Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

 

Varmaa on, että äidin kuolinpäivänä vallitsi omituinen hiljaisuus; kalsea rivitalomme tuntui pidättävän henkeään. Myöhemmin, murrosiässä, kuvittelin että läheisen kuolema vaikuttaa samoin kuin lampeen heitetty kivi, joka lähettää tummia aaltojaan pitkien matkojen taa. Ehkä jokunen aalto tavoitti minut, kun istuin ikkunalla polvet leuassa. Tai sitten ei. Yhtä kaikki, roska-auto ei tullut.

Englantilaisen Susan Fletcherin esikoisteos Irlantilainen tyttö kertoi Eve Green nimisestä naisesta, joka oli menettänyt äitinsä 7-vuotiaana. Tuosta ajasta oli yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt, odottaessaan esikoistaan, Eve eli Evangeline halusi kirjoittaa ylös muistonsa äidistään ja tuosta ajasta, miten se muokkasi häntä ihmisenä.

Olen raahannut kuluneen ruskean nojatuolin peräkammarista porrastasanteen yli kuistin yläpuolella olevan ikkunan ääreen. Tämä on niitä harvoja paikkoja, missä voin vielä olla mukavasti - jalat ikkunalaudalla, tyynyjä ristiselän alla, kädessäni mukillinen mustaa teetä, muistilehtiö ja kynä. Joskus kissa tulee seurakseni. Sen paino hieroo reisiäni, kun kirjoitan tarinaani ylös.

Äidin kuoleman jälkeen isoäiti haki Even Walesiin äidin syntymäkotiin, jossa hän asui edelleen isovanhempiensa kuoleman jälkeen.

Äiti oli ollut ainoa Even läheinen lapsuudessa. Muutto kauas kotikaupungista Birminghamista järkytti lasta, paikkaan, jossa ihmiset eivät pitäneet muukalaisista, eivätkä varsinkaan Even isästä, jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Eve oli isänsä kuva. Se ärsytti monia.

Rosie. Cae Tresaintissa hänen nimensä kaikuu yhä kuiskeena ovenraoissa, suhinana sananjaloissa. Miten hänestä voitaisiin milloinkaan päästä yli?

Rosie katosi, kun Eve oli muuttanut kylään. He olivat samassa koulussa, mutta eivät he olleet ystäviä, vaikka 13-vuotias Rosie rullaluisteli heidän maatilalleen tämän tästä. Rosie oli ihastunut heidän työntekijäänsä. Sitten Rosie katosi, ja häntä etsittiin lakkaamatta. Ja Eve lipsautti valheen poliiseille.

Rakkauden hinta on pelko. Se on pelin henki. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta vasta nyt, kun jäljellä on kuusi viikkoa, minä ymmärrän sen. 

Susan Fletcherin hieno Irlantilainen tyttö on ilman vanhempia kasvaneen lapsen kasvukertomus. Mitä jälkiä ilman vanhempia kasvaminen voi jättää? Miten selvitä vanhemman kuolemasta?

Ihmettelen vain miksi kirjan nimeksi on valittu Irlantilainen tyttö, kun Evangeline ei viettänyt päivääkään Irlannissa. Isä tosin oli irlantilainen, mutta hän oli sivuhenkilö. 

 

Susan Fletcher, Irlantilainen tyttö

suom. Jonna Joskitt

LIKE 2010

s. 266

Eve Green 2004

Esikoisteos

Wales 

 

Susan Fletcher: Noidan rippi

Sarjakuvat

 

SARJAKUVAT

Ahokoivu Mari: Löydä minut tästä kaupungista

Bagge Tapani ja Salla Savolainen: Hämeenlinnan Janne  

Ermilä Suvi: Vastaanottokeskus (Sarjakuva-Finlandia 2022)

Hyrri Juliana: Satakieli joka ei laulanut 

Härmälä Anna: Sinkkumutsi 

Isomäki Risto, Tolppanen Petri ja Kaakinen Jussi: Sarasvatin hiekkaa (Sarjakuva-Finlandia 2009)

Kirkkopelto Katri: Lintu Sininen 

Kunnas Mauri: Koirien Kalevala

Kunnas Mauri: Kaikkien aikojen avaruuskirja

Kunnas Mauri: Piitles 

Kunnas Mauri: Koiramäen Suomen historia 

Kunnas Mauri: Joulupukki 

Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä 

Kunnas Mauri: The very best & the wörst of Nyrok City

Laatikainen Emilia: Ei ois susta uskonut  (Sarjakuva-Finlandia 2023)

Lappalainen Elina ja Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset

Lumberg Kiba: Hullun taiteilijan päiväkirja 

Muhonen Anne: Älä unohda minua

Rintanen Viivi: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta 

Romanova Moa: Paniikkiprinsessa 

Ruottinen Riika: Porno sijainen 

Tanskanen Riina: Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä 

Tsarfati Einat: Mikä sotku - Opas sotkuiselle ihmiselle  

Varila Jenni: Hullu koiramuija

Vitikainen Vesa ja Tuomas Myllylä: Kalevala 3000

Westerholm Pia: Poikani Vimma

Wickström Mika ja Arto Nyyssönen: Teemu Pukki Baby 

 

Irja Rane: Naurava neitsyt

 

 

Nimeen Pyhän neitsyen, meidän Taivaallisen Kuningattaremme, Pyhän Annan ja viisaan Pyhän Katariinan, minä, Lydia, nahkurimestari Markin hyvämaineinen leski Lakson kaupungista, vannon totta kertovani niistä asioista, jotka kolme ajastaikaa sitten sattuivat ja joista kuultavaksi tuotu olen.

Irja Ranen triptyykkiromaani Naurava neitsyt sai Finlandia-palkinnon vuonna 1996. Hauskasta nimestä huolimatta, kirjan kolme tarinaa ovat hyvin vakavia ja synkähköjä. Ensimmäinen tarina, Naurava neitsyt, kuvasi 1300-luvun Ranskassa elänyttä nahkurimestarin leskeä, Lydiaa, joka oli vangittu, ja jota kuulusteltiin päivästä päivään.

Lydia oli  saanut raadilta luvan toimia nahkurimestarina miehensä kuoleman jälkeen. Osa kaupunkilaisista oli hyvin kateellisia Lydialle, varsinkin hänen serkkunsa mies, joka levitti Lydiasta ikäviä juttuja. Kun Lydia hoivasi sokeaa ja sairasta miestä, sekin oli väärin. Ylipäätään kaikki mitä Lydia teki, oli väärin kateellisten mielestä. Mutta se, miksi Lydia joutui vangituksi ja kuulusteltavaksi ja sai tuomion, oli erittäin väärin tehty Lydiaa kohtaan. Tarina kuvasi hyvin patriarkkaalista ja uskonnollista yhteiskuntaa, jossa naisen asema oli tarkoin määritelty.

Tulimme Laksoon etelästä, matalasta Portista. Meitä oli solassa parikymmentä ratsumiestä, iso joukko palvelijoita ja kuormastona vielä puolenkymmentä vankkuria.

Kirjan toinen osa, Sihteeri Bartolomeuksen kertomus, kertoi siitä, miten samoihin aikoihin 1300-luvulla Lakson kaupunkiin saapui kyseinen Bartolomeus, juonittelija, vakooja ja anekauppias. Hän jäi asumaan Laksoon kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tekstissä vuorotteli sekä nuoremman että vanhemman miehen ääni.

Rakas poikani,

sain kirjeesi eilen päivälliseksi. Sanonpa vain, että sen näkeminen ilahdutti!

Kollmas osa oli nimeltään Rehtori Kleinin kertomus. Rehtori Klein asui Saksassa ja kirjoitti 1930-luvulla kirjeitä pojalleen Berliiniin. Kirjeistä nousi esille Saksan varustautuminen ennen toista maailmansotaa. Rehtori Klein oli taistellut vapaaehtoisena ensimmäisessä maailmansodassa ja muisteli mielessään myös noita tapahtumia. Rehtori Klein oli tuolloin joutunut piirittämään muinaista Lakson kaupunkia. Kolme kertomusta sai siis lopulta yhteisen tekijän, Nauravan neitsyen, eli Neitsyt Marian ihmeitä tekevän maalauksen.

Irja Ranen Naurava neitsyt vei kauas menneisyyteen.

Irja Rane, Naurava neitsyt

Wsoy 1996

s. 406

Triptyykki

1300-luku

1930-luku

Finlandia-palkinto 1996

 

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

 

 

Ruskea pitsihuvila näyttää ylväältä seistessään vihreällä kukkulalla kookkaiden mäntyjen ympäröimänä. Sen valkeat puitteet ja vuorilaudat pyöristettyine kulmineen luovat satumaista hohtoa ja saavat talon näyttämään kutsuvalta.

Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Piparkakkutalo alkaa suloisesti pitsihuvilan pihamaalta, kun esikoulupäivä loppui ja lapset kirmasivat kotiinsa. Tämä ruotsalainen suloisuus piti sisällään menneisyyden ikävyydet, jotka kantoivat kymmenien vuosien päähän. Lapset voivat olla todella julmia toisia lapsia kohtaan. Valitettavasti.

Pahoinpitelyn aikana itse päiväkodin opettajatar kävelee jalkakäytävää lasten ohi. Hän vilkaisee nopeasti sidottua poikaa leikkikavereineen ja nostaa kättä lähimpänä seisoville tytöille sanoakseen näkemiin.

Aikuisten tehtävä on puuttua lasten leikkeihin, sen tämän kirjan opettajatar unohti. Eikä kyseessä ollut pelkkä leikki, vaan se oli pahoinpitely. Ja sitä pahoinpitelyä tapahtui joka päivä. 

Carin Gerhardsenin Piparkakkutalon teemana oli mm. kiusaaminen ja väkivalta menneisyydessä sekä vuonna 2006 tapahtuneet murhat. Murhia tutki Hammarbyn poliisitalolla työskentelevä rikoskomisario Conny Sjöberg. Sjöberg oli suurperheen isä. Kirja selvensi miten Sjöbergiltä sujui vaativa murhatutkinta, joka nopeasti laajeni käsittämään useamman murhan.

Oliko hänet sittenkin raiskattu? Miten kännissä ja... tyrkyllä hän sitten oli ollutkaan eilisiltana, kellään ei ollut oikeutta käyttää häntä hyväksi siinä tilassa. Seksi tiedottoman naisen kanssa oli yhtä kuin raiskaus.

Conny Sjöbergin työkaveri Petra joutui omalta osaltaan ikävään tilanteeseen, kun huomasi, että häntä oli hyväksikäytetty ts. raiskattu ollessaan tiedoton. Ja miten hän olikaan menettänyt muistinsa? Ikäviä asioita tapahtuu liikaakin, samoin raiskauksia. Kirjan raiskaaja jäi onneksi kiinni teoistaan. Suurin osa seksuaalirikollisista kuitenkin jää ilman tuomioita.

Entäs sitten se murhaaja. Luulenpa, että kirjailija saa sinutkin uskomaan murhaajaksi aivan toista henkilöä kuin oikea murhaaja oli. Ainakin minä olin aivan nenästä vedettävä tämän tarinan parissa. Tosin ajatuksissani ajattelin, että please, toivottavasti murhaaja on joku muu.

Carin Gerhardsenin Piparkakkutalo aloitti Hammarby-sarjan erittäin juonivetoisella ja lukemaan houkuttelevalla tavalla.  

 

Carin Gerhadsen, Piparkakkutalo

suom. Maija Ylönen

Minerva 2021

s. 352

Pepparkakshuset 2008 

Dekkari

Hammarby-sarja 1. osa

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

 

Oli syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi. Oli syksyinen maanantaiaamu. Ja tarkoitan täysin, mitä sanon. Sillä kaikista pirullisista päivistä poliisilaitoksella on maanantai pahin.

Mika Waltarin (1908-1979) klassikkodekkari Komisario Palmun erehdys sopi todella hyvin tähän syksyiseen aamuun, sillä nyt kun kirjoitan tätä bloggausta, on syyskuu ja maanantaipäivä. Hyvää huomenta vaan kaikille lukijoille. Tosin nyt näyttäisi olevan lauantaiaamu, kun bloggaus tuli esille.

Komisario Palmu on tullut minulle tutuksi mustavalkoelokuvista. Kaikkihan nyt komisario Palmun muistavat. Häntä esitti upea näyttelijä Joel Rinne. Palmun apulaisena ja kirjan kertojana toimi etsivä Toivo Virta eli Matti Ranin. Elokuva menestyi hyvin. Kriitikoistakin vain yksi oli sitä mieltä, että elokuva oli puiseva, niin kuin kirjakin. Ja kattia kanssa. Elokuva oli komedia ja hauska ja samoin on kirjakin.

Ja tämäkin tapaus todistaa jälleen, että jokainen murhaaja tekee jonkin erehdyksen.

Komisario Palmua ei huijattu. Hän huomasi heti, että viattomalta näyttänyt hukkumistapaus oli kuin olikin murha. Ehkäpä äkkipikaistuksissaan tehty, mutta hyvin saatu näyttämään siltä, että uhri oli liukastunut saippuanpalaseen, kaatunut, lyönyt päänsä ja liukunut uima-altaaseen. Uhri oli siis rikas poikamies Bruno Rygseck. Mutta kuka oli murhaaja? Ja mikä oli murhan motiivi?

Myrkky on polttanut suun limakalvoja, olen havainnut vähäisiä rakkuloita. Ja jos komisario haluaa kumartua, voitte vieläkin tuntea suun kohdalla vähäisen mantelin lemun.

Niinpä niin. Sillä aikaa kun poliisit Palmun johdolla nauttivat kirjailija Laihosen tarjoamaa ateriaa hotelli Kämpin kabinetissa, Rygseckien talossa tapahtui toinenkin murha.  Tulipa Palmuun ja apulaisiin kiirettä kinttuihin. Aterialla nautitut juomatkin haihtuivat nopeasti. Murha oli tällä kertaa selvä tapaus. Mutta kuka se murhaaja oikein olikaan?

Mika Waltarin vuonna 1940 ilmestynyt Komisario Palmun erehdys on unohtumaton suomalaisen dekkarikirjallisuuden klassikko vailla vertaa.

 

Mika Waltari, Komisario Palmun erehdys *****

Wsoy 2006 kahdestoista painos

s. 239

Ensimmäinen julkaisu vuonna 1940

Dekkari

 

Mirkka Torikka: Rakas katastrofini

 

Minulle on sanottu, että en tulisi löytämään ketään, joka ymmärtäisi tapaani surra, mutta kukaan ei kuole minun rinnaltani hiljaa.

Toimittaja Mirkka Torikan teos Rakas katastrofini on omaelämäkerrallinen muisteluteos. Kirjassaan hän muistelee vuonna 2013 itsemurhan tehnyttä miestään. Mies oli sairastunut mieleltään jo nuorena, mutta Mirkalle miehen sairaus avautui vasta avioliiton jälkeen. Mies ei ollut hoitomyönteinen, vaan oli tottunut itse lääkitsemään itseään niillä keinoilla, mitkä hänen mielestään auttoivat. 

Löysin hänestä kallioni, johon murskaantua, jos niikseen olisi. Olisin todennäköisesti rakastanut häntä vain enemmän, jos olisin tiennyt hänen haluavan kuolla syliini. 

Nuori Mirkka teki töitä yökerhotanssijana ja hänen tuleva miehensä oli samassa paikassa portsarina, kun pikkuhiljaa heidän välilleen virisi seurustelusuhde, huolimatta isosta ikäerosta ja luonteiden erosta. Levoton ja puhelias tuhkimo löysi vahvan ja voimakkaan, mutta hyvin hiljaisen miehen itselleen. Häät vietettiin vuonna 2003 ja sitä ennen oli hankittu talo, josta myös seurasi järkyttävä katastrofi.

Hänestä doping kuului huippu-urheiluun luonnollisena osana luonnottoman kovaa treenaamista. Muun väittäminen oli hänestä vain ja ainoastaan tekopyhää.

Mies oli vapaa-ottelija ja treenasi ahkerasti. Ja käytti doping-aineita. Liikunta auttoi mielenterveysongelmissa. Ehkä aineet myös. Salilla käynnit auttoivat, mutta aiheuttivat myös loukkaantumisia, jotka vuorostaan aiheuttivat alavireyttä.

Mirkka Torikka on tarkastellut miehensä sairauden kulkua hyvin tarkasti. Lapsen syntymän jälkeen mies muuttui entistä hiljaisemmaksi, eikä häneen saanut juurikaan kontaktia. Se ahdisti myös Mirkkaa. Vuonna 2008 mies suostui menemään lääkäriin, joka diagnosoi keskivaikean masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön. Lääkityksen ja terapian ansiosta vointi alkoi parantua.

Vuosia myöhemmin sain tietää, että A oli yrittänyt tappaa itsensä pian raskausuutisen jälkeen.

Itsemurhayritys tapahtui, kun Mirkka odotti toista lasta usean vuoden jälkeen ensimmäisestä raskaudesta. Mies oli yrittänyt itsemurhaa useilla eri tavoilla. Mirkka ei tiennyt sitä. Ilmeisesti useat vammat ja loukkaantumiset olivat peruja näistä kokeiluista.

Mirkka Torikan matka miehensä rinnalla loppui vuonna 2013, kun mies onnistui itsemurhan teossa. Järkyttävää elää rakkaansa rinnalla, ja tietää, että se päivä koittaa, kun yhteiselämä loppuu. Mutta se päivä oli myös helpotus Mirkalle ja lapsille, kun vaikea sairaus ja siihen kuuluneet ikävyydet poistuivat perheen arjesta.

Mirkka Torikan teos Rakas katastrofini vei lähelle mielen sairautta.

Mirkka Torikka, Rakas katastrofini

Wsoy 2023

s. 327

Muisteluteos

Mielenterveys

 

Ulf Kvensler: Erämaa

 

 

"Ruhje- ja viiltohaavoja ympäri kehoa... oikea käsivarsi murtunut. Annamme pari yksikköä infuusionestettä."

"Putoamisvammojako?"

"Se tulee tietenkin ensimmäisenä mieleen."

Ruotsalaisen Ulf Kvenslerin hyytävä vaelluskirja Erämaa nousi välittömästi lukemieni psykologisten trillereiden kärkeen. Jos tykkäät psykologisista trillereistä ja luonnossa vaeltamisesta, niin kirja on kuin sinulle tehty. Kirjailija kiersi itse kirjassa kerrotun vaellusreitin Ruotsissa, ja vaikka omasikin vankan vaellustaustan, niin silti matka uuvutti hänet. Sen se teki myös kirjan nelihenkiselle vaellusporukalle.

"Mutta myös kaulassa on jälkiä. Näyttävät kuristusjäljiltä."

Neljän hengen vaellusporukkaan kuuluivat Anna ja Henrik sekä heidän hyvä ystävänsä Milena. He olivat vaeltaneet kolmistaan opiskelija-ajoista lähtien. Vaellukselle lähdettiin syyskuussa, mutta vähän ennen Milena pyysi, että hän saisi ottaa mukaansa uuden miesystävänsä Jacobin, joka harrasti retkeilyä, vaeltamista ja kiipeilyä. Oikea extreme-tyyppi.

"Hän on paleltunut ja aika huonossa kunnossa. Reagoi puhutteluun, mutta siinä kaikki."

Nelihenkinen vaellusporukka vajeni matkan aikana kaksihenkiseksi, mutta mitä oikein tapahtui matkan aikana? Ketkä pääsivät pois jäisen hyytävältä vaellusreitiltä? Suosittelen lukemaan sen tästä kirjasta. Matkan varrella upottiin jäätävän kylmään jokeen,  paleltiin horkassa, tiputtiin kalliolta, järsittiin ruoat kylmiltään ynnä muuta haastavaa ongelmaa. Riitely nyt toinen toistensa kanssa tuli heti alkuun ilmi. Lopulta myös vanhat salaisuudet pulpahtelivat pintaan isoina mörköinä.

Murhattiinko kirjassa joku henkilö? Sanon suoraan, etten ainakaan minä tiedä kumpi selviytyjästä oli tekijä, sillä kaksi kuoli matkan aikana. Ulf Kvenslerin Erämaa vei hyiselle vaellusreitille, josta kaikki osallistujat eivät selvinneet takaisin. Suosittelen.

 

Ulf Kvensler, Erämaa *****

suom. Leena Virtanen *****

Wsoy 2023

s. 488

Sarek 2022 

Psykologinen trilleri

Maria Jotuni: Kun on tunteet ja Tyttö ruusutarhassa

 

Maria Jotunin (1880-1943) novelliteos sisältää kaksi eri novellikirjaa. Kun on tunteet ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1913 ja siinä on neljätoista novellia. Tyttö ruusutarhassa ilmestyi 1927 ja siinä on kymmenen novellia. Jotuni tunnetaan näytelmistään ja novelleistaan, mutta 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen julkaistu romaani Huojuva talo, joka kertoi avioliittohelvetistä ja perheväkivallasta, lienee vieläkin tunnetumpi. Ensimmäinen novellikokelma Suhteita ilmestyi vuonna 1905, mutta sitä ennen hänen kertomuksiaan ja kirja-arvosteluitaan ilmestyi sanomalehdissä. 

 

KUN ON TUNTEET

Ei se koti sillä kodiksi tule, että yhdessä jonkun kanssa asut. Rakkaus kun puuttuu, puuttuu kaikki.

Kirjan aloittaa novelli nimeltään Vasten mieltä. Siinä naishenkilö kertoo elämästään ja tunteistaan miehensä kuoleman jälkeen. Hänen rakkautensa kuului nuoruuden rakastetulle, jonka kanssa hän ei voinut jatkaa yhteiseloa, koska mies oli viinaan meneväistä sorttia. Mutta vieläkin kyseinen mies oli hänen ajatuksissaan.

Sitä piti minunkin oppia se, ettei eletä ihmisten tähden, vaan itsensä ja ettei onni ole ostettavissa. 

Toinen novelli oli nimeltään Untako lienee ja siinäkin on sama juoni, kertoja muistelee nuoruuttaan ja ensimmäistä rakkauttaan, jonka ajoi pois. Seuraavat miehet olisi voinut jättää naimatta.

En kiellä, ettei Lundqvist olisi miellyttänyt minua enemmän kuin kukaan muu sivukulkija, ja onhan niitä sivukulkijoita sattunut jos jonkinmoisia.

Hilda Husso oli kirjan viides novelli. Hilda soitti lapsensa isälle puhelun. Tämän novellin on tehnyt Emmi Jurkka kuuluisaksi radiokuunnelmana. Emmi oli mainio näyttelijä ja sai Hildan kuulostamaan aikamoiselta naiseläjältä. Heillä oli yhteinen lapsi, mutta kumpikaan ei ollut kiinnostunut pojasta, pojan oloista, eikä hänen tulevaisuudestaan.

Kävikö tuo luonnolle, että kun olevinaan se rakkaus muka, sitä nimittelee, mitä nimittelee, suotta, joutessaan jos jotakin havittelee, muka, kun on nuori, kun on tunteet.

Kirjan yhdestoista novelli oli nimikkonovelli Kun on tunteet. Viia oli rakastunut Anttiin, mutta huomasi menneensä naimisiin Matin kanssa. Kun Antti tuli perimään Viia, niin eihän siinä Viian auttanut kuin keittää sovintokahvit, mutta eihän se maistunut kummallekaan. Taisi kummallakin olla vielä niitä tunteita toisiaan kohtaan.

 

TYTTÖ RUUSUTARHASSA

Vastaan vain kirjeeseesi ja kerron, että itkin, kun sen luin. Oli surkeaa, kun menetit hyvän palveluspaikan. Vielä surkeampaa oli se toinen, että herrat sinua pettivät heti.

Kirjan aloitti novelli nimeltään Onnellinen Heliina. Hynttä-Karliina kirjoitti siskolleen ja toivoi, että sisko käyttäytyisi paremmin ja siveästi palveluspaikassaan. Hän sai vastauksen Heliinalta, jossa hän kertoi olevansa kihloissa ja menossa vihille Joosuan kanssa.

Ainoat erottamattomat! Kukaan ei väliin tule, kun matkalle lähtevät tyttö ja viikatemies.

Toinen novelli oli nimeltään Tyttö ja viikatemies. Kuudenkymmenen ikäinen  nainen sai puhelun nuoruuden rakastetultaan, joka oli merikapteeni. Nainen sai puhelun lopuksi nauruhepulin, kun kuuli, että merikapteeni olisi tulossa kylään sormuksen kanssa.

Hän tuhosi sen, jota rakasti. Katso näitä kasvoja, katso tuota arpea kaulassa. Ne ovat hänen kättensä työtä. Minä halveksin häntä.

Kirjan seitsemäs novelli oli nimeltään Onni. Ei ollut novellin kertojan elämä onnellista. 

