Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Risto Räppääjä-sarja on todella suosittu lasten keskuudessa. Jostakin syystä en muista blogata näistä ihanista lastenkirjoista, joita kuitenkin luen päivittäin työssäni. Inspiraatihaasteessa hieman lupailin lisääväni lastenkirjojen osuutta, joten aloitanpas tällä Sinikka ja Tiina Nopolan 2014 ilmestyneellä Risto Räppääjä ja Sevillan saituri kirjalla. Risto Räppääjä-kirjoja on ilmestynyt 14 ja lisäksi neljä sarjaan liittyvää kaveri ym. kirjaa. Useimmat kuvitukset ovat tehneet Aino Havukainen ja Sami Toivonen, mutta minä pidän näistä uusimmista Christel Rönnsin tekemistä kuvituksista, joissa henkilöhahmot ovat ihmismäisempiä.

Rauha lysähti parveketuoliin. Voi, voi, hän huokaisi. Risto parka. Isä on kuollut ja äiti matkustelee tieteellisissä konferensseissa ympäri maailmaa. Miten minä, pikkuruisella palkalla kitkutteleva henkilö, voisin edes unelmoida ylellisestä kulmasohvasta? Risto tulee aikuisena kertomaan kaikille, että "elin vaatimattomassa kodissa tätini Rauhan kanssa, mutta Rauha oli kiltti ihminen". Kyynel tipahti Rauhan poskelle.

Kirjojen päähenkilö Risto Räppääjä asuu tätinsä Rauhan kanssa. Muut kirjan henkilöt ovat Rauhan topakka Elvi-sisko, naapurin Lennart, joka on ihastunut Rauhaan ja Riston ystävä Nelli. Kirjan juoni lyhykäisyydessään on se, että Riston kaukainen sukulainen etsii itselleen perijää, sillä hän luulee sairastavansa hengenvaarallisia tauteja. Kiero apulainen on ollut asialla, sillä hän kuvittelee saavansa perinnön itselleen. Niinpä rikas, mutta äärimmäisen pihi sukulaismies saapuu Suomeen apulaisensa kanssa tapaamaan Ristoa. Ja siitähän tämä ratkiriemukas seikkailu alkaa.

Risto harrastaa rumpujen soittoa ja räppäämistä. Nyt rummut olivat rikki ja Risto haikaili uusia rumpuja. Kirjan sivulla juonitellaan, halutaan äkkirikastua, unelmoidaan tavaroista, ollaan pihejä, vaikka rahaa olisi, varastetaan ym. Kirjan teemoista saa kaikenlaista jutunaihetta lasten kanssa, sillä lukeminen on parasta, kun aiheista keskustelee välillä ja kyselee lasten mielipiteitä. Lapset rakastavat kirjojen kuuntelemista ja kuvien katselua, jotka tässä kirjassa ovat hyvin onnistuneita. Olen lukenut Risto Räppääjä-kirjoja jopa tokaluokkalaisille ja tykkäsivät kovasti.

Risto Räppääjästä on tehty näytelmiä, animaatioita ja elokuvia. Helmikuussa ilmestyy uusin elokuva, joka on tästä kirjasta tehty Risto Räppääjä ja Sevillan saituri. Hauskoja lukuhetkiä Risto Räppääjän seurassa.

Sinikka Nopola & Tiina Nopola, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri ****

kuvitus ja ulkoasu Christel Rönns

Tammi 2014

s. 109

Marja Korhonen: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni

Hei Marja

Ohitin kirjasi monta kertaa, kuten ohitin sinut Saarijärvellä muutaman kerran. En osannut yhdistää kirjan kansikuvassa olevaa kaunista naista siihen kadulla sähköpyörällä liikkuneeseen vammaiseen naiseen, jonka vierellä liikkui avustaja tai ystävä, sillä näin sinut kaukaa. Tuohon aikaan kävin välillä Saarijärvellä pitämässä koulutuksia. Tapasin myös terveyskeskuksessa yllättäen maalaislääkärin, josta jutustelet kivasti omasta erityisestä elämästäsi kertovassa kirjassasi, Häivähdyksiä. Jokin jäi kuitenkin vaivaamaan ja tartuin kirjaasi viime viikolla, ja kun luin takatekstin, halusin lukea koko kirjan hoitovirheineen, hoitoineen kaikkineen. Halusin tietää miten neliraajahalvauksesta pystyy kuntoutumaan siihen pisteeseen, että kirjoittaa kirjan otsaan liimatun hiiren avulla, sillä sinun kätesi ovat halvautuneet, et pysty puhumaan ja ainoa kommunikaatiokeinosi ovat silmäsi. Yksi silmänräpäys tarkoittaa kyllä ja kaksi ei.

Vain kauniit silmäripseni toimivat ja niiden räpäytysten voimalla ponnistin itseni tähän uskomattomaan seikkailuun - elämään.

Sinä satuit saamaan tuntemattomasta syystä aivorunkotukoksen 42-vuotiaana, jonka jälkitilana halvaannuit päästä jalkoihin, menetit puhekyvyn ja toinen korvasi kuuroutui. Järki, tunteet ja kehon tunto säilyivät ennallaan. Olit sama Marja, mutta oman kehosi vanki. Jos oireesi olisi huomattu aiemmin Jyväskylän keskussairaalassa ja liuotushoito aloitettu aiemmin, et olisi neliraajahalvautunut, kenties tekisit tänäkin päivänä työtä Karstulassa erityisopettajana, auttaisit oppilaita, kun nyt olet itse autettavana. Sinä koit hoitovirheen, jonka kanssa elät elämäsi jokaisen päivän.

Aiempi vakaa uskoni lääkärien antamaan hyvään hoitoon on nyt romutettu. Luotan sen sijaan oman kehoni tuntemuksiin ja niiden mukaiseen hoitoon. Lääkäreitä toki kuuntelen, mutta näinä halvauksen jälkeisinä vuosina olen vihdoin tajunnut, miten yksilöitä me kaikki olemme, myös lääketieteellisesti.

Onneksi sinulla oli hyvä ystävä, joka kehitti sinulle ensimmäisen kommunikaatiotaulun, jonka avulla pystyit voimiesi mukaan kommunikoimaan, sillä kommunikaation edistämiseksi ei sairaalan puolesta tehty mitään. Toivottavasti tänä päivänä siihen kiinnitetään huomiota, mutta halvaantumisvuotena kymmenen vuotta sitten siihen ei paneuduttu, ennen kuin pääsit Käpylään.

Sinulla on ollut enkeleitä elämässäsi, mutta olet joutunut myös taistelemaan mm. siitä, että sait muuttaa omaan kotiisi asumaan Käpylän kuntoutusjakson jälkeen. Taistelit myös siitä, että hoitovirhe tunnustettiin. Sisukkuutesi näkyy Saarijärvellä tänäkin päivänä, sillä päätit hankkia sinne kävelysimulaattorin, joka maksoi 65 000 euroa, nostan sinulle hattua. Kävelysimulaattori mahdollistaa halvaantuneiden kuntoutusta. Järjestit konsertteja ja myit paitoja ym. Et jäänyt vain neljän seinän sisälle, vaan olet ahkeroinut kovasti. Elät kaunista elämääsi, matkustelet ja harrastat konserttimatkoja ym.

Äitini sanoi aina:"Älä anna katkeruudelle sijaa elämässäsi. Katkeruus tappaa rakkauden."
Mielestäni tämä on hyvin sanottu. Elämässä tulee katsoa eteenpäin ja menneestä elämästä kannattaa poimia tietyt helmet sydämensä kätköihin. Niin teen ainakin itse. Elämä jatkuu, samoin erään Marjan uskomattomat seikkailut! Vaikeuksien kautta tähtiin...

Häivähdyksiä on hieno kirja. Itkin ja hymyilin sen seurassa. Kutsuit sitä neljänneksi lapseksesi, pojaksi. Kiitos, että sain ihailla kaunista poikaasi, jonka olet otsahiirellä kirjoittanut kirjain kerrallaan. Itkien ja nauraen, eläen.

Kaikkea hyvää sinulle Marja,

Mai


Marja Korhonen, Häivähdyksiä - Erityinen elämäni *****
Myllylahti 2014
s. 234

Herbjørg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Norjalaisen Herbjørg Wassmon kirjoja ei voi unohtaa, kun ne on lukenut. Historiallinen Dinan kirja on yksi parhaimpia kirjoja, jonka olen koskaan lukenut, alkukantainen ja villi, täynnä hurjia juonenkäänteitä Norjan uskomattomassa luonnossa. Lasi maitoa, kiitos on nykyaikaan sijoittuva, ihmiskauppaan ja prostituutioon liittyvä erittäin väkivaltainen ja todellista kauhua sisältävä teos. Tämä kirja ei sovi herkimmille ihmisille. Itse olin jättämässä kirjan kesken alun kauhujen tulviessa pelottavina kirjan tekstistä. Päätin, että en voi sulkea silmiäni ihmiskaupalta, joka nujertaa ihmismielen ja kehon, joka vie ihmisarvon ja ihmisoikeudet. Ihmiskauppaa harjoittavat sekä miehet että naiset ja heidän kohteensa ovat lapset ja nuoret henkilöt ja naiset. Suomessa ihmiskauppaa harjoitettiin jopa kehitysvammaisella tytöllä. Tuomitsen kaikki ihmiskauppaa harjoittavat ihmiset, eivätkä he ansaitse anteeksiantoa keneltäkään.

Kirjan päähenkilö oli Liettuassa asuva 15v. Dorte, joka houkuteltiin Tukholmaan kahvilaan töihin, mutta jo matkan aikana hänelle alkoi selvitä mikä työpaikka Tukholmassa odotti. Matka oli kauhua ja väkivaltaa täynnä ja Dorte säilyi hädintuskin hengissä matkasta.

Oli vaikea tietää mikä oli ennen ja mikä oli jälkeen, kun kaikki oli yötä ja maistui hienoksi jauhetulta lyijyltä. Hän sekosi järjestyksessä, mutta teki päätöksen. Se mitä hän muisti oli tärkeää. Kaiken sen muun, sen mikä ei voinut olla todellista, hän antoi mennä ohi.

Tukholman matkan varrella hentoisen Dorten keho rikkoutui. Apuun riensi norjalainen ihmiskauppias Tom, jota kenties säälitti nuori pahasti hakattu tyttö, jonka viattomuus oli rikottu. Tom osti Dorten, joka koitui ilmeisesti Dorten pelastukseksi kuolemalta. Norjassa Dorte sai oman asunnon kerrostalosta, mutta hän oli vanki. Hänen tuli parantua ja maksaa kaikki kulut. Asiakkaille oli oma huone asunnossa. Yksi heistä oli Tom.

Kun kipu iski, Dorte uikutti surkeana. Sitten hän kuuli reisiensä välistä tukahtuneen kirouksen.

- Palatkoon ne äijät helvetissä! Helvetissä!! Lara sähähti ja tuli näkyviin Dorten vatsan yläpuolella kasvoillaan samanlainen ilme kuin sadun lohikäärmeellä. Ja vähän myöhemmin, sen jälkeen kun hän oli taputtanut Dortea käsivarrelle ja kääntynyt poispäin, hän alkoi puhua ikkunalle. Dorte ei ollut koskaan ennen kuullut niin monta erilaista venäjänkielistä kirosanaa.

Lara oli ihmiskaupan yksi jäsen. Hän auttoi Dortea parantumaan ja opetti norjan kieltä sekä hankki uusia vaatteita ja meikkejä sekä neuvoi miten asiakkaiden kanssa oltiin. Mutta Dorte eli edelleen yksin ja lukkojen takana asunnossa, hän oli vanki, hän oli orja, hänen ruumista sai käyttää hyväkseen kuka halusi. Joululahjaksi Dorte sai Tomilta avaimen ja kaupungin kartan. Dorte pääsi kirkkoon.

Kaikki muuttui, kun Tom jäi kiinni. Lara pakeni ja vei Dorten omaan kotiinsa. Maa poltteli Laran jalkojen alla ja pian hän pakeni maasta ja jätti kielitaidottoman ja rahattoman Dorten selviämään yksin epäluuloisista kaupunkilaisista. Nyt Dortella oli sentään passinsa, joten hänellä oli mahdollisuus palata takaisin Liettuaan, mutta hänellä ei ollut rahaa, eikä kukaan ottanut töihin kielitaidotonta. Dorten oli pakko hankkia rahaa miehiltä, jotta pysyi hengissä. Vastassa oli sekä mukavia miehiä, että väkivaltaisia raiskaajia. Pian Dorte huomasi olevansa lukkojen takana Oslossa ilman avainta. Talon kaikissa huoneissa oli nainen lukkojen takana. Tämä kirja on järkyttävän aiheensa ja taiturimaisen tekstinsä vuoksi ansainnut kaikki maailman tähdet. Ei unohdeta ihmiskaupan uhreja. Kiitos Herbjørg Wassmo.

