Lukuiloa kesällä

Kokosin muutaman kirjaehdotuksen, jotka olen itse lukenut ja joita suosittelen kesäisiin lukuhetkiin. Pääset lukemaan esittelyni kirjasta klikkaamalla kirjan nimeä.

Nimeni on Sarah

Tyttö sulki oven veljen pienten, kalpeiden kasvojen edestä ja väänsi avainta lukossa. Sitten hän sujautti avaimen taskuunsa.

"Tulen päästämään sinut sieltä. Lupaan sen."

Olen sanattoman ihastunut tähän Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarah teokseen (julkaistu myös nimellä Avain 2008). Tätä olen odottanut ja kaivannut, sydäntäkoskettavaa tarinaa, joka koskettaa kaikkia tunteitani ja jossa on hieman romantiikkaakin mukana, ihan pikkiriikkisen. Minun on vaikea aloittaa kirjan sisällön kertomista, sillä siinä on niin paljon kerrottavaa. Lukekaa tämä ja kertokaa mitä piditte. Lupaan, että tämä kirja koskettaa. En tiedä missä vaiheessa kyyneleet aloittivat polkunsa poskillani, mutta kirjan tarina puhdisti kaikki tunnelukkoni auki. Nimeni on Sarah on huikea tarina pariisilaisesta juutalaistytöstä. Kirjasta on tehty elokuva.

Viimeinen kesä 

Pariisissa asuva Tatiana de Rosnay on kirjoittanut Viimeinen kesä (suom. 2011 alkuteos A Secret Kept 2009) teoksessaan perhesalaisuuksista. Kirjan päähenkilö pariisilainen Antoine Rey on yli nelikymppinen arkkitehti, eronnut ja kolmen lapsen isä. Hän vie siskonsa viettämään neljäkymmenvuotissyntymäpäivää saareen, jossa he ovat viettäneet lapsuudessaan lomaviikkoja vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.

Kirjasta tuli hieman erilainen loma kuin oli ajateltu, sillä matkaan liittyi kolari. Antoine jäi paikkakunnalle odottamaan siskonsa paranemista ja tutustui  naiseen ja romantiikkaa ilmestyi kuvioihin.

Vaimoni eroottinen potentiaali

Tämä David Foenkinoksen (2012) vastustamaton ja hauska Vaimoni eroottinen potentiaali alkaa aika vakavalla aiheella, sillä kirjan kertoja on päättänyt tehdä itsemurhan metrossa, mutta aikomus epäonnistuu ja hän joutuu joksikin aikaa hoitoon. Hector on tavaroiden hamstraaja ja keräilijä, töissä veljensä firmassa, sunnuntaina syödään vanhempien luona, kaverin miespuolinen asuinkumppani kopeloi Hectorin jalkoväliä ym. Hänen elämäänsä tulee yllättävä käänne, kun Hector kohtaa naisen ja menee tämän kanssa naimisiin. Sitä ennen on naisen veljen kunnioitus saavutettava ja se tapahtuu erikoisella tavalla.

Hectorilla on siis kaikenlaisia erikoisia pikkujuttuja elämässään, mutta elämää suuremmaksi kohokohdaksi hän kokee vaimonsa eroottisuuden aivan tavallisessa kotityössä. Vaimo onnistuu kiusoittelemaan Hectoria kyseisellä kiinnostuksen kohteella ja kirjassa tapahtuu aika erikoisia kommelluksia eroottisuuden saralla.

 Villi vaellus

Tätä kirjaa odotin ja odotus kannatti. Sain vaeltaa kirjailijan mukana Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Vaellusreitti on nimeltään PCT eli The Pacific Crest Trail. Kirjailija on nimeltään Cheryl Strayed ja hänen uskomattoman vaelluskirjansa nimi on Villi vaellus (2013). Kirjaa odotin, koska kirjailijan kulkema vaellusreitti oli todella pitkä, 1770 km, josta tuli päivää kohden 17,7 km vaellusta vuoristoisessa maastossa, ylös ja alas vuorenrinteitä, lumen ja jään keskellä sekä paahtavassa helteessä. Luin jokaisen kirjan sivun ihaillen ja henkeä pidätellen. Ihailin nuoren naisen sisukkuutta ja pelottomuutta yksin erämaassa, jossa hän kohtasi karhuja, kalkkarokäärmeitä ja toisinaan pelottavia ihmisiä. Sen lisäksi hän ei aina tiennyt oliko oikealla reitillä, koska hän ei osannut käyttää kompassia. Pisin vaellus, jonka olen tehnyt on 80km, joten voin vain kuvitella matkan rasitukset. Kirjasta on tehty elokuva.

