maanantai 17. kesäkuuta 2013

John Boyne: Kuudes mies




Irlantilaisen kirjailijan John Boynen teos Kuudes mies kertoo mm. ensimmäisen maailmansodan tapahtumista. Tunnelmallisen ja koskettavan kirjan päähenkilö oli nuori Tristan Sadler, joka erotettiin koulusta ja ajettiin pois kotoa 16-vuotiaana, koska suuteli parasta ystäväänsä. Elettiin homokammoista aikaa Englannissa, jolloin kyseisestä teosta oli mahdollisuus joutua oikeuteen ja saada tuomio. 17-vuotiaana Tristan valehteli ikänsä ja pääsi sotakoulutukseen ja taistelemaan saksalaisia vastaan. Sotilaskoulutuksessa Tristan rakastui sotamies Williin, mutta Will ei rakastanut samalla tavalla Tristania. Will haki lohtua, mutta inhosi Tristania, koska tämä oli mikä oli.

Kirjan alussa sodasta palannut Tristan halusi tavata Willin siskon Marianin ja oli menossa tapaamaan häntä, koska halusi kertoa ystävyydestään Willin kanssa. Tristan etsi ehkä anteeksiantoa sille, että oli hengissä ja Will kuoli. Päivä Marianin seurassa oli tunteita täynnä ja molemmat olivat kiihtyneitä, sillä Will oli kertonut kirjeessään heti Ranskaan saavuttuaan, että Tristan oli valitettavasti kuollut. Tristan sai selville Willin kertomia valheita olemattomasta morsiamestaan. Lähtiessään Marianin luota, Tristan kertoi Willin viimeisistä tunneista elossa, jolloin tapahtui jotain sellaista, jonka Tristan unohtaisi mielellään, mutta hänen oli elettävä yli 80-vuotiaaksi salaisuutensa kanssa. Kirjan nimi liittyy Willin viimeiseen päivään ja kuvasi mielestäni onnistuneesti kirjan sisältöä.

Kirjan kansikuvassa seisoi sotamies ja piti valkoista höyhentä kädessään. Itse olen tottunut sanontaan, että valkoinen höyhen tarkoittaa enkelin käyneen paikalla. Kuudes mies kirjassa höyhenillä oli eri merkitys, se tarkoitti aseistakieltäytymistä, mikä erilaisen seksuaalisuuden lisäksi oli kirjan kantava teema sodan melskeissä. Aseistakieltäytyjää simputettiin kaikin mahdollisin tavoin, hänet voitiin jopa tappaa ilman sotaoikeutta. Kirjan tapahtumissa kaikki aseistakieltäytyjät kuolivat tavalla tai toisella, joka kertoi jotakin ensimmäisen maailmansodan ajan asenteista ja arvomaailmasta sekä ryhmäkurista, mikä syntyi väkivallan keskellä, armoa ei annettu eikä pelkureita suvaittu.

Hän antaa vielä vain yhden käskyn. Wolf, hän julistaa, on tuottanut hänelle pettymyksen, koska ei ole nostanut polviaan tarpeeksi korkealle marssiessaan. ”Wolf harjoitelkoon vielä tunnin”, hän sanoo ja kääntää katseensa Moodyyn, joka vastaa tiukasti ”Kyllä, sir” Wellsin lähtiessä johdattamaan meitä takaisin sinne mistä tulimmekin. Alokas Wolf jää yksin keskelle harjoituskenttää, marssimaan yhden henkilön täydellisessä muodostelmassa, ja ilmeisen piittaamattomina hänen hyvinvoinnistaan me jätämme hänet sinne.

John Boyne kirjoitti kirjassaan koskettavasti henkilökohtaisista ja intiimeistä tunteista, mitä mies tunsi rakastuessaan toiseen mieheen. Rakkaus ja viha ovat vastakkaiset tunteet, mutta rakkaus voi muuttua silmänräpäyksessä vihaksi, jos rakastettu loukkaa verisesti rakastuneen tunteita. Näitä rakkauteen liittyviä tunteita, joihin liittyi hellyyden lisäksi mm. välinpitämättömyys, ylimielisyys, vastustelu, riitely ja väkivalta, Boyne pyöritteli kahden miehen välillä sotakavereiden kuollessa ympärillä. Lopulta heidän komppaniastaan olivat jäljellä vain he kaksi, Tristan ja Will, mutta sota jatkui ja se jatkui myös heidän välillään. Kuudes mies oli kertomus katumuksesta ja yksinäisyydestä. Kirjan rakkaus oli epätoivoista, julmaa ja traagista. 

John Boyne, Kuudes mies *****
Suom. Laura Beck
Bazar 2013
The Absolutist 2011
s. 334

5 kommenttia:

  1. Tykästyin Boyneen Tarkoin vartioidun talon myötä ja tämä Kuudes mies kiinnostaa tietysti kovasti! Muita hänen kirjojaan en olekaan lukenut, mutta Kapina laivalla odottaa hyllyssä ja Poika raidallisessa pyjamassa -kirjasta olen nähnyt leffaversion. Boyne tuntuu kuitenkin osaavan kirjoittaa viihdyttävästi ja koskettavasti vähän kaikenlaisista historiallisista tapahtumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuudes mies oli ensimmäinen Boynen kirja minulle. Yritän tsempata itseäni ja lukea mieskirjailijoiden kirjoja. Kuudes mies oli nappivalinta, sillä se on minusta paras tämän vuoden ulkolaisista kirjoista, jonka olen lukenut.
      Poika raidallisessa pyjamassa kiinnostaa kovasti :)

      Poista
    2. Tarkoitin paras vuoden 2013 ulkomaisista kirjoista.

      Poista
  2. Kiitos linkityksestä! :)

    Suosittelen vielä lukemaan Boynelta Tarkoin vartioitu talo, minusta se on ihana. Kuten Poika raidallisessa pyjamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taitavan kirjailijan tekstiä oli ilo lukea. Voisin lukea kyllä koko tuotannon. Kiitos itsellesi.

      Poista