Kun tulen sinne, huomaan yhtäkkiä, että kuollut oli asetettu telineille keskelle vajaa.

Kuvakudos on novellikirjan yhdeksäs novelli. Vanha neiti oli nähnyt itsemurhan tehneen ihmisen, ja tuomari oli tullut kuulustelemaan häntä.

Ei ole tärkeätä etsiä rakkautta, jota ei ole. Tärkeämpää on etsiä totuutta ja kestää kaikki nöyryytykset.

Kirjan viimeinen novelli oli niminovelli Tyttö ruusutarhassa eli kuoleva sisar. Kuoleva sisar makasi kuolinvuoteellaan ja halusi nähdä vielä siskonsa ja tämän miehen, joita ei ollut nähnyt vuosikausiin. Hän oli seurustellut miehen kanssa, mutta sitten sisko ja mies olivat ihastuneet toisiinsa ja menneet naimisiin. Kotitalostakin he olivat pyytäneet sisaren poistumaan. Kuolinvuoteellaan sisar halusi antaa heille anteeksi.

Maria Jotunin novellikirjat kertovat elämän kohokohdista, tunteista, ja niistä ikävimmistäkin tapahtumista, mitä yhteiselämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu. Pidän kovasti hänen kirjenovelleistaan ja puhelinnovelleistaan. Puhekieli kuulostaa rehevältä ja luontevalta.

Kirjan aloitti Irmeli Niemi Vallan rajoilla ja risteyksessä artikkelillaan, jossa hän kävi läpi kirjan novellit. Kirjan lopussa oli useamman henkilön arviointeja Jotunin novelleista mm. Rafael Koskimies, V. A. Koskenniemi ja A-M Tallgren olivat kirjoittaneet omat arviointinsa. 

 

Maria Jotuni, Kun on tunteet ja Tyttö ruusutarhassa ynnä muita novelleja

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999 

s. 262

Kun on tunteet 1913

Tyttö ruusutarhassa ynnä muita novelleja 1927

 

Maria Jotuni: Kun on tunteet

Maria Jotuni: Huojuva talo

Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva

Maria Peura: Esikoinen

 

"Lapseni, tämän kertominen ei tule olemaan helppoa."

Maria Peuran kuudes romaani Esikoinen, kertoi omaelämäkerrallisen tarinan esikoislapsesta. Kirjailijan esikoislapsi huostaanotettiin nuoruudessa. Esikoinen kertoi noista traumaattisista ajoista ja mitä niihin sisältyi. Lisäksi Esikoinen kävi lävitse kirjailijan omia tuntemuksia noilta ajoilta. Nykyisyydessä Maria Peura on huolissaan omista, muistisairaasta ja näkövammaisesta, vanhemmistaan, mutta joskus tilanne oli toinen. Silloin vanhemmat saivat olla hänestä huolissaan.

Äitini oli huolissaan ryhdyttyäni suhteeseen lapseni isän kanssa. Hän oli huomannut, että olin muuttunut vakavaksi, hän kyseli, miksi minä en enää koskaan naura. 

Ei ihme, että äiti oli huolissaan tyttärestään, jolla oli ensinnäkin ollut päihdeongelma ja sitten vielä väkivaltainen seurustelusuhde. 

Äidistäni, joka oli minut murskannut, tuli minun lapselleni ihana isoäiti. 

Vanhemmat ovat toisinaan ikäviä tyyppejä arvostellessaan omia lapsiaan. Aina pitäisi muistaa tukea ja kannustaa, vaikka mitä ongelmia lapset aiheuttaisivat. Ja uskoisin, että jokainen lapsi niitä ongelmia tuo vanhemmilleen, kaikkea tosin ei kerrota ääneen. 

Maria Peuran vanhemmat olivat opettajia. Opettajat ovat kovia arvostelemaan, sillä sitä heiltä vaaditaan työssään. Kirjailija sai varmasti arvostelua kaikesta mitä hän teki. Mutta uskoisin, että arvosteleminen on myös ollut vastavuoroista. Kukapa lapsi ei arvostele vanhempiaan harva se päivä. Varsinkin lasten ollessa nuoria, vanhempien arvostelu voi olla hyvin julmaa ja äänekästä. 

Lapseni ei suostu asumaan lastensuojelulaitoksessa vapaaehtoisesti. Yritän taivutella häntä. Hän ei halua, että hänet joudutaan ottamaan huostaan. Jos hän ei suostu vapaaehtoisesti, hänet pidetään laitoksella pakolla.

Lasta piti suojella häneltä itseltään omien tekojensa vuoksi. Opettajien lasta olisi pitänyt myös suojella hänen tekojensa vuoksi. Hän selvisi kuitenkin monesta vaarasta. Myös hänen lapsensa on selvinnyt.

Maria Peuran Esikoinen vei mukanaan kirjailijan traumaattisiin muistoihin.Tämä tunnelmaltaan tummasävyinen kirja pakahdutti jokaisella sivullaan. Todella hieno kirja kaikessa traagisuudessaan. 

 

Maria Peura, Esikoinen *****

Otava 2023

s. 319

Omaelämäkerrallinen teos

Kaisu Tuokko: Kosto

 

Myöhemmin Ylva kuvaili näkemäänsä poliisille ja Facebook-päivityksessään näin: "Oli kuin elvytysnukke olisi kellunut vedessä."

Kaisu Tuokon esikoisdekkari Kosto aloitti Kristiinankaupunkiin sijoittuvan uuden dekkarisarjan. Heti kirjan alussa eräs pariskunta löysi merestä ruumiin purjehdusreissullaan. Tuo ruumis kuului eräälle nuorukaiselle. Mutta miten hän oli joutunut veteen vaatteet päällä? Lisäksi hän oli hyvä uimari. Ettei vain joku naamioinut murhaa itsemurhaksi.

Eevi ehti rekisteröidä Matsin tuoksun, joka oli sama kuin vuosia sitten. Mies tuoksui aina mereltä ja auringolta.

Sarjan päähenkilöinä toimivat rikostutkija Mats Bergholm ja toimittaja Eevi Manner. Päähenkilöt olivat seurustelleet lukioaikana, mutta sitten jotain oli tullut väliin. Jotain pientä säpinää löytyi heidän väliltä edelleen, mutta he molemmat olivat nykyisin parisuhteissa, joista ei niin vain irrota viettämään muisteluhetkiä entisen heilan kanssa. 

Mats katseli kuvaa vuosien takaa ja muisti Eevin tuolta ajalta, kun kaikki oli vielä ollut mahdollista. Kun oli ollut vielä he kaksi, yhdessä, nuorina ja rakastuneina.

Saapa nähdä miten Matsille ja Eeville käy tulevissa kirjoissa. Tämähän vaikutti vähän samanlaiselta kuin Ruthin ja Nelsonin suhteen kiemurat Elly Griffithsin dekkarisarjassa. Tykkään tietysti Griffithsin dekkareista ja tykkään tosi paljon tästä kotimaisesta uutuusdekkarista. Raikasta menoa ja meren tuoksun voi melkein tunnistaa kirjan sivuilta. Jottei kirja olisi ollut ihan liian romanttinen, niin murhatutkimushan siitä sitten tuli. Mutta kuka oli murhaaja? Voin sanoa sen, että en itsekään arvannut murhaajaa. Mutta tarina koukutti ja minä viihdyin Kristiinankaupungissa.

Kaisu Tuokon uutuusdekkari Kosto syventyi pikkukaupungin salaisuuksiin varsin mallikkaasti.

 

Kaisu Tuokko, Kosto ****

Otava 2023

s. 294

Dekkari 

Cosy-crime

 

Sarah Pearse: Parantola

 

Hänen edessään seisoo hahmo. Kasvoton hahmo.

Englantilaisen Sarah Pearsen psykologinen trilleri Parantola sijoittui Sveitsin Alpeilla sijaitsevaan hotelliin, joka oli ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä parantolana, jossa hoidettiin tuberkuloosiin sairastuneita ihmisiä. Kirjan päähenkilö Elin Warner matkusti miesystävänsä kanssa kyseiseen hotelliin viettämään veljensä kihlajaisia. Kihlajaiset eivät päässeet alkamaan, sillä morsian, joka oli töissä kyseisessä hotellissa apulaisjohtajana, katosi. 

Valtava maski kätkee kasvot kokonaan. Mitään piirteitä ei pysty erottamaan.

Jotain hämärää tai kammottavaa tuossa hotellissa/parantolassa oli tapahtunut jo aiemminkin. Elin sai selville kaikenlaisia outoja juttuja, mitä varsinkin menneisyydessä oli tapahtunut. Sitten hän kuuli, että myös hotellin arkkitehti oli kadonnut hotellin rakennusvaiheissa. Voisiko vuoristosta löytynyt luuranko kuulua kyseiselle miehelle.

Juoksu loppui tähän. Hän ei voi enää paeta.

Kirjassa elettiin talviaikaa, jolloin vuoristossa tapahtuu yleensä lumivyöryjä. Tuollainen suuri lumivyöry motitti hotellille joitakin asukkaita ja henkilökunnan. Tuossa joukossa oli myös kasvoton murhaaja, jolla oli selvät suunnitelmat teatraalisten rikostensa tekemiseen. Mitä tapahtui hotellilla? Olosuhteet olivat hyytävät ja klaustrofobiset. Mitä Elin sai selville? Lue kirja ja koukutu. Suosittelen, että et lue kirjaa nukkumaan mennessä, sillä niin minä tein, enkä voinut lopettaa, ennen kuin tiesin kuka, mitä ja miksi teki mitä tekikään. 

Sarah Pearsen psykologinen trilleri Parantola  sisälsi synkkiä salaisuuksia.

 

Sarah Pearse, Parantola ****

suom. Kirsi Luoma

Otava 2023

s. 441

Sanatorium 2020

Psykologinen trilleri

Alpit

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies

 

Tämä oli Larryn ensimmäinen varsinainen laivamatka, ja se tuntui hetki hetkeltä yhä enemmän myös viimeiseltä. Hän oli painanut ajatuksen paluumatkan vääjäämättömyydestä kauas mielensä perukoille, sillä täällä pohjolan äärillä vietettäisiin kuitenkin seuraavat kahdeksan viikkoa. Siinä ajassa, August oli luvannut, hän vähintään unohtaisi koettelemuksensa ja todennäköisesti jopa rakastuisi pohjoiseen kaupunkiin ja sen rehellisiin ihmisiin.

Anu Vähäahon historiallinen esikoisteos En voi sua unhoittaa poies sijoittui pohjolan valkeaan kaupunkiin, Ouluun. Tukholmalainen vakavamielinen aatelismies Laurence von Rosen matkasi ystävänsä ohjaamassa laivassa Ouluun. Hän oli kyllästynyt siihen, että muut ohjailivat hänen elämäänsä. Hän ei halunnut naimisiin, mutta avioliittosopimus odotti vain hänen allekirjoitustaan Tukholmassa. Oulussa olisi aikaa miettiä sitä, mitä hän tahtoi elämältään.

Hän tunsi syvää häpeää, mutta samalla yhä kivistävämpää halua saada kietoa käsivartensa edes hetkeksi Emerentia Brantin ympärille.

Von Rosenin aika Oulussa oli todella kiireinen, mutta hän ehti heti alkuun ihastua Emerentia Brantiin, joka asui isänsä ja äitipuolensa kanssa. Emerantian aika kului opetushommissa mamselli Wacklinin tyttökoulussa ja köyhäintalolla. Muitakin kiireitä löytyi. Emerentia eli Emmi halusi pysyä naimattomana ja olla itsenäinen ja vapaa, mutta sehän ei sopinut varsinkaan äitipuolelle.

Vielä kolme kokonaista viikkoa! Ei pitänyt surkutella yhteisen ajan vähyyttä, vaan iloita siitä, että sitä vielä oli. Ne olivat äidin sanoja. Yllättäen niistä ei ollut lainkaan apua.

Rakastuin heti alkulehdillä tähän ihanaan historialliseen kirjaan, joka kuvasi 1820-luvun Oulua. Kirjan sivuilta pystyi jopa seuraamaan sitä minkälainen kaupunki oli tuohon aikaan. Von Rosenin aikana Oulu tosin paloi, joten sen jälkeen Oulu on kokenut runsaasti muutoksia. 

Anu Vähäahon ihastuttava historiallinen rakkausromaani En voi sua unhoittaa poies saa sydämen tykyttämään. Saivatko Emerentia ja Laurence lopulta toisensa? Suosittelen kirjaa historiallisten rakkausromaanien lukijoille. Tähdenlentoja ja kimallusta kirjalle ja sen kirjoittajalle.

Anu Vähäaho, En voi sua unhoittaa poies *****

S & S 2023

s. 445

Historiallinen rakkausromaani

1820-luvun Oulu

Esikoisteos

 

Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

 

Paikalliset sanoivat, että yhtä pitkää pakkaskautta ei ollut nähty Hovenäsetissä vuosikausiin. Viimeinkin oli saatu kunnollinen talvi.

Kristina Ohlssonin dekkarissa Jäänmurtaja oli talvi. Strindberg-dekkarisarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija sijoittui syksyyn. Sarjan nimi tulee päähenkilöstä August Strindbergistä, joka rakasti ulkona luistelemista retkiluistimilla. Hän oli opettanut myös naisystävänsä, rikostutkija Maria Martinssonin nauttimaan luistelemisesta. 

Kun Maria joutui tutkimaan erästä tulipaloa, ei hänelle jäänyt enää aikaa luisteluun. Sittemmin hän perehtyi työparinsa kanssa murhatutkimukseen, eikä Augustin ja hänen rakkaudelle jäänyt aikaa kuin nukkua muutama tunti vierekkäin öiseen aikaan. Maria ei ollut vielä valmis sitoutumaan, sillä hänen edellinen miehensä oli ollut väkivaltainen.

Käytettyjen tavaroiden kauppa oli ollut Augustin unelma, ja unelmia toteuttaessaan oli aina syytä olla varovainen. Sellaiseen liittyi ilmeinen riskitekijä: unelma saattoi hyvinkin tuottaa pettymyksen ja katkeroittaa mielen.

August oli erittäinkin tyytyväinen siihen, että hyppäsi pois tukholmalaisesta oravanpyörästä, sillä hän rakasti uutta työtään ja antiikkimyymäläänsä. Hän sai tehdä työtä omaan tahtiinsa ja siinä tutustui hyvin ihmisiin. Varsinkin yli kahdeksankymppinen Gunnar vaikutti hanakalta neuvomaan kaikenlaisissa asioissa. Tulipalon jälkeen Gunnar vaati Augustia vartioimaan yöllä naapurustoa hänen kanssaan. Eihän sitä tiennyt, missä seuraavaksi palaa. 

Kristina Ohlssonin dekkari Jäänmurtaja kuuluu rauhalliseen cosy-crime-genreen. Ohlssonin tyyli on hyvin lavea. Voisi luulla, että tätäkin yli 600-sivuista järkälettä olisi voinut vähän tiivistää sieltä täältä ja tuolta, mutta loppujen lopuksi se tuli luettua aika nopsaan tahtiin. Ja aion lukea seuraavankin sarjan dekkarin, sillä Hovenäsetin kylän asukkaita on ollut  kiva seurata kahden kirjan verran. Hyvin kotoisan oloinen dekkarisarja. 

Ps. Se kauan sitten tapahtunut murhageissi ei ratkennut vieläkään. Ei sunkaan väärä ihminen istu syyttömänä vankilassa?

 

Kristina Ohlsson, Jäänmurtaja *****

suom. Pekka Marjamäki

Wsoy 2023 

s. 633

Isbrytare 2021

Dekkari

Strindberg-sarja 2. osa

 

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Anu Ojala: Kuolinsoitto

 

Pimeys nielaisi hänet sisäänsä jo muutaman askeleen jälkeen, ja samalla hetkellä kun hän irtautui mökin valoista, hänessä heräsi se sama alkukantainen pelko kuin silloin, kun hän oli käynyt täällä viimeksi.

Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto jatkaa hurjalla ryminällä Ronja Jentzsch-sarjaa. Ensimmäinen sarjan dekkari Jääsilkkitie aloitti Tornio-Haaparanta-rajalle sijoittuvan jännittävän kansainvälisestä huumesodasta kertovan sarjan, jonka päähenkilönä toimii Lapin poliisissa toimiva poliisi Ronja Jentzsch. Toinen sarjan päähenkilöistä on tullitarkastaja Kristian, joka sekaantui heti ensimmäisessä dekkarissa rikosvyyhtiin, ja on sen jälkeen ollut rikollisten silmätikkuna, niin myös tässä kirjassa. 

Kristian tajusi että ikävöisi kaveriaan loppuikänsä, että tämän nyt pintaan puskevan kaipauksen kanssa hän joutuisi tulemaan toimeen joka ikisenä päivänä tästä eteenpäin. Eikä hän silti osannut itkeä, ei vaikka tunsi, miten hänen sisällään syvyyksissä, ulottumattomissa, kasvoi jotain niin raskasta, että se jonain päivänä rikkoisi hänet. 

Jääsilkkitie kertoi siitä, miten kahdesta kaveruksesta tuli yllättäen rikollisia, kun he piilottivat rikollisten repun. Toinen jopa intoutui alkamaan huumekauppiaaksi, ja loppuhan siitä tuli. Tuo reppu ja sen sisältö aiheuttivat Kristianille edelleen ongelmia. Kansainvälinen huumerikollisuus on sarjan mukaan uinut tiukasti Suomeen ja Ruotsiin, jopa sisälle poliisiin, kuten olemme reaalimaailman oikeudenkäynneistä ja tuomioista nähneet. Huumeissa liikkuu suuret rahat, jotka houkuttelevat uusia tekijöitä. Myös Kristian ja hänen ystävänsä sokaistuivat repusta löytyneistä rahoista. 

Kuin olisi sukeltanut avantoon, jäiseen veteen jääkannen alle, tietämättä mitä edessä oli.

Anu Ojalan dekkarissa Kuolinsoitto on jäädyttävän upea viimeinen lause. Kirjan lopussa oli myös jännittävä koukku seuraavaan dekkariin. Kuolinsoitto merkitsee sitä, että joku on kuollut. Kuolinsoiton vainajat olivat nuoria, jotka kuolivat valitettavasti huumeisiin. Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto vei syvälle huumerikollisuuteen, mutta syvempää on vielä edessäpäin.

 

Anu Ojala, Kuolinsoitto

Gummerus 2023

s. 264

Dekkari

Ronja Jentzsch-sarja 2. osa 

 

Anu Ojala: Jääsilkkitie

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

 

Kirjoita meistä, he kuiskailevat. Kuvittelen heidät niinä hiljaisina talvipäivinä, kun museon painava puuovi käy harvakseltaan eikä matkailijoita saavu sisään.

