Marjat ovat makeita, raikkaita, taivaan lahja. Syljet kivet maahan. Ehkä jonain päivänä pihassa kasvaa kirsikkapuun taimi.
Marko Järvikallaksen uusin, sävyltään tummaakin tummempi, novellikirja Seitsemän päivän avioliitto sisälsi kymmenen novellia, joista ensimmäinen oli nimeltään Niin kuin saarella on aina toimittu. Novellin pääosaa esitti äiti, joka asui saarella kahdestaan nuoren poikansa kanssa. Poika oli ihastunut, mutta äiti kuvitteli asiat ihan päälaelleen, eikä hyväksynyt muuta selitystä.
Ei ole yllätys, että auto jättää tien päälle. Se on reistaillut jo pitkään, sähkövikoja, moottorivikoja, käynnistysongelmia, eikä Sofialla ole ollut varaa korjauttaa mitään niistä.
Kolmannessa novellissa, nimeltään Taukopaikka, on myös yksinhuoltajaäiti, jolla oli nuori tyttö. Äiti oli päättänyt lähteä ja jättää kaikki kasautuvat ongelmansa taakseen ja liittyä lahkoon. Tuo epämääräinen lahko sijaitsi kaukana ei missään, maaseudulla, ja sinne oli satoja kilometrejä matkaa. Äiti ja tytär pääsivät melkein perille, mutta heitä koeteltiin. Äiti oli onnessaan, mutta mikä kamala järkytys tyttärelle, kunhan hän ymmärtää, mitä äiti oli tehnytkään.
Kaverit koulussa kysyy onks jotain sattunu kun oon niin hiljainen.
Viides novelli oli nimeltään Hiljaisuuden jälkeen, missä nuori tyttö traumatisoitui vanhempiensa eron johdosta. Novellin tekstiä oli todella vaikea lukea, kun nuori alkaa käyttäytyä epänormaalisti, eikä erovanhemmilla ole hajuakaan, miten auttaa omaa lastaan. Mikä on normaalia murrosikäisen käytöstä, mikä häiriökäytöstä, siinä ongelmaa kerrakseen.
Hei äiti, menin muuten naimisiin.
Niminovelli Seitsemän päivän avioliitto ehti olla onnea täynnä. Tosin morsiamen äidillä oli omia terveydellisiä ja taloudellisia ongelmiaan, mutta ne toivat onneen sitä erikoisen mystistä arkielämän kontrastia, jota kirjailijan novelleista olen tottunut lukemaan. Onneen tarvitaan vain vähän onnen murusia.
Marko Järvikallaksen novellikirja Seitsemän päivän avioliitto syventyi tunteiden syvään päätyyn, perhetraumoihin, yksinäisyyteen ja erillisyyden olemuksen tarkasteluun, mutta unohtamatta välillä mustaa huumoria, joka pilkisti ja piristi välillä niin epätoivoisen arkisen kadotuksen keskellä.
Marko Järvikallas, Seitsemän päivän avioliitto *****
Siltala 2026
s. 177
Novellikirja
Järvikallas Marko: Sano jotain kaunista
Järvikallas Marko: Saattue
Järvikallas Marko: Seitsemän päivän avioliitto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti