Minusta tuli Jussi Valtosen kirjojen ihailija luettuani hänen Finlandiapalkintokirjansa He eivät tiedä mitä tekevät (2014) ja novellikirjan Vesiseinä (2006), joka sisältää J.H.Erkon palkinnon voittaneen novellin Afrikka (2002). Siipien kantamat on romaani, joka sisältää samoja aihepiirejä kuin aiemmin lukemani kirjat: rakkautta, ihmissuhdedraamoja, sairauksia ja tietysti kirjallisuutta. Kirjan päähenkilö oli äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja lukiossa, joten kirjallisuus tuli luontevasti mukaan juonikuvioihin.
Juhani oli siis yli nelikymppinen opettaja, joka oli muutama vuosi sitten eronnut vaimostaan tai vaimo hänestä. Sitten kouluun tuli uusi 17-vuotias tyttö, johon Juhani ihastui ja ihastuminen taisi olla molemminpuolista. Lisää juonipaljastuksia voit lukea kirjan sivuilta. Kirjan ensimmäinen osa käsitteli tätä ihastumista ja Juhanin ajatusmaailman kuvailua, syyllisyyttä ym. oppilaan kanssa seurustelusta.
Kirjan toisessa osassa nuori tyttö vaihtui aikuiseen naiseen, josta seurasi uusi ihmissuhdekuvio Juhanin pienessä maailmassa. Kaikki olisi ollut hyvin, mutta ei ollut hyvin, sillä Juhani rakasti nuorta lukiolaista, eikä voinut jatkaa epäaitoa suhdetta.
Kolmannessa osassa Juhani oli jälleen yksin ja yritti jahdata nuorta tyttöä, jonka mielestä Juhani voisi olla hänen isänsä, sillä ikäero oli niin iso. Nuorten seura ja menot kiinnostivat tyttöä enemmän kuin vanha opettaja. Sitten tapahtui jotakin, joka muutti kirjan kuviot päälaelleen, mutta siitä voit lukea enemmän tästä todella mielenkiintoisesta kirjasta.
Kuuntelin Siipien kantamat äänikirjana pitkällä ajomatkalla. Kirjan hienous tuli vaikuttavasti esille todella hyvän lukijan, Jukka Pitkäsen, kertomana. Kirjasta tuli mieleeni saksalaisen Daniela Krien Vielä joskus kerromme kaiken teos, jossa kertojana toimi nuori tyttö, jolla oli salasuhde naapurin nelikymppiseen mieheen. Ehkä nuoren tytön silmin katsottuna rakkaus oli aidompaa ja moraalisesti hyväksytympää, vaikka se ilmitullessaan olisi ollut kauhea skandaali. Jussi Valtosen miesopettaja ei ollut kovin miellyttävä tyyppinä, joten kirja herätti kaikenlaisia vasta-ajatuksia opettajan ja oppilaan suhteesta.
Kirjan loppu oli kuin hyvityskertomus kaikille moraaliajatuksille. Valtosella on taito hyppysissä ja hänen kirjansa ovat osaksi psykologisia, suosittelen kirjaa ja uskon, että aivonystyräsi joutuvat työskentelemään kaikenlaisten ajatusten parissa.
Siipien kantamat, Jussi Valtonen ****
BTJ äänikirjat Tammi 2015
lukija Jukka Pitkänen
6 CD 6h 36min
alkuteos Tammi 2007
Luin tämän aivan hiljattain ja loppuviikosta aion postaillakin tästä. Ihana kirja, ensimmäinen jonka Valtoselta luin. Kirjan loppu oli erittäin koskettava, aivan liikutuin kuin luin tätä.
VastaaPoistaIhana juttu, että pidit kirjasta. Kirjan lopusta tunnistaa jo Valtosen tyylin.
PoistaMinun pitää lukea kirja tekstiversiona, sillä äänikirja oli huiman kaunis, sillä ihastuin kertojan ääneen.
Jäänpäs odottelemaan sinun postaustasi, mielenkiinnolla ;)
Nyt jouduin ristiriitaan. Valtosen Finlandia-palkittu jätti minuun tunteen, että en välttämättä halua lukea häneltä enempää. Toisaalta sitten mainitsemastasi Krienin teoksesta innostuin hurjasti. Mitä Mai tästä nyt pitäisi ajatella? :) :) :)
VastaaPoistaJos kysyt mielipidettäni, niin Siipien kantamat on mielestäni parempi kirja kuin He eivät tiedä mitä tekevät teos. Ehdottomasti kannattaa lukea tämä kirja.
PoistaKrienin kirjan otin verrattavaksi, koska näissä molemmissa oli salasuhde ja parin ikäero huima, sekä tyttö alaikäinen. Tytön kertomana rakkaus oli huikea, mutta Valtosen opettajan näkökulma oli ehkäpä pikkutuhma, ja kirjassa puhuttiin aika monta kertaa tunnetusta Lolita teoksesta.
Tässä kirjassa mainittiin todella monta teosta ja haluaisin lukea kirjan ja poimia kaikki teokset, mitkä mainittiin.
Loppu on yllättävä ja jotenkin niin Valtosen tyylinen.
Kiitos Mai lisäselvennyksestä. Tosin nyt tuli uusi ongelma, kun minulle Nabokov on melko lailla ylittämätön kirjailija, niin siinä vertailussa kyllä jää Valtosen toiseksi heittämällä. No, katsotaan miten käy, jos tämän päädyn lukemaan.
PoistaLolita oli 12v., joten hän oli lapsi Lolita kirjassa. 17v. on lähes aikuinen. Itse en vertaa kirjojen tarinoita toisiinsa, Valtosen ajatuksista en tiedä. Valtosessa vain on sitä jotakin psykologista, jotakin ajatuksia avartavaa, jota en voi vastustaa ;)
PoistaVoi, juuri eilen katselin tätä e-kirjatarjouksena ja mietin, ostaisinko vai en. Kiitos hienon arviosi menen ja klikaan tämän itselleni. Valtosen viimevuotinen ehkä sitten äänikirjana!
VastaaPoistaKiitos siis! Löysin blogistasi jälleen hyvää luettavaa <3