Halloween-lukuhaaste 2022 - koontipostaus

 

Lokakuu tuli ja meni, niin kuin värikkäät lehdet syksyn puissa. Lokakuussa sanotaan aina hyvästit luonnolle ja muuttolinnuille. Lokakuussa juhlitaan myös joka vuosi sadonkorjuuta ja iki-ihanaa HALLOWEENIA. 🍁 🎃 🍁

Lokakuussa oli myös perinteikkään Halloween-lukuhaasteen aika, jota Yöpöydän kirjat-blogin Niina on vetänyt perinteikkäästi jo seitsemännen kerran. 🍁 🎃 🍁

Luin tähän haasteeseen jännityskirjoja ja pelottavia tarinoita, sekä mysteerijuttuja oudoista olennoista ja tapahtumista. Jännää on ollut, suorastaan kuolettavan jännää. Lue postaukset, jos uskallat. 🍁 🎃 🍁

 

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

Tämä historiallinen tarina vei 1600-luvun tulenlieskojen loimotukseen. Mielipuolisen polttavaa menoa. 

Anna Englund: Lautapalttoo

Tämä tarina vei 1930-luvulle niin, että ompeluneulan suihke vain heilui ilmassa ja niin heilui myös kuollut mies hirressä.

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Uskaltaisitko sinä asua kuolleen perheen talossa? Lennin oli pakko uskaltaa elää siinä talossa. Naapuritalo oli autio ja siellä kulki kummallisia tyyppejä, kunnes...

Liza Marklund: Suonsilmä

Suonsilmään voi oikeasti tippua ja upota. Suonsilmiin uponneiden ihmisten sielujen kerrotaan vaeltavan öisin sumuna kallionhalkeamien ja männynlatvojen lomassa ja valittavan tuskaansa. 

Maria Pettersson: Suomen historian jännittävät naiset 

Tämä kirja sisälsi koko joukon jännittäviä naisia Suomen historiasta mm. noitia ja rikollisia, jotka käyttivät sieniä ja muita myrkkyjä omissa mystisissä puuhissaan. Tuhannet ihmiset kävivät eräänkin huuhaa-hoitajan hoidoissa. Olikohan heidät noiduttu? 

Ane Riel: Tiima 

Kello nimeltään vaimo ja kummitteleva koira sekä ulkovaraston pelottava sisältö kuuluivat tämän psykologisen trillerin juonikuvioihin. 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus 

Tarvitseeko muuta kertoa, kun kirjan nimikin kertoi salaisuuksista, jotka oli haudattu? Arvaa olivatko haudatut eläviä vai kuolleita?

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat 

Mitä lapsella oli mielessä? Miten tapan isäni, ennen kuin hän tappaa koko muun perheen!!! Todella julma lapsuus...

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

Kun olet uskaltanut asua kuolleen perheen talossa, niin uskallat varmaan asua myös keskellä Lapin erämaata? Ai et vai? En minäkään, sillä seudulla liikkui tunturinoita ja muita hiippareita.

Max Seeck: Loukko

Tässä kirjassa oli pelottava meininki päällä, eikä sieltä saarelta päässyt mihinkään. Autio lastenkoti, jonka laiturilla kummitteli joka yö pieni tyttö. Jos näki tytön yöllä laiturilla...

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

Meren rannalla, marskimaalla, kulkivat lyhdynkantajat. Älä missään, äläkä ikinä vihellä pimeään aikaan, sillä lyhdynkantajat voivat kuulla, ja se on sitten vientiä... 

🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁 🎃 🍁🍁

Kiitos Niina jännittävästä Halloween-lukuhaasteesta!

                      HAPPY HALLOWEEN!!!

Kirjoja ulapalta haaste - lukemani kirjat

 

Kirjakimaran Nannan vetämä Kirjoja ulapalta - Merellinen kirjahaaste loppuu lokakuun viimeinen päivä. Kiitokset Nannalle tästä kivasta kirjahaasteesta, johon ihastuin kovasti, sillä huomasin lukevani jatkuvasti kirjoja, joissa meri tuli esille joissakin muodoissa. Kirjoissa mm. asuttiin, vierailtiin, katseltiin, kuljettiin, veneiltiin, matkustettiin, työskenneltiin, kalasteltiin ja uitiin merellisessä ympäristössä, joko Itämerellä, Jäämerellä tai jollakin maapallon valtameristä.

 

Satu Rämö: Hildur

Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista

Jane Harper: Selviytyjät 

Kirstin Hannah: Alaskan taivaan alla 

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija 

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Jari ja Kati Tervo: Ukko 

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär 

Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta 

Anne Holt: Hyytävä kosto 

Petra Rautiainen: Meren muisti 

Max Seeck: Loukko 

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset 

Anna Englund: Lautapalttoo 

  

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat

 

"Lyhdynkantajat", hän sanoi. "Demoniset olennot, jotka kantavat lyhtyjä marskimaalla. Heidän kasvojaan ei koskaan näy, vaikka he kantavat valoa. Mutta jos poikkeaa polulta ja lähtee seuraamaan, he johdattavat sinut kuolemaan."

Englantilaisen Elly Griffithsin Lyhdynkantajat on jo Ruth Galloway-sarjan kahdestoista osa. Tähän sarjaan ihastuin kovasti jo sarjan ensimmäisestä osasta lähtien. Sarjan viehätystä vetää Ruth Gallowayn ja Harry Nelsonin välinen kipinöinti, mitä on jatkunut jo monen vuoden ajan. Heillä on yhteinen lapsi, 9-vuotias Kate, mutta Nelson on naimisissa Michellen kanssa. Ruth on asunut tyttärensä kanssa Frankin luona Cambridgessa jo pari vuotta. Tässä kirjassa Ruthin kaipuu takaisin marskimaalle kasvaa koko ajan ja kirjan lopussa hänen pitää tehdä jälleen päätöksiä, missä asua ja kenen kanssa.