Love Story

Tämä kirja kuuluu kesälukemistoon. Elämääni kuuluu muutama klassikkokirja, joita luen aina uudestaan ja uudestaan. Erich Segalin Love Story (1971) on sieltä rakkaimmasta päästä. Kirjan rakkaustarina on niin traaginen ja kirja on niin taitavasti kirjoitettu, pidän jopa kirjan keskusteluista. Kirjan päähenkilö oli Oliver IV Barrett, syntyään monimiljonääriperheestä. Hän rakastui leipurin tyttäreen Jenniferiin, joka valmistui maisteriksi yliopistosta musiikki pääaineenaan. Kirja on tunteita herättävä ja siinä kerrotaan heti ensimmäisessä lauseessa kirjan juoni. Teksti on aika räväkkää ja rakastunut nuoripari puhuttelee toisiaan ronskilla kielellä, jopa humoristisesti. Silti kirjan sisällöstä nousee pinnalle traagisuus ja se minkä kirjailija kertoi jo ensimmäisessä lauseessa. Tämä kirja on syvien tunteiden kirja. Kirjasta on tehty elokuva ja sen tunnussävel on uskomattoman kaunis.

Piin elämä

Piin perhe lähti vuonna 1977 japanilaisella rahtilaivalla kohti Kanadaa, Pii oli 16-vuotias. Neljän päivän päästä laiva upposi ja Pii huomasi olevansa yksin pelastusveneessä seuranaan hyeena, seepra, rotta ja Bengalin tiikeri. Siitä alkoi Piin seikkailu Tyynellä valtamerellä, joka kesti 227 päivää. Pii rantautui lopulta Meksikon rannikolle. Hän oli pitänyt sekä itsensä, että tiikerin hengissä koko matkan ajan, jota kutsuisin aikamoiseksi selviytymistarinaksi.

Kirjan kohokohta on selkeästi kamppailu elämästä ja kuolemasta Tyynellä valtamerellä. Miksi tiikeri ei syönyt poikaa suihinsa kannattaa lukea kirjasta tai katsoa elokuvasta. Pii katseli kuolemaa silmästä silmään 227 päivän ajan ja pelkäsi koko ajan. Kirjailija on kuvannut eri tunnetilat todella taitavasti, aivan kuin lukija itse olisi veneessä taistelemassa henkiinjäämisestä. Kirjan selviytymistarina on mielikuvitusrikas ja suorastaan villi. Yann Martelin Piin elämä (2003) on upea. Kirjasta on tehty elokuva.

Kesäkirja

Tove Janssonin Kesäkirja (1973) on mukavaa luettavaa vaikka lapsille tai isovanhemmille, sillä tarinat ovat mukavan lyhyitä. Kirjan lämpimät teemat ovat tietysti kesä, kesäloma, meri, vanhus ja lapsi. Jansson tuo hienosti esille isoäidin ajatuksia siitä, että hänestä pitää huolehtia ja vanhuus tuo kaikenlaisia harminaiheita esim. liikkuminen vaikeutuu. Lapsenlapsi ja isoäiti leikkivät sekä välillä kiukuttelevat toisilleen ja pitävät välillä mykkäkoulua, mutta lämpö ja läheisyys ovat aitoja tunteita heidän välillään, joka nousee esille hellyttävästi kirjan sivuilta. Ihana lukukirja.

Onnelin ja Annelin talo

Marjatta Kurenniemen (1918-2004) Onneli ja Anneli kuuluivat lapsuuteni ensimmäisiin kirjoihin, joita luin, kirjoja on kuusi. Ja sarjan kirjoja olen lukenut kymmenille lapsille ja aina ne kiinnostavat kuuntelijoita. Kirja herättää ihania muistoja alkuperäisen kuvituksen avulla, jonka teki graafikko Maija Karma (1914-1999). Onnelin ja Annelin talon (1966) tyttöjen maailmaan on helppo samaistua, sillä tytöt ovat 7v. vanhoja ja edessä on ensimmäinen kesäloma koulusta. Kumpikin tyttö tuntee itsensä ulkopuoliseksi, sillä kummankaan vanhemmat eivät huomaa tyttöjen olemassaoloa. Onnelin perheessä on niin paljon lapsia, että kukaan ei huomaa, jos yksi puuttuu paikalta ja Annelin vanhemmat olivat eronneet ja isä luuli, että Anneli oli äidin luona ja äiti luuli, että Anneli oli isän luona. Onneksi kirjan sadunomaiseen maailmaan kuului, että tytöistä piti huolen rouva Ruusupuu, joka myi tytöille sopivan talon, jossa he viettivät koko kesäloman. Kirjasta on tehty elokuva.

Säkenöivät hetket

Katja Kallion Säkenöivät hetket (2013) on historiallinen kirja. Kirjan päähenkilö Elly oli vuonna 1914 äitinsä kanssa lomailemassa Hangon kylpylässä ja vietti siellä aikaansa ystävänsä Pepin kanssa, joka oli venäläinen aristokraatti. Päivät olivat huolettomia, aurinkoisia ja tunnelma oli leppoisa, kunnes saksalaiset hyökkäsivät kaupunkiin. Sodan syttymispäivänä Ellyn äiti joutui sairaalaan ja kuoli siellä kolmen päivän sisällä. Theo, johon Elly oli jo tutustunut aiemmin, vei Ellyn kotiinsa ja heidän perheensä auttoi orpoa tyttöä selviytymään sodan aikana. Elly ja Theo menivät naimisiin ja saivat neljä lasta, sodasta selvittiin, mutta elämä oli taistelua nälkäkuolemaa vastaan. Kirja on erinomainen kuvaus hyvän muuttumisesta pahaksi sodan muuttaessa iloiset kesäpäivät taisteluksi elämän puolesta.

Rentouttavaa kesää kaikille lukijoille!

Mai

Dolores Redondo: Myrskyuhri

Kukan marmorinvalkea teriö kietoutui vaaleanpunaisen keskiön ympärille kuin kaislakori, jonka sisällä oli kätensä sivulle levittänyt pienokainen.

Espanjalaisen Dolores Redondon Baskimaan murhat - trilleritrilogia on omalta kohdaltani tullut päätökseen, sillä trilogian viimeisin kirja Myrskyuhri tuli luettua juuri silloin, kun ulkona myrskysi, meren aallot pauhasivat ja vettä satoi kaatamalla. Kirjassa myrskysi puhuri ja tämä puhuri oli kirjojen päähenkilö rikosylikonstaapeli Amaia Salazar. Amaia oli vauvasta asti kohdannut kaltoinkohtelua ja perheessä oli tapahtunut todella ikäviä juttuja. Amaia oli vahva nainen, sotilas. Hän ei jättänyt kiveäkään kääntämättä, kun hän tutki rikoksia, mutta tässä kirjassa häntä sumutettiin kunnolla. Hän ei enää nähnyt kunnolla käsillä olevan jutun piirteitä ja punainen lanka oli hukassa koko ajan. 

Amaia oli kutsuttu Pamplonaan tutkimaan outoa kätkytkuolemaa. Pikkuhiljaa juttu laajeni, mutta asianomaiset olivat hiljaa ja jarruttivat tutkimuksia. Asiat haluttiin vaieta, mutta sitten löytyi heitä, jotka eivät halunneet vaieta. Tällä kertaa juttuun liittyi vuosikymmenten takainen lahko, jonka lonkerot ulottuivat nykypäivään. Jännittävä tarina kokosi näiden kolmen kirjan tarinat yhteen ja loppu oli kammottavampaa mitä Amaia olisi ikinä uskonut. Juttu ratkesi, mutta Amaian sydän oli särkynyt.

Syleilyn muisto oli edelleen tuore ja Amaia saattoi tuntea edelleen hoikan, vahvan vartalon ja pingottuneen ihon miehen pidellessä häntä käsivarsillaan, kun hän oli hajonnut palasiksi.

Kätkytkuolema on kauhea asia perheelle, mutta se oli kaikkea muuta tämän hyytävän kirjan kuvioissa. Lisäksi kirjassa jouduttiin aukomaan hautoja, joka on aina kammottavaa. Amaia haki metsistä äitiään, joka katosi edellisessä kirjassa. Amaia oli varma, ettei äiti ollut kuollut. Baskimaiden maisemat vyöryivät upeina kirjan tarinassa, joten annan anteeksi kirjan runsaan sivumäärän. Ehkä sitä olisi voinut karsia, mutta ei luonnon kustannuksella.

Pamplonan niukka valo ja mustien pilvien peittämä taivas - se oli niin usein mustien pilvien peitossa että pamplonalaiset olivat jo aikaa sitten ristineet kotikaupunkinsa Mordoriksi - vaihtui Baztanissa aivan toisenlaiseen kirkkauteen. Pilvet olivat rakoilleet ja ilmassa oli outoa, kirkasta sumua, joka viilsi silmiä, mutta siitä huolimatta esti näkemästä kauas.

Toivottavasti saan lukea vielä jatkossakin Amaian työstä rikosylikonstaapelina. Amaia joutui koko ajan näyttämään oman osaamisen, taitonsa ja kykynsä, sillä miesvaltaisella työpaikalla nainen ei ollut kovin arvostettu. Amaia oli kiihkeä ja sensuelli nainen, joten miehillä tahtoi mennä työnteko ihailun puolelle. Juttu ratkesi, mutta rikokset olivat kauheita ja erittäin laajalle ulottuvia. Baskimaan murhat - trilogia oli kuin vanha puu, jonka juuret ulottuivat kauas ja olivat haarautuneet todella pitkälle, mutta jonka sisus oli lahonnut ja mätä. Puu oli siis todella vaarallinen sen läheisyydessä oleville.

Kosken jylinää kuunnellessaan hän kysyi mielessään, joko se riitti, joko joki oli puhdistettu ja hirveä rikkomus huuhdottu pois.

Dolores Redondo, Myrskyuhri ****
suom. Sari Selander
Gummerus 2016
s. 573
Ofrenda a la tormenta 2014

Redondo Dolores: Näkymätön vartija
Redondo Dolores:  Luualttari
Näkymättömästä vartijasta on tekeillä elokuva.

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää

Peli kulkee näin:

Uros nojaa Jussan Tuvan baaritiskiin ja valitsee katseellaan tanssilattialta naaraan. Naaras palauttaa katseen. Uros nyökkää kevyesti. Silloin naaras saapuu miehen puheille. Mutta uros vain kuuntelee. Näin on katsottu hyväksi. Naista iskiessään saamelaisen miehen ei tarvitse - suoraan sanottuna ei kannata - aukaista suutaan. Varsinkin kun vastapuolena on suomalainen nainen. Riittää, kun poseeraan tunturin villimiehenä ja isken silmästä Pohjantähden pilkettä. 

Helsingin Sanomien toimittajan Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää kirjan kansikuvassa on kaksi kuksaa ja niiden korvat yhdessä. Siitä voi kuvitella jo, että kirja kertoo Lapista ja pariskunnasta. Kirjan pääpari on saamelainen Asla ja Helsingistä kotoisin oleva Katja. Katja muutti Muonioon, kun sai kunnanjohtajan pestin Aslan kotikunnasta, ja pari on jo ehtinyt lyhyen tuttavuutensa aikana naimisiin. Katja on oikein kaunis nainen, mutta ei sitä voi ääneen sanoa, ei myöskään, että rakastaa. Aslan suusta tulee lähinnä jotain joka kuulostaa yhymh. Kyllä hän muuten juttelee ja hoitaa bisnesasiat kielellä kuin kielellä, mutta jostakin syystä rakkaus ja hellyys on vaikea näyttää Katjalle. Katja puhuu Aslankin edestä ja monen muun. Hän on tottunut hoitamaan asioita ja ahkeroimaan aamusta iltaan, mutta nyt kaamos ja kuntaliitosasiat ovat vieneet voimat. Pahimpana vastustajana kuntaliitosjutussa toimii Aslan isä Piera, joka kieroilee minkä kerkiää, kirjoittaa puuta heinää sanomalehtiin ja pitää blogia. 

