sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tuire Kaimio: Pennun kasvatus - Pennusta kunnon koiraksi



Perheeseemme tuli koiranpentu, Ozzy, pieni sekarotuinen rasavilli. Äiti on Länsiylämaan terrieri ja isä Maltan koira. Pieni koiranpentu vaatii koulutusta. Pissat ja kakat tulevat minne tulevat, joten ei kannata pitää mattoja siellä missä Ozzy oleskelee. Iso talo on liian iso paikka vartioitavaksi, joten Ozzyn oleskelupaikkaa on pienennetty aitauksilla ja pitämällä ovia kiinni niihin huoneisiin, missä emme ole paikalla. Ozzyn mieli tekee pureskella, sillä ikenet kutiavat. Naskalinterävät hampaat iskevät herkästi sormiin ja mihin vain, auts. Nyt tarvitaan apua pentuoppaista, sillä aikaisemmasta koiranpennun kasvattamisesta on pitkä aika. Andy on jo 16v. ja 7kk vanha, joten on vaikea muistaa hänen kouluttamisesta juuri mitään.

Eläinnäyttelijöiden kouluttaja Tuire Kaimio on kirjoittanut Pennun kasvatus kirjan, jonka avulla Ozzy on saanut ensimmäiset oppinsa. Kirja on mainio opas, jota voi lukea jo etukäteen, ennen kuin koiranpentu tulee kotiin. Kirjan avulla voi kouluttaa myös aikuista koiraa. Kirja on jaettu osiin: Pentua odotellessa, Pentu asettuu taloksi, Myöhäinen leimautumisvaihe 8-12 viikkoa, Koiran lapsuusikä 3-6 kuukautta, Murrosikä

Kirjassa on hyviä kappaleita, jotka auttavat esim. valitsemaan sopivan koirarodun. Koirarotujen erityispiirteissä kerrotaan joidenkin rotujen ohjaamisessa mm. totuttamisessa liikkuviin vastaantulijoihin, sillä koira voi alkaa paimentamaan tai metsästämään pyöriä, kuntoilijoita tai autoja. Jotkut koirat ottavat sydämenasiakseen haukkumalla vartioimisen, joka ei ole mukavaa naapureiden kannalta. Taistelutahtoisia koiria tulee leikittää rauhallisilla leikeillä ja välttää paini- ja puremisleikkejä. Kirjan mukaan myös liialliset virikkeet saavat pennun käymään ylikierroksilla, joten pennun pitää oppia rauhoittumaan.

Lapsiperheissä kannattaa kirjan ohjeiden mukaan keskustella etukäteen, että pennun pitää antaa syödä ja nukkua rauhassa, silloin kun se haluaa. Pentu tykkää silittämisestä, mutta se pitää tehdä kauniisti ja jos pentu haluaa pois silloin kun sitä silittää, niin sen pitää antaa lähteä, eikä sitä saa enää lähestyä. Lapset voivat myös opettaa pennulle, että se ei saa purra tai hyppiä kohti. Pennun hoitoa ei saa jättää lasten vastuulle. Pennun jokapäiväisistä tarpeista huolehtiminen on vaativaa, johon lapsen voimavarat eivät riitä. Tarvitaan aikuista ottamaan vastuu pennun kasvatuksesta ja tarpeista. Aikuisen tulee myös seurata, että lapset noudattavat perussääntöjä pennun hoidossa mm. antavat sen nukkua ja syödä rauhassa.

Pennut tarvitsevat joka päivä ruokaa, ne tarvitsevat liikuntaa ja mukavaa tekemistä. Pennun terveydestä pitää huolehtia, turkki pidetään takuttomana ja kynnet leikataan säännöllisesti. Pentua kasvatetaan ja koulutetaan niin, että siitä tulee yhteiskuntakelpoinen. Pentu vaatii myös aikaa, eikä se voi olla kauan yksin. Pennulle pitää hankkia myös ruokaa, leluja, petipaikka, kaulapanta, hihna ym. ja eläinlääkäri antaa tarpeelliset rokotukset. Nämä kaikki maksavat, joten näihin kuluihin on hyvä varautua.

Kirjan mukaan vasta viisikuinen pentu pystyy pidättelemään, joten sanomalehdet pysyvät lattioillamme vielä ainakin kolme kuukautta. Puolivuotias pentu alkaa olla sisäsiisti, joten annamme Ozzyn rauhallisesti opetella pissaamista paperille ja ulos. Rankaisemisesta on vain haittaa sisäsiistiksi opettelussa. Pentu voi ymmärtää moitteet väärin ja menee piiloon tekemään tarpeensa, jolloin et löydä pissaa ja ulosteita tarpeeksi ajoissa, jolloin ne voivat tehdä tuhoja lattiamateriaaleille.

Ozzy on nyt 9 viikkoa vanha, joten hän on oppinut kynsien leikkaamisen, kotiin tulevien ihmisten tervehtimisen hyppimättä, autossa matkustamisen, yksinjäämisen ja kauniisti hihnassa kävelemisen. Lisäksi hän on tutustunut ympäristöön ja lähistöllä asuviin koiriin. Ozzy on saanut myös meidän perheenjäsenten aikaa. Tuire Kaimion Pennun kasvatus – kirja on yöpöydällä ja voin lukea sitä tarpeen mukaan. Muistelen samalla Andy-papparaisen kouluttamista. Andysta kasvoi vilkkaan pentuiän jälkeen vilkas ja oppivainen cairnterrieri. Valitettavasti hänelle tuli epilepsia, joka on pysynyt lääkkeiden ansiosta lievänä. Andy on elänyt pitkän elämän ja on nyt koiraelämänsä pappavaiheessa, jolloin kävely ja liikkuminen ovat hidastuneet, näkö ja kuulo heikentyneet aivan kuin ihmisillä, kun he vanhenevat. Yksi asia on kuitenkin pysynyt ennallaan ja se on ruokahalu, nam.

Menestyksellisimmässä koirankoulutuksessa käytetään rangaistusten sijaan apuna ainoastaan palkintoja eli mukavia seuraamuksia. Jos kuvittelemme itsemme koiran tilalle, ymmärrämme miksi. 
Tuire Kaimio, Pennun kasvatus – Pennusta kunnon koiraksi ****
WSOY 2002
s. 252
Tuire Kaimion kirjat:
Tuikun eläinkoulu (1998), Anni ja Susi (2000), Pennun kasvatus (2002), Hevosen kanssa (2004), Eläinnäyttelijöitä (2005), Hevonen: ensimmäinen oppaani (2006), Koirien käyttäytyminen (2007)

8 kommenttia:

  1. Kiva ja "söpö" koira, meillä oli pienenä koira, tai kun olin pieni, koirakin oli pieni. Se oli lemmikkimme miltei 14 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut onnekas ja elänyt aina koirien kanssa. Telkkarin ohjelmista olen seurannut koirakouluttajien ohjelmia. Jännä juttu miten nopeasti koira ehdollistuu uusiin juttuihin ja juuri palkitsemalla. Ihminen voi huomaamatta opettaa koiralle uusia tapoja, mutta jos tapa on ikävä, sen poisopettelu kestää pitempään.
      Lenkkeilykaverina koirat ovat ihania.

      Poista
  2. Tätä postausta oli mukava lukea :) Meille muutti koiranpentu kesäkuussa, joten koulutus ja pennun kanssa touhuaminen on tuttua täälläkin.

    Herttaisen ja söpön näköiset koirat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle :) Koirien kanssa touhutessa ei ole vapaa-ajan ongelmia.
      Vanhaherra nukuskelee suurimman osan ajasta, mutta nuoriherra Ozzylta löytyy virtaa.

      Mikä koira muutti teille asumaan?

      Poista
  3. Tuire Kaimio on ehdoton suosikkikirjailijani, mitä tulee kaikenlaisiin eläimistä kertoviin opaskirjoihin. Välillä kun olen lukenut esim. koiran kasvatusoppaita, niin tuntuu siltä, että eri kirjoissa on ollut toisiinsa verrattuna ristiriitaista tietoa. Kaimio vaikuttaa sen verran asiantuntevalta, että hänen kirjoihinsa uskaltaa luottaa.

    Pennun kasvatus löytyy kirjahyllystäni ja pidän tuosta, että kirja on jaettu osiin. Silloin löytää helpommin tietoa, jota on etsimässä. Täytyy tosin tunnustaa, että silloin kun oma koirani (labbis) oli pentu, niin en aina jaksanut lukea kirjaa, vaikka ensin olinkin niin ajatellut.

    VastaaPoista
  4. Olen katsonut telkkarista, kun Kaimio ohjaa eläimiä ja vakuutuin hänen taidoistaan kasvattaa ja kouluttaa eläimiä. Oli upea näky, kun hän lähestyi villihevoslaumaa ja lopulta sulautui lauman jäseneksi. Hän tunnisti tietyt hevoset, joita piti ensin lähestyä ja saada heiltä suostumus.

    Oman koiran kouluttamisessa unohtuu helposti kaikki oppaat, kun koiranpentu on niin ihana ja hellyttävä. Meillä on onni siinä, että on vanhempi koira, jota pentu tarkkailee koko ajan ja onneksi vanhempi koira on rauhallinen.
    Ozzy on oikea hulivili, mutta rauhoittuu helposti levolle.

    VastaaPoista
  5. Terveisiä tyylikkäälle cairnherra Andylle ja ihanalle pienelle Ozzylle
    T.cairntytöt Heta ja Hilma + omistaja eläinlääkäriaseman odotushuoneesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka vaan Hetalle ja Hilmalle ja omistajalle :)
      Oli kiva jutella. Ozzyn sydän läpätti kiihkeästi uusi paikka missä oli kaikenlaista uutta hajua ja eläimiä. Ozzy sai ensimmäisen rokotuksen, joten olemme välttäneet tähän asti läheisiä kontakteja muiden eläinten kanssa, ettei saa tartuntoja.
      Ozzylla oli valitettavasti alapurenta, joten kuukauden päästä on alakulmahampaiden poisto. Näihin koirien vaivoihin on saanut tottua, kun Andylla on se epilepsia ja lääkitys.
      Kysyin, että minkä ikäinen on vanhin Petvetin koira-asiakas ja he sanoivat, että Andy ja samanikäinen toinen cairnterrieri.
      Teillä oli reippaat ja mukavanoloiset koiraneidit.

      terv. Mai

      Poista