Martina Haag: Olin niin varma meistä

Parisänkymme vieressä olevan pinnatuolin päällä on messinkinen kynttilänjalka. Ensin en reagoi siihen mitenkään. Nostan kynttilänjalan tuolilta viedäkseni sen sinne minne se kuuluu eli alakerran ruokapöydälle. Aivoni alkavat raksuttaa vasta kun tunnen painavan esineen kädessäni. Miksi kynttilänjalka oli sängyn vieressä? Onpa omituista.

Ruotsalaisen kirjailijan Martina Haagin Olin niin varma meistä kertoo pariskunnan erotarinan. Tarina on kerrottu naisen, Petran, näkökulmasta, sillä mies on jo poistunut kuvioista, ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Välille jäi vain petos, valheet ja suru. Suru, josta Petra yritti päästä irti kaukana pohjoisessa erämaamökin vahtina. Hän halusi rauhaa saadakseen kirjoitettua jotakin, sillä kaikenkattava suruprosessi oli vienyt halun kirjoittaa, ja hänen ja lasten elinkeino riippui kirjoittamisesta. Kirja kerrotaan kahdessa tasossa, ennen eroa ja erämaamökillä.

Pitkä eroprosessi, johon kuuluu toisen osapuolen pettäminen, on julmaa puuhaa. Lisäksi, jos pettäjä on  sitä mieltä, että kaikki on vaimon syytä, ettei avioliitto toimi, samalla kun itse viettää suuren osan ajasta uuden rakkaan kanssa, niin mitä siihen voi sanoa tai tehdä. Pariskunta kävi terapiassa, mutta siitä ei ollut apua, ei tietenkään, kun kuvioissa on toinen nainen. Voin kuvitella tämän eron koskettavan lujasti. Siinä vaiheessa, kun todella alkaa epäillä toista ja kysellä onko hänellä joku toinen, mutta ei saa vastauksia, niin alkaa käyttäytyä omituisesti, niin Petrakin teki. Samalla täytyy lapsille esittää, että kaikki on kunnossa, ettei lapset kärsi. Olen itse kokenut kaiken tämän ja voin  sanoa, että eroprosessi vei mielentilan todella syvälle, en olisi halunnut nousta sängystä ylös. Valitettavasti joka toinen avioliitto päättyy eroon ja siihen lisätään avoerot ja seurusteluerot ym. Ero ei ole koskaan helppo ja lapset kärsivät aina, vaikka kuinka hyvin heitä suojelee.

Miksi kirjoittaa ja lukea erokirjoja, siinäpä hyvä kysymys. Mielestäni se puhdistaa ajatuksia ja tunnelukkoja, kun lukee erilaisista eroista. Tämä kirja antaa lisäksi yhden hyvän ohjeen, miten päästä pahimman surun ohi. Kirjan päähenkilö pestautui siis kauas erämaahan mökkivahdiksi ja samalla tutustui vaeltajiin, jotka yöpyivät mökissä ja oppi itsekin rakastamaan puhdasta erämaata ja lumoutui sen kauneudesta. Kirjaan on liitetty myös vanha tarina erämaalampeen hukkuneesta naisesta. Petra oppi selviytymään luonnon armoilla ja palasi takaisin ns. sivistyksen pariin vahvempana kuin mennessä erämaamökille. Palatessa hänellä oli valmiina käsikirjoitus avioeroprosessista. Martina Haag on itse eronnut vuonna 2014, joten kirjaa voi pitää hänen omana surutyöprosessina, vaikka kirja ei kerro hänestä ja on fiktiota. Tunteille ja tuntemuksille sekä olotilan kuvauksille on vankka kokemuspohja. Kirjan luontokuvaukset ovat hyvin aidon oloisia.

Minulla on ikävä elämäämme sellaisena kuin se oli. Minulla on ikävä kaikkea.

Martina Haag, Olin niin varma meistä ***
suom. Riie Heikkilä
Atena 2017
s. 212
Det är något som inte stämmer 2015
Arvostelukirja

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.

Karin Slaughter: Kahlittu

 

 

 

Ensimmäistä kertaa elämässään hän tuuditti tytärtään sylissään.

