Kirjaostoksilla

Marikan haasteeseen tässä vastailen jälleen. Eli mitä sitä tulikaan ostettua syyskuun aikana.

1. Viidakko Muumilaaksossa, lasten äänikirja+kirja
2. Hyönteiset , eläinmaailman pieniä ihmeitä, lastenkirja
3.Jari Tervo, Minun sukuni tarina
4. Aki Ollikainen, Nälkävuosi
5. Veijo Meri, Suku
6. Olli Jalonen, Poikakirja
7. Joni Skiftesvik, Isäni, sankari
8. Heikki Turunen, Kivenpyörittäjän kylä
9. Miguel Angel Asturias, Herra Presidentti
10. Martin Kihn, Kurittomat kaverit
11. Paul Auster, Talvipäiväkirja
12. Jussi Adler-Olsen, Metsästäjät
13. Piper Kerman, Orange is a new Black

En ole sataprosenttisen varma siitä, olenko ostanut nämä kaikki syyskuun aikana. Varma olen vain 1, 10 ja 13, koska olen ne ostanut viikon sisällä. Se muisti, se muisti, mikä se oli?
Vain yksi naiskirjailija mahtui joukkoon, sillä olen huomannut, että jostakin syystä luen enemmän naiskirjailijoiden kirjoja, hm...

L niinkuin Limerikki-blogihaaste

Hei ja värikästä syyskuun viikonloppua kaikille!

Sain Opuscololta ja Leena Lumilta Limerikki-blogihaasteet, jotka postaan näin kepeästi yhdellä kertaa kaksi runoa. Blogihaaste on lähtöisin Opuscolo-blogista.


L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin: 

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistua haasteeseen.)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi. 

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

1. runo

Lokakuussa olen Inarissa
ja piipahdan ehkä Kaamasessa.

Ei se ole niin kauhea tie
minne Juha Vainion  laulu vie.

Muistelen menneitä Siidassa.

2. runo

Joulupukin löydät ehkä Rovaniemeltä
tai vielä paremmin Napapiiriltä.

Jos olet kiltti ja toivot lahjaa,
on parempi että et huijaa tai saat vitsaa,

tyhmyydet Joulupukki näkee twitteriltä


Tähän voi osallistua kuka haluaa ja ehtii syyskuun loppuun mennessä :)

Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho

Helena Sinervon Tykistönkadun päiväperhon päähenkilö oli Mette, joka päätti jättäytyä pois työelämästä ja keskittyä ikiomaan projektiinsa, jossa hän, vanhempi nainen, harrasti seksiä anonyymisti yleensä nuorempien miesten kanssa. Hän teki netissä treffit miesten kanssa ja käytti nimimerkkiä. Tapaamiset sovittiin milloin mihinkin paikkaan. Tapaaminen jäi joko yhteen kertaan tai se jatkui niin pitkään kuin se kiinnosti Metteä.

Mette oli tavallinen naimisissaoleva murrosikäisen Petran äiti, joka vietti ns. kaksoiselämää. Arki oli pyhitetty lapselle, miehelle ja kodille sekä yhteisille menoille esim. konsertteihin. Vapaa-aika oli sitten päiväperhomaista lepatusta eri miesten kanssa, salailua, seksikokeiluja, nautiskelua ja jopa kipua, joka päättyi yleensä inhottavaan olotilaan. Mette ei tehnyt projektiaan mielihyvästä, vaan hän halusi itselleen mielipahaa. Mielipahan etsiminen kumpusi lapsuudesta, jolloin hänen psykologiäitinsä oli tehnyt kokeiluja Mettellä. Kirjan päähenkilö oli mielestäni kylmä ja tunneköyhä ihminen, jolta puuttui kyky tuntea empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Metten varomaton leikittely omalla keholla kostautui ja siirtyi myös Metten miehelle. Tästä ja eräästä toisesta tapahtumasta Mette jäi ns. kiinni ja hänen oli avauduttava jonkin verran. Kirjan tarina oli outo, mutta outoudessaan erikoinen. Outo tarina loppui mielestäni liian laimeasti ja jäin odottamaan huippukohtausta. 

Hyvää hyvyyttään hän oli opastanut nuoria, seksinnälkäisiä miehiä, liehuttanut vapautuksen ja huojennuksen lippua pakottaville kupeille ja seksin ympärillä tuskallisesti kiertäville ajatuksille. Tarrautua himon ja inhon jumalkeinun kitiseviin kettinkeihin kuvotuksen ekstaasissa oli hyvyyttä jos mikä, vaikka monikaan ei sitä ymmärtänyt.

Helena Sinervo, Tykistönkadun päiväperho
WSOY 2009
s. 240

Rikoksen jäljillä lukuhaaste

Marika haastoi bloggarit lukemaan 1.5-30.9.2014 dekkareita. Haasteessa oli kuusi tasoa ja viimeiselle tasolle päästäkseen piti lukea 6 tai useampi dekkari. Sen jälkeen sai päättää kuka oli syyllinen: kokki, autonkuljettaja vai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Luin hieman yli 6 jännityskirjaa. Syyllinen oli tottakai kartanonherran hehkeä tyttöystävä. Tyttöystävä oli ollut kartanonherran äidin seuraneitinä ja sekoitellut pienet lääkecoctailit vanhalle rouvalle. Motiivi: kartanonherran äiti pääsi selville tyttöystävän salaisuudesta. Enpäs kerro mistä...

Tässä lukemani teokset:

Kati Hiekkapelto: Suojattomat
William Golding: Kärpästen herra
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Jyrki Heino: Kello
Ernest Hemingway: Kirjava satama
Mons Kallentoft: Viides vuodenaika
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija
Kristina Ohlsson: Varjelijat
Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kristina Ohlsson: Paratiisiuhrit
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Ursula Poznanski: Vii5i
Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Anna Jansson: Tuhopolttaja
Patricia Highsmith: Tunari
Gillian Flynn: Paha paikka
Julie Berry: Kunnes kerron totuuden
Outi Pakkanen: Marius
Karin Slaughter: Rikollinen
Susanne Staun: Punainen merkki
Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies
Nina Hurma: Hatuntekijän kuolema

Pikkuisen meinasi päästä dekkariähky vaivaamaan, mutta Nina Hurman ihana Hatuntekijän kuolema oli erinomainen lääkitys dekkariähkyyn.

Viidakko Muumilaaksossa

Viidakko Muumilaaksossa satukirjan ja CD-levyn tarina perustuu TV-animaatiosarjan jaksoihin Viidakon kätköissä ja Muumipeikko pelastaa tiikerit. Tarinaa voi kuunnella ja katsella samalla kirjan kuvia. Jos CD:n laittaa tietokoneeseen, voi värittää ja tulostaa kuvia tai pelata muistipeliä. Tämä kirja on nykyajan multimediakirja lapsille, ääni, teksti, kuvat ja puuhastelu ovat juuri tämän ajan lapsille sopivia tapoja tutustua itsenäisesti kirjallisuuteen. Alussa tietysti tarvitaan vanhempien, sisarusten tai muiden asiaan perehtyneiden opastusta, mutta lapset oppivat nopeasti. Omat lapseni kuuntelivat pienenä kaseteilta mm. Miinan ja Manun seikkailuja ja Pupu Tupuna-kirjoja.

Eräänä päivänä Muumilaakson rannalle ajelehti laatikko. Siinä oli salaperäisiä siemeniä, joista kasvoi trooppinen metsä. Joistakin siemenistä iti harvinaisia lihansyöjäkasveja. Vain Nuuskamuikkusen soitto piti ne rauhallisina. Heti kun musiikki lakkasi, lihansyöjäkasvit alkoivat käyttäytyä uhkaavasti.

CD kestää 38 minuuttia, joten kirja on sopivan pituinen kiinnostuneille kuuntelijoille. Kirjan kannet ovat paksut ja pehmustetut, joten ne kestävät hyvin kulutusta. Kirjan kuvituksena on käytetty animaatiosarjan kuvia, joissa vilahtelee viidakon eläimiä mm. tiikeri, käärme ja sarvikuono. Tietysti Muumit ja eläimet pystyivät puhumaan keskenään, mikä on mahdollista Muumilaaksossa. Tämän hellyttävän satukirjan tarina on hiukan pelottava, mutta siihen löytyy ratkaisut ystävien avulla.

