maanantai 12. syyskuuta 2016

Roald Dahl: Ilmarin ihmelääke

Miten hän vihasikaan Mummoa! Hän VIHASI tuota kammottavaa vanhaa noita-akkaa. Ja yhtäkkiä hänet valtasi mieletön halu TEHDÄ Mummolle JOTAKIN. Jotakin MAHTAVAA.

Roald Dahlin syntymästä on kulunut 13.9.2016 sata vuotta, joten on aika muistutella lukijoita tämän lahjakkaan kirjailijan kirjoista. 19 lastenkirjaa on huima määrä, joista Iso Kiltti Jätti on tällä hetkellä julkisuudessa, sillä siitä on julkaistu tänä vuonna elokuva. Jali ja suklaatehdas elokuva julkaistiin vuonna 2005 ja se perustuu Dahlin samannimiseen romaaniin vuodelta 1964. Kirjasta on tehty aiemminkin elokuva vuonna 1970. Mutta mitä ihmelääkettä se tuo Ilmari oikein sekoittelee. 8-vuotias Ilmari asuu maatilalla vanhempiensa ja mummonsa kanssa Dahlin kirjassa Ilmarin ihmelääke. Yleensähän mummot katsovat lastenlasten perään ja leikkivät ja tykkäävät lastenlapsista, mutta tämä mummo onkin hieman erikoinen, suorastaan noitamainen ja kiusaa Ilmaria. Kiusaaminen tapahtuu passauttamalla itseään, ilkeillä puheilla ja haukkumisella. Oikea kiusaajamummo. 

"Minä en anna hänen pelotella itseäni", Ilmari sanoi hiljaa. Mutta hän OLI peloissaan. Siksi juuri hän nyt yks kaks halusikin pamauttaa Mummon pois päiväjärjestyksestä.

Huh huh on siinä Ilmarilla kamalat oltavat, kun pitää pelätä omaa mummoaan. Ilmaripa päättää tehdä asialle jotakin, että mummosta tulisi kiltimpi. Hän päättää tehdä ihmelääkettä, joka tekee ilkeistä noitamaisista mummoista kilttejä. Ilmari ei saanut koskea lääkekaapin lääkkeisiin, mutta jokaisesta huoneesta löytyi jotakin, mitä saattoi laittaa ihmelääkkeeseen eli kaikkea, mikä käteen sattui, olipa se sitten pöllyävää, lilluvaa tai tahmeata - sinne vain kattilaan, missä Ilmari teki tätä keitosta.

Ilmarin keitoksesta tuli kuin tulikin ihmelääkettä, tosin ei se mihinkään kiltteyteen vaikuttanut millään tavalla, mutta sillä oli muita vaikutuksia. Siispä tälläkin kirjalla on opettavainen opetus lapsille, jotka kokeilevat kaikenlaisia keitoksia kotona ilman vanhempien valvontaa. Aikamoista mielikuvitusta tässäkin lastenkirjassa on käytetty, kuten hyvissä satukirjoissa on tapana ollut käyttää. Kirja on jälleen miehekkään ronski, eikä lasten ajatella olevan sellaisia, jotka eivät osaa ajatella itsenäisesti. Ilmari on pelostaan huolimatta suorastaan uhkarohkea ja kiero, mutta sen sai aikaiseksi ilkeä mummo. Toivottavasti kukaan lapsista ei saa päähänsä tehdä tällaista ihmelääkkeitä kotona tämän kirjan kuultuaan ja juottaa sitä vielä jollekin.

Muutaman ohikiitävän hetken ajan hän oli sormenpäillään hipaisten koskettanut taian lumottua maailmaa.

Roald Dahl, Ilmarin ihmelääke ***
suom. Asser Korhonen ja Antti Mäkinen
kuvitus Quentin Blake
Art House 2016  8. painos
s. 119
George´s Marvellous Medicine 1981
Arvostelukappale

Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti
Roald Dahl: Kuka pelkää noitia

Maijan, Marikan, Bleuen, Niinan ja Merjan bloggaukset kirjasta.

6 kommenttia:

  1. Tämän Dahlin kirjan voisin lukea seuraavaksi. Nämä lapsia piinaavat aikuiset taitavat olla Dahlin kirjoissa "peruskauraa", mikä on kyllä oikeastaan aika karmaisevaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. IKJ:ssä oli lapsia syöviä jättejä, Ilmarin ihmelääkkeessä noitamainen mummo ja nyt luen Kuka pelkää noitia teosta, jossa on niitä inhottavia noitia, jotka ovat naisten näköisiä.
      Sitten tuo 8-vuotiaan ikä on kaikissa näissä kirjoissa, joten ajattelen sisällöstä, että ehkä Dahl suositteli näitä kahdeksanvuotiaasta ylöspäin. Tuota Kuka pelkää noitia olen lukenut eskari-ikäisille, mutta on sekin karmea kirja. En lukisi näitä iltasatuina.

      Poista
  2. Kiusaajamummo... Mistähän tämän mustan huumorin taitajan ja värikkään elämän eläneen Dahlin noita-/mummoteemaa juontaa? Murmelitrio on kova kokkamaan, joten sietääpä jatkossa katsoa kahdesti, minkäsorttisia lääkekeitoksia jatkossa tarjolle tuodaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläkä missään nimessä laita suuhusi mitään, jollei lapset maista ensin ;)
      Tuota samaa mummo/noitateemaa olen ajatellut, sillä luin Kuka pelkää noitia jälleen ja aion siitä tehdä postauksen. Dahl kirjoittaa aika karmaisevia lastenkirjoja. Minua ainakin hirvitti tämä ehkä kolmas tai neljäs lukukerta kaikista eniten, kun luin sitä ajatuksen kanssa.

      Poista
  3. Meillä näitä luettiin iltasatuinakin ja eloon jäivät ja lisää kinuavat. Aina vaan "vielä yksi luku!" :D! Huippu kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä kirjat hurjia. Ihanko totta ei tullut painajaisia, kun näitä luki iltasatuina? Lapset ovat yllättävän kestäviä.

      Poista