Ivallisena paholainen viskasi hänelle hehkuvan hiilen, jonka hän asetti kurpitsan sisään valaisemaan tietään taivaltaessaan halki maailman iäti vailla lepoa...

Nelsonin tutkijatiimi oli pidättänyt erään murhaajan, joka oli tunnustanut kahden naisen murhan. Nyt tuo murhaaja halusi kertoa, minne toiset kaksi naista oli haudattu. Murhaajalla oli kuitenkin ehtonsa. Hän vaati, että vain Ruth sai tehdä kaivauksen, sillä Ruth oli paras arkeologi. Niinpä yhteistyö Nelsonin kanssa alkoi parin vuoden tauon jälkeen. Mitä sitten tapahtui, sen voit lukea kirjasta, mutta kirjan loppu oli jälleen huippujännittävää kilpajuoksua marskimaalla Norfolkissa.

Sanotaan, että pimeänä yönä ei saa viheltää, koska lyhdynkantajat kuulevat.

Elly Griffithsin Lyhdynkantajat vei jälleen kaivauksille, joista löytyi kuolleita.

 

Elly Griffiths, Lyhdynkantajat ****

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2022

s. 346

The Lantern Men 2020 

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 12. osa

 

Griffiths Elly: Risteyskohdat  
Griffiths Elly: Januksen kivi  
Griffiths Elly: Jyrkänteen reunalla
Griffiths Elly: Käärmeen kirous
Griffiths Elly: Korppikuningas
Griffiths Elly: Kadonneet ja kuolleet 
Griffiths Elly: Aavekentät 
Griffiths Elly: Siniviittainen nainen

Griffiths Elly: Maan alla 

Griffiths Elly: Musta enkeli

Griffiths Elly: Kivikehä

Griffiths Elly: Lyhdynkantaja 

 

Max Seeck: Loukko

 

Laiturilla maatessaan hän näkee tuulessa lepattavat ohranväriset hiukset ja valkoiset kasvot, joista paistaa ilmeettömyys. Sitten öinen merimaisema kuunsiltoineen vaihtuu täydelliseen pimeyteen.

Max Seeckin Loukko on neljäs osa Jessica Niemi-dekkarisarjassa, joka on menestynyt myös maailmalla hyvin.  Luulenpa, että kirjojen salaisuutena on jännittävä yhdistelmä psykologista jännitystä ja kauhua suomalaisessa maisemassa. Loukon tapahtumat sijoittuivat Ahvenanmaan saaristoon, missä meri ympärillä loi klaustrofobimaisen tunnelman.

Valkoinen pitsiverho heilahtaa puolelta toiselle, ja jostain syystä Jessican valtaa omituinen tunne siitä että joku on seissyt yläkerran ikkunassa katselemassa häntä.

Jessica Niemi oli joutunut virkavapaalle töistään käytöksensä vuoksi, ja hän pakeni kyseistä ikävää tilannetta majataloon Ahvenanmaalle. Eipä aikaakaan, kun hän kuuli saaren mysteeristä, pienestä sinitakkisesta tytöstä, Maijasta, jolla oli ollut tapana ilmestyä orpokodin laiturille öiseen aikaan. Taustalta löytyi mysteerinen tapahtumaketju vuodelta 1946. Nyttemmin tuo orpokoti oli tyhjillään, mutta se oli ollut toiminnassa vielä 1980-luvulla, kun saarella tapahtui outoja kuolemantapauksia.

Maijan huoneeseen ei koskaan majoitettu ketään muuta, vaan se säilytettiin jonkinlaisena kauhukabinettina. 

Jessica Niemi ryhtyi tutkimaan omin päin saarella tapahtunutta kuolemantapausta, vaikka eräs paikallinen poliisi sekä oma esimies pitivät hänelle tiukkaa kuria siitä, että Jessica oli virkavapaalla. Minkäs rikostutkija voi luonnolleen. Eräs vanhempi nainen oli löytynyt saarelta kuolleena. Oliko tapaus kenties murha vai ihan luonnollinen kaatumistapaus? Sen voit lukea tästä jännittävästä tarinasta. 

Max Seeckin Loukko niminen dekkari sisälsi tiivistunnelmaisen mysteeritapahtuman, johon liittyivät tiiviisti sotaorvot, orpokoti ja yksinäinen saari. 

 

Max Seeck, Loukko *****

Tammi 2022

s. 358

Dekkari

Jessica Niemi-sarja 4

Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää

 

Näin siskoni kasvot jokaisessa vastaantulijassa. Sisko pilkisti kaupankassan silmäkulmasta. Siskon hiukset heilahtivat maitohyllyn luona olevan naisen olkapäillä. Siskon ääni kuului ohikulkijan suusta. Ingan hymyilevät kasvot katsoivat minua milloin mistäkin. Merkkasiko sisko ihmisiä, jotka tietävät?

Elina Backmanin uusin dekkari Ennen kuin tulee pimeää sijoittui lokakuiseen Inariin. Saana Havas sai mielenkiintoisen podcast-juttuidean vanhasta murhasta, joka oli jäänyt ratkaisemattomana poliisien arkistoon. Kyseisen uhrin sisko halusi, että hänen pikkusiskoaan ei unohdettaisi. Siispä Saana pakkasi tavaransa, ja matkasi ensin isänsä luokse Enontekijälle ja sieltä Inariin. Yksin asuminen  mökissä, minkä lähellä ei ollut muita asujia, ei pelottanut Saanaa, vaikka hän oli varma, että joku liikuskeli lähistöllä.

Inga, pieni siskoni, onneksi sentään lähdit kesällä, jotta viimeiseksi et nähnyt ikuista pimeyttä vaan yöttömän yön, sen valoisana hehkuvan taivaanrannan.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat nykyisyyteen ja vuoteen 1998, kun Inga oli 17-vuotias. Saanan ollessa Inarissa, sieltä katosi jälleen 17-vuotias tyttö, Silja. Katoamisia tapahtui aina silloin tällöin, ja yleensä nuorten katoamisiin ei heti kiinnitetty huomiota, sillä he saattoivat suuttua kotiväelleen ja olla vähän aikaa poissa kavereidensa luona. Joku oli kuitenkin huolissaan, ja oli levittänyt kadonneen Siljan kuvia paikoille, joissa kulki paljon ihmisiä. 