Odotin Jenna Kostetin tietoteosta Kuuden Katariinan jäljillä pitkään. Kirja on ollut hyvin suosittu täällä Varsinais-Suomessa. Kertoohan kirja Turun linnan asukkaista 1500-1600-luvuilta ja myös Toisen maailmansodan pommitusten jälkeisestä ajasta, kun  linnaa korjattiin nykyiseen ulkonäköönsä. Turun linnassa on nähty ja koettu kaikenlaista draamaa. Kustaa Vaasan pojat aiheuttivat kaikenlaista puhetta ja tapahtumia. Kirjan aloittaa Katariina Stenbock (1535-1621), joka oli Kustaa Vaasan kolmas vaimo.

Nuori Katariina naitetaan setäikäiselle, puolikuurolle, hammasmätäiselle Kustaa Vaasalle, joka on Katariinan tädin entinen aviomies. Katariinalta ei kysytä mielipidettä.

Luulenpa, että 16-vuotias tyttö on ollut kauhuissaan kuullessaan, että hänet naitetaan neljäkymmentä vuotta vanhemmalle tädin miehelle. Kustaa Vaasa halusi tytön itselleen, vaikka tytöllä oli jo sulhanen ja vaikka kirkko oli sukulaissuhteen vuoksi vastaan. Kustaa Vaasa oli kuningas ja häntä piti totella. Yhdeksän lasta tarvitsi äidin. Tosin vanhin lapsista, Erik, oli vanhempi kuin Katariina S. 

Katariina S. matkustaa miehensä kanssa Suomeen talvella vuonna 1555. Kuninkaan oleskelu Suomessa liittyy vuosina 1555-1557 käytävään Venäjän sotaan, jota Kustaa Vaasa johtaa Venäjän Iivana IV:tä eli Iivana Julmaa vastaan. Ruotsista Suomeen lähti koko kuningasperhe.

Olen käynyt monet kerrat linnassa, mutta enpä tiennyt aiemmin, että Kustaa Vaasan perhe on asunut siellä. Tämä kirja on siis todellinen historiateos. Historiaa on luettu koulussa, mutta se historia oli miesten kirjoittamaa ja yleensä aika sotaisesta näköalasta kirjoitettua.  Suomi kuului Ruotsiin Kustaa Vaasan aikana, joten hieno kuulla, että kuningas jopa asui täällä perheineen.

Jos Katariina S. oli minulle mysteeri, niin on myös Kaarina H. Hän on tukholmalaisen valtaneuvoksen äpärätyttären ja aviorikoksen takia viralta 1530-luvulla pannun kirkkoherran tytär, joka päätyy hovineidoksi kuningatar Katariina Stenbockin hoviin. Miksi ihmeessä Ingeborg Åkentyttären ja irstaan kirkkoherran tytär on päätynyt kuningattaren hoviin?

Kaarina Hannuntyttärestä (1539-1596) tuli Kustaa Vaasan pojan Juhanan jalkavaimo ja tämän lasten äiti. Juhana sai hallittavakseen Suomen 19-vuotiaana. Kaarina oli tuolloin 17-vuotias ja hänestä tuli Turun linnan armollinen rouva ja emäntä. Aikamoinen urakehitys nuorelle piikatytölle. Kaarina H. tiesi, että Juhanan piti avioitua jossakin vaiheessa arvonsa tavalla. Juhana Herttua antoi Kaarinalle runsaat korvaukset, mutta lapset jäivät hoviin kasvatettaviksi.

Syksyllä vuonna 1561 Juhana on valmis hankkiutumaan säädynmukaiseen avioliittoon. Hän lähettää lokakuussa sihteerinsä Ezechias Gebhartin Puolaan kosimaan Katariinaa hänen puolestaan, ja marraskuussa Sigismund Augustus vastaa pyyntöön myöntävästi.

Suomen herttuakunta sai oikean renesanssiprinsessan herttuattarekseen, Katariina Jagellonican (1526-1583). Koska Katariina J. oli katolinen, Juhana oli avioliittosopimuksessa luvannut, että Katariina saa pitää uskonsa ja harjoittaa sitä kotonaan. Turun linnaan rakennettiin Katariinalle pieni kappeli. Heidän avioliittonsa vuonna 1562 suututti isoveli Erikin, joka vangitutti herttuaparin vuonna 1563.

Erikillä on silmää naiskauneudelle. Toisin kuin Juhana, joka ilmeisesti pysyttelee uskollisena sekä omalle Kaarinalleen että Katariina J:lle, Erikillä on ollut useita jalkavaimoja ja naisia, jotka ovat lämmittäneet hänen vuodettaan ja synnyttäneet hänelle lapsia. Se, että Erik iskee silmänsä Kaarinaan, ei siis sinällään ole kovin ihmeellistä.

Kaarina Maununtytär (1550-1612) oli 14-vuotias, kun Erik kiinnostui hänestä. Hän oli vasta viidentoista, kun hän synnytti ensimmäisen lapsensa Erikille. Pari avioitui ensin salaa, mutta myös virallisesti vuonna 1568. Vihkimisen jälkeisenä päivänä maalaistyttö kruunattiin Ruotsin kuningattareksi. Samana vuonna heidät vangittiin, ja Juhanasta tehtiin kuningas.

Aika jonka viides Katariinani viettää Turussa, on muutosten aikaa. Pietari Brahe toimii Turussa kenraalikuvernöörinä 1630-1650-lukujen välisen ajanjakson, kreivin ajan, niin kuin sanonta kuuluu.

Kirjan viides Katariina oli Kristiina Katariina Stenbock (1608-1650), joka asui Turun linnassa miehensä Pietari Brahen kanssa. Kuudes Katariina oli yllättäen sisustussuunnittelija Carin Bryggman (1920-1993), joka on vastannut Turun linnan korjaustöiden sisustuksesta.

Jenna Kostetin upea teos Kuuden Katariinan jäljillä toi esille kiinnostavasti Turun linnan historiaan kuuluneita naisia.

Jenna Kostet, Kuuden Katariinan jäljillä

Aula & Co 2023

s. 292 + Lähteet ja kirjallisuus

Tietoteos

Historia

 

Jenna Kostet: Margaretan synti

Herman Lindqvist: Villit Vaasat