perjantai 3. tammikuuta 2014

Anne Holt: Kuollut kulma



Kuollut kulma on norjalaisen Anne Holtin viides Inger Johanne Vik-dekkari. Kirjojen matkassa päähenkilön vanhin tytär, Kristiane on kasvanut 17-vuotiaaksi teinitytöksi ja nuorimmainen Ragnhild on jo 12-vuotias. Inger on naimisissa nuoremman tyttären isän, Yngvarin, kanssa. Yngvar on jo viidenkymmenen ja Inger 43-vuotias ja molempien mielestä lapsiluku oli täynnä, mutta kohtalolla oli sormensa pelissä ja Ingerin oli ostettava tarinan kuluessa raskaustesti.

Norjassa oli helteinen kesäpäivä ja Inger meni auttamaan lukioaikaisia ystäviään kesäjuhlien järjestämisessä. Hänellä oli aikaa, sillä molemmat lapset olivat vanhemman tyttären isän kanssa Ranskassa. Päästyään perille Ellenin ja Jonin luokse, Inger kohtasi järkyttävän näyn, Ellenin sylissä makasi heidän poikansa Sander kuolleena. Keskellä olohuonetta oli korkeat tikkaat ja vanhemmat antoivat olettaa, että Sander oli pudonnut niiltä. Kuolinsyy tuki vanhempien väitettä, mutta vastavalmistunut poliisi ja Inger olivat eri mieltä asiasta. Tapaus vaati tutkimista, vaikka koko Norjaa järisyttänyt terroriteko oli tapahtunut samalla hetkellä, eikä Sanderin kuoleman tutkimiseen olisi ollut aikaa hetkeäkään.

- Hallintokortteli oli vasta esimakua, hän sanoi hiljaa. – Huomisesta tulee paljon pahempi. Silloin tuodaan Utøyan uhrit. Haluan, että me kaikki keskitymme sataprosenttisesti siihen valtavaan urakkaan, joka meillä on edessämme. Hoida poika pois tieltä mahdollisimman nopsasti.

Anne Holtin kirja kertoi perheväkivallan uhrista. Kumpi vanhemmista oli syyllinen, se selvisi vasta kirjan lopussa. Perheväkivalta on järkyttävää, ja silloin kun lapsi on uhrina, tarinassa voi käydä, kuten Kuolleessa kulmassa kävi, ihmiset sulkivat väkivallalta silmänsä. Hyvässä perheessä ei tapahdu lasten pahoinpitelyä, vaikka lapsi on jatkuvasti mustelmilla, hänellä on palovammoja tai murtumia. Lastensuojeluilmoitukset painetaan villaisella. Läheiset ummistavat silmänsä. Jos vanhemmille uskaltaa mainita huolensa, välit laitetaan poikki. Näin lapselle voi tehdä mitä haluaa. Näin kirjan Sanderille tehtiin ja hän kuoli. Päähenkilön, Inger Johanne Vikin tehtävä oli selvittää, kumpi vanhemmista tappoi Sanderin.

Anne Holtin kirja oli muistokirjoitus Osloa ravistelleelle pommi-iskulle ja Utøyalla tapahtuneelle väkivallanteolle, jota koko maapallon ihmiset surivat. Holt rinnasti kaksi väkivallantekoa rinnakkain ja toi esille sen, että ei unohdeta lapsia, ei edes sitä yhtä. Joskus rakkaus voi muuttua vihaksi ja väkivallaksi. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että miksi tälle väkivallan tekijälle ei haettu ja annettu apua, ettei julmuus olisi päässyt kasaantumaan pienen lapsen päälle. Kirjailija halusi tuoda esille lapsiin kohdistuvan perheväkivallan, joka järkyttää jokaista lukijaa.

Kirjan loppu oli kauhea. Se oli järkyttävin loppu, mitä olen lukenut pitkään aikaan. *****

Anne Holt, Kuollut kulma
Inger Johanne Vik-dekkari
suom. Outi Menna
Skyggedød 2012
Gummerus 2013
s. 286


6 kommenttia:

  1. Onko tämä sellainen kirja, että pystyisi lukemaan vaikka ei ole aiempiin Inger Johanne Vik-dekkareihin koskenut? Kuulostaisi kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän voi lukea ihan itsenäisenä jännityskirjana. Holt osaa asiansa eli hänen dekkarinsa ovat todella kantaaottavia ja ajassa mukana. Tosi kiinnostava kirja jota suosittelen.

      Poista
  2. Kiitos postauksesta, Mai:)
    Näköjään kaikki on mahdollista...
    Ihanaa lauantai-iltaa sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili Mummo, kaikki on mahdollista. Onneksi tämä kirja oli fiktiota, mutta siinä puhuttiin myös niistä kauheista teoista, mitä yksi mies teki.
      Fakta ja fiktio samassa dekkarissa.
      Leppoisaa Loppiaisen aikaa toivotan täältä Oulusta. Meillä on takana jännittävä Inarin reissu, koettiin mm. porokolari.

      Poista
  3. Tämä oli paras Holt ikinä! Pakko lukea tämä uudestaan ja pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en toivu ikinä tuosta kirjan lopusta. En ymmärrä miksi Holt kirjoitti noin julman lopun kirjalle :´(

      Poista