tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kristina Ohlsson: Lotus Blues

Tunnistan ongelmatapaukset jo kaukaa ja aavistin pahaa välittömästi miehen nähdessäni. Syynä ei ollut se, millä tavoin odottamaton vieraani oli pukeutunut, eikä sekään, että hän löyhkäsi kuin vanha sikaritehdas. Ehei - syynä oli hänen katseensa, joka kertoi minulle kaiken tähdellisen. Hänen silmänsä olivat kuin kaksi pistoolinkuulaa. Pikimustat.

Kristina Ohlssonin uusimman jännärin Lotus Bluesin pääosassa on Martin Benner, ruotsalainen asianajaja, jonka uusin toimeksianto kietoo Martinin mukaan todella ilkeään salajuoneen, mutta sitä hän ei vielä tiedä ottaessaan toimeksiannon vastaan. Hänen pitäisi puhdistaa erään naisen rikollinen maine. Nainen oli sekaantunut kaikenlaiseen likaiseen puuhaan sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa, mutta hän teki itsemurhan ennen oikeudenkäyntiä, joten tutkinta päättyi siihen. Lisäksi hänen poikansa pitäisi löytää siinä samalla. Martin Benner oli kova kehumaan itseään joka asiassa, joten hän oli jossakin haastattelussa maininnut, että kyseisen naisen puolustaminen olisi hänelle unelmatyö. Ilmeisesti tämä oli yksi syy miksi hänestä oltiin kiinnostuneita rikollispiireissä. Tämä ei ollut Bennerin ensimmäinen työ rikollispiireissä, vaan hän oli tottunut toimimaan puolustusasianajajana. Nyt puolustettava ei ollut elävä, vaan kuollut nimeltään Sara.

- Kuulin kerran Saran huutavan tuskissaan, kun hän oli asiakkaan kanssa. Olin itse viereisessä huoneessa viihdyttämässä erästä Luciferin miestä. Tiedättekö, mitä hän sanoi minulle?
Pudistin hitaasti päätäni. En ollut varma, haluaisinko kuulla, mitä Denisellä oli kerrottavanaan.
- Hän virnisti ja sanoi: Tiedätkö, mikä tuo ääni on, Denise? Se on tämän illan blues. Lotus Blues - Lootuksen blues.


Martin Benner joutui todella kiperiin tilanteisiin etsiessään totuutta Saran elämästä. Onneksi hänellä oli etsintäpuuhissa seuraa naispuolisesta työkaverista, mutta minusta Martin oli jo yliaktiivinen noissa sänkypuuhissa ja naisten iskemishommissa. Toisaalta Martin oli itse kokenut ikävän lapsuuden, joten hän yritti olla hyvä vanhempi siskontytölle, joka oli menettänyt vanhempansa. Tutkiessaan Saran menneisyyttä, Martin aavisti, että hänen siskontyttönsä voisi olla vaarassa, mutta todellisuus oli vieläkin pahempi. Vastustaja oli todella pahuuden ruumiillistuma, jolla oli kaikki keinot käytettävissä. Ja vastustaja tai vastustajat löytyvät sitten seuraavan kirjan eli lokakuussa ilmestyvän Mion Bluesin lopusta.
En tykännyt Lotus Bluesin päähenkilöstä Martin Benneristä, mutta kaiken kaikkiaan tämä kirja olisi hyvä elokuvana. Juoni kulki elokuvamaisesti kohtauksesta kohtaukseen. Koska kirja on kaksiosainen ja toisen kirjan nimi viittaa kadonneeseen poikaan, aion lukea myös Mion Bluesin ja toivon, että se olisi parempi kuin tämä ensimmäinen kirja. Kirja saa ylimääräisen tähden loistavan edellisen Daavidin tähdet kirjan vuoksi. Lotus Blues jäi enemmän viihteen puolelle, ja minulla oli koko ajan ikävä Fredrika Bergmania.

Kristina Ohlsson, Lotus Blues ***
suom. Antti Autio ja Pekka Marjamäki
WSOY 2016
s. 415

Ohlsson Kristina: Nukketalo
Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot
Ohlsson Kristina: Varjelijat
Ohlsson Kristina: Paratiisiuhrit 
Ohlsson Kristina: Daavidintähdet

Takkutukan bloggaus

2 kommenttia:

  1. Sama vika: eivät nuo bennerit sen enempää livenä, kuin näin dekkarigenressä kun liikutaan, tuossa volyymissä ja rivimäärässä riemunkiljaisuja kirvottaneet vaan aiheuttivat tympeän fiiliksen(: Kyllä silti annan minäkin Miolle mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuli sellainen petetty olo. Loistava dekkarikirjailija kirjoittaa tällaista. Sama fiilis tuli Jo Nesbo uusimman kanssa, joka oli myös jaettu kahteen osaan. Luin ensimmäisen ja ajattelin, että mitä #%&! En lukenut toista! Mion Bluesin luen, vaikka pahaa pelkään. Toivottavasti pääsemme Benneristä.
      Patricia Cornwellikin kirjoittaa jotain muitakin dekkareita kuin Kay Scarpettaa ja yhden luin, se riitti. Jo Nesbo on kirjoittanut ihan kiitettäviä dekkareita ja sitten Harry Hole-sarjan, joka on lempparisarjani.

      Poista