”Näytämmekö me virtahevoilta?” kysyi Muumipeikko sydänjuuriaan myöten loukkaantuneena.
”Tiedämme, että te ette ole puhdasrotuisia, mutta yleisö ei huomaa sitä”, vartija totesi ja lukitsi häkin oven.

Suosittelen Viidakko Muumilaaksossa kirjaa kaikille Tove Janssonin Muumitarinoiden ystäville. Kirjan sivuilla ei mainittu missään kohdin, että tarinat perustuvat alunperin Tove Janssonin tuotantoon, joka mielestäni on vääryys Tove Janssonia kohtaan.

Viidakko Muumilaaksossa
Moomin Characters
Egmont Kustannus Oy Ab/Kirjalito 2011
2. uudistettu painos
s. 48
Lukija Ilkka Merivaara
Kuvituksen toteutus Kristian Huitula
Ulkoasu Marko Latva-Nikkola
Suomennos ja ohjaus Jertta Ratia-Kähönen
Äänitys Juuso Kujala
Äänisuunnittelija Jukka Aranko
Tuotantoyhtiö Sheriffit



ps. osallistun kirjalla Opuscolon Janssonin kirjakiusaus-haasteeseen

Roope Lipasti: Rajanaapuri

Aidan toisella puolella ruoho on aina… leikkaamatta.

Roope Lipastin Rajanaapuri on hauska kertomus kahdesta rajanaapurista, jotka ovat kuin yö ja päivä, mutta tulevat silti hyvin toimeen keskenään. Kirjan kertojana toimi yksinäinen historianopettaja, viisikymppinen leskimies, jolla oli pitkä kesäloma aikaa seurata energisen naapurinmiehen touhuja. Tämä energiapakkaus keksi uusia projekteja ennen kuin entiset olivat valmiita. Nyt hän oli päättänyt tehdä oman pihan puista hirsisaunan pihalleen ja tietysti lammen siihen saunan vierelle. Siinä olisi kuuden lapsen mukava polskia kesäkuumalla ja mikä ettei isännän ja emännän uida saunan jälkeen jälkihikiä pois. Naapuri oli vain sitä sorttia mies, että hänelle sattui ja tapahtui kaikenlaista siinä rakennushommien lomassa.

Historianopettajan talossa oli kaikki järjestyksessä, nurmikko leikattu millilleen tarkasti joka paikasta ja hänellä oli kiikarit, joilla hän seurasi naapurin kuutta lasta ja ihanaa vaimoa, jota historianopettaja alkoi liehakoida omaan tyyliinsä aina, kun vaimon mies ei ollut kotona. Liehakoinnista seurasi koomisia ja surkuhupaisia esityksiä, joita historianopettaja voi sitten myöhemmin punastellen ja häpeillen muistella.

Historianopettajasta oli myös hyötyä naapureille, kun naapurin isäntä tai kaunis vaimo loukkaantuivat vuoronperään huvittavissa tilanteissa. Historianopettaja siivosi naapureidensa pihan, leikkasi nurmikon ja korjasi rakennusjätteet pois. Lopulta hän teki saunan valmiiksi. Historianopettajan alkuperäinen ajatus oli liehakoida naapurin rouvaa, mutta loppujen lopuksi hän ymmärsi auttaa naapureitaan ihan hyvästä sydämestä. Kirjan teemaksi nostaisin juuri naapurisovun ja – avun, joka toisinaan unohtuu monelta rajanaapurilta. Kirja oli todella koominen ja tarinan juonenkäänteille sai nauraa välillä ääneen tai ainakin hymyillä. Naapurukset olivat todella erilaiset luonteeltaan, mutta kyllä hallittu ja hillitty historianopettaja teki kirjan sivuilla elämänsä töppäyksiä, joita voi sitten muistella ehtoopuolella.

Kuuntelin Rajanaapurin äänikirjana, johon kuului 5 CD-levyä. Lukijana toimi Jukka Peltola. Roope Lipasti on kirjoittanut viisi aikuisten romaania ja sitä ennen viisi lastenkirjaa. Lipastia on verrattu Veikko Huoviseen, sillä kirjailijan taito on nähdä arjen pikku asioissa huumoria ja hyvää tuulta huolimatta ongelmista ja takapakeista.

Roope Lipasti, Rajanaapuri

lukija Jukka Peltola

Atenan äänikirja 2012

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Seppo Jokinen on kirjoittanut jo 19 Sakari Koskinen – dekkaria. Vuonna 1996 julkaistu ensimmäinen sarjan dekkari Koskinen ja siimamies on julkaistu myös äänikirjana, joka oli mainio tapa tutustua tähän suuren suosion saavuttaneeseen dekkarisarjaan. Äänikirjan lukijana toimi Ola Tuominen ja siinä oli kuusi cd-levyä. Äänikirjoja on kiva kuunnella pitkillä matkoilla, kun ehtii kuunnella koko kirjan.

Rikosylikonstaapeli Koskinen joutui sarjan aloitusjaksossa ikävän sarjamurhaajan jäljille. Nuori tyttö löydettiin tapettuna ja uhkana oli löytyä vielä useampia uhreja, sillä liikkeellä oli kirjan nimestä päätellen siimaa käyttävä murhaaja. Miten hän käytti siimaa, sen voivat lukijat ottaa itse selville tästä jännittävästä kirjasta.

Koskinen oli dekkarissa 40-vuotias naimisissaoleva tamperelainen Sorin poliisilaitoksella työskentelevä Antti-pojan isä, joka tuskin ehti käydä kotona kääntymässä tutkimuksen aikana. Avioliitto ei vaikuttanut kovin onnelliselta ja Koistisella oli silmää ympärillä pyörivälle naiskauneudelle. Myös työpaikan naiset olivat kiinnostuneita Koistisesta. Koistinen oli itse yllättynyt naisten huomiosta, sillä hän oli jatkuvasti väsynyt ja tunsi itsensä vanhaksi ja huonokuntoiseksi, alkava kaljukin häiritsi.

Koskinen ja siimamies dekkarin juonikuvioissa tutustuttiin Tampereen lähiöihin ja ulkoilumaastoihin. Kirjaa voisi kutsua psykologiseksi dekkariksi, sillä Koistinen haastatteli juonikuvioissa myös mielenterveyspotilaiden lääkäriä saadakseen kuvan epäillyn sarjamurhaajan mielenliikkeistä. Ehkä juonikuvioissa liikuttiin turhan paljon maastoissa ja kierrettiin haastattelemassa ihmisiä ja yleensä koko poppoo oli keskittynyt samaan hommaan, joka tuskin on mahdollista normaalissa rikostutkinnassa. No onneksi Koistinen tuli ratkaisseeksi pari muutakin rikosta siinä sivussa, toisen melkein intuitiolla.

Koistinen ja siimamies on julkaistu jo vuonna 1996, joten kirjassa maksettiin ostokset vielä markoilla ja soitettiin lankapuhelimilla ja tietysti varhaisilla kännyköillä. Poliisien autot olivat Saab-merkkisiä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan Jokisen dekkarin lukemista. Automatka sujui rattoisasti, sillä dekkari oli oikein viihdyttävä. Kirjan lukijalle, Ola Tuomiselle, kiitokset miellyttävästä lukutavasta.

Hän avasi. Porraskäytävässä seisoi kaksi poliisia. Vanhempi otti suikan päästään ja haraisi sormilla tukkaansa.
-- Konstaapeli Huuskonen, huomenta.
-- Huomenta.
-- Oletteko te Osmo Autio?
-- Olen.
-- Ja tyttärenne on... Katja Autio?
-- Kyllä.

Seppo Jokinen, Koskinen ja siimamies
Kariston äänikirja 2007
lukija Ola Tuominen
alkuperäinen kirja julkaistu 1996