Pieran hupina on lantalaisminiän haukkuminen, riuku mikä riuku. Pieralla on muitakin paheita, joita hänen vaimonsa Liisá Mimmi on joutunut kestämään koko avioliiton ajan. Kaiken lisäksi Piera rakastaa hevi-musiikkia, joka soi täysillä aina, kun Piera on kotona. Välillä Liisá Mimmi joutuu käyttämään värivoidetta. Pikkuhiljaa Katja havaitsee, että Muoniossa useampi nainen käyttää värivoidetta runsaasti. Tähän ongelmaan Katja hankkii parisuhdeterapeutin suoraan Helsingistä. En halua spoilata enempää kirjan mustan huumorin sävyttämiä juonenkäänteitä, jossa jopa murhapoltto on yksi pahimmista juonista. Kiinnostuneille voin kertoa, että kannattaa katsoa hempeitä romanttisia elokuvia, eritoten miesten, elokuvia, joista voi löytyä kipinää parisuhteisiin, ainakin oikeita lauseita.

Katja Karhuvuoma avasi grillikodan oven. Se oli sininen. Asla oli maalannut oven ja perustellut värivalintaa henkilökohtaisilla syillä. Kenties hänkin äityisi puheliaaksi sinisen oven takana, kuten Hugh Grant. Katja ei vastustellut. Jos se maalia vaatii, sivelkööt pihakoivutkin!

Mikko-Pekka Heikkinen, Jääräpää ***
Johnny Kniga Bon-pokkari 2015
s. 301+lopussa 10 s. kirjasta Poromafia
1. painos 2014

Mikko-Pekka Heikkisen teokset:
Terveiset Kutturasta 2012
Nuorgamin Alkon tuho - ja muutama erätarina 2010
Poromafia 2016 (elokuu)

Kirsin bloggaus
Mikon bloggaus
Ilonan bloggaus

Osallistun kirjalla Suketuksen Kansojen juurella-lukuhaasteeseen. 
Saamelaiset ovat alkuperäiskansoja ja tässä kirjassa on saamelaisia ja puhutaan saamenkieltä. 

Jenny Rogneby: Leona - Kortit on jaettu

Hän kyykistyi hetkeksi. Oli vaikeaa seisoa pitkään, mutta istuakaan ei voinut, koska oli märkää. Ja sitä paitsi maassa oli omituisia kovakuoriaisia. Ei sellaisia pieniä, pyöreitä, punaisia, joilla oli mustat pilkut ja joita oli mummin kesämökillä kukissa. Nämä olivat paljon isompia, ja niillä oli pitkät tuntosarvet päässä. Ei yhtään söpöjä. Niistä lähti outo ääni, kun ne liikkuivat. Ne rapisivat. Ne pystyivät myös kävelemään seinällä.

Jenny Rogneby on ruotsalainen dekkaristi, jonka esikoiskirja Leona - Kortit on jaettu aloittaa uuden dekkarisarjan, tai ainakin toinen kirja on jo julkaistu Ruotsissa ja suomennos siitä tulee 2017. Kylläpä nyt on odotettava kauan, sillä Rogneby jätti kirjan loppuun sellaisen koukun, että seuraava kirja on pakko lukea. Minun oli luettava tämä ensimmäinen kirjakin kannesta kanteen heti, kun avasin kirjan ja aloin lukea. Jenny Rogneby toimii rikostutkijana, joten kirja on sitä aitoa rikostutkintaa kannesta kanteen. Tosin päähenkilö Leona kulkee sujuvasti molempaa puolta katua, sekä leveää että kaitaa. Rognebyllä näyttää olevan hallussa sekä rikollisten että poliisien ajatusmaailma ja teot. Leona ei kaihda minkäänlaisia keinoja saadakseen sen minkä haluaa. 

Olin tulokas tuntemattomassa maailmassa.

Minun oli pakko päästä vapaaksi.

 

Kaikkihan alkaa tietysti lapsuudesta, jota kirjassa valotetaan aina välillä. Hyvin toimeentulevassa akateemisessa perheessä kulissit pysyivät pystyssä, mutta erityisen tytön kasvatus oli ikävää. No Leona selvisi lapsuudesta, mutta se kummittelee edelleen mielessä. Korvaavia rakkauksia hän on kehitellyt muualta ja ne Leona yrittää pitää salassa hinnalla millä hyvänsä. Nyt on kuitenkin tehtävä jotakin muuta, että tilanteesta selviää.

Pitäisikö minun perääntyä, lähteä takaisin, palata ruotuun, tehdä niin kuin kaikki muut, sietää arkea? Ei, se ei käynyt. En voinut elää sillä tavalla. Olin itse luonut oman kaavoihin kangistuneen elämäni, mutta nyt olin aloittanut matkan pois siitä.