Yhdysvaltalaisen Karin Slaughterin psykologiset trilleri Kahlittu on parhaimmasta päästä, vaikka jokainen kirjailijan trilleri on järkyttävän hyvä. Olen lukenut Slaughterin lääkäri Sara Linton sarjan, ja itkenyt silmäni punaiseksi, silloin kun Sarakin itki menettäessään rakkaan henkilön. Olen seurannut astetta järeämmän sarjan päähenkilön Will Trentin elämää poliisina, joka on ratkaissut karmivia rikoksia ja osunut useammin kuin tarvitsisi rikollisten maalitauluksi. 

Willillä oli yksi heikkous ja se oli hänen vaimonsa, poliisi hänkin. Angie, tuo naisista ilkein, piti Williä talutushihnan päässä. Angiella oli vain taipumus käväistä tarkistamassa, että Will pysytteli hänen talutushihnassa, eikä karannut mihinkään, mutta näin pääsi käymään, sillä Karin Slaughter kirjoitti Sara Lintonin ja Will Trentin rakastumaan toisiinsa.  

 

Kahlitussa Angie oli esillä toisin kuin aiemmissa kirjoissa, joissa hän vain piipahti. Kahlitussa Angie oli yksi päähenkilöistä ja näytti siltä, että hän tulee olemaan läsnä myös seuraavissa kirjoissa. Olin oikein odottanut Angieta, sillä hän on kiero kuin kalkkarokäärme. Kahlitussa avattiin hänen lapsuuttaan enemmän, samoin hänen sukulaissuhteitaan, eikä se ollut kaunista luettavaa. Kurja lapsuus ja nuoruus oli jättänyt jälkensä.

Hei, kulta.

Jos joku lukee tätä sinulle, minä olen kuollut.

Aikamoinen hässäkkä syntyi kirjan alussa Angien ja hänen tuttaviensa välille, ja näiden tapahtumien vuoksi paikalta löytyi ainakin kuollut miespoliisi ja kuollut nainen, jota epäiltiin Angieksi. Will joutui tietysti lomautetuksi, koska oli vielä naimisissa Angien kanssa. Noita lomautuksia minä ihmettelen näissä kirjoissa, sillä luulisi löytyvän muita rikoksia, joita ratkoa sillä aikaa, kun muut selvittivät poliisien kuolemaa ja etsivät rikollisia. No Will ratkoi sitten omatoimisesti tapahtumia, sillä hän halusi olla varma Angien kuolemasta. Hänellä oli kuitenkin omat epäilyksensä.

Karin Slaughter on oikein ahkera trillereiden kirjoittaja. Kirjat ovat aina psykologisia trillereitä ja niissä kerrotaan henkilöiden traumoista ja lapsuuden tapahtumia, mitkä olivat vaikuttaneet esim. siihen miksi ihminen ajautui rikolliseksi. Usein rikosten motiivina on raha, ja sitä hankitaan huumeilla ja prostituutiolla ja pedofilialla. 

 

Kahlitussa oli huumeidenkäyttäjiä, huumeiden myyjiä ja poliiseja sekä bisnesmiehiä, jotka pyörittivät rikollista toimintaa, mutta nyt yritys oli tullut tiensä päähän. Mielenkiintoista lukea Willin, Saran ja Angien elämää Kahlitussa. Monet vanhat asiat olivat tulleet tutuiksi aiemmista sarjojen kirjoista, mutta nyt Angien elämästä nostettiin esille uusia asioita. Tuskin maltan odottaa seuraavaa Sara Linton - Will Trent trilleriä. 

 

Karin Slaughterin Kahlittu oli yksinkertaisesti niin huippuhyvä trilleri, että se oli ylitsepääsemättömän vaikeaa jättää kesken. Kokeile vaikka.

Karin Slaughter, Kahlittu *****
suom. Päivi Paju
HarperCrime 2016
s. 494
The Kept Woman 2016

Trilleri


SlaughterKarin: Pettävä hiljaisuus ; Yli rajan
Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Jätimme puolivuotiaan vauvan kotiin ja menimme naapuriin juhlimaan.

Kanadalaisen kirjailijan Shari Lapenan psykologinen trilleri Hyvä naapuri tuo jokaisen vanhemman pahimman painajaisen esille, lapsi katoaa. Mitä siitä seuraa? Kuka ja miksi? Mitä lapselle tehdään? Painajaiset seuraavat toisiaan ja vanhempia pidetään syyllisenä. Pienen tyttövauvan vanhemmat olivat Marco ja Anne. Poliiseilla oli kaikenlaisia teorioita sille, mitä vanhemmat olivat tehneet lapselle. Trilleri pysytteli tiiviisti pienen perheen asunnossa ja poliisiasemalla. 