Pelkään, että se mitä Ingalle tapahtui, on tapahtunut uudelleen.

Saanan miesystävä Jan Leino oli Keskusrikospoliisin tutkija. Hän oli huolissaan Saanasta, kun sai kuulla mitä Inarissa oli tapahtunut. Pian Jan oli matkalla Inariin, sillä hän halusi olla mukana uudessa rikostutkinnassa. Saana oli tietysti onnellinen, kun sai Janin luokseen Lappiin, mutta yhteinen aika jäi todella vähiin. Janilla oli myös tapana ärsyttävästi määräillä mitä Saana sai tehdä ja mitä ei. Saana on kuitenkin utelias luonteeltaan ja kiinnostunut tosielämän rikoksista. Uskoisin, että Inarin rikoksistakin, sekä 90-luvun että nykyajan, tuli lopulta tosi kiinnostava podcast.

Lapin luonto loi mystisen ilmapiirin Elina Backmanin dekkarille Ennen kuin tulee pimeää. Suosittelen nojatuolimatkailua Inariin tämän kirjan parissa.

 

Elina Backman, Ennen kuin tulee pimeää *****

Otava 2022

s. 415

Dekkari

 

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

Elina Backman: Kun jäljet katoavat

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

 

 

Lautavuoratussa talossa, kadun päässä, yhdeksänvuotias Alice Hart istui kirjoituspöydän ääressä ikkunan edessä ja kuvitteli erilaisia tapoja tuikata isänsä tuleen.

Australialaisen Holly Ringlandin esikoisteos Alice Hartin kadonneet kukat sijoittui Australiaan, jossa oli kuuma tai vieläkin kuumempi, ja jossa jotkin kasvit tarvitsivat tulta, jotta siemenet lähtisivät kasvuun. Kirjan päähenkilö Alice Hart oli kirjan alussa yhdeksänvuotias lapsi ja kirjan lopussa hieman vanhempi kuin äitinsä kuollessaan. 

Hän ei kyennyt estämään jäseniään vapisemasta. Vain siemaisu viskiä sivutaskun taskumatista auttaisi. Mutta hän ei uskaltanut. Ei tänään. Ei nyt kun autossa oli lapsi, joka istui niin lähellä, että hän olisi voinut ojentua koskemaan tätä. Alicea. Lapsenlastaan, jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Ennen tätä päivää.

Alicen vanhemmat kuolivat ja hänen isoäidistään tuli hänen huoltajansa. He eivät olleet nähneet toisiaan aiemmin. Alicen isä ei ollut antanut lapsensa nähdä ketään perheen ulkopuolisia. Alice oli käynyt kotikoulua, joten hän ei tuntenut edes ketään muuta lasta. Alice oli surun murtama menetettyään äitinsä. Isoäiti June oli hiljainen ja alkoholisoitunut, eikä oikein osannut olla lapsenlapsensa kanssa, mutta onneksi hänen talossaan asui muitakin aikuisia, jotka antoivat rakkautta ja huomiota orvolle pikkutytölle. Alice sai myös hyvän ystävän lähistöllä asuvasta pojasta.

Ole rohkea, uskalla.

Alice jätti aikuistuttuaan kaiken taakseen ja muutti meren rannalta Australian sisämaahan, monen tuhannen kilometrin päähän kotoaan. Kuumuus oli polttavaa, eikä Alice alkuun ymmärtänyt syömisen ja veden juomisen merkitystä.

Uusi työ puistonvartijana toi kuitenkin uusia tuulia ja ystäviä hänen elämäänsä. Hän ei halunnut muistella menneitä ikäviä asioita. Elämällä on aina tapana järjestää, sekä hyviä tapahtumia, että ikäviä tapahtumia. Niitä oli riittänyt Alicen lapsuudessa ja niitä molempia oli tarjolla myös uudessa asuinpaikassa.

Holly Ringlandin Alice Hartin kadonneet kukat kertoi Alicen kasvukertomuksen lapsuudesta aikuisuuteen Australian kuumuudessa.

 

Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat ****

suom. Hanni Salovaara 

Minerva 2022

s. 396

The Lost Flowers of Alice Hart 2018

perheväkivalta

Australia

 

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

 

 

"Täälläkö sinä piileskelit kaikki nämä vuodet?"

Norjalaisen Heine Bakkeidin dekkari Haudattu salaisuus jatkoi Thorkild Askesta kertovaa dekkarisarjaa. Sanon heti suoraan, että tämä on yksi parhaimmista dekkarisarjoista mitä tiedän. Vaikka kirjaa mainostetaan itsenäisenä osana, ei se sitä todellakaan ole. Haudattu salaisuus on sarjan neljäs kirja, ja jos sen lukee ilman aiempia kirjoja, menettää todella paljon tietoja sarjan aiemmista tapahtumista ja varsinkin henkilöhahmoista. Haudattu salaisuus valittiin vuoden 2021 parhaimmaksi dekkariksi Norjassa.

Joulunalusviikolla Aske palasi takaisin Islannista, missä hän vietti aikaa parin kirjan verran. Hänet oli potkittu pois poliisin töistä, sillä hän sai vankilatuomion ennen sarjan aloitusta. Kolme edellistä dekkaria Aske on heilunut enemmän tai vähemmän lääkkeiden vaikutuksen alaisena, ja kulkenut terapiassa. Onneksi hän oli päässyt mielialalääkkeistä eroon, mutta terapeutista oli tullut hyvä ystävä. 