Nyt näyttäisi dekkari/trillerikirjoissa olevan naispaholainen-buumi. Mieleeni tulee vähän aikaa sitten lukemani Lisa Hiltonin Maestra, Gillian Flynnin Kiltti tyttö, Mary Kubican Good Girl ja Pretty Baby, joissa kaikissa oli enemmän ja vähemmän paha naispäähenkilö. Carl Axel Sundillakin oli oikein kieroutunut naishahmo ensimmäisessä trilogiassaan. Kyllähän naiset tekevät rikoksia ja tämän kirjan perusteella poliisityö antaa helpon keinon siihenkin hommaan. Suomessakin on käyty vuosia oikeudenkäyntejä huumepoliisia vastaan. Kirjailijalla on omasta rikostutkijan työstä apua, kun hän kirjoittaa poliisityöstä, mutta muutenkin tarina on kierolla tavalla hyvä. Päähenkilö on erityisen hyvä oman traagisen taustansa vuoksi, jonka vuoksi tunsin sympatiaa häntä kohtaan, en tietysti rikoksia kohtaan. Leona on vain niin tuore näkemys rikollis- ja poliisimaailmasta, jolloin jauhot ja vellit voivat mennä helposti sekaisin, jos oma näkemys oikeasta ja väärästä vinoutuu, ja vain se oma itsekäs oma minä nostaa päätään.

 

Peli oli alkanut.
Kortit oli jaettu.

Jenny Rogneby, Leona - Kortit on jaettu ****
suom. Anu Koivunen
BAZAR 2016
s. 381
Leona - Tärningen är kastad 2014

Takkutukan bloggaus
Kristan bloggaus
Tainan bloggaus
Satun bloggaus

Eino Leinon syntymäpäivä

Armas Einar Leopold Lönnbohm, tai Eino Leino (6.7.1878 - 10.1.1926) oli jo lapsena kiinnostunut kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Eino Leino oli vuosisadanvaihteen suurimpia suomalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikuttajia. Leinon runoutta julkaistiin jo vuonna 1890 Hämeen Sanomissa, kun hän oli 12-vuotias. Leino harrasti lukioaikana omien kirjallisten tuotosten ohella mm. Johan Ludvig Runebergin tuotannon suomentamista. 

Latinan opinnot yliopistossa eivät valmistuneet, sillä oma kirjailijan ura oli opiskelua tärkeämpää ja hyvä niin, sillä Leino on suuri vaikuttaja, joka vaikuttaa yhä edelleen suomalaisessa kulttuurissa mm. kirjoissa, lauluissa, näytelmissä ja kulttuuritapahtumissa. 

Leino läysi vaikutteita varhaiseen runouteensa Kalevalasta ja muusta myyttisestä suomalaisesta runoudesta. Leinon ensimmäiset runokokoelmat Maaliskuun lauluja ja Tarina suuresta tammesta julkaistiin vuonna 1896. Leinon tunnetuimpana teoksena pidetään Helkavirsiä (1903).

Leinon kunnianhimoisena käännöstyönä pidetään Danten Divina Commedian suomentamista. Suomennos Jumalainen näytelmä ilmestyi vuosina 1912–1914.

Leinon tuotanto on todella suuri, ja siihen kuuluu yli 80 alkuperäisteosta, runoutta, näytelmäkirjallisuutta ja proosaa. Leino kirjoitti myös esseitä, pakinoita, arvosteluja ja sanomalehtikirjoituksia sekä teki lukuisia käännöksiä edellä mainitun tuotannon lisäksi. Leinolle ominaista on laaja tunneskaala, rakkaudesta ihmisinhoon ja purevaan kritiikkiin. Leino sai uransa aikana kahdeksan valtion kirjallisuuspalkintoa, sekä valtion kirjailijaeläkeen 40-vuotiaana.

