keskiviikko 14. lokakuuta 2026

Anders ja Anette De La Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla

 


Miten mikään voisi vetää vertoja hänen ympärillään avautuvalle kauneudelle? Majesteettisille kesänvihreille kukkuloille ja kirkkaansiniselle vedelle, joka näytti sulautuvan taivaan äärettömyyteen. Näkymä oli niin kaunis, ettei sitä voinut selittää ilman merten jumalia, nymfejä, pyhimyksiä ja ihmeitä.

Ruotsalaisen avioparin Anders ja Anette De La Motten dekkari Vehkeilyä Amalfin rannikolla oli toinen osa Italiaan sijoittuvassa Lomaparatiisin murhat-sarjassa. Ensimmäinen osa sijoittui Caprille, tämä toinen osa sijoittui Amalfiin, ja kolmannessa osassa päähenkilöt, matkanjohtaja Lara ja bussikuskina toimiva Hugo, vievät turistit mukanaan Italian pääkaupunkiin Roomaan.

"Hyvät naiset ja herrat", hän sanoi tuttuun juhlalliseen tyyliinsä. "Olen ymmärtänyt, että te kaikki kuulutte konvehti-imperiumiin, ja siksi me haluamme tarjota teille aivan erityistä leivonnaista, joka on nimetty luostarin mukaan.

Amalfissa tutustuttiin paikallisiin nähtävyyksiin maalta ja mereltä käsin esim. maatilaan, jossa kasvatettiin sitruunoita. Ruotsalaisen konvehtitehtaan omistaja halusi alaistensa, jotka olivat etupäässä sukua ja muuten läheisiä, saavan matkalla vinkkejä, miten kehittää suklaan valmistusta, sillä konvehtitehtaalla  meni todella huonosti. Tehtaan omistajalla oli muutakin ilmoitettavaa, mikä ei ollut mieleistä kuultavaa kenellekään läsnäolijalle.

Lara katsoi olentoja uudestaan. Sudenleukoja, kynsiä. Pitkulaista kiepille vetäytynyttä ruumista, jota peittivät niljakkaan vihreät suomut. "Tai sitten se on merikäärme", hän mutisi.

Ruotsalaisen turistiryhmän lomalle  tuli odottamaton käänne, kun ryhmään tuli lisää sukulaisia, jotka konvehtitehtaan omistaja oli kutsunut paikalle. Tämä ei ollut ainoa yllätys, vaan lisää oli tulossa, sillä hotellin pihalta löytyi aamulla henkilö, joka oli saanut kohtauksen ja kuollut. Mitä tapahtuikaan ja mitä selvisi, siitä voit lukea kirjan sivuilta tarkemmin. Lupaan, että ainakin lomakaipuu herää kirjan sivuilla.

Anders ja Anette De La Motten dekkarissa Vehkeilyä Amalfin rannikolla jatkettiin tutustumista Italiaan, lomanähtävyyksiin ja herkulliseen ruokailuun.


Anders ja Anette De La Motte, Vehkeilyä Amalfin rannikolla

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2026

s. 346 + italian kielisiä sanahelmiä

Intrig i Amalfi 2025

Cosy crime

Lomaparatiisin murhat-sarjan 2. osa

Italia 

 

Anders ja Anette De La Motte: Kuolema Caprilla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti