Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Tove Jansson käy läpi Kuvanveistäjän tytär teoksessa lapsuuden muistelmia, lyhyitä tapahtumia, jotka kertovat lukijalle tarkasti asuinympäristöstä, juhlista, kesänvietosta ja henkilöistä, joita lapsuuteen kuului. Henkilöiden suhteet ja vuorovaikutus jää kirjassa vähemmälle huomiolle. Kirjan henkilöiden vuoropuhelu on myös vähäistä. Enemmän tarinat ovat sadunoloisia, utuisia ja unenomaisia fantasiakertomuksia kuten Lentämisestä kertova tarina, jossa kaikki lensivät. Kaikki tarinat on kerrottu pienen tytön äänellä lapsen näkökulmasta.

Yksi tarina poikkesi hieman muista kertomuksista ja se on nimeltään Lumi. Tove ja äiti menivät muiden ihmisten taloon asumaan ja äiti oli tyytyväinen, että sai levittää paperinsa ja piirtää rauhassa. Ilmeisesti kysymyksessä oli lyhyt ero vanhempien välillä, sillä ahtaassa asunnossa kahden taiteilijan oli vaikea työskennellä. Varsinkin kuvanveistäjäisä tarvitsi äidin apua työssään, joten äidin kuvataiteilijaäidin työ kärsi siitä, että aika kului isän töiden avustamisessa.

Kuvanveistäjän tyttäressä on 19 lyhyttä kertomusta, joten kirja sopii hyvin iltalukemiseksi lapsille ja aikuisille. Kirjasta puuttuvat vain Toven piirustukset, joita olisin kaivannut kirjan sivuille. Kertomus, jonka nimi on Juhlimisesta, kertoo isän juomisesta, joten sitä en suosittele lapsille. Tove Jansson on kirjoittanut isän juhlimisesta aikuisena, joten en oikein usko, että pienenä tyttönä hän olisi pitänyt isän juhlimisesta, koska pysytteli niistä pois. Itseäni alkoi säälittää pieni Tove, joka tarkkaili juhlimista ja yritti pysyä pois jaloista.

Minä rakastan isän juhlimista. Ne saattavat kestää monta yötä, ja silloin sitä välillä herää ja nukkuu taas ja keinuu savussa ja musiikissa, sitten yhtäkkiä tulee ulvahdus joka menee kylmänä lämmön lävitse jalkoihin asti.

Katsomaan ei kannata mennä, silloin hukkaa ajatuksensa. Se on aina samanlaista. Heidät näkee ylhäältäpäin ja he istuvat sohvalla ja tuoleilla tai kulkevat hitaasti pitkin salonkia.

Tove Janssonin elämä oli kahtiajakoista, sillä isä oli iloluonteinen taiteilija, joka rakasti seurustella muiden samanlaisten juomisesta pitävien kanssa. Äiti oli kotoisin uskovaisesta perheestä ja hänen isänsä oli pappi. Usko, Jumala ja enkelit olivat läsnä kirjan alkupuolen kertomuksissa, joissa puhuttiin äidin suvusta ja vierailuista heidän luonaan. Kirja on pieni ja se on mukavan kokoinen kirja lomalukemiseksi tai matkalukemiseksi. Kirja on muistelmateos, jossa on mukana lapsenomaista kuvittelua. Mielestäni Janssonin Kesäkirja oli mukava lukukokemus. Aikuisempaan makuun voi lukea Janssonin Nukkekaapin.

Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär

suom. Kristiina Kivivuori

WSOY 2014

Bildhuggarens dotter 1968

ensimmäinen suomenkielinen painos 1969

s. 117

Helppohoitoinen puutarha - 88 vinkkiä, joilla saat pihan kukoistamaan vähällä vaivalla

Dan Rosenholm on koonnut puutarhateoksen Helppohoitoinen puutarha, jossa on 88 vinkkiä, joilla saa pihan kukoistamaan vähällä vaivalla. Kevätaikaan luen kiivaasti puutarhakirjoja ja – lehtiä, joita on kertynyt aikamoiset pinot. Aina on tilaa uusille ideoille, sillä piha ja puutarha muuttuvat joka kesä. Jos istutuksille ei tee mitään, pian huomaa pihan näyttävän luonnonniitylle tai rikkaruohojen valtakunnaksi, jotka Rosenholmin mielestä ovat kauniita yrttejä. Niin minunkin mielestä, mutta ei omalla pihalla. Toisin sanoen Dan Rosenblom pyytää puutarhanhoitajia hellittämään kiireestä ja antaa hyviä vinkkejä siihen, miten puutarhanhoitaja helpottaa työmääräänsä mm. rikkaruohojen kitkeminen kannattaa ajoittaa keväälle, jolloin ne menettävät tehokkaan leviämiskykynsä. Itse olen saanut melkein kaikki voikukat pois kotipihalta sinnikkään kevätkitkennän avulla.

