lauantai 9. marraskuuta 2013

Outi Pakkanen: Rakastaja




Outi Pakkanen on suosittujen dekkareiden kirjoittaja. Kirjaston varauslistat ovat aina pitkät, jos haluaa lukea uusimman Pakkasen kirjoittaman dekkarin. Yleensä kirjoissa esiintyy graafikko Anna Laine koiransa kanssa. Laine on kiinnostunut ruoanlaitosta, joten tässäkin uusimmassa Pakkasen kirjassa, Rakastaja, Anna suunnitteli ystävälleen illallisruokien menun. 

Pakkanen on kirjoittanut yli 20 dekkaria, joista osa on käännetty myös saksaksi ja tźekiksi. Pakkasen dekkarit ovat ennemmin viihdekirjallisuutta kuin hyytäviä jännityskirjoja. Kirjoista tulee ensimmäisenä mieleen rauhallinen elämänmeno, ruoanlaitto, ruokapöydässä syöminen ja ihmisten kanssa jutustelu, sillä niihin käytetään aikaa, samalla kun jollekin tarinan henkilölle tapahtuu jotakin ja Anna Laine osallistuu tapahtumien selvittelyyn. Rakastaja on siitä erikoinen kirja, että Anna Laine pysyy erossa ongelmien ratkaisusta.

R pyysi minua vetämään sukat jalkaani. En vetänyt. Tipautin ne eteisen tuolille ja hänen lähdettyään heitin roskiin.
Mikä loukkasi minua eniten?
Se, että sukat oli ostettu pornokaupasta. Huomasin liikkeen nimitarran, joka oli hiukan vinossa mauttoman pakkauksen takapuolella.
Silloin päässä alkoi pyöriä yksi ainoa ajatus:
Minä tapan ne – ainakin toisen niistä.

Rakastajan päähenkilöksi nousee Veera, joka on Anna Laineen ystävä. Veera asuu funkistalossa keskellä Bulevardia Helsingissä. Veera on perinyt rahaa, joten hänellä ei ole huolta huomisesta, rahalla saa ja miehiä riittää. Tällä kertaa tulinen suhde käy vaaralliseksi. Veera ei ole oppinut sitä, että joku voi suuttua hänen ylimielisestä käytöksestään. Raha voi tuoda huolettoman elämän, mutta ystävyys tarvitsee enemmän, luottamuksen ja jakamisen.

Veera tapaa entisiä naapureita syömisen merkeissä ja nyt on hänen vuoronsa tarjota illallinen ns. ystävilleen. Jokainen ryhmään kuulunut pohtii mielessään, että ryhmän ruokailutapaamiset ovat jo tulleet loppupisteeseen, mutta kukaan ei osaa lopettaa niitä. Veera sai siis ruokamenun ja ohjeet Anna Laineelta. Illan tunnelma on hyvästä ruoasta huolimatta kireä. Ryhmän jäsenten jännitteet ovat korkealla. Pakkanen on kirjoittanut viihdyttävän lukupaketin, jossa väkivaltaisia juttuja saa odottaa aina kirjan loppupuolelle. Päällimmäisiksi kirjan teemoiksi nousivat aviorikokset, ystävyys, salaisuudet sekä yksinäisyys. Aviorikoksen teemaa käytiin monesta näkökulmasta läpi ja tärkeimmäksi teemaksi minusta nousi se, miten lapsi kokee ja tuntee sen, että toinen vanhempi pettää toista.

Outi Pakkanen, Rakastaja ***
Otava 2013
s. 287

2 kommenttia:

  1. Jäin miettimään, voiko tätä edes luokitella dekkariksi.. en ole Pakkasta lukenut, mutta jäi sellainen olo, etten ainakaan itse mieltäisi dekkarigenreen tämmöistä, missä lähinnä on jotain ihmissuhdejuttuja (?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan takakannessa lukee, että Outi Pakkasen tyylikkäät dekkarit sukeltavat ihmismielen yllättäviin pimentoihin. Lisäksi Helsingin Uutisissa mainitaan, että Elegantin kaupunkilaisdekkarin suomenmestari.
      Kyllähän tässä kirjassa sitten tapahtuu loppupuolella, mutta hyvin hyvin elegantisti.
      Anna Laine on kyllä mainio tyyppi, mutta tässä kirjassa hän jää varjoon.
      Pakkanen on kuitenkin suosittu kirjailija ja yllättävän moni haluaa dekkarinsa olevan vähemmän väkivaltainen ja lukukokemukseltaan viihdyttävä.

      Poista