maanantai 23. lokakuuta 2023

Freida McFadden: Eristysvanki

 


Kun vankilan ovet paukahtavat kiinni takanani, epäilen kaikkia ikinä tekemiäni päätöksiä.

Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin trillerissä Eristysvanki kerrottiin Brooke Sullivanista, joka erehtyi menemään töihin vankilaan. Hänen elämälleen oli toki suunniteltu juonenkäänteet jo etukäteen, mutta hänet piti saada toimimaan myös niiden juonien mukaisesti.

Tosiasiassa epäröin vastaanottaa tätä työpaikkaa, koska pelkään erään vangin tappavan minut omalla kengälläni. Hän on yksi tämän vankilan vangeista. Eräs, jonka tunsin kauan sitten ja jota en mielelläni tapaisi enää koskaan.

Brooke oli muuttanut takaisin kotiseudulleen vanhempiensa kuoleman jälkeen. Hän kaipasi muutosta elämälleen, mutta paluu kotiseudulle ei ollut ihan viisaimpia päätöksiä mitä hän oli tehnyt. Tosin hänhän ei tiennyt sitä, että hänen oli pakko tulla paikkakunnalle. Se kuului tuohon suunnitelmaan, joka hänen varalle oli tehty.

Hän ei rakasta minua. Ei tietenkään. Mehän olemme vasta seitsemäntoista ja seurustelleet vaivaiset kolme kuukautta. Mutta hän lakastaa minua. Ja se tuntuu melkein paremmalta kuin rakkaus r-kirjaimella. 

Brooken nuoruudessa oli tapahtunut karmea verilöyly kotihipoissa, jonka vuoksi eräs henkilö oli joutunut vankilaan. Tuo henkilö vannoi syyttömyyttään koko ajan. Oliko Brooke ollut väärässä, kun oli syyttänyt kyseistä henkilöä noista veriteoista. Kolme henkilöä oli jäänyt eloon, kolme oli kuollut. Kuka janosi kostoa Brookelle ja miksi?

Freida McFaddenin trilleri Eristysvanki vei juonikkaisiin kostotunnelmiin. Kenelle kaltereiden ovi kalahtaa seuraavaksi?


Freida McFadden, Eristysvanki

suom. Jussi Tuomas Kivi

Otava 2023

s. 299

The Inmate 2022

Trilleri


Freida McFadden: Kotiapulainen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti