tiistai 10. tammikuuta 2017

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Yhden lapsen politiikka (1980-2015) oli maailmanhistorian tiukin ja kiistellyin syntyvyydensääntelyohjelma. Kiina  pakotti kansalaisiaan tyytymään vähään, hankkimaan useimmiten vain yhden lapsen. Politiikka on vaikuttanut tavalla tai toisella joka ikisen kiinalaisen - siis maailman joka viidennen ihmisen - elämään.

Pekingissä asuva Mari Manninen on kirjoittanut vuoden 2016 Tieto-Finlandiapalkinnon voittaneen teoksen Yhden lapsen kansa, Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret. Kaksi kirjan tarinaa on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomissa ja kaksi Suomen Kuvalehdessä. Kirjan tyyli on ihmisläheinen ja siinä on käytetty haastatteluja eri puolilta Kiinaa. Kuvat lisäävät ihmisten kertomusten inhimillisyyttä. Vaikeat tarinat, pakkoabortit, pakkosterilisaatiot ja suuret sakot sekä rangaistukset, ne voimme vain kuvitella. Ne ovat kauheudessaan epäinhimillisiä ja ovat polkeneet ihmisten oikeuksia omiin lapsiin. 

Kiinan yhden lapsen politiikka tuli tiensä päähän ja se jätti taakseen valtavan määrän tuskaa, kyyneleitä, tapettuja tyttöjä, maailmalle adoptoituja tyttöjä. Väestötieteilijöiden mukaan Kiinassa on 30 miljoonan miehen enemmistö naisiin verrattuna vuonna 2020. Miehille ei ole puolisoa Kiinassa ja morsianvälitys- ja ihmiskauppa kukoistaa, kun heille kaapataan naisia vaimoiksi lähimaista. Kiinalla on myös edessä jättimäinen ongelma suuren vanhusväestön ja pienen työväestön epäsuhdan vuoksi. 

Vuoden 2016 alusta Kiinassa astui voimaan kahden lapsen politiikka, mutta ihmiset ovat tottuneet pieniin perheisiin ja parempaan taloudelliseen elämään. Lasten elättäminen, päivähoito ja koulutus maksavat. Kiinassa on tapana hankkia pojalle asunto, jota vanhemmat säästävät heti kun poika syntyy. Tyttöjen asema on ollut varsinkin maalla vaikeampi, mutta kaupungeissa helpompi. Yleensä lapset ovat elättäneet vanhempansa. Vaikeuksia syntyy, jos lapsi kuolee. Selvästi Kiinassa ei ole ajateltu ja tehty yhteiskunnallisia uudistuksia vanhusten ja vammaisten olojen parantamiseksi. Nykyisin Kiinasta adoptoidaan vain vammaisia lapsia, kuitenkin vammaksi riittää esim. huono näkö ja toisinaan pelkkä tyttö, viaksi voi sanoa, että kävelee huonosti, mutta todellisuudessa vikaa ei ole. 

Kirjassa ei puhuttu kiinalaisesta verotuksesta, onko sitä, mikä minua olisi kiinnostanut. Kirjassa oli kyllä runsaasti palkkatietoja ja esim. morsiamille maksettavista hinnoista, kun hän suostuu vaimoksi. Kun jokaiselle naiselle on useampi mies tarjolla, nainen voi vaatia runsaimmat korvaukset, jos haluaa. Netissä on myös morsianvälitysfirmoja. Kauppamiehet huomaavat pian mikä bisnes kannattaa.

Vuonna 1983 tehtiin ainakin 15 miljoonaa aborttia ja 20 miljoonaa sterilointia.

Kirjan surullisinta luettavaa on vanhemmat, jotka jäivät kiinni omien tyttöjensä tappamisesta. Maaseuduilla piti olla poika, sillä pojat huolehtivat perinteisesti vanhemmistaan. Kun on vain se poika, ja alueella on kaikilla vain poika, niin jokainen ymmärtää sen, että siitä syntyy ongelmia. Lisäksi nämä ainokaiset lapset palveltiin ja hemmoteltiin kuin he olisivat olleet pikkukeisareita. Kiina ei ole ainoa maa, missä perhe haluaa vain poikia. 80-luvulta lähtien ultraääni mahdollisti halvalla tiedon syntyvästä lapsesta, ja tyttösikiöt oli helppo abortoida pois. 

