sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ben Malinen: Taakkana läheisriippuvuus - Kenen elämää elät?



Ben Malinen on kirjoittanut tietokirjan läheisriippuvuudesta. Hänen aiemmat kirjansa ovat Häpeän monet kasvot, Elämää kahlitseva häpeä ja Mustasukkaisuus. Jokainen kirja on aihepiiriltään sellainen, että kirjoille löytyy oma lukijakuntansa. Esimerkiksi Taakkana läheisriippuvuus teoksessa Malinen kirjoittaa sivulla 122: Läheisriippuvuuden piirteitä on jokaisella. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että henkilö olisi henkisesti tai tunnetasolla tasapainoton. Vaikka läheisriippuvuus on taakka ja aiheuttaa ylimääräistä kärsimystä ja tuskaa, siihen selvästi taipuvainen ihminen on ihan tavallinen, pärjäävä ja useimmiten elämäänsä tyytyväinen.

Miksi sitten tarvitaan tällaisia kirjoja? Tarve läheisriippuvuus-kirjoille löytyy siitä, että terve läheisriippuvuus voi muuttua sairaalloiseksi riippuvuudeksi ja siihen voi liittyä myös muita riippuvuuksia. Ihminen on unohtanut itsensä ja omat tarpeensa jo lapsena ja keskittyy muiden auttamiseen ja huolehtimiseen. Ihminen etsii pakonomaisesti autettavia ja jos niitä ei ole lähipiirissä, ihminen voi hakeutua avustustöihin ulkomaille kriisipesäkkeisiin. Kirjoittaja, teologian tohtori Ben Malinen, kertoo kirjan syntyhistoriasta seuraavaa:

Tämä läheisriippuvuutta käsittelevä kirja on syntynyt reilun vuoden aikana Etelä-Sudanin ja Sierra Leonen rauhallisina ja hiljaisina iltoina ja viikonloppuina. Aiheeseen tutustuminen on ollut hyvää vastapainoa niille monille haasteille, joita hätäapu- ja kehitysyhteistyö Afrikassa ovat tuoneet mukanaan… Yrittäessäni sanoittaa lukijoille sitä, mistä läheisriippuvuudessa on kyse ja kuinka siitä voi vapautua, olen joutunut peilaamaan aihetta omaan elämääni.

Kirjan kappale, jonka olisin toivonut olevan heti ensimmäisenä, on Läheisriippuvuuden taustatekijät.
Läheisriippuvuus on opittu käyttäytymismalli, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Jos muistat vanhempiesi tunne-elämässä ja käyttäytymisessä riippuvuuksia, kuten päihderiippuvuutta, narsistisia piirteitä tai jos toinen vanhemmista oli hallitseva ja voimakas persoona, on mahdollista, että sinulla itselläsikin on taakkana läheisriippuvuus.

Kirjan vahvuus on se miten Ben Malinen kertoo esimerkein läheisriippuvaisten kuvauksia, sillä ihmiset eivät ole samanlaisia ja läheisriippuvuus voi tulla esille eri tavoin. Aika kuvaava esimerkki läheisriippuvasta kirjassa oli Tove Janssonin Näkymätön lapsi. Muumiperheeseen tuotiin näkymätön lapsi, jota Muumimamma yritti turhaan lääkitä isoäidin rohdoilla. Tyttö muuttui näkyväksi itsekseen vasta, kun uskalsi tehdä jotakin tavatonta.

Läheisriippuville on tyypillistä, että he unohtavat itsensä ja omat tarpeensa ja halunsa. Kirjan lopussa annetaan ohjeita sille miten läheisriippuvainen pääsee eroon riippuvuudestaan ja alkaa elää omaa elämää. Muiden ihmisten auttamisessa ei ole mitään pahaa. Jatkuva uhrautuminen muiden hyväksi voi kuitenkin kostautua uupumuksena, masennuksena, ahdistuksena ja fyysisinä oireina. Kirjan sivuilta löysin omaan elämääni hyviä ohjeita mm. omien halujen ja unelmien toteuttamisen, omana itsenä elämisen ja yleensä omien luonteenpiirteiden tarkkailun ja käyttäytymisen eri tilanteissa. Miten voisin käyttäytyä toisin? Liika huolehtiminen muista ihmisistä ei ole minulle itselleni hyväksi, joka kannattaa muistaa. Suosittelen kirjaa sosiaali-terveysalan opiskelijoille ja työntekijöille sekä terapeuteille. ****

Ben Malinen, Taakkana läheisriippuvuus – Kenen elämää elät?
Kirjapaja 2014
s. 143

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä kirjalta kirjoituspaikalta asioihin saa perspektiiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikein mielenkiintoinen kirja ja lisäksi siinä oli runsaasti esimerkkejä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Läheisriippuvuudesta on puhuttu paljon mm. omaishoitajat voivat uupua, jos eivät hae apua. Yleensä läheisriippuvainen ei Malisen mukaan kykene ottamaan apua vastaan, vaan puurtaa yksin.

      Poista
  3. Pidin Mai erityisesti siitä, miten otit kirjan mukaasi oman elämäsi tarkasteluun ja vielä rohkeasti kerroit siitä meille. Itse kirja kuullostaa myös kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu. Kuten Malinen kertoi kirjassa läheisriippuvuuden piirteitä on meissä kaikissa. Tietysti haluan oppia jotain kirjan sanomasta, sillä olen ollut koko elämäni hoitoalalla ja kasvatustöissä sekä sen lisäksi vapaaehtoistyöntekijänä mielenterveysalalla. Liika on liikaa ja on opittava sanomaan ei.
      Myös malinen itse peilasi läheisriippuvuutta omaan elämäänsä, sillä hänhän on avustustöissä Afrikassa.

      Poista