Sarjan alussa meren rannalta Stavangerista löytyi ruumis. Myös tuo ruumis kuului aiempien kirjojen henkilöhahmoihin, joten suosittelen lukemaan aiemmatkin kirjat. Kirjan nimi Haudattu salaisuus tulee tuosta viisi vuotta aiemmin haudatusta ruumiista. Thorkild Aske on toiminut yksityisetsivänä koko sarjan ajan. Nyt hän aikoi selvittää ruumiiseen liittyvät salaisuudet. Kenties hänen vankilatuomionsakin peruttaisiin sen jälkeen! Aske toivoi, että pääsisi takaisin poliisiksi ja pääsisi jälleen tutkimaan poliisien tekemiä rikoksia. Lue kirjasta toteutuivatko Asken toiveet.

Vasta kun olen melkein vieressä, huomaan Ulfin pään pistävän esiin hiekasta juuri ja juuri aaltojen tavoittamattomissa.

"Ulf", henkäisen ja heittäydyn polvilleni hänen eteensä. "Mitä sinulle on tehty?"

Heine Bakkeidin huippuhyvä Haudattu salaisuus  selvitti menneitä ja nykyisiä hyytäviä rikoksia, mutta vielä jäi paljon tutkittavaa jäljelle.

Heine Bakkeid, Haudattu salaisuus *****

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2022

s. 423

St. Avenger 2021

 

Bakkeid Heine: Haudattu salaisuus 

Bakkeid Heine: Meren aaveet 

Bakkeid Heine: Paratiisin kutsu 

Bakkeid Heine: Nuku lapsi armaani 

Ane Riel: Tiima

 

 

Se kävi. Alma ei enää kuullut kaappikellon rauhallista tikitystä, mutta hän pystyi edelleen tuntemaan sen sydämessään. Jokin hänessä sanoi, että ne kaksi kuuluivat yhteen. Kaappikello ja hänen sydämensä.

Tanskalaisen Ane Rielin Tiima kertoi ikääntyneen Alman surullisen tarinan. Alma asui edelleen omassa kodissaan, vaikka liikkuminen oli vaikeaa, eikä hän enää kuullut mitään, mutta pahinta oli, että hän ei enää muistanut mitään. Hän tiesi, että oli ollut jokin mies, mutta hän ei enää muistanut, missä mies oli. Mitä mies oli tehnyt? Mitä Alma oli tehnyt?

Alma jäi ikkunaan. Poika ei ollut ainoastaan yllättynyt nähdessään Alman, hän oli pelästynyt. Ikään kuin olisi nähnyt aaveen. Oliko Alma kuollut? Välillä tuntui siltä. Alma purskahti itkuun.

Alman tyhjiin päiviin tuli uusia tuulia, kun hän tutustui naapurin pieneen poikaan. Pian poika uskaltautui hänen luokseen kyläilemään koiransa kanssa. Touhuaminen pojan vierailuja varten sekä leikkiminen hänen kanssaan, alkoi aktivoimaan Alman muistia. Hän muisteli vanhoja menneitä asioita, tapahtumia ja ihmisiä.

Kun Alma näki pojan tiellä, hän tunsi niin suunnatonta iloa, että se melkein salpasi häneltä hengen. Samalla hän kiitti itseään, ettei ollut sittenkään tappanut itseään.

Alma oli uskomattoman hienosti selvinnyt omassa yksinäisyydessään. Mies oli ollut mikä oli ja siitäkin Alma oli selvinnyt. Ane Rielin Tiima pureutui muistisairaan Alman elämään huippuhienosti Alman omasta näkökulmasta. Miltä elämä näytti, kun elämänhallintataidot olivat kadonneet, kun ei enää ollut toivetta elää, vaan kuolla? Kun oli saanut anteeksiannon.

 

Ane Riel, Tiima *****

suom. Katriina Huttunen

Aula & Co 2022

s. 214

 

Ane Riel: Pihka

Maria Pettersson: Suomen historian jännät naiset

 

Yksi syy naisten näkymättömyyteen on se, että historian naisten tutkiminen on paljon vaikeampaa kuin historian miesten. Monia "naisten asioita" ei ole nähty merkittävinä, jänninä tai muistiin kirjaamisen arvoisina.

Maria Petterssonin tietoteos Suomen historian jännät naiset alkaa kirjailijan esipuheella, jossa hän kirjoittaa auki, miksi tälle kirjalle on tarve tulla julki. Kiitos Maria Pettersson. Olen samaa mieltä kannasi siitä, että "naisten asiat" ovat tärkeitä ja ne kannattaa ja pitää tuoda julki. Rakastan historiaa, mutta kouluaikojen historia oli sitä miesten historiaa, eikä naisista puhuttu juuri mitään. Aloinkin nuorena historian kaipuussani innolla lukea historiallisia viihdekirjoja, joissa puhuttiin historiallisista naisista ja lapsista. Historia on kuulunut ja kuuluu kaikille ihmisille tasa-arvoisesti. 

Elvira Bono muutti äitinsä kanssa Helsinkiin vuonna 1909. Samassa pihapiirissä heidän kanssaan asui taidemaalari Jalmari "Jali" Ruokokoski, joka ihastui korviaan myöten seitsemän vuotta nuorempaan, tuolloin kuudentoista vanhaan Bonoon.

Kirjan aloittaa kappale Seikkailijat ja rikolliset, joihin kuului yllä olevassa lainauksessa mainittu Elvira Bono.  Elvira syntyi sirkusperheeseen ja sirkuksessa hän esiintyi mm. tanssimalla boakäärmeen kanssa.  Myöhemmin hän esiintyi näyttelijänä ja taisteli heimosodassa. Vielä myöhemmin hän muutti Lappiin. 

Muut seikkailijat ja rikolliset olivat Briitta Simpson, Elisabeth Apostoli, Brita Klemetintytär, Minna Craucher, Hilpi Kanninen, Margareta Kitt ja Marija-Emma Scul-Martin. Heistä tutuin oli 1600-luvulla elänyt Margareta Kitt, joka myrkytti oman miehensä kuoliaaksi. Margaretaan olen tutustunut aiemmin parissakin eri kirjassa.

Genetz kävi keräämässä punakärpässieniä, paistoi itselleen annoksen, söi sen ja vetäytyi tyttärensä perheen huvilan yläkertaan odottamaan tuloksia. Kolme tai neljä päivää myöhemmin hän tuli alas. Yliaistillinen kuolemakokemus jäi saavuttamatta.

Kirjan toinen osa kertoi kymmenestä eri taiteilijasta. Yllä olevassa lainauksessa kerrottiin taiteilija Meri Genetzistä, joka henkisen etsikkoaikansa aikana kokeili eri päihteitä esim. syömällä sieniä. Spiritismi, henkioppaat, pelottavat näyt, okkultismi, rajatieto, salatieteet, tietäjät, meediot ja mystiikka olivat Genetzin kiinnostuksen kohteita.

Kuuden kuukauden kuluttua raportti tiesi kertoa, että sekä papin että vahtimestarin mukaan Harittu oli käyttäytynyt erinomaisesti. Hän myös anoi armoa, ja saikin sitä: oikeus vapautti hänet heinäkuussa 1715. Ehtona oli, että hän ei enää ikinä syllistyisi moisiin rikoksiin. Anna Yrjöntyttären, tai Juho Yrjönpoika Haritun, myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Kirjassa kerrottiin myös kahdestatoista sotilaasta ja aktivistista. Yksi heistä oli 1700-luvulla elänyt Anna-Juho Harittu, joka soti miesten rinnalla mieheksi pukeutuneena ja meni sen lisäksi naimisiin naisen kanssa. Anna-Juho joutui kuitenkin lopulta vankilaan sukupuolensa kieltämisen vuoksi. 

Maalin Bergström (s. 1870) oli parantaja ja huuhaa-hoitaja, jonka luokse virtasi tuhatmäärin potilaita. Hän istui jatkuvasti oikeudessa puoskaroinnista syytettynä ja muutti lopulta Brasiliaan suomalaiseen utopiayhteiskuntaan.

Maalin Bergström sijoittui kappaleeseen, joka kertoi kahdestatoista uranaisesta. Jonkinlainen urahan se parantajan ja huuhaa-hoitajan urakin on varmasti ollut. Taitaa niitä vastaavia löytyä pilvin pimein myös tänäkin päivänä.

Yksi uranaisista oli Rosa Clay. Olen lukenut hänestä aiemmin kirjoitetun kirjan. Afrikassa lähetystyötä tehneet ihmiset toivat afrikkalaisia lapsia Suomeen. Antoivat kodin, koulutuksen jne. Rosa ei viihtynyt Suomessa, vaan muutti aikuisena Yhdysvaltoihin. 

Hilma Sundberg, Hilda Friman ja Ida Maria Widen olivat työväenluokkaisen noitapiirin jäseniä ja ruumiinsilvontaa harjoittavia okkultisteja Helsingin Kalliosta.

Kirjan loppupuolella kerrotaan hengen naisista. Yllä olevassa lainauksessa kerrottiin naisista, jotka harjoittivat noituutta 1920-luvulla. Tulivat sitten tehneeksi kyseistä ruumiinsilvontaa, jonka vuoksi joutuivat vankilaan. Kaikeksi onneksi heitä ja muita kyseisen noitapiirin jäseniä kohtaan, kyseinen noitapiiri loppui ja lopetti inhat puuhansa ja ruumiit saivat jatkossa maata rauhassa haudoissaan.

Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset toi koko joukon Suomen historiaan vaikuttaneista naisista esille. Kiitokset kirjailijalle tästä mahtavasta naisten esiinmarssista. Toivottavasti tämän päivän historian opettajat ymmärtävät opetuksissaan etsiä myös historian naiset esille historian tunneille.

Aiemmin ilmestynyt Historian jännät naiset ja tämä Suomen historian jännät naiset ovat huippumahtavia tietokirjoja ja esittelevät todella mielenkiintoisia naisia.  Molemmat kirjat ovat timantteja taivaaseen ja takaisin matkallamme historian siivillä.

 

Maria Pettersson, Suomen historian jännät naiset *****

Atena 2022

s. 577+ kuvat+ Lähteet 18s.

Tietokirja 

 

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

 

 

Katselen Inkan leikkiä rannalla, kun hän yhtäkkiä haihtuu ja liukuu osaksi maisemaa. Valo osuu hänen hiuksiinsa, maalaa esiin olkapäät ja pohkeet, suoran selän ja lapaluut, jotka alkavat hämärtyä ja katoavat silmistäni, ja hänen tilalleen ilmestyy kaksi tyttöä. He ovat Inkaa pienempiä, neljän tai viiden, vaaleatukkaisia.

Laura Lähteenmäen teoksen Sukella silmät auki kansikuva kuvaa udunomaisesti kirjan yllä olevia ensimmäisiä lauseita. Kirjan päähenkilö Maria oli viettämässä Tanskassa lomaansa pienen tyttärensä Inkan kanssa, kun ajatuksiin tuli oma lapsuus ja leikkitoveri. Kuka oli tuo lapsuuden leikkitoveri? Lapsuuden salaisuudet nousivat kirjan yhdeksi teemaksi.

Aina kun pidän lastani sylissä, ajattelen häntä, jota ei pidetä, ja silloin minun on niin vaikea olla, että työnnän omani pois. On väärin häntä helliä, jos muilla on asiat huonommin.

Maria kasvoi vanhempien eron jälkeen isänsä luona. Äitiään hän näki vain harvoin viikonloppuisin. Opettajaisä oli vahva, eikä luottanut vaimonsa kasvattajataitoihin. Hän itse oli hyvä ja erinomainen erityisopettaja, ainakin omasta mielestään. Isä vaati tyttäreltään paljon osaamista ja taitoja. Hänen piti olla parempi kuin muut ja virheistä tuli remmiä.