Helppohoitoisen puutarhan kansikuva on todella runsas ja siinä on käytetty mielikuvitusta. Joku voisi pikaisesti luulla kuvaa jostakin takapihalta otetuksi, jonne vanhojen ja unohdettujen huonekalujen päälle on kasvanut kukkameri. Kuvassa on sänky, yöpöytä ja peililipasto ilman peiliä. Kuvan kukkarunsaus on valtava, mielestäni kukkia on jopa liikaa. Ehkä käyttämällä enemmän samaa kukkalajia asetelma olisi rauhallisempi ja kauniimpi. Rosenholm kehottaa istuttamaan jokaista perennalajia tarpeeksi tiheästi ja useampia taimia sivulla 33.

Kun istuttaa useampia taimia samaa perennalajia, ei lajeja tarvitse olla montaa. Se on puhdasta matematiikkaa. Kasvustoja ei ole pelkästään helpompi pitää siistinä ja kurissa, vaan ne ovat myös näyttävämmän näköisiä. Tämä vaatii kurinalaisuutta, sillä ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen kuuluu kokeilla mitä erilaisimpia kasveja.

Yksi hankalimmista puutarhakasveista on nurmikko. Rosenholm kehottaa hyväksymään nurmikon villit rikkakasvit, kuten valkoapilan, kaunokaisen, niittyhumalan ja tädykkeet, sillä ne kestävät leikkausta ja ovat yhtä vihreitä kuin nurmiheinä. Sammal on Rosenholmin mielestä kaunis, eikä sitä kannata poistaa ja sammaleenpoistajat pitää unohtaa kokonaan. Myöskään lannoittamista Rosenholm kannattaa välttämään. Sen sijaan nurmikko kannattaa pitää hieman pidempänä, eikä sitä leikkuun jälkeen kannata haravoida pois, koska se toimii ravinteena. Kalkitseminen ei myöskään ole hyvä asia, koska kalkki lisää rikkakasvien ja sammalen kasvua. Nurmikon kastelu on Rosenholmin mielestä makuasia, ja helpointa on antaa kasteluletku lapsille, jotka voivat samalla leikkiä veden kanssa.

Korotetut istutuslaatikot ovat Rosenholmin mieleen, sillä ne tarjoavat monia etuja helppoon viljelyyn. Laatikot on helppo puhdistaa, ne lämpiävät keväällä nopeasti, maan voi kääntää nopeaan ja lisätä hieman multaa joukkoon. Rikkaruohoista ei ole kovin paljon haittaa. Lisäksi istutuslaatikot ovat siistin ja kauniin näköisiä.

Helppohoitoinen puutarha antaa todella hyviä vinkkejä puutarhanhoitoon. Kirja sisältää upeita kuvia, joista suurin osa on kirjan tekijän itse ottamia. Pidin tosi paljon Helppohoitoisuuden kuudesta käskystä:

1.      Älä välitä siitä, mitä naapurit ajattelevat. Sinun puutarhasi on sinun.

2.      Seuraa luonnon järjestystä, kaikki on silloin helpompaa.

3.      Älä valitse kasveja ulkonäön perusteella. Oikealla kasvupaikalla kasvavat kasvit selviävät kuin itsestään.