Elämä on täynnä asioita joista meillä ei ole aavistustakaan, mutta silti niistä on selvittävä.

 Herbjørg Wassmo, Lasi maitoa, kiitos *****

suom. Katriina Huttunen

Otava 2008 

s. 397

Et glass melk takk 2006

Arnaldur Indri∂ason: Talvikaupunki

 

Islantilainen Arnaldur Indri∂ason on kirjoittanut kansainvälisesti suosittua Komisario Erlendur-dekkarisarjaa. Sarjassa on ilmestynyt jo 14 dekkaria, joista 11 on suomennettu. Arnaldur Indri∂ason on saanut palkintoja sarjan dekkareista mm. Martin Beck, kaksi Lasiavain-palkintoa ja Britannian rikoskirjailijoiden yhdistyksen Kultaisen tikarin (CWA Gold Daggert). Komisario Erlendur-sarjan tapahtumat sijoittuvat Islantiin, mutta ainakin Talvikaupungin tapahtumissa pääpaino oli ihmissuhteissa ja heidän vuorovaikutuksessa jolloin luonto ja sen tarkkailu jäi vähäiseksi, joka tällaisesta luontokuvausten ystävästä laski kirjan tasoa. Islanti on sentään uskomaton luontonsa puolesta. Ehkäpä kirjailija halusi tuoda esille sen, että ihmiset ovat samanlaisia huolimatta siitä, missä he asuvat. Rikoksia tehdään myös Islannissa.

Oli tammikuun puoliväli. Talvi oli ollut ihan siedettävä vuoden vaihteeseen asti, mutta sitten oli selvästi alkanut kylmetä. Maa oli roudassa ja pohjoistuuli vinkui ja ulvoi kerrostalojen ympärillä. Tuuli pöllytti lunta ympäriinsä. Se kasaantui sinne tänne kinoksiksi, joiden päältä hienorakenteisin lumi pyyhkiytyi taas eteenpäin. Pohjoisnavalta puhkuva tuuli pureutui kasvoihin ja tunkeutui vaatteiden läpi luihin ja ytimiin.

Talvikaupunki alkaa siitä, kun poliisit seisoivat kuolleen pikkupojan ruumiin ympärillä. Tehokas alku. Poika oli tummaihoinen ja mustatukkainen, joten ensimmäisen reaktion jälkeen, miksi tällaista tapahtuu, poliisien piti etsiä pojan vanhemmat ja perheenjäsenet. Sen jälkeen alkoi ahkera lähistön asukkaiden puhuttelu, jota jatkui koko kirjan ajan. Myös koulukaverit ja opettajat puhuteltiin. Pojan äiti oli thaimaalainen, joten syytä etsittiin mm. rasismista ja ulkomaalaisvastaisista motiiveista. Lisäksi etsittiin pedofiileja, jolloin kirjan juonikuviot lähtivät hiukan liikaa laajenemaan. 

Kirjan kuvioissa tutkittiin myös katoamistapausta, joka jakoi kirjaa hieman liian laajasti. Tietysti poliiseilla on monta tutkimusta päällekäin, mutta tuli mieleeni turha jahkailu. Yleensä rikospaikka tutkitaan todella tarkkaan, mutta yksi poliiseista laittoi oman takkinsa kuolleen pojan päälle, joka on aikamoinen virkavirhe. Siis Talvikaupungin tutkimukset olivat pitkälti vuorovaikutukseen perustuvia ja tekninen näyttö vähäisempää, joka kuitenkin auttoi sitten rikoksen surullisessa ratkaisussa. Suosittelen kirjaa dekkareiden ystäville.

Hän loi katseensa alas pieneen hautaan ennen kuin kumartui ja laittoi uurnan sinne. Pappi seurasi vierestä ja teki ristinmerkin. Oli hyytävän kylmä tammikuun iltapäivä, ja haudalla olivat vain he kaksi.

Arnaldur Indri∂ason, Talvikaupunki ***

suom. Seija Holopainen

Blue Moon 2011 pokkari

s. 317

Vetrarborgin 2005

ensim. suomennos 2008

Milla Ollikainen: Vesiraukka

 

 

 

Milla Ollikaisen toinen dekkari, Vesiraukka, jatkoi Ylläksen maisemiin sijoittuvaa trilogiaa. Ensimmäisen dekkarin nimi oli Veripailakat, ja se voitti Suomen dekkariseuran Rikos kannattaa-kirjoituskilpailun vuonna 2012. Vesiraukan päähenkilöt olivat vanhempi konstaapeli Juhani Vuontisjärvi ja Krisse, joka oli lentänyt ystävättärensä kanssa pohjoiseen. Matka ei ollut pelkkä lomamatka, sillä hän etsi poikansa isää. Isä ei tiennyt pojastaan mitään. Poika oli saanut alkunsa Veripailakan juonikuvioissa.

Hiukan päälle kaksikymppinen.

Miten sellaiselle kerrotaan, että tässä on muuten poikasi, muistatko toissa talvena erään baari-illan?

Äkäslompolosta oli kadonnut lukiolaistyttö. Poliisien selvittäessä katoamistapausta selvisi, että tunturialueelle oli pesiytynyt huumepesä ja lukiolaiset myivät kavereilleen ja turisteille huumeita. Muitakin selvittämättömiä rikoksia selvisi ja uusien rikollisten pesäpaikka. Myös 18v. vanha katoamistapaus selvisi ts. poliisit olivat ahkeria ja osasivat yhdistellä asioita toisiinsa. Aika hyvän pohjan tutkimuksille antoi asukkaiden tuntemus ja Vuontisjärven leppoisa ja rauhallinen tutkimustyyli. 

 

Paikallinen murre antoi mukavan säväyksen puhetilanteisiin. Tuntuisi oudolta lukea lappilaisesta kirjasta, jossa ei puhuttaisi murteella. Ollikainen on itse asunut Kolarissa kymmenen vuotta, joten murre on tullut tutuksi. Voisin kuvitella Milla Ollikaisen Krisseksi kuvan perusteella. Jos osuisimme vastakkain, kysyisin onko Krissellä elävässä elämässä henkilöhahmoa.

Vuontisjärveä alkoi hirvittää, kun hän tajusi, että Äkäslompolassa heitä olisivat todennäköisesti vastassa huolesta suunniltaan olevat vanhemmat. Ja se oli aina paha merkki, jos teinin puhelimeen ei saanut yhteyttä.

Hänestä alkoi tuntua, että lohenpyynti olisi tältä kesältä ohi.

Vesiraukka pureutui tiukasti nykyajan huumemaailmaan, joka on todella ajankohtainen yhteiskunnallinen aihe. Onhan huumeyksikön päällikkökin ollut vuoden vangittuna syytteissä ainakin osallisuudesta huumebisneksiin ja rikollisjengien suosimisesta. Ihmisillä on myös kuva huumeidenkäyttäjistä, että he ovat surkean näköistä alamaailman sakkia. Huumeita käytetään jokaisessa ihmisryhmässä, ja myyjiä ovat yleensä kaverit. Omalla myynnillä katetaan huumeiden maksut, sillä huumeet ovat kalliita. Huumeidenkäyttö voi olla myöskin viihdekäyttöä, eli tunturihotellit turisteineen ovat otollista maaperää huumeiden myynnille. 

 

Kirjan sanoma on se, että huumeita on joka puolella, semmoista kylää ei Suomesta löydy, jossa ei oltaisi huumeiden kanssa tekemisissä. Nuoret ovat otollisia uhreja huumeiden rahoittajille, sillä helppo raha houkuttaa, myöskin huumeiden kokeilu houkuttaa. Ehkäpä kirjassa vaaditaan vanhemmilta enemmän vastuuta nuorten tekemisistä ja osallisuudesta lastensa elämään. Ei ummisteta silmiä sille, missä lapset ovat ja mitä he tekevät.

Uitamme sormiamme vedessä, se on hyytävän kylmää. Nyt kerron sen taas. Sinä annat minun kertoa, vaikka osaat sen ulkoa. Katsot tummaa vettä jännittyneenä, kuin kuulisit tarinan ensimmäisen kerran. Oikeassa kohdassa vedät sormesi pois vedestä ja kiljahdat, sitten naurat, ei se sinua vie.

Jännittäviä lukuhetkiä Vesiraukan seurassa. Jään odottamaan seuraavaa trilogian osaa. Jostakin syystä minulle tuli mieleen huippuhieno Åsa Larssonin Ruotsin Lappiin sijoittuva Uhrilahja. Ollikaisen kirjassa on sitä samaa, joskin ei niin väkivaltaista elämänmenoa. 

Milla Ollikainen, Vesiraukka ****

LIKE 2014

s. 255

Dekkari

Ylläs

Huumeet

 

Milla Ollikainen: Veripailakat 

Milla Ollikainen: Pirunkuru 

Belinda Bauer: Ruumis nro 19

Brittiläinen Belinda Bauer taitaa dekkaritarinoiden kirjoittamisen, eikä hän petä lukijaa uusimmassa dekkarissa Ruumis nro 19. Kirjan kannessa on useampi kirurginveitsi, joten ei tarvitse olla kummoinenkaan dekkarinlukija arvatakseen, että niillä leikellään jotakin. No onneksi henkilöt, joita leikellään ovat valmiiksi kuolleita. Kirja kertoo anatomianopiskelijasta, jolla on Aspergrenin syndrooma, huippuälykkäästä nuoresta miehestä, joka osallistuu ruumiinavaukseen, mutta huomaa, että ruumis ei ole kuollut sydämenpysähdykseen, vaan hänet on murhattu.

Kuolema oli käänteinen alkuräjähdys; mahdoton taikatemppu, jossa kaikki muuttui yhdessä hetkessä olemattomuudeksi, yksi tila korvaantui niin täydellisesti toisella ettei ensimmäisestä jäänyt jälkeäkään, ja pelkkä uutuuden aiheuttama sokki haihdutti katalyytin jäljettömiin.

Patrick Fort eli kahdestaan äitinsä kanssa, mutta isän kuolemaankin liittyi jotakin salaista. Isä oli ymmärtänyt Patrickia, mutta äidin kanssa oli vaikeampaa. Kaikissa ihmissuhteissa oli vaikeuksia. Koulu sujui hienosti loistoarvosanoin, mutta silti Patrick valittiin yliopistoon vammaiskiintiössä. Kirjan sivuilla kerrotaan tarkemmin Patrickin Aspergrenistä ja oireista, jotka liittyivät niihin. Belinda Bauer on lähtenyt rohkeasti katsomaan maailmaa erityisin silmin. Patrick ei juonut eikä juhlinut, hän ajoi polkupyörällä pitkiä matkoja. Äiti oli vuokrannut hänelle huoneen opiskelija-asunnosta, joten Patrickin ei tarvinnut olla yksin. Lisäksi Patrick oli innokas siivoamaan. Patrick kiinnitti leikkaussalissa muiden huomion yksityiskohtaan ruumiinavauksessa, mutta sen jälkeen alkoivat vaikeudet.

Jos minä tunnen oloni haavoittuvaiseksi niin se johtuu siitä, että te kusipäät kuiskitte minusta selän takana! Tuo lääkäri saattaa jopa olla sama tyyppi! Hän saattaa olla tappaja! Nyt hän tietää, että näin jotakin. Nyt hän tietää! Ja mitä hän seuraavaksi tekee?

Ihan
mitä
tahansa.

Kirjan juonikuviot ovat jännittävät, sillä kirjassa seurataan Patrickin elämää, mutta siinä seurataan myöskin heidän opetusruumiinsa viimeisiä päiviä sairaalassa koomaosastolla. Kyseinen potilas oli hereillä, mutta hän ei pystynyt vielä puhumaan, eikä liikkumaan ja hän oli nähnyt omasta mielestään murhan. Siinäpä lukijoille hieman juonipaljastuksia, jännittäviä lukuhetkiä tämän jännityskirjan parissa

Belinda Bauer on kirjoittanut myöskin suositun Exmoor-trilogian, johon kuuluvat dekkarit: Hautanummi, Tappajan katse ja Kadonneet lapset. Bauer sai Hautanummi dekkaristaan CWA:n Gold Dagger-palkinnon. Lisäksi Hautanummi valittiin vuoden parhaaksi jännitysromaaniksi alan merkkitapahtumassa Harrogate-festivaalilla.

Belinda Bauer, Ruumis nro 19 ****

suom. Natasha Vilokkinen

Karisto 2014

s. 426

Rubbernecker 2013

Katja Kaukonen: Vihkivedet

Katja Kaukosen novellikirjan Vihkivedet kannessa on kuolinpaita. Miehen vaimo oli sairas/luulosairas, mitään syitä ei vaivoihin löytynyt. Kuolinpaitakurssi oli miehen henkireikä pois ahdistavista kotioloista. Novellin nimi oli enteellinen Kuolinkosto.

Harkitsin lahjaa kauan, silloin en vielä osannut miettiä kostoa. Soutelin hitaasti tavaratalon alusasuosastoilla, käteni lipui syvissä sinisissä silkeissä. Ne lainehtivat minusta pois viileinä ja totisina. Valpas myyjätär huomasi ahdinkoni ja heitti minulle pelastusrenkaan: mikä oli vaimon lempiväri, entä koko?

Vihkivedet novellikirja aaltoilee novellista toiseen veden äärellä tai veteen liittyvien sanojen liukuessa novellista toiseen. Kirjan punainen lanka on siis vesi. Kirja sisältää kolmetoista novellia, jotka lipuvat lukijan silmissä erityyppisinä kertomuksina. Välillä vesi kuvataan laajemmin, pelottavana elementtinä, välillä vain veteen liittyvinä sanoina ja käsitteinä, jotka sopivat hienosti aiheen sisältöön. Ensimmäinen novelli oli nimeltään Lauteille mahtui vain kolme, josta jokainen tietää, että lauteet sijaitsevat saunassa ja saunassa peseydytään vedellä.

Katselin, miten miehet hikoilivat. Harmaa vesi juoksi heidän karvaisia kehojaan pitkin ja putosi pisaroina kivisille lattialle. Yhä enemmän viskottiin vettä lauteille.

Seuraava novelli on Ei kivitetty väärintekijää kertoo pojasta, joka putosi puusta rantakiville ja makasi siinä tajuttomana. Kolmas novelli Aloitin tinasotilaista kertoi perheen muutosta kesäajaksi maalle. Muutto oli jokakesäinen, mutta joka kesä perhe eli epätiedossa siitä, tuleeko äiti mukaan vai ei.

Autosta noustessaan äiti näytti unohtavan meidät kaikki. Hän keskittyi olemaan maisemassa. Ajattelin, että sillä tavalla saapuminen oli hänelle ainut tapa olla hukkumatta vehreyteen ja meidän muiden ääniin. Niin kuin hän olisi hiljalleen astunut alkukesän kylmään veteen, kahlannut omaan tahtiin syvemmälle sen sijaan, että olisi loiskahtanut laiturilta.

Kirjan erikoisin, ehkä muista poikkeava novelli on Ennen kuin sopulit saapuvat. Novellin päähenkilö oli nuori tyttö, joka oli raskaana hulivilihulttiomiehelle. Mies oli vanhempi, joten seurustelu piti salata. Eihän mies halunnut kuin sitä yhtä. Edes tytön nimi ei kelvannut. Mitä tehdä kun raskaus oli varmistunut, mitä mietti nuori vaihtoehdoiksi. Amsterdam, junarata, kyllä se juna sieltä tulee.

Ajauduin sivuraiteelle, rannalle, ihan siihen sillan viereen, missä penger vietti loivasti jokeen. Pelästytin pensaikosta linnun, se rääkäisi aivan kuten Lisbet kivusta maatessaan miehen alla hetteikössä ojakellukan pähkylät ihossaan.

Katja Kaukosen novellikokoelma on ehjä kokonaisuus ja novellit olivat melankolisia, surumielisiä, yllättäviä, mutta kyllä sieltä hieman sitä elämän jatkuvuuttakin löytyi. Kirjan novellit olivat raadollisia arkielämän kuvauksia väliin pelokkaiden lasten ja nuorten silmin.

Katja Kaukonen, Vihkivedet ****

WSOY 2012

s. 219