Marian vanhemmat olivat kuolleet. Tanskassa hän perehtyi isänsä päiväkirjaan tarkemmin. Päiväkirja toi Marian mieleen kipeitä, mutta myös mukavia yhteisiä muistoja yhteiselämästä isän kanssa. 

Laura Lähteenmäen Sukella silmät auki toi esille 1970-80-luvun opettajuutta ja kasvatusmenetelmiä. Yksi aihepiiri oli Suomesta Tanskaan adoptoidut lapset. Aihe, jota Lähteenmäki kuvasi omalla herkällä tyylillään. Samalla aloin miettiä sitä, että Suomesta adoptoitiin lapsia Tanskaan ja samalla Suomeen tuotiin adoptiolapsia ympäri maapallon. Lasten vieminen omista lähtökohdista suvun ja läheisten ihmisten läheltä on varmasti traumaattinen kokemus molemmin puolin, mikä jättää muistoihin jälkiä.

Laura Lähteenmäen Sukella silmät auki  syventyi kuvaamaan suvun ja perheen salattuja asioita tunneherkkyydellä ja rohkeudella.

 

Laura Lähteenmäki, Sukella silmät auki

Wsoy 2022

s. 266

Adoptio

 

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Korkea aika 

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Liza Marklund: Suonsilmä

 

 

Pelastustiimi käsitti asian laidan samalla hetkellä, kun aurinko nousi esiin koillisessa kohoavien tuntureiden takaa. Kaikki etsintäpartion jäsenet olivat kuulleet lapsuudessaan vanhoja tarinoita ihmisistä, jotka olivat uponneet pohjattoman syviin suonsilmäkkeisiin. Näiden ihmisten sielujen kerrottiin vaeltavan öisin sumuna kallionhalkeamien ja männynlatvojen lomassa ja valittavan tuskaansa.

Liza Marklundin Napapiiri-dekkarisarjan jännittävä kakkososa, nimeltään Suonsilmä, jatkoi PohjoisRuotsiin sijoittuvien rikosten selvittelyä. Tällä kertaa tarkkailtiin nykyaikaa ja tapahtumia kolmenkymmenen vuoden takaa. Stenträskin poliisipäällikön Wiking Stormbergin vaimo Helena katosi suolle kolmekymmentä vuotta aiemmin. Wiking oli elänyt epätietoisuudessa kaivaten ja rakastaen. Hän oli kasvattanut yksin heidän yhteiset lapsensa ja nyt hän oli jo isoisä. Sitten hänen poikansa sai pelottavia kirjeitä, joissa uhattiin hänen lapsiaan ja vaimoaan.

Wiking sulki silmänsä. Autonraato tuntui nauravan hänelle niin että tallin seinät vain raikuivat.

Wikingin poika oli töissä huippusalaisessa työpaikassa. Robotbasen oli huipputekninen sotilastukikohta ja Euroopan suurin joukkotuhoaseiden testauspaikka. Wikingin tutkimusten mukaan hänen poikansa työpaikalle oli soluttautunut vakooja. Tästä vakoojateemasta voit lukea lähemmin Suonsilmän sivuilta.  Koko perhe oli selvästi vaarassa.

He näkevät sinut.

Sinun täytyy kieltäytyä tai kuolet.

Liza Marklundin dekkari Suonsilmä uppoutui suonsilmän lailla tiukasti vakoojamaailmaan ja siihen mistä vakoojamaailma on kiinnostunut. Sotateollisuus ja siihen liittyvät uudet keksinnöt kiinnostavat vakoojamaailmaa, jotta ne uudet keksinnöt saataisiin myös vakoojia lähettäneiden maiden käyttöön. Jotta mahdollisiin sotiin pystyttäisiin vastaamaan tehokkaasti ja uudenaikaisesti, vakoojiin panostettiin ja vakoojaelämää elettiin vuosikausia. Suonsilmän osa 2. syventyi lähemmin erään vakoojan elämään Pohjois-Ruotsissa ja Venäjällä.

Liza Marklundin Suonsilmä dekkarissa elettiin jännittävää vakoojaelämää.

 

Liza Marklund, Suonsilmä ****

suom. Antti Autio

Otava 2022

s. 376

Kallmyren 2022

Dekkari

Napapiiri-dekkarisarja 2

 

Liza Marklund: Napapiiri

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

 

- Tiiättekö te mitä teijän kotona on tapahtunu?

Pauliina Vanhatalon uusin teos Vastuulliset on kipeän kaunis kuvaus kolmesta traumaa kantavasta, vastuullisesta henkilöstä. Toki kirjassa on muitakin henkilöitä, mutta äänet on annettu neljäsluokkalaiselle Lennille, lähikoulun opettajalle Niinalle ja Pasille, jota oli vuosi sitten kohdannut shokki, jota hän ei pystynyt ohittamaan. 

Jere, Janika, Jesse, Lenni lausui hiljaa, jotta muistaisi nimet myös yksin jäätyään. Jere, Janika, Jesse. Jerejanikajesse.

Lenni muutti perheineen Raaheen, tuohon meren rannalla sijaitsevaan pohjoissuomalaiseen kaupunkiin. Lenni ei halunnut muuttoa. Hän halusi, että he menisivät takaisin omaan kotiin ja äiti ja isä eivät riitelisi. Lisäksi isä oli vakavasti masentunut, mutta ei halunnut hoitoa. Lenni halusi entisen isän takaisin. Hän halusi, että aikuiset olisivat hoitaneet kaikki ongelmat, mitä uuteen kotiin muuttaminen toi tullessaan. He eivät tehneet mitään. Lennin oli pakko itse kantaa vastuuta ongelmista.

Lattialla patjan ympärillä oli tavalliset värkit ja roskat, mutta jo muutaman päivän ajan Pasista oli vaikuttanut siltä, ettei Valolla ollut enää niin paljon aineita kuin tullessaan.