Lapin kesä

Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä tervehdän!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Eino Leino
Runokokoelma: Kangastuksia
Runo: Lapin kesä 1902
Kuva: 1905/06. SKS, Kirjallisuusarkisto.
Museovirasto

Anthony Doerr: Davidin uni

 

Äiti, jääkuningatar. Äidin tavaroista oli jäljellä vain kirja: W. A. Bentleyn Jääkiteet. Siinä oli tuhansia huolella tehtyjä mikrokuvia lumihiutaleista, ja jokainen kuva oli jäljennetty kahdentoista neliösentin ruudulle, valkoiset kiteet järjestetty mustalle kentälle ruudukoksi, neljän ja kolmen riveihin, kaksitoista joka sivulla. Kirja oli kangassidoksinen vuoden 1931 ensipainos, jonka äidin isoisä oli löytänyt kirpputorilta.

Ylläoleva lainaus kuvaa Anthony Doerrin Davidin uni teoksen päähenkilön kiinnostuksenkohdetta. Hän oli kiinnostunut kuusisakaraisista jääkiteistä. Tosin Davidin kiinnostuksenkohteet liittyivät muutenkin veteen, sillä hän oli hydrologi. Kirjan tarinoissa vedellä on iso merkitys asioille, mutta yllätys yllätys myös enneunilla oli iso merkitys Davidin elämään ja siinä tapahtuviin muutoksiin. David näkee niitä unia itse ja pahimpia ovat kuolemaan liittyvät unet. Kirjan englanninkielinen nimi on About Grace, mutta suomennos huomioi nämä Davidin unet teoksen nimessä. Grace on Davidin tyttö. Davidin äiti oli tässä käännöskirjassa suomalainen, mutta en tiedä oliko hän alkuperäisessä kirjassa suomalainen.

Mikä on aika? hän kirjoitti lehtiöönsä. Täytyykö ajan olla perättäistä - alkuineen, keskikohtineen, loppuineen - vai onko tämä vain yksi tapa hahmottaa sitä? Kukaties aika voi läikkyä, jäätyä ja vetäytyä, ehkä aika on kuin vesi, joka kiertää loputtomiin eri olomuodoissa.

Kirja alkaa siitä, kun 59-vuotias David on lentokoneessa.  Lentomatkan aikana hän muistelee elämäänsä ja sen eri käänteitä. Hänellä oli vaimo, lapsi ja talo sekä hyvä työpaikka, mutta sitten tuli tulva ja hänen elämänsä muuttui. Se muuttui paljolti hänen näkemiensä enneunien vuoksi, joiden vuoksi hän pakeni tuhansien kilometrien päähän, jossa aloitti kaiken alusta köyhänä, rahattomana ja työttömänä. David oli nyt tulossa takaisin oltuaan parikymmentä vuotta pois. Hän halusi Sandyn ja Gracen takaisin luokseen. Aika utopistinen ajatus ja tietysti siihen liittyy vaikeuksia.

Amerikkalainen kirjailija Anthony Doerr voitti vuonna 2015 Pulizer-kirjallisuuspalkinnon teoksellaan Kaikki se valo jota emme näe. Kirja on voimakas ja upeasti kerrottu siten, että ajat vaihtelevat ja Marie-Laurenin hallussa olevan esineen etsijä lähenee vuosi vuodelta, päivä päivältä. Kirja nostaa loistavasti esille sodan kauheudet, mutta toisaalta elämän jatkuvuuden sodasta huolimatta. Ihmiset eivät ole robotteja, vaan heillä on omat ajatukset ja tunteet. Sota ei jätä ketään kylmäksi. Vaikka en pidä sotakirjoista ja sotimisesta, se jäi kirjan juonessa sivuosaan ja näiden kahden nuoren elämä ja kohtalot olivat kirjan parasta antia. Sokean osa ja näkökulma elämään oli mielestäni todella hienosti nostettu kirjassa esille. Jopa kirjan nimessä.

Davidin unessa ajat myös vaihtelevat Davidin ajatusten myötä. Davidin unet olivat välillä todella julmia. David kulkee myös unissaan ja se on välillä aika vaarallista. En tiedä miksi kirjan ihmiset suhtautuivat enneuniin ja unissakulkemiseen ikävästi. Ovathan ihmiset käyneet iät ja ajat ennustajien luona. Itse kuulun sukuun, jossa nähdään enneunia, puhutaan unissaan ja kuljetaan unissaan. Mutta noin raakalaismaiset unet olisivat hirmuisia katsottavia. Oma sympatiani oli koko ajan Davidin puolella. Kirja oli tarinavetoinen ja teksti oli välillä niin kaunista, että jäin sitä lukemaan ja ihailemaan useampaan kertaan.

