tiistai 29. lokakuuta 2013

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo




Terhi Rannela on kirjoittanut kirjan, joka sijoittuu 70-luvun Kamputseaan ja 2000-luvun Kampotźaan. Punaisten kyynelten talo kertoo perheestä, jonka vanhemmat elivät demokraattisessa Kamputseassa Pol Potin aikaan. Perheen vanhemmat kuuluivat puolueeseen ja isä oli ministerinä hallituksessa, mutta heidät pidätettiin vakoojina ja murhattiin pian pidätyksen jälkeen. Kansikuva on aito kuva vankilaan joutuneesta naisesta. Sisäsivuilla on tarkempi kuva naisesta, jonka sylissä on pieni vauva. Myös tarinan vauva murhattiin.

Pieni kallo murskautuu bodhipuun runkoa vasten. Itku lakkaa.

Perheen kaksi muuta lasta vanhin poika Arun ja tytär Vanna joutuivat työleireille, jossa työtä paiskittiin 12 tuntia päivässä pienellä riisiannoksella.

Minulla on niin kova nälkä, että voisin repiä joltakin silmät päästä. Jokainen meistä voisi repiä toisiltaan silmät ja hiukset, mutta Angkarin lapset eivät käyttäydy kuin eläimet. Angkarin lapsille propagandapuhe on täyttävää ravintoa, josta saamme olla kiitollisia.

Vanna selvisi leiriltä hengissä vietnamilaisten vapauttaessa maan punakhmerien vallasta. Hän oli orpo muiden orpojen kanssa. Pol Potin johtaman punakhmerien hirmuhallinnon aikana vuosina 1974–79 kuoli noin kaksi miljoonaa ihmistä pakkotyöhön, nälkään ja väkivaltaan. Ihmisiä vangittiin ja heidät pakotettiin allekirjoittamaan syyllisyytensä ja sen jälkeen heidät murhattiin. Olen jutellut kampotźealaisen äidin kanssa, joka asuu lähellämme ja sai aikoinaan turvapaikan Suomesta. Hänellä oli 13 lasta, mutta punakhmerit veivät 7 lasta, jonka jälkeen heistä ei ole kuulunut mitään.

Vanna kasvoi aikuiseksi ja meni naimisiin Maon kanssa. Rahaa oli vähän ja niistäkin suurimman osan Mao joi, sillä hän halusi unohtaa sota-ajan ja mitä oli joutunut silloin tekemään. Painajaiset pitivät hänet hereillä ja ainoa lohtu oli riisiviina. Perheen tytär oli lastenkodissa, koska sai opiskella siellä. Perheellä ei ollut rahaa kouluttaa lapsia. Korruptio oli vallannut maan. Myös opettajat halusivat rahaa oppilailtaan. Opettaja kiristi lapsilta rahaa uhkailulla, että jättää heidät luokalle. Rahalla sai hyviä numeroita kokeista ja hyvät todistukset.

Rannela on kirjoittanut erikoisen historiallisen kirjan. Aiheen kirjaansa hän sai vierailullaan Kampotźeassa. Vierailullaan hän kävi punakhmerien S21 vankilassa, jonka seinille oli ripustettu mustavalkoisia kuvia murhatuista ihmisistä. Kirjailijaa kiehtoi kuva, jossa äiti oli vauvansa kanssa. Punaisten kyynelten talo ei kerro tästä naisesta, vaan on fiktiivinen tarina, erittäin vaikuttava tarina.

Terhi Rannela, Punaisten kyynelten talo ****
Karisto 2013
s. 245+ 5 lehtiartikkelia oikeudenkäynneistä hirmuhallinnon jäseniä kohtaan.

12 kommenttia:

  1. Pitääkin lukaista tämä kirja. Olen itsekin käynyt tuolla vankilassa. Kambodzassa oli paljon kirjoittamista inspiroivia juttuja. Paljon surkeutta, mutta myös kauneutta. Tämä kirja kiinnostaa jo sen puolesta, että se sijoittuu kyseiseen maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävää, miten kaikki voi muuttua uuden politiikan vaikutuksesta ja se miten ihmiset alkavat käyttäytyä sokeasti ja totella vallanpitäjiä, vaikka tietävät, että se on väärin. Myös afganistanilaisten arkipäivä meni satoja vuosia taaksepäin Talebanien päästyä valtaan.
      Oma kokemukseni ennen kirjan lukemista oli keskustelut kamputsealaisen naapurin kanssa ja eräs tv-ohjelma, joka kuvasi prostituutiota nykyisessä maassa.
      Kirjan nimihän tulee ilotalosta, mutta kirjassa on hyvin vähän siihen liittyvää kirjoitusta.
      Tämä on rankka kirja, mutta sinulla on jo pohjatietoa taustasta.

      Poista
  2. Tämä kirja jätti kyllä tosi vahvan jälkitunnelman.
    Prostituutio jäi kirjassa sivuhuomautukseksi, mutta oli varmasti oikea ratkaisu keskittyä yhden perheen tarinaan, eikä yritääkään tuoda esiin kakkia epäkohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vankilakuvaukset olivat tosi järkyttäviä. Minusta kirjan vahvuus oli vankien kohtelu-säännöt eri tapauksissa ja vankien kirjoittamat tunnustukset, vaikka ne oli valhetta, mutta ne kuvasivat hyvin hirmuhallintoa.
      Kirjan nimen vuoksi odotin juuri naisten ja lasten huonoa kohtelua, mutta kirja on rankka näinkin.

      Poista
  3. Hyvä ja koskettava arvio kirjasta, joka minulla vielä odottelee lukuvuoroaan. Rohkenen toisten bloggaajien arvioiden perusteella olettaa, että tämä on kirja minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa suosittelisin juuri sinulle. Kirjailija on uskaltanut tarttua vahvaan aiheeseen. Nuoren tytön kokemukset hirmuhallinnon aikana ja myöhemmin 2000-luvulla äitinä. Kirjalla on myös muita kertojia, joka vain vahvistaa tarinaa.

      Poista
  4. Kiitos arviosta! Minullakin on tämä kirja lukulistalla. Vähän pelottaa tarttua siihen, sillä on jo ennalta selvää, että tarina on todella ahdistava. Minäkin olen käynyt samassa vankilamuseossa, josta kirjailija sai innoituksen teokseen. Pelkäsin ennalta myös sitä vierailua, mutta jotenkin onnistuin olemaan ahdistumatta siellä kohtuuttomasti. Kirjan lukeminen on minulle varmaan rankempi kokemus kuin museovierailu, sillä eläydyn aina lukiessani päähenkilöihin vahvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä huomata, että kyseisessä museossa on käynyt useampi blokkaaja ja itse kirjoittaja. Minua ahdistaa jo Turun museon vankilakopit ja en uskoisi viihtyväni Kakola-kierroksella.
      Uskon, että vankien jättämä ahdistus tuntuu siellä museossa ja kuvat vangeista lisäävät ahdistusta. Tämä kirja on hyvä muistutus tuosta hirmuhallinnon ajasta.

      Poista
  5. Kiva lukea tää ja sitten kuullu rannelan juttuja kirjasta.oliko se kovin raaka?mietin vaa et uskaltaako tämmöne teinityttö kirjaa lukea?kuitenkin kiehtois lukea kurja koska rannella kirjoittaa hyvin ja on mahtava persoona:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannela on nuorten kirjojen kirjoittaja ja tämä on ensimmäinen selkeästi aikuisille tarkoitettu historiallinen kirja. Kirjan alku on todella raaka, joten jos et ole ennemmin lukenut raakoja ja väkivaltaisia kirjoja niin ei kannata pahoittaa mieltänsä. Suosittelisin kirjaa yli 14 vuotiaille. Kirjan loppu on helpompaa tekstiä.
      Jos etsit hyvää nuorten kirjaa, Siiri Enorannan Nokkosvallankumous on sopiva. Myös Salla Simukan Punainen kuin veri ja Valkoinen kuin lumi ovat sopivia nuorille.
      Lukuiloa, sinulla on hyvä harrastus :)

      Poista
    2. Kyllä mää taidan kirjan lukea jos sen jostakin käsiin saan:)

      Poista
    3. Kirja on todella hyvä ja historia tulee siinä todellisena esille, joten lue pois. Kirjoja voi varata kirjastosta netin kautta. Mukavaa lukusyksyä :)

      Poista