, että mä elän parhaillaan päivää, jota varten mulla pitäis olla lista kaikesta mitä mä haluun tehdä."

Rufus ja Mateo löysivät toisensa Viimeystävä - sovelluksesta ja päättivät tutustua toisiinsa viettämällä päivän toistensa kanssa. Päivästä tuli heille ikimuistoinen, sillä siihen liittyi tietysti monenlaisia läheltä piti tilanteita kuolema kannoilla koko ajan. Lopulta heidän joukkoonsa liittyi myös ystäviä, mutta myös hyvin ikäviä tyyppejä. Yhdysvalloissa aseet ja ammuskelut ovat hyvin yleisiä. Kirjasta voit lukea lähemmin noista aseellisista tapahtumista. 

Adam Silveran teos Lopussa molemmat kuolevat oli hyvin sympaattinen kertomus nuorista, joiden ihastumista ja rakastumista oli melkein pakahduttavaa seurata, kun tiesi, että kyseessä oli heidän viimeinen päivänsä elossa. 

Tarinan teki erikoiseksi se, että Kuolinhetki  niminen palvelu tiesi jokaisen kuolinhetken, ja pyrki soittamaan tiedosta etukäteen kuoleville ihmisille. Kuoleville oli järjestetty kaikenlaista ohjelmaa viimeiselle päivälle. Mateo ja Rufus osallistuivat joihinkin ohjelmiin ja loppuillasta bailasivat, Mateo elämänsä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. 

 

Adam Silvera, Lopussa molemmat kuolevat

suom. Outi Järvinen

Wsoy 2023

s. 326

They Both Die at the End 2017

YA-kirja 

Queer

torstai 5. lokakuuta 2023

Iida Turpeinen: Elolliset

 


Kaikki tutkimusmatkat alkavat kupillisesta teetä. Kapteeni Vitus Bering täyttää kupin ja siitä juo teologian tohtori, luonnontutkija ja outo mies Georg Wilhelm Steller.

Iida Turpeisen upea esikoisteos Elolliset koostui neljästä historiaan liittyvästä osasta, joiden aihepiiri liittyi jollakin tavalla stellerinmerilehmään. Kirjan kansikuva kuvaa kyseisen eläimen luurankoa, joka löytyy nykyisin Helsingin luonnontieteellisestä museosta. Mutta mistä ja milloin kyseisen jättiläiskokoisen sukupuuttoon kuolleen eläimen luuranko on kulkeutunut museoon, se selviää tästä luonnontieteilijöistä kertovasta kirjasta.

Ensimmäinen osa kertoi itse Georg Wilhelm Stelleristä, joka eli 1700-luvulla. Steller osallistui muiden luonnontieteilijöiden ohella monia vuosia kestävälle tutkimusretkelle. Jossakin vaiheessa kaksi matkalle lähtenyttä laivaa eksyi toisistaan. Toinen laiva palasi takaisin, mutta se, jossa Steller oli haaksirikkoutui, ja heidät julistettiin kuolleiksi. Stellerinmerilehmiä löytyi paikalta, jonne he haaksirikkoutuivat.

He hyvästelevät toisensa miellyttävän tunnelman vallitessa. Ennen lähtöään Furuhjelm kysyy, onko vielä jotain, mitä hän voisi tehdä professorin ja hänen yliopistonsa hyväksi, eikä Alexander von Nordman epäröi: hän tahtoo Rhytina stellerin.

Noin sata vuotta Stellerin tekemän tutkimuslöydön jälkeen, Aleksanterin keisarillisen yliopiston professori Alexander von Nordman pyysi Alaskan uudelta kuvernööriltä, että hän hankkisi stellerinmerilehmän luurangon Helsingissä sijaitsevaan museoon. Kuvernöörillä oli paljon tehtävää, mutta hän lupasi toimittaa kyseisen luurangon museolle.

Kuvernöörin kiireisiin kuului myös avioituminen suomalaisen Anna Elizabeth von Schoultzin kanssa. Nuorikko seurasi uuden kuvernöörin perässä Alaskaan, jonka pääkaupunki oli lievästi sanottuna lahoamassa käsiin. Kaupunki oli mätänemistilassa, mutta onneksi kuvernöörin linna oli hyvässä kunnossa.

Alaska kuului Venäjälle, mutta Alaskan rikkautena pitämät turkikset olivat loppumassa, vaikka kuvernööri oli laajentanut metsästysretkiä kauemmas kuin kukaan muu kuvernööri ennen häntä, ja käytti alkuperäistä väestöä halpoina metsästäjinä. Rikkaudet kutistuivat, eikä uusia löydetty rahoittajien loppumattoman ahneisiin taskuihin. Venäjä möi lopulta Alaskan amerikkalaisille. Kuvernöörin perhe lähti Alaskasta, mutta sitä ennen löytyi stellerinmerilehmän luuranko.

Hilda Olson keskittyy nikamaan. Hän tuntee katseet niskassaan, mutta sulkee ne mielestään ja keskittyy katsomaan luuta. Tästä tulee erilainen kuin hänen aiemmista töistään.

Kolmas kirjan osa kertoi helsinkiläisestä Hilda Olsonista. Vuonna 1861 Hilda Olson oli palkattu professori von Nordmannin assistentiksi, sillä hän oli taitava ja taiteellinen piirtäjä. Hilda oli useamman vuoden Nordmannin apulaisena ja piirsi mm. stellerinmerilehmän luut ja luurangon. Hän teki työtä, jota miehet yleensä tekivät, mutta professori Nordmann oli aikaansa edellä, eikä rajoittanut luonnontiedettä vain miehille kuuluvaksi työksi.

Grönvall koettaa tutustua rakentamaansa eläimeen, mutta tietoa on vähän. Luut kertovat, että merilehmä oli nuori, yhä keskenkasvuinen: sen jäänteissä kasvuvyöhykkeet odottavat ikuisesti luutumistaan.

Preparaattori John Grönvall korjasi ja rakensi stellerinmerilehmän 1950-luvulla. Grönvall oli taitava korjaamaan eläimiä ja varsinkin munia. 1950-lukuun painottuvassa kirjan osassa pääosa on luonnonsuojelulla ja varsinkin lintujen munien suojelulla. Siinä kerrotaan, miten valtavasti munia on kerätty, ja miten järjestelmällistä lintujen munien kerääminen on ollut. Tietysti munien kerääminen on ollut osana lintukantojen vähenemiseen ja jopa sukupuuttoon kuolemiseen.

Iida Turpeisen esikoisteos Elolliset kertoi ihmisten heräämisestä luonnon suojelemiseen neljän eri tarinan kautta 1700-luvulta lähtien. Kirjan lopussa kirjailija kertoi isosta määrästä eläinkuntaan kuuluvista lajeista, jotka määriteltiin sukupuuttoon kuolleiksi sinä aikana, kun kirjailija kirjoitti kirjansa. Lajeja oli yli 400. Yleensä puhutaan joistakin harvoista lajeista, joilla on uhka kuolla sukupuuttoon, kuten naalit tai tunturipöllöt. Pienemmät lajit jäävät kokonaan huomiotta.

Ihmisillä on ollut iso merkitys siinä, että miksi eläinlajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Eri aikoina eri tavalla. Metsästys, kerääminen ja tappaminen ovat olleet isossa roolissa, kun eläinlajit ovat vähentyneet ja kuolleet sukupuuttoon, tai sitten puolestaan toiset lajit ovat päässeet leviämään runsaasti.

Iida Turpeisen Elolliset on suorastaan sydämeenkäyvän herättelevä esikoisteos, jolle toivon laajaa lukijakuntaa ja tähtien säihkettä.

 


Iida Turpeinen, Elolliset *****

S & S 2023

s. 294

Esikoisteos

HS kirjallisuuspalkinto 2023


 

 

tiistai 3. lokakuuta 2023

Kristiina Vuori: Tulppaaneja kuninkaalle

 


Caitlín vihasi merta. Se jatkui jatkumistaan eikä merellä haistanut, maistanut, kuullut taikka nähnyt muuta kuin meren. Vettä. Joka puolella, loputtomasti.

Kristiina Vuoren Tulppaaneja kuninkaalle kertoi nuoren irlantilaistytön kasvukertomuksen 1600-luvulla. Tarinan teki jännittäväksi se, että merimatkan aikana merirosvot valloittivat laivan, ja kaikki ihmiset päätyivät orjiksi. Caitlínin perhe hajotettiin. Äiti ja Caitlín päätyivät orjiksi Konstantinopoliin, sulttaanin haaremiin.

"Tästä eteenpäin sinä tottelet nimeä Lale"

Turkin kielellä Lale tarkoittaa tulppaania. Caitlín sai uuden nimen, samoin hänen äitinsä. Sen jälkeen alkoi totuttelu haaremielämään muiden naisten kanssa ja ahkera opiskelu. Uudet kauniit orjat olivat uhka joillekin haaremin naisille. Lalen äiti ei sitä alkuun ymmärtänyt, mutta ymmärsi siinä vaiheessa, kun hänet yritettiin hukuttaa. 

Minulta ei sentään leikattu kieltä ja tuhottu kuuloa, kuten monilta muilta.

Pieni Lale oli ystävystynyt pääeunukin kanssa. Hän ystävystyi myös englantilaisen Tellin kanssa, joka oli siepattu paria vuotta aiemmin. Ystävyys jatkui kirjan loppuun asti. Lalen kasvettua isommaksi, hänen kauneutensa oli uhka haaremin naisille ja siten hän oli hengenvaarassa. Lalen oli tullut aika paeta haaremista, mutta miten se tapahtui? Ja vähällä oli käydä niin, että hänen pakomatkansa oli peruuntunut. Lue kirjasta, minne Lalen pakomatka suuntasi.

"Paronitar heittää noppaa kolmesti, ja kolmesti hänen kohtalonsa vaihtaa suuntaa. Kahdesti lemmen tähden ja yhdesti toisenlaisen rakkauden."