4.      Jos jokin kasvi ei ota menestyäkseen, vaikka olet kokeillut melkein kaikkea, kaiva se ylös ja hävitä.

5.      Keskitä hoitotoimenpiteet niihin kohtiin, joita teillä käytetään eniten.

6.      Kaikkein tärkein: mitä et jaksa tehdä tänään, voit yhtä hyvin tehdä jonakin toisena päivänä.

Näistä ohjeista kritisoin vain kohtaa neljä, sillä kasvin voi aina siirtää eri paikkaan ja kokeilla kasvaako se muualla paremmin. Helppohoitoinen puutarha on hieno kirja, jossa on upeat kuvat ja ohjeet. *****

Dan Rosenholm, Helppohoitoinen puutarha – 88 vinkkiä, joilla saat pihan kukoistamaan vähällä vaivalla

suom. Kirsi Tuominen

kuvat Dan Rosenholm ja Ann-Christine Rosenholm

Minerva 2014

Trädgårdshandbok för lata. 88 Tips för den som vill göra så lite som möjligt 2013.

s. 125

William Golding: Kärpästen herra

 

 

William Goldingin esikoisromaania Kärpästen herraa (1954) on luettu kouluissa kymmeniä vuosia. Luin kirjan ensimmäisen kerran yläasteella ja saman kirjan lukivat lapseni koulussa. Ostin silloin kirjan itselleni, koska halusin lukea sen uudelleen, mutta kirja on jäänyt lainareissulle. Minusta kirja oli huikea mielikuvitustarina Tyynen meren saarelle joutuneista koulupojista, joista vanhimmat olivat 12-vuotiaita ja nuorimmat noin 6-vuotiaita. Aika oli toisen maailmansodan aikaa ja pojat olivat alasammutussa koneessa matkalla jonnekin. 

”Eikö täällä ole ketään aikuisia?”

”En ainakaan usko olevan.”

Vaalea poika sanoi tämän miltei juhlallisella äänellä, mutta sitten hän äkkiä tajusi omien sanojensa riemastuttavan merkityksen. Keskellä raiviota hän keikahti käsilleen seisomaan ja virnisti iloisesti paksulle pojalle, joka näytti seisovan hänen edessään ylösalaisin.

Pojat olivat hyvin kasvatettuja koulupoikia, jotka olivat tottuneet sääntöihin ja aikuisten auktoriteettiin. He olivat pukeutuneet koulupukuihin, mutta pikkuhiljaa vaatteet hajosivat ja olivat liasta tönkköinä. Heidän hiukset kasvoivat pitkiksi. He söivät hedelmiä ja onnistuivat metsästämään villisikoja. Pikkuhiljaa pojista kehittyi metsäläisiä jopa raakalaisia, joihin eivät sivistyneet säännöt päteneet. 

 

Alun perin joukon johtajana toimi Ralph, joka halusi kiihkeästi pois saarelta. Loppusekasorron vallassa hullujen ideoiden ja koko joukon ankarana päällikkönä toimi Jack, joka anasti johtajuuden Ralphilta kieroudella, varkaudella ja väkivallalla. Saari oli tuhoutumispisteessä Jackin hullujen päätösten vuoksi, joiden seurauksia ei kukaan muu kyseenalaistanut tai ajatellut kuin Ralph. 

Hän kompastui juureen, ja huuto hänen takanaan kohosi yhä hurjemmaksi. Hän näki yhden majoista leimahtavan liekkeihin, tuli näykki hänen oikeata olkapäätään, ja vesi kimalsi hänen edessään. Sitten hän kaatui kierien lämpimällä hiekalla, kohotti torjuen käsivartensa ja yritti huutaa armoa.

William Golding sai James Tait Black Memorial palkinnon -79, Booker -palkinnon -80 ja Nobel -palkinnon -83. Nobel - lautakunnan perustelu palkinnon myöntämiselle oli: "Romaaneista, jotka teräväkatseisella realistisella kerronnallaan ja tarinan monipuolisuudella ja yleismaailmallisuudella valaisevat nykymaailman ihmisen elämää.”

Kirjan nimi Kärpästen herra on vertauskuvallinen ja se on hepreankielinen käännös Belsebubista. Tästä kuuluisasta kirjasta on tehty kaksi elokuvaa -63 ja -90. Iron Maiden on tehnyt samannimisen kappaleen, joka pohjautuu romaaniin. Toinen maailmansota ja sotakokemukset vaikuttivat Goldingin ajatuksiin ihmisen pahoista ja pimeistä puolista.  

 

Kärpästen herra on hyvä esimerkki siitä miten lapsi muuttuu pahaksi. Ehkä juuri siksi kirjaa on käytetty paljon koulujen opetuskirjana, koska siinä hyvä ja paha taistelevat keskenään. Itselleni tuli mieleen valtionjohtajat, jotka saavat taakseen tarpeeksi tukijoita ja silloin he pystyvät päättämään ihan hulluja päätöksiä, kun kansalaiset on peloteltu hiljaisiksi ja muita päätöksiä ei suvaita. Kirja on huikea klassikkoteos.

 

 

William Golding, Kärpästen herra *****

suom. Juhana Perkki *****

Otava 2007

The Lord of the Flies 1954

Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi 1960.

s. 336

Leena Lander: Tummien perhosten koti

Leena Landerin Tummien perhosten koti on kirja, jonka luen aina muutaman vuoden välein. Olen katsonut myös kirjasta tehdyn elokuvan pariin kertaan. Joka kerta kirjan tunnelma, huippuluokan teksti ja tarina vangitsevat lumovoimallaan. Kirja on kertomus pojasta, joka syntyi filosofian tohtorin ja ekonomin lapseksi. Ulkoisesti hyväosainen perhe ei ollut sitä perheen sisältä, joten perheen pojat otettiin huostaan. Vanhempi pojista Juhani joutui poikakotiin, joka sijaitsi Saaressa. Lopulta Juhani pääsi keskikouluun ja pois Saaresta, mutta menneisyys ei jättänyt häntä rauhaan. Hän joutui muistoissaan palaamaan Saareen, kun työpaikka oli tutkinut hänen taustansa. Työpaikan johtaja oli kiinnostunut Saaressa tapahtuneesta kuolemantapauksesta.

Tyyne on tarkkasilmäinen ja näkee: vielä tuostakin pojasta harmia seuraa. Niin kuin kaikista muistakin. Enkeliä ei heidän joukossaan ole ollut, eikä tule.

Vielä johtajan on tuota piestävä, kiskaistava siltä housut kinttuihin ja piiskattava suoraan paljaille takamuksille niin kuin muitakin. Piiskattava vaikka se kuinka kiemurtelisi ja nyyhkisi ja vannoisi viattomuuttaan!

Ei niistä muuten ihmisiä tule.

Tyyne oli karjakkona ja eläintenhoitajana Saaressa. Tyynen lisäksi Saaressa asui johtajan perhe. Johtaja rakasti kasvatustyötä ja kuritti poikia ahkerasti. Hänen mielestään pojat tarvitsivat kehittyäkseen kunnon miehiksi raakaa työntekoa. Jostakin syystä johtaja päätti alkaa kasvattaa maatilalla silkkiperhosentoukkia. Perhosista tuli nuorelle Juhanille intohimoinen tutkimuskohde, johon hän käytti jopa vähäiset yöunensa. Juhani ei ollut ainoa, joka valvoi Saaren yössä. Salaisissa paikoissa rakastunut pari vietti kiihkeitä rakkauden öitä. Nuori mies vannoi kuolemaa sille, joka kertoo heidän suhteesta.

Nainen katsoo ympärilleen etäisin silmin.

- Me olemme harjoittaneet huoruutta tässä huoneessa ja nyt perhoset näyttävät tältä…

- Ei ne nyt niin häävin nättejä ole, mutta en mä silti käsitä mitä meidän köyrimiset siihen kuuluu, poika vastustelee vaimeasti, tietämättä kummasta pitäisi huolestua enemmän, naisen yhä kummallisemmaksi käyvästä käytöksestä vai perhosten ulkonäöstä.

Tummien perhosten koti on runsaasti palkittu kirja eikä ihme, sillä se on uskomattoman hieno klassikkoteos. Kirjan aihe on maanläheinen ja karu nuoren pojan kasvukertomus olosuhteissa, jonne joutumiseen vaikutti omien vanhempien mieltyminen päihteiden käyttöön ja perheväkivalta. Kirja on käännetty monelle kielelle, jopa arabiaksi, joten aihepiiriltään kirja sopii useamman maan lukijoiden kirjallisuusmakuun. Kirja on todellinen suomalaisen kirjallisuuden tumma helmi.

Saari.

Mies ajattelee sitä. Syvyyksissä väriseviä vesililjoja, meren vihreää hengitystä, näkinkenkiä.

Saari on aloittanut hitaan laulun miehen päässä, sarjan toistuvia kuvia.

Niissä kuvissa poika ei ole enää poika vaan eläin, joka nuuhkii ja tunnustelee maata ja kasveja ja kivien muotoja. Meri kohajaa ja maa hehkuu ja eläin ui, polskii, möyrii, juoksee, nakertaa omia väyliään meren ja veden salattuihin onkaloihin.

Leena Lander, Tummien perhosten koti *****

Tammi 2008, 12. painos

alkuperäisteos 1991

s. 322

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää

Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää kirjan kansikuva on kaunis kukkaseppele, mutta kun katselee sitä tarkemmin, löytää kuvasta pari pullon kuvaa. Juominen ja sen seuraukset ovat tämän kirjan yksi teema. Mitä alkoholin juomisesta voi seurata lapsille on vahvasti esillä tässä kirjassa. 

 

Heidi Jaatinen on pureutunut kirjassaan sukupolvelta toiselle siirtyviin sosiaalisiin ongelmiin. Myös äitiys ja äidittömyys puhuttelivat ainakin minua. Miten epäonnistumisen kierre alkaa ja jatkuu huolimatta ulkopuolisista auttajista. Onko lastensuojelu pelkkä kulissi kaltoinkohdelluille lapsille? Kirjan tarina on fiktiota. Heidi Jaatinen antaa kirjan lopussa kiitoksensa monelle nuorelle, ja lasten- ja nuortenkoti Himaharjulle.

Kolme päivää säästöviikkojen loppumisen jälkeen Senja itki ja sanoi, että se jättää Rauskin, pullean Rauskin joka kittasi kaljaa, imi kaljaa, röyhtäili kaljaa, lipitti kaljaa, litki kaljaa, tissutteli, tinttasi, pämppäsi, örvelsi, ördäsi, räyhäsi, tenusi, juubasi, densasi. Sitä vitutti kun se meni sossuun ja sanoi, että vuokra on maksamatta kolmelta kuukaudelta ja häätö uhkasi. Ja sossu sanoi: tässä on rahat. Ja Senja tuli takaisin ja otti Raunon takaisin ja ne tekivät retken Alkoon, maksoivat vuokran ja kierros alkoi alusta.

Senja ja Rauno kasvattivat kirjan toisen päähenkilön, Sistinjan. Senja oli Sistinjan isän sisko. Vähän ajan päästä myös pikkuveli saapui Senjan ja Raunon kasvatettavaksi. Huolimatta alkoholisoituneista kasvattivanhemmista, Sistinja pääsi ylioppilaaksi, mutta sen jälkeen opiskelut jäivät. Pikkuveli muutti toiselle paikkakunnalle ja Sistinja jäi yksin. Kuvioihin tuli esimies ja Ake. Ake, joka oli kuin nuorempi Rauno. Kuullessaan, että Sistinja odotti esimiehensä lasta, Ake lähti, mutta palasi lopulta, valitettavasti.

Hän oli vajaa kiekko, puolikas, vähemmän kuin puolikas. Jos joku rakastaisi, se olisi voinut olla kolmeneljäsosa täydellistä. Ehkä äiti rakasti. Jos se olisi puhunut siitä selvin päin, hän olisi uskonut. Äidin rakastaminen oli pullojen kilinää kassissa.

Tämän kirjan rakkaustarina ei ole kaunis, vaan alkoholin ja pillereiden sumentama perheväkivaltatarina. Siinä sivussa kasvoi kirjan toinen päähenkilö Hertta, kunnes lastensuojelu otti hänet byrokratian siipien suojaan. Hertan tarina on ikävä, siinä ei ole mitään kaunista. Kirjan sivuilla kerrotaan sosiaaliasemasta, perhetukikeskuksesta, sijaiskodeista ja EHO-yksiköstä. Hertta oli EHO-yksikössä 87 päivää lukkojen takana, jonka jälkeen hänelle löytyi paikka lasten- ja nuortenkotiyksiköstä. 11-vuotias Hertta oli yksin ja yksinäinen, kukaan ei halunnut häntä. 

Hän murisi karvasääriselle naiselle, joka laski kätensä hänen hartialleen:

- Minä osaan purra.

Saksofonikaulainen ja lihava, karvasäärinen nainen katsoivat toisiinsa.

- Meillä kaikki osaavat sen.

Heidi Jaatinen, Kaksi viatonta päivää *****

Gummerus 2014

s. 490