Tällä hetkellä sekä vanhemmat että hallitus katuvat yhden lapsen politiikkaa, sillä aikuisia miehiä on suhteessa naisiin kymmeniä miljoonia enemmän. Lisäksi yksi lapsi on vaikeuksissa elättäessään vanhempiaan perheensä ohella. Hyvässä lykyssä heidän pitää elättää vielä isovanhemmat. Yhden lapsen politiikka toi myös järjettömän määrän inhimillistä kärsimystä, jonka arvet eivät parane helposti. Vasta viime aikoina ovat liikalapsina syntyneet lapset saanet oikeuden rekisteröityä, käydä koulua, tehdä töitä, matkustaa junilla, avioitua ja saada lapsia. Sitä ennen heitä ei ollut olemassa kiinalaisessa yhteiskunnassa.

Mari Mannisen helppolukuinen Yhden lapsen kansa antaa valtavan määrän tietoa kiinalaisen yhteiskunnan synkimmistä puolista. Kirjan arvokkuus nousee siitä, että haastateltavat ovat aitoja ja kertovat oman näkökantansa tähän kipeään ilmiöön. Yhden lapsen syntyvyyspolitiikkaa katsotaan monesta eri näkökulmasta ja siitä haetaan myös hyviä puolia, mutta sen julmuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat saaneet valtavat mittasuhteet. Nyt olisi viimeinkin aika muutokselle.

Mari Manninen, Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret *****
Atena 2016
s. 203 + 8 kuvasivua

16 kommenttia:

  1. Oli hienoa päästä kurkkaamaan kiinnostavan aiheen kulisseihin kuulemalla erilaisia näkökantoja. Hyviä ja huonoja puolia nousi esiin.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä uskomatonta lukea tällaista tietoa. Onhan tämä ollut tiedossa, yhden lapsen syntyvyyspolitiikka, mutta mitä seurauksia siitä on ollut ihmisille, se on jo julmaa luettavaa.

      Poista
  2. Hurjan hyvä bloggaus Mai. Tuo miesenemmistö & toki muukin on aivan valtava haaste kiinalaiselle yhteiskunnalle. Itse en ole ehtinyt tähän vielä tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Kirja on niin hyvä, että siitä oli hyvä blogata. Lue ihmeessä tämä kirja, se on helppolukuinen, mutta runsas tietomäärältään.

      Poista
  3. Vielä on turhan monta ihmistä ennen minua tämän kirjan varausjonossa, mutta odotan lukuvuoroani sinnikkäästi. Aihe on tärkeä ja kiinnostava, tuskin syyttä Donner kirjan voittajaksi valitsi.

    Viikonloppuna oli Ylen sivuilla artikkeli Intian tilanteesta: naisia joutuu useamman veljeksen yhteiskäyttöön, koska kaikille ei riitä omaa vaimoa juuri tyttösikiöiden pitkään jatkuneen abortoinnin vuoksi. Intiassa ei toki ole yhden lapsen politiikkaa, mutta naisten arvostus muuten vähäistä ja kaikki perheet haluavat vain poikia. Juttu oli ihan järkyttävää luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donner valitsi oikean kirjan. Lukukokemus palkitsee sinulle pitkän odotuksen. Todella tärkeä aihe, josta YK:n pitäisi pitää isompaa ääntä, sillä tyttösikiöiden abortoiminen on julmaa puuhaa ja seuraukset ovat kauheita, kuten kirjoitit tuosta Intian tilanteesta. Siellähän on jo kyliä, jossa ei ole yhtään tyttöä, samoin Pakistanissa ja monessa arabimaassa. Tuntuu, että ihmisten tulevaisuuden ajattelukyky on kadonnut. Eletään vain tätä päivää. Mitä sitten, kun se kallisarvoinen poika on aikuinen, tilanne on silloin kuin Kiinassa tällä hetkellä. Monta sukupolvea naisia on abortoitu pois, heitä on hyljeksitty, jätetty kadulle ja adoptoitu muihin maihin. En pysty edes ajattelemaan heitä, jotka ovat joutuneet rikollisten käsiin.

      Poista
  4. En usko, että itse tulen lukemaan kyseistä kirjaa. Olin itse asiassa vähän yllättynyt, että kirja voitti Tieto Finlandian, sillä se tuntuu kovin samanlaiselta kuin pari vuotta sitten ilmestynyt Xinranin Kiinan kadotetut tyttäret, vaikka tietenkin vertailu on mahdotonta, kun ei ole lukenut molempia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Xinranin Kiinan kadotettuja tyttäriä, vaikka se on ollut pitkään lukulistalla. Manninen on luetellut lähteet ja lukusuositukset osassa Xinranin kirjan.
      Varmaan pitäisi lukea molemmat, että niitä voisi verrata. Aihe on kuitenkin niin tärkeä, että siitä voi kirjoittaa useammankin kirjan ja tutkimuksiahan siitä on tehty useampia.