Pasi asui autiotalossa yksin, kunnes sinne eräänä päivänä ilmestyi nuori mies koiransa kanssa. Ongelmaksi muodostuivat nuoren miehen huumeet ja huume-elämä kaikkine ikävyyksineen. Koira jäi pian Pasin hoidettavaksi.

Nuori mies piti välillä paussia huumeiden käytössä ja innostui sinä aikana Pasin menneisyydestä. Hän oli varma, että Pasi salasi vuoden takaisia tapahtumia ja yritti kaivella niitä kaikin keinoin. 

Ei oo rahaa ruokaan. Kauhea nälkä. Voisitko siirtää tilille satasen tai ees parikymppiä?

Niinan ainoa lapsi eli maailmassa, johon kukaan vanhempi ei haluaisi päästää lastaan. Vanhemmat yrittävät suojella lapsiaan. He opettavat mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta silti opetuksista huolimatta lapset voivat valita sen tien, joka vie helvettiin, ja josta on vaikea palata takaisin. 

Pauliina Vanhatalon Vastuulliset on hyvin aidonoloinen kertomus henkilöistä, joiden elämät sivuavat toisiaan ongelmien vastuunkantajina. He olivat ihmisiä, jotka eivät voi ummistaa silmiä tapahtuneilta, vaan jäävät niihin kiinni. Mikään pulikoiminen hankaluuksia vastaan ei jätä rauhaan, vaan koko ajan ajatukset etsivät selviytymistietä. Joskus mikään ei ole riittävästi. Joskus tapahtuu pahaa.

Pauliina Vanhatalon psykologinen teos Vastuulliset kaivautui syvälle haastaviin ongelmiin.

 

Pauliina Vanhatalo, Vastuulliset *****

Tammi 2022

s. 252

Raahe

Perhesurma

Huumeet

Mielenterveysongelmat

 

Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi 

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika 

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

 

Anna Englund: Lautapalttoo

 

Elena veti lakanaa isännän alta ja suoristi jalat, laittoi kädet vatsan päälle, silitteli paitaa ja kampasi hiukset. Kaulalle valkoinen huivi, aamulla hätäpäissään ommeltu. Kämmenselässä näkyivät kynnenjäljet, tiedettiin että Manta oli käynyt nipistämässä. Elena asetti isännän rinnalle katajanoksan.

Anna Englundin huikean hieno ja omaääninen esikoisteos Lautapalttoo kertoi Elenasta ja hänen elämänvalinnoistaan. Yllä olevassa lainauksessa Elenan appiukko oli kuollut, ja koska Elena oli tottunut työkseen laittamaan ruumiita viimeiselle matkalleen, hän teki sen myös appiukolleen. Manta oli anoppi, jota vaivasi jokin iän myötä tullut sairaus. 

Elena tuli hyvin toimeen anoppinsa kanssa. Ilmarin eli miehensä kanssa alkoi yhteiselo olla aika ongelmallista kaikin puolin. Perhe teki ruumisarkkuja, joiden sisustuksen ompeli Elena. Kuolleita oli paljon, joten Elenan päivät olivat kiireiset. Hänen elämänsä oli jämähtänyt pieneen Pihlaja-nimiseen kylään Kokkolan lähettyvillä. Elena ei saanut palkkaa eikä kiitosta työstään, mutta töitä hän sai painaa koko ajan.

Kumpikin hengitti syvään kuin heidän keuhkonsa olisivat käyneet vuoropuhelua oikeasta rytmistä pääsemättä sopimukseen.

Lautapalttoo tarkoittaa ruumisarkkua. Palttoo vuorostaan tarkoittaa takkia, joita Elena oli taitava ompelemaan. Hän ompeli takin myös eräälle henkilölle, josta tuli hänelle erityisen rakas.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun perinteistä kiinni pitävälle Pohjanmaalle ja nuorekkaaseen Helsinkiin. Helsingissä pystyi elämään ihan omanlaista elämää. Eräs henkilö tuli käymään Pohjanmaalla ja hänen ja Elenan elämälle  tuli sitä myöten uusi suunta. Mutta mitä tapahtui sitä ennen? Siitä voit lukea tarkemmin kirjasta.

Kuolema ja rakkaus kävivät yllättävää vuoropuhelua Anna Englundin hienossa esikoisteoksessa nimeltään Lautapalttoo. 

 

Anna Englund, Lautapalttoo ****

Siltala 2022

s. 226

Pohjanmaa/Helsinki 

1930-luku

 

 

Tommi Takkunen: Kaukovainio

 

 

Lamppu katsoi Jounia taskulampun aavemaisessa loisteessa. Molemmat tiesivät, että varsinkin tästä hetkestä eteenpäin kaikki olisi rikollista.

Tommi Takkusen Kaukovainio kertoi oululaisen lähiön elämästä. Kirjan alussa kaverukset Lamppu ja Jouni olivat hankkimassa juotavaa ja tupakkaa omin luvin öiseen aikaan eräästä kaukovainiolaisesta lähikaupasta. Kaiken huipuksi Jouni sai vanhemmiltaan rahaa, joten varastaa ei ainakaan olisi kannattanut, kun samalla aukeaisi mahdollinen rikollisen ura rikosmerkintöineen. Kaupan ryöstö ei ollut pojille ensimmäinen, valitettavasti.

Jouni ei pitänyt grilliajatuksesta. Grillillä olisi ihmisiä, jotka saattaisivat hoksata Sissin olevan kortiton kuski. Siitä olisi helppo päätellä, että autokin oli luvatta käytössä. Pian olisi poliisiauto takapuskurissa kiinni.

Sissi asui omassa asunnossa, vaikka ei ollut vielä täyttänyt kahdeksaatoista vuotta. Elämänhallinta ei ollut vielä kehittynyt, eikä hän ollut saanut siihen juuri mitään tukea. Kännääminen, kortitta ajaminen ja autojen varastelu oli melkein jokapäiväistä. Traumaattinen lapsuus ja nuoruus olivat jättäneet jälkensä Sissiin. 