Kirjasta nousi heti mieleeni muistot Madeleinesta, joka vietiin muutama vuosi sitten perheen hotellihuoneesta vanhempien juhliessa ravintolassa. Pienemmät lapset jätettiin. Kauhea painajainen sekin tragedia, eikä Madeleinea ole löydetty mistään. Tosiasiahan on se, että lapsia katoaa valtavasti, heitä siepataan ja yleisin paikka on ihmiskauppa, missä heitä myydään orjiksi ja seksimarkkinoille, jopa elinsiirtoihin. Julmaa bisnestä. Yksi mieleenpainuvimmista julmista todellisuudessa tapahtuneista sieppauksista oli Natascha Kampusch, joka siepattiin kymmenvuotiaana ja joka pääsi pakenemaan 18-vuotiaana. Olen lukenut ennen blogiaikaa hänen kirjansa 3096 päivää.

Rikostutkija Rasbach seuraa sivusta, kun railo avioparin välillä levenee. Jännite, joka oli havaittavissa välittömästi sen jälkeen kun lapsi oli ilmoitettu kadonneksi, on voimistunut ja paisunut - syytöksiksi. Yhtenäinen rintama, jota vanhemmat yrittivät pitää yllä tutkinnan ensi minuutteina ja tunteina, alkaa rakoilla. Miksi ei rakoilisi? Heidän tyttärensä on kadonnut. He ovat valtavan paineen alla. Poliisit ovat vallanneet heidän kotinsa, lehdistö kolkuttelee kotiportailla. Rasbach tietää, että jos tämän katon alla on jotain löytämisen arvoista, hän kyllä löytää sen.

Hyvä naapuri paneutuu syväluotaavasti ihmisten  salaisuuksiin ja motiiveihin tehdä ilkeyksiä ja pahoja tekoja. Yleensä raha on suurin motiivi tehdä rikoksia, mutta intohimorikokset ja kostot ovat yleisiä. Kirjan yksi motiivi on raha, tuo iänikuinen pahanilmanlintu, joka tekee hyviksistä pahiksia, hyvistä kansalaisista rikollisia. Raha motivoi suunnittelemaan jopa murhia. Raha ei ole tässäkään kirjassa puhdasta, vaan kasteltu verellä. Jollakin on rahaa ja joku muu haluaa hyötyä niistä rahoista, jopa vaarantamalla pienen vauvan hengen. Onko se joku perheenjäsen, vai onko se ulkopuolinen. Lue ja tulet yllättymään. Tai ehkä et ylläty, vaan kuvittelet mielessäsi miten lapsi siepattiin ja kuka sen teki, mahdollisuuksia on monia. Kirjailija antoi runsaasti vinkkejä mahdollisista tapahtumista, mutta lopussa sanoin melkein ääneen, että voi ei. Todella painajaismainen loppu, psykologisen trillerin huipentuma, jota kukaan ei olisi halunnut tapahtuvan.

Shari Lapena, Hyvä naapuri ****
suom. Oona Nyström
Otava 2017
s. 315

Sieppausdraamaa ovat seuranneet monet lukijat täällä blogistaniassa mm. Krista, Leena Lumi, Annika, Ulla, Arja, Riitta, Simo ja moni muu.

J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Hyvää Runebergin päivää!
Tämä päivä on kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivä, sillä hän syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804. Hän olisi nyt 213 vuotias. Runeberg oli runoilija, opettaja, pappi, toimittaja ja professori. Koska Runeberg kirjoitti ruotsiksi, hänen kirjallisuutensa on vaikuttanut myös ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Suomihan kuului Ruotsiin hänen syntymänsä aikoihin, mutta liitettiin Venäjään vuonna 1809. J.L. Runebergin ikimuistoinen kokoelma Vänrikki Stoolin tarinat (1848) kertoo sankarirunoelman vuosina 1808-1809 käydystä Suomen sodasta, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Kirja alkaa hienosti Maamme runolla (1846), jossa on 11 säkeistöä. Me olemme tottuneet vain ensimmäiseen ja viimeiseen säkeistöön. Runon on säveltänyt Fredrik Pacius (1848), mutta alkujaan runolle oli muitakin säveltäjiä mm. Runeberg itse sävelsi runon. Runon suomennoksia on useita niin kuin säveltäjiäkin, mutta vakiintuneen paikan Suomen kansallisrunona ja - lauluna Maamme-runo sai vasta, kun Paavo Cajander teki siihen suomenkieliset sanat vuonna 1889. Alapuolella ensimmäinen ja viimeinen säkeistö:

Maamme

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen!