      Poista
  5. Kirjoitat tästä niin hyvin, Mai! Olen aikonut minäkin lukea tämän, Kiina ja kiinalainen kulttuuri kiinnostavat kovasti. Hankin teoksen kirjastosta kunhan jonot lyhenevät tai odottelen että teos pomppaa puotien alennusmyynteihin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta <3
      Minusta Manninen kirjoitti aiheesta todella monipuolisesti. Kirja sisältää useita artikkelimuotoon kirjoitettuja tarinoita, joista neljä oli aiemmin julkaistu. Tietoa tuli paljon kaikesta myös kulttuurista. Jonkin verran päällekkäisyyttä. Kiina on ollut niin suljettu ja edelleenkin on sitä kasvojen menettämisen pelkoa ja viranomaisten pelkoa. <3

      Poista
  6. Luin Xinranin teoksen aikoinaan, niin en ehkä tätä ota lukuun. Tyttöjen abortoiminen tuo ongelmia sekä Kiinaan että Intiaan, jossa ei tällaista yhden lapsen -politiikkaa ole ollut. Toivottavasti nämä maat muuttuvat jossain vaiheessa naisasian suhteen. Hidasta on kyllä ollut. Olisikin kiinnostavaa lukea kiinalaisten feministien ajatuksia: muuttuuko mikään ja missä? Kaupungeissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli haastateltu nuoria naisia, jotka olivat sitä mieltä, että eivät halua naimisiin eikä lapsia, opiskelivat ulkomailla ja halusivat eroon vanhoista kulttuuritaakoista. He olivat tyytyväisimpiä yhden lapsen -politiikkaan, sillä sen ansiosta vanhempien ja suvun rahat kohdistuivat heihin.
      Vaikka kiinalainen yhteiskunta on avautunut paljon, on se aika vanhoillinen suomalaiseen verrattuna. Naiset saavat avioitua 20v ja miehet 21v., mutta suositellaan myöhempää ikää. Lapsia saa tehdä vain avioliitossa.Yhteiskunta maksaa ehkäisyn, mutta voi tietysti itsekin osataa kaupoista. Homopareista ja homoista ei puhuttu mitään. Esiaviollisia suhteita ei saa olla, mutta tietysti niitä on ja raskauksia, mutta ne pitää abortoida. Kirjassa oli kyllä hurja määrä tietoa mm.virkamiesten korruptiosta, lasten rekisteröinnistä kaksosiksi, vaikka oli vuosi väliä jne.

      Jotenkin minusta tuntuu, että joka maassa naisten asema menee takapakkia. Varsinkin arabimaissa ja Turkissa. Kuinka monta naista on Suomen hallituksessa, eduskunnassa ja puolueen johdossa! Vaikka Suomessa on naisenemmistö kansasta ja naiset ovat koulutetumpia ja heillä on yleensä monta tutkintoa, mutta sekään ei riitä.

      Poista
  7. Aihe kiinnostaa, joten saatan tämän kirjan joskus lukea. Minulla on kyllä hyllyssäni tuo jo kommenteissa mainittu Xinranin teos myös. Se pitääkin ottaa lukuun ensi tilassa.

    Kiinassa eriarvoisuus on todella suurta - myös lapsipolitiikassa. Luin viime vuonna Chen Guangchengin muistelmateoksen The Barefoot Lawyer, jossa Chen kertoo elämästään köyhällä maaseutualueella. Kirjassa sivutaan myös yhden lapsen politiikkaa ja vammaisten "oikeuksia". Chen itse on sokea: hän sokeutui jo lapsena, koska ei saanut asianmukaista hoitoa ajoissa. Todella vaikuttava ja koskettava teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo Xinranin kirja kannattaa lukea, jos se on omassa hyllyssä ;)Olen odottanut, että se tulisi vastaan kirjastossa, mutta se taitaa olla suosittu. Tuo Chenin kirja kiinnostaa myös. Luin hänestä ja hänen 4v vankilatuomiostaan. Hän oli ihmisoikeusaktivisti ja paljasti pakkosterilisaatiot ja pakkoabortit jopa 8kk. Nyt en voi enää tarkistaa Mannisen kirjan lähteitä, mutta uskon, että Chen oli myös kirjasuosituksissa.
      Voi mikä kohtalo ja nyt ovat maanpaossa Yhdysvalloissa.

      Poista
  8. Pidin Mannisen kirjasta erityisesti sen helppolukuisuuden vuoksi. Sujuvaa tekstiä on ilo lukea ja samalla saa paljon uutta tietoa ja uudenlaisia näkökulmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi Nanna, että kirja oli helppolukuinen. Kirjassahan oli neljä aiemmin julkaistua lehtiartikkelia, joten se oli kirjoitettu reportaasinomaisesti. Ilmiötä tarkasteltiin monesta näkökulmasta ja samalla tuli paljon muutakin tietoa kiinalaisesta yhteiskunnasta.

      Poista