Ei isä tarvinnut muistutuksia epäonnistumisistaan, Lamppu arveli. Väsyneistä kasvoista päätellen ne vainosivat häntä muistuttamattakin, mistä Lamppu oli salaa tyytyväinen. Oikeudenmukaisuutta elämässä ei kenties saanut, mutta aiheuttamansa epäoikeudenmukaisuuden taakan alta ei karannut kukaan.

Lamppu liftasi Oulusta Vantaalle moikkaamaan isäänsä, joka ei pitänyt poikaansa yhteyttä. Elettiin aikaa, jolloin ei ollut vielä kännyköitä, joten yhteydenpidot olivat vaikeampia. Isällä oli lisäksi uusi perhe. Hän ei kaivannut Lamppua muistuttamaan vanhoista ajoista. Yllätys olikin melkoinen, kun uusi perhe halusi, että Lamppu jäisi heille asumaan. Lampun tuntien tiedossa olisi ongelmia, mutta isän ei auttanut muu kuin suostua. 

Tommi Takkunen on tarkastellut kirjassaan kolmea erilaista perhettä ja heidän nuorisoa syyskuusta toukokuuhun asti. On eroperhe, yksinhuoltajaperhe ja sitten niin sanottu normiperhe. Perheitä yhdisti Kaukovainio ja nuorten kaveruus. Perheinä he olivat hyvin erilaisia, mutta hyvä, että kirjasta nousi esille erilaiset perheet ja sisäiset jännitteet, joita kehittyy, kun lapset kasvavat murrosikäisiksi ja siitä aikuisiksi.

Oma kokemusmaailmani Kaukovainio-lähiöstä, Kaketsusta, näyttäytyi kerrostalolähiönä. Asuessani Oulussa, Kaketsu tuli tutuksi, kun kävin ystävien ja työkavereiden luona ja kaikki he asuivat kerrostaloissa. Kirjassa Jouni ja Lamppu asuivat omakotitaloissa ja Sissi kerrostalossa. En itse haluaisi asua kerrostalossa, koska joka puolelta kuuluu ihmisten aiheuttamia ääniä esim. huutoja ja riitoja ja ovet paukkuvat koko ajan. Tykkään hoitaa oman pihan kasveja, joten olen melkein aina asunut omakotitalossa tai rivitalossa. 

Tommi Takkusen Kaukovainio esitteli oululaista lähiöelämää uskottavan arkisesti.

 

Tommi Takkunen, Kaukovainio

Aviador 2022

s. 342

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

 

Päivisin Maria ei tunne kipua. Päivisin hän pystyy unohtamaan. Vain hetkittäin, kun hän haistaa avotulen tai savua, välähtää muisto kuin ukkosvasama yötaivaalla.

Kristiina Vuoren yhdestoista historiallinen romaani Kesytön liekki kertoi 1600-luvun puolesta välistä ja nuoresta Maria Petterintytär Thorwöstestä. Marian äiti Elin Såger oli jäänyt leskeksi ja yritti pitää mieheltään perinnöksi jäänyttä omaisuutta ja yrityksiä pystyssä. Yrityksiin kuuluva Fiskars tunnetaan tänäkin päivänä.

Minusta oli mielenkiintoisinta seurata, miten Marian äiti onnistui pyrkimyksissään, sillä Elin on oikeasti elänyt ja vaikuttanut 1600-luvulla sekä toiminut yli sadan hengen työllistäjänä, sen lisäksi, että oli kymmenlapsisen perheen äiti ja yksinhuoltaja aikana, jolloin naisilla ei ollut virallista oikeutta omaisuuksiin eikä päätöksentekoon ainakaan avioliiton aikana. Turussa voi tänä päivänä kulkea Elin Sågerin kujaa pitkin. Myös hänen entinen kotitalonsa on säilynyt Aboa Vetus museossa Aura-joen rannalla.

Kristiina Vuoren kirjasta Kesytön liekki tuli mieleeni hänen kirjansa Kaarnatuuli, joka kertoi 1500-luvulla eläneestä Valpuri Innanmaasta, josta tuli Turun rikkain kauppias miehensä kuoleman jälkeen.  Viipurin valtiatar kertoi Gunilla Johanintytär Besestä, josta tuli 1500-luvulla Viipurin linnanpäällikkö miehensä kuoleman jälkeen. Naisilla oli siis mahdollisuus nousta johtavaan asemaan myös menneisyydessä.

Tuli kutsuu häntä. Yhä edelleen ja yhä uudelleen, vaikka hän kuvitteli tyydyttäneensä sen nälän, kun ränsistynyt kalamaja loimusi liekkimerenä kohden yötaivasta.

Maria perheineen muutti asumaan lähemmäs ruukkeja, jotta äidin oli helpompi johtaa niitä. Samoilla seuduin asui ihminen, joka sai outoa nautintoa sytyttäessään tulipaloja. Maria pelkäsi tulta, sillä hän kantoi tulen merkkejä vartalossaan. Jotakin ikävää oli sattunut, kun heidän kotitalonsa oli palanut muutamaa vuotta aiemmin. Oliko sama sytyttäjä kyseessä? Oliko menneisyys tullut kummittelemaan Marialle? 

Kristiina Vuoren Kesytön liekki vei mukanaan 1600-luvun ruukkimiljööseen, jossa loimusi arvaamattomat tulenlieskat. Yhtä arvaamaton oli rakkauden lieska, joka syttyi ja poltti kantajaansa. Upea fiktiivinen tarina henkilöistä, jotka ovat aidosti eläneet 1600-luvulla.

 

Kristiina Vuori, Kesytön liekki

Tammi 2022

s. 348 + Faktasta fiktioksi 11s.

Historiallinen teos

1600-luku 

 

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kristiina Vuori: Elinan surma
Kristiina Vuori: Filippa
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Kristiina Vuori: Samettiin kätketty