Runsaasti jännitystä ja lukuhermoja kutkuttavia juonenkoukkuja on luvassa lukijoille tämän kirjan seurassa. Ihanaa, että Lalen seikkailut jatkuvat seuraavassakin kirjassa, joka on nimeltään Kuningattaren lemmikki. Jännittävintä on, että kirjan taustalta löytyy oikea henkilö, joka siepattiin orjaksi haaremiin 1600-luvulla.


Kristiina Vuori, Tulppaaneja kuninkaalle *****

Tammi 2023

s. 311 + Lukijalle + Sanasto

Historia 

1600-luku

 

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kristiina Vuori: Elinan surma
Kristiina Vuori: Filippa
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Kristiina Vuori: Samettiin kätketty

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

 


Meitä yhdistää moni asia. Tämä koillismaalainen pikkukaupunki on minun nykyinen ja sinun entinen kotisi. Olemme melkein samanikäisiä perheellisiä ihmisiä ja lukion äidinkielenopettajia. Myös kirjailijuus yhdistää meitä, ja tuntuukin luontevalta jatkaa keskustelua kirjoittamalla. Lupasin aloittaa. (Minna)

Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen yhteinen tietoteos Huokauksia luokasta uppoutui koulumaailman tämän hetkiseen tilanteeseen äidinkielen opettajien näkökulmasta. Tommi Kinnunen toimii tällä hetkellä Turussa lukion äidinkielen opettajana, on kotoisin Kuusamosta, ja on varsinkin Pimeät kuut teoksessaan tuonut esille omaa uupumustaan koulutyöhönsä, tosin Elna Suorajärven kertomana.

Mikä hitto on merkitysneuvottelu? Minulla ei ole sekunninkaan koulutusta noista aiheista, joita nyt pitäisi osata opettaa, eikä työnantaja perehdytä uuteen opetussuunnitelmaan mitenkään. (Tommi)

Minna Rytisalo on syntynyt Sodankylässä ja on toiminut viimeksi lukion äidinkielen opettajana Kuusamossa. Kuusamo ja sen luonto ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä molempien kirjailijoiden mielenmaisemille. Lisäksi heitä yhdistää, valitettavasti, vakava uupuminen opettajan työhön, josta he kertoivat varsin avoimesti tässä kirjassa, kirjoittaessaan toinen toisilleen kirjeitä. Kirjeitä on kaikkiaan 43 ja niiden ajankohdat sijoittuivat vuoden 2022 helmikuulta vuoden 2023 huhtikuulle.

Ihan vasta uutisoitiin taas siitä, miten nuorten ahdistuneisuus on kasvanut, ja väitän, että se noissa tilastoissakin näkyy. (Tommi)

Kirjeet sisältävät ajankohtaisia koulumaailman artikkeleita ja uutisia esimerkiksi yhteiskunnallisista muutoksista ja tieteellisistä tutkimuksista, ja myös niistä Pisa-tuloksista Suomessa ja Virossa. Myös oppilaista puhutaan ja heidän osaamisestaan. Onko lukutaito ja kirjoittaminen katoamassa vai onko se jo kadonnut?

Tietysti molempien kirjailijoiden perhe-elämän tapahtumat tulivat teoksesta esille, mutta ei tämä mikään tirkistelyteos ole, vaan kirjassa pohditaan, arvioidaan, kritisoidaan ja kerrotaan koulumaailman hyvät ja huonot uutiset. Minna Rytisalo hyppäsi oravanpyörästä pois, mutta mitkä ovat Tommi Kinnusen vastaavat mietteet kirjailijan ja opettajan ammatin välillä?

Ja tottakai kirjassa avataan myös kirjailijaelämään kuuluvat uutiset, sekä menneet, että ne ajankohtaisimpiin teoksiin liittyvät. Ja tietysti heillä on sanansa sanottavana, miten opettajan työtä voisi kehittää esim. opetussuunnitelmien oudot uudistukset vaativat liikaa opettajilta jne. Opettajilta vaaditaan osaamista asioista, joita he eivät edes itse osaa, eikä se ole kuulunut heidän opintoihinsa. Ps. eikä sitä perehdytystäkään saa. 

Ennen, enkä tarkoita nyt edes esihistoriallisia käsinkirjoittamisen aikoja vaan vaikka viisi vuotta sitten, ylioppilaskoesuoritusten lukeminen oli oikeasti kiinnostavaa. (Minna)

Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teos Huokauksia luokasta on sukellus koulumaailmaan kahden uupuneen opettajan näkökulmasta. Järkevää kritisointia, mutta myös lämminhenkistä ajatusten vaihtoa kahdelta nykyhetken kiinnostavalta kirjailijalta. 


Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen, Huokauksia luokasta *****

Wsoy 2023

s. 458 + Lähteet 22s.

Tietokirja


Rytisalo Minna: Rouva C., Lempi

Kinnunen Tommi: Pimeät kuut, Ei kertonut katuvansa, PinttiNeljäntienristeys ,  Lopotti