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä rantaa rakkaampaa

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien.

Sun kukoistukses kuorestaan

kerrankin puhkeaa;

viel´ lempemme saa hehkullaan

sun toivos, riemus nousemaan

ja kerran laulus, synnyinmaa,

korkeimman kaiun saa.

Aika, jolloin Runeberg kirjoitti runonsa oli fennomaanien aikaa. Haluttiin olla suomalaisia ja itsenäisiä. Maamme-laulu on otettu myös Viron ja Latviassa asuneiden liiviläisten kansallislauluksi.

Toinen kirjan tunnettu sankaritarina on Sven Dufvasta kertova runo, joka on nelisivuinen ja sisältää 28 säkeistöä. Sven Dufva oli yksinkertainen yhdeksänlapsisen perheen nuorimmainen, jota isä suri kovasti, koska poika oli luonteeltaan yksinkertainen. Kysellessään, että mikähän sinustakin tulee isona, niin poika vastasi iloisena, että sotilas. Ja sotilashan hänestä tuli. 

Vänrikki Stoolin tarinoissa on 35 runoa ja kirjan lopussa on 35 sivua kertomusta näistä henkilöistä, joista Runeberg on kirjoittanut runonsa. Moni sankari on päätynyt nykyajan lauluihin esim. Sven Dufva. Sandels esiintyy juomapullossa. Lotta Svärd on saanut yli 6-sivuisen runon, jossa on 44 säkeistöä. Suomen sisällissodan aikana valkoisten puolella olevat naiset perustivat Lotta Svärd-yhdistyksen vuonna 1920 (nimi oli jo aiemmin käytössä), nimen he valitsivat J.L.Runebergin Lotta Svärd runon mukaan.

Lotta Svärd

Yhä vieläkin Lotta Svärdistä

puhe syntyy toisinaan,

kun iltavalkean ääressä

sotakumppani kohdataan.

Niin, helmi hän oli, se eukkonen,

ja helmipä kalliskin;

jos sietikin naurua hiukkasen,

toki arvoa runsaammin.

Monelle on tuttu myös Porilaisten marssi, ainakin sävellysversiona, sillä se on Puolustusvoimain kunniamarssi, Suomen tasavallan presidentin ja Viron Puolustusvoimain komentajan marssi. Monikaan ei tiedä, että se oli alunperin Runebergin runo toisesta painoksesta Vänrikki Stoolin tarinoita vuodelta 1860. Säveltäjä on tuntematon, mutta sen arvellaan olevan saksalaissyntyisen, helsinkiläisen Christian Fredric Kressin sävellys. Toisaalta sävellys esiintyy ehkä jo 1700-luvulla Bellmanin tuotannossa, joten varmuutta säveltäjälle ei ole löytynyt.

Maamme-laulun jälkeen saa vuoron kirjan nimen antanut Vänrikki Stool, joka vanhana miehenä kertoo sotamuistoja nuorelle ylioppilaalle, joka kukkoilee vanhalle miehelle, mutta lopulta tunnustaa miehen ansiot ja oman tyhmyytensä. Harva selvisi sodista ja heitä kannatti kuunnella, mitä se sota oikein tarkoitti. Runossa on 27 säkeistöä.

Vänrikki Stool

24. säkeistö

Hän veripäivät nähnyt on

ja käynyt surman tiellä

ja voiton nähnyt, tappion,

jonk´ äityy haavat vielä;

häll´ on niin paljon muistissaan,

maailma mit´ ei muistakkaan.

Runebergin mukaan kirjan kertojalle Vänrikki Stoolille ei ole yksittäistä henkilöhahmoa, vaan henkilö on monen sodankävijän kertomuksista koottu kokoelma.

Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat 
suom. Paavo Cajander 1889
Gummerus 2014
s. 210
ensim. painos 1848

Osallistun kirjalla Ompun runohaasteeseen.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Jessin isoäiti oli usein tokaissut, että onnellisen elämän salaisuus oli lyhyt muisti. Myönnettäköön, että se oli ennen kuin hän dementoitui ja unohti missä asui, mutta Jess ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut.

Ensimmäinen lainattu lause lontoolaisen lempparikirjailijani Jojo Moyesin uudesta kirjasta Parillisia ja parittomia on oikein filosofinen lause ja se tulee kirjassa esille monta kertaa ja tavalla jos toisella. Kyse on luottamuksesta  ja asioiden jakamisesta parisuhteessa. Ei nyt joka asiaa tarvitse kertoa, mutta jos parisuhteessa ei kerrota tärkeistä asioista, voi olla että parillinen muuttuu pian parittomaksi. Päähenkilö yksinhuoltaja Jess yritti kaapia pennosia kahdesta työpaikasta, sillä mies oli lähtenyt muutama vuosi takaperin takaisin äitinsä luokse, ja esitti masentunutta ja rahatonta. Äitinsä oli tietysti juonessa mukana, viis lapsenlapsista. Jessillä oli hyvä sydän, sillä hän elätti myös murrosikäisen poikapuolensa, mutta sitten alkoi eteen tulla asioita, jotka vaativat kovempia otteita elämässä. Oli otettava apua sieltä mistä sen sai ja se joku sattui olemaan raivostuttava rikas mies, jonka asuntoa Jess siivosi.

"Ai että haaveilinko jo pienenä siivoojan urasta?" Jess kohotti kulmiaan kuin tarkastaakseen, oliko Ed tosissaan. "No en. Tahdoin ammattisukeltajaksi. Mutta sitten sain Tanzen enkä löytänyt mistään kelluvia lastenvaunuja."

Jess siivosi ja tarjoili työkseen. Lisäksi hän teki korjaustöitä. Hänellä oli tyttö ja ex-miehen jättämä murrosikäinen poika ja iso koira. Ja Ed oli hyvin menestynyt ohjelmistosuunnittelija, jota naiset käyttivät hyväkseen. Snobi. Työ oli numero yksi. Ei pitänyt juurikaan yhteyksiä vanhempiinsa eikä siskoonsa. Ja sitten päästäkseen eroon ärsyttävästä naisystävästä, hän teki virheen, oikean emämunauksen. Tavatessaan Jessin Ed yritti turruttaa päänsä alkoholilla joka päivä, ja unohtaa. Ei kuulosta kovin romanttiselta, vai mitä. 

Näistä keitoksista Jojo Moyes kirjoitti kuitenkin huikean hyvän rakkaustarinan Parillisia ja parittomia, jossa ei tulla toimeen keskenään, riidellään, ihastutaan, rakastutaan, erotaan ym. tarinan, jota lukiessa kyyneleet virtasivat kuin putoukset poskillani. Ja miksiköhän, no siksi, että minäkin olen ollut yksinhuoltaja ja raapinut pennosia, tehnyt kahta työvuoroa peräkkäin ja viikossa oli yleensä vain yksi vapaapäivä, toisinaan ei sitäkään. Ex-mies kun kuvitteli, että hän ei maksa elatusmaksuja, koska kukaan muukaan ei maksa, joten töitä oli tehtävä. Eikä tavannut lapsiaan. Kiitos Jojo Moyes, että kirjoitit minulle ja monelle muulle rakkaustarinan. Sillä minäkin kohtasin lopulta sen elämäni rakkauden. 

Ennen asioiden selviämistä, oli monta ongelmaa selvitettävänä. Yksi niistä oli matematiikkakilpailut Skotlannissa, johon Jessin tytön oli päästävä, sillä kilpailupalkinto oli niin iso, että sillä olisi maksettu yksityiskoulun vuosimaksu. Ja kuskiksi matkalle lupautui se hienosteleva snobi, jonka asuntoa Jess siivosi. Matkalla sitten tapahtui yhtä jos toista ja tavattiinpa lasten isoäiti ja isäkin, yllätys yllätys kaikille! Lue ihmeessä, jos kirja alkoi kiinnostaa. Jojo Moyes vei aikaisemmilla tarinoillaan sydämeni. Parillisia ja parittomia jatkaa näiden hulvattomien, mutta samalla rakastettavien rakkaustarinoiden linjaa. Tähtiä ja tähdenlentoja tarinan seurassa jokaiselle lukijalle.

