sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit





Hän olisi yhtä hyvin voinut vetää ylös vasemman hihan; partaveitsen viilloista on jäänyt pitkiä arpia kumpaankin käsivarteen.

Ruotsalainen Johan Theorin on kirjoittanut kauhukirjan Sankta Psykon kasvatit (2013). Kirja sijoittuu vankimielisairaalaan ja sen vieressä olevaan päiväkotiin, jossa hoidetaan sairaalan potilaiden lapsia. Lasten ja vanhempien välit pyritään pitämään kunnossa, joten lapset käyvät päivittäin vierailuilla vanhempiensa luona. Johan Theorin on aiemmin kirjoittanut runsaasti palkitun kolmiosaisen Öölanti-sarjan, johon kuuluvat jännityskirjat Hämärän hetki, Yömyrsky ja Verikallio.

Kauhukirjalle sopiva nimi Sankta Psykon kasvatit ei petä kauhukirjallisuuden ystäviä, sillä kirja sisältää sitä itseään, hiuksia nostattavaa jännitystä ja ihmisten tekemiä ikäviä, jopa väkivaltaisia tekoja toisia ihmisiä kohtaan. Kirjan päähenkilö oli lastentarhanopettaja Jan Hauger, joka hankkiutui Vallan pikkukaupunkiin, Ruotsin länsirannikolle, sijaiseksi Metsäkedon päiväkotiin. Janilla oli omat syynsä miksi hän hankkiutui vankimielisairaalan päiväkotiin töihin, mutta pian hän sai tietää myös muiden työntekijöiden syitä työskentelyyn kauhutalon läheisyydessä. Jokaista kiinnosti halu päästä vankimielisairaalan sisälle. Jokaista heitä kiinnosti joku potilas.

Pahin sairaalan potilaista oli sarjamurhaaja Ivan Rössel, joka pyöritti sairaalan henkilökuntaa omien halujensa mukaan. Pian Jan oli tietämättään mukana Ivanin suunnitelmissa. Jan oli teini-iässä koulukiusattu, ja oli ollut nuorisopsykiatrisella osastolla hoidettavana teini-iässä. Siellä hän tapasi Ramin. Jan rakasti Ramia pakkomielteenomaisesti ja kuvitteli Ramin olevan potilaana Sankta Psykossa. Jan käytti kaiken mahdollisen ajan löytääkseen Ramin sairaalasta. Hän halusi vapauttaa rakkaansa sieltä. Tutkiessaan sairaalaa ja etsiessään Ramia öisin, Jan joutui yhä tiukemmin Ivan Rösselin talutusnuoraan kiinni. Ivan ei ollut ainoa joka johdatti Jania, vaan samaan joukkoon kuului myös muita päiväkodin ja sairaalan työntekijöitä. Ivan oli se iso hämähäkki, joka kutoi verkkoaan ja Jan oli se utelias kärpänen, joka pörräsi verkon ympärillä. Ivan halusi vapauteen ja vapauden avain oli Jan.

Kirjan tarina polveilee kahdessa tasossa: nykyisyydessä ja Janin teini-iässä. Kirjan rakenne toimi hienosti yhdessä. Theorin toi hienosti esille sen miten nuoria itsemurhan yrittäneitä hoidetaan. Muutama viikko suljetulla ja sitten nuori lähetetään takaisin omaan kouluun kiusaajien pariin. Terapia on mitä on ja sitä ei jatkettu ainakaan Janin kanssa. Janin ongelmat lakaistiin maton alle. Jan ei kuitenkaan ollut päässyt irti kiusaajien tekemistä teoista, vaan ne seurasivat häntä. Hänellä oli pakkomielteenä halu kostaa, ja koston kohteina olivat pienet pojat. Suurimman osan elämästään hän oli pystynyt pitämään halunsa kurissa.

Katsot kelloa. Se on viittä yli puoli kaksi.
Puoli kaksi sunnuntai-iltapäivänä.
Panet silmät kiinni ja laske. Olit lukittuna saunaan melkein kaksi vuorokautta – neljäkymmentäkuusi tuntia.

Johan Theorin, Sankta Psykon kasvatit ****
suom. Outi Menna
Tammi 2013
alkuteos Sankta Psyko 2011
s. 502

8 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä, Mai, mutta jätän nämä jännärit mieluusti väliin!

    VastaaPoista
  2. Olin kirjastossa kahden vailla lainaanko vai en tämän jännärin. Kirjastontäti sanoi, että minun on pakko lukea se...hyvä suositus...kyseinen kirjastotäti lukee vain jännäreitä ja meillä on aina kivat keskustelut jännityskirjoista ja kirjailijoista tai mistä milloinkin. Itsellä tulee kyllä luettua kirjoja laidasta laitaan. Jännitysähkyn päälle tarvitaan rakkautta ja romantiikkaa. Telkkarista tulee perjantaisin Naisten paratiisi, joka perustuu Emile Zolan kirjaan. Ihana sarja. Taidan lainata myös kirjan :)

    VastaaPoista
  3. Tämä on minun lukulistallani! En ole aikaisemmin lukenut herran kirjoja, mutta tämä kirja on kiinittänyt huomioni, odotan innolla. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tule pettymään. Minusta jo nimi oli tosi pelottava ja siksi epäilin, että kirja on liian pelottava minulle. Kauhua tarjolla, ole hyvä ;)

      Poista
  4. Kun kerran miehen kirjoja on verrattu Stephen Kingin tuotantoon niin kyllä kiitos, menee lukulistalleni heittämällä :) Theorinin nimi täytyy siis pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkäät Stephen Kingistä, niin tykkäät Theorinin Sankta Psykon kasvateista, psykologista trilleriä tarjolla, ole hyvä. Hyytävintä oli se, että minua pelotti se mitä kirjailija oli varannut pienille päiväkodin lapsille...

      Poista
  5. Olen lukenut kaikki Theorinin kirjat ja minusta tämä viimeisin jatkaa hänen vahvaa ja runsaasti palkittua tuotantoaan. Tämä on yksi kirjavuoteni parhaista jännitysromaaneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli huikea, mutta kyllä Keplerin Nukkumatti vei voiton. Theorinia en ollut aiemmin lukenut, mutta Kepleriltä olen lukenut kaikki.

      Poista