Eilen illallisella iso ruskea yöperhonen tuli ikkunalle, ja sen seuraan lehahti toinen ja vielä kolmas. Ne olivat kaikki koiraita - ja niiden ohuet siveltimet olivat niin täynnä alkaloideja ja feromoneja, että kun ne olivat poissa, näin yhä niiden haamut tomukuvina lasissa.

Anthony Doerr, Davidin uni *****
suom. Hanna Tarkka
WSOY 2016
s. 426
About Grace 2004

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
 

Jo Nesbø: Tohtori Proktorin Pierupulveri

Kuuluisa norjalainen dekkarikirjailija Jo Nesbø on kirjoittanut myös hurjan hauskaa Tohtori Proktori lastenkirjasarjaa. Kirjoja on ilmestynyt jo neljä. Tämä Tohtori Proktorin Pierupulveri aloitti sarjan. Kirjoista löytyy Tohtorin lisäksi Älli ja Liisi, jotka ovat samalla luokalla koulussa ja asuvat naapureina. Jonkun aikuisemman lukijan mielestä kirjasta voi löytyä hieman liikaa pieru-sanoja, mutta lapset omivat kirjan itselleen ja uivat kirjan maailmaan vauhdilla, sillä kirjailija on löytänyt oikean taikamaailman hulluine keksintöineen ja omituisine henkilöineen. Tietysti kirjasta löytyy ne pahikset ja jännittäviä kohtia niin, että kynnet rapisee, mutta uskoisin, että lapsijoukossa kirjan kuunteleminen ei ole liian jännittävää. Tosin minua jännitti kamalasti se, että Oslon viemäriverkostossa asustaa jättimäinen anakonda nimeltään Anna Konda. 

Olen joutunut anakondan vatsaan, Älli ajatteli istuessaan pilkkopimeässä liikkuvan ja mutkittelevan käärmeen sisällä jonkin märän tihkuessa taukoamatta seinistä ja katosta. Hän oli edelleen vähän hellänä käärmeen ahtaassa nielussa ja ruokatorvessa matkaamisen jäljiltä, mutta vatsassa oli väljempää ja hän oli yhä kutakuinkin yhtenä kappaleena. Se oli kuitenkin ajan kysymys.

Kirjasta voi lukea sitten enemmän Ällin seikkailuista, sillä hän oli niin pieni, että opettajakin pyysi häntä nousemaan pulpetille seisomaan, että kuuli paremmin Ällin tarinoita, joita riitti ja riitti ja riitti.

Liisi puolestaan oli yksinäinen ja joutui säännöllisesti kiusaamisen uhriksi, sillä samalla kadulla asui kaksospojat, jotka kiusasivat kaikkia... tulleet ehkä isäänsä. Liisin paras kaveri oli muuttanut pois, joten hän kaipasi ystävää itselleen. Kirjan teemoja ovat tietysti hassut keksinnöt, lasten oma maailma, fantasia anakondineen ja kamaline vankiloineen, josta tuli mieleeni Ranskan Bastilji. Kirjassa puhutaan myös erilaisuudesta ja rikoksista, kuinka ollakaan kun kirjat on kirjoittanut dekkarikirjailija. Niin kuin saduissa aina käy, paha sai palkkansa ja melkein kaikki muut olivat onnellisia.

Ja samassa Älli tuijotti taas valtavimman koskaan näkemänsä anakondan isoon, vaaleanpunaiseen kitaan. Kita ilmestyi esiin nurkan takaa, ja Älli ajatteli että tällä kertaa hänen pelinsä oli pelattu, rajansa nimittäin silläkin kuinka monta uutta mahdollisuutta punatukkaisille pojille annetaan.

ps. lue kirjasta enemmän Ällin seikkailusta.

Jo Nesbø, Tohtori Proktorin Pierupulveri *****
hauska kuvitus Per Dybvig
suom. Outi Menna
Gummerus 2009
Doktor Proktors Prompepulver 2007
s. 204

Tohtori Proktorin aika-amme (Doktor Proktors tidebadkar, 2008)
Tohtori Proktori ja mahdollinen maailmanloppu (Doktor Proktor og verdens undergang. Kanskje, 2010)
Tohtori Proktori ja suuri kultaryöstö (Doktor Proktor og det store gullrøveriet, 2012)

Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on lasten fantasiakirja