Tai - kuten selitän asian äidille - joskus ei ole muuta neuvoa kuin jatkaa sinnikkäästi.

Jojo Moyes, Parillisia ja parittomia *****
suom. Heli Naski
Gummerus 2017
s. 479
The One Plus One 2014

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä. 

Jessie Burton: Nukkekaappi

Kun kylän muusikot lauloivat rakkaudesta, todellisuudessa he lauloivat tunnekuohuun kätkeytyvästä tuskasta. Aito rakkaus oli mahassa versova kukka, sen puhkeavat terälehdet. Rakkauden takia rakastunut pani alttiiksi kaiken - se oli ihanaa, mutta siihen liittyi aina pisara kauhua.

Lontoolaisen Jessie Burtonin esikoisteoksen, Nukkekaapin, päähenkilö on vasta avioitunut nuori Petronella, joka ei viihtynyt uudessa kodissaan, kylmänkolkossa talossa 1600-luvun Amsterdamissa. Syitä oli monia ja yksi ehkä se, että hänellä ei ollut mitään tekemistä. Niinpä aviomies, kauppias ja merenkulkija Johannes Brandt antoi hänelle häälahjaksi suuren nukkekaapin, jota Petronella voisi koristella ajankulukseen, eihän nyt nuori ylhäisönainen saanut tehdä mitään raskaampaa. Nukkekaapin sisustamisesta tulikin mielenkiintoinen ja mystinen tehtävä, jopa pakkomielteinen puuhastelu.

Aviomiehen puuhastelut olivatkin ihan muualla, mutta piankos nuori utelias nainen otti niistä selvää. Kaikki salaisuudet ja luurangot pitivät talossa aikamoista mekkalaa, joten kirjan lukeminen kiehtoi aika lailla. Jessie Burton on tehnyt kovasti töitä luodakseen aidonoloisen amsterdamilaisen miljöön pukuineen ja huonekaluineen, kylmän kanaalin viirratessa ja ihmisten juorutessa ajankulukseen sekä hyvää että pahaa. Aikakausi oli miesten aikakautta, naiset pysyttelivät neljän seinän sisällä. Ihmisten elinkeinoista määräsivät eri toimialojen killat. Mutta pienten miniatyyrien valmistaja oli mystinen henkilö, henkilö, jonka perässä Petronella kulki pitkin katuja ja kujia, sillä hän oli varma, että miniatyyrien tekijä oli...

Että minä olin tyhmä, kun kuvittelin että Amsterdamista tulee minun kaupunkini ja että minusta tulee Johannes Brandtin arvoinen puoliso! Olen itse nyppinyt itseltäni siivet. Kunniani on mennyttä.

1600-luvulla maine ja kunnia meni herkästi. Juorupuheista ja valheista kasvoi suuria, mutta ei Petronellan kunnia ollut vaarassa, päinvastoin ihmiset säälivät häntä. Itsekin koin  lähinnä säälintunteita päähenkilöä kohtaan. Kirjan loppu olikin aikamoista draamaa, ja tragediasta aina vain pahempaan siirtymistä. Heikkohermoinen ei selviäisi kaaoksesta, mutta Petronellalla ei ollut juuri mahdollisuuksia vaikuttaa tapahtumiin. Kirja jäi sopivasti auki, ehkäpä sille tulee jatkoa. Toivoisin niin.

Jessie Burton, Nukkekaappi ****
suom. Markku Päkkilä
Otava 2016
s. 424
The Miniatyrist 2014
Historia

Annikan bloggaus
Ullan bloggaus
Leena Lumin bloggaus
Annelin bloggaus
Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä. 

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki - Toinen kirja neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista

Armoa.

Ransom Riggsin teos Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille mykisti minut kekseliäisyydellään. Nyt olen lukenut sarjan toisen kirjan Kolkko kaupunki ja tässä kirjassa tahti vain kiihtyi. Jokainen, joka on lukenut ensimmäisen kirjan, muistaa mihin kohtaan ensimmäinen kirja päättyi. Sitä en nyt spoilaa tässä, mutta tämän toisen kirjan alusta voin kertoa sen, että eriskummalliset lapset ovat pakomatkalla. Aika on toisen maailmansodan aikaa ja lentokoneet käyvät taistelua ilmaherruudesta Englannin yläpuolella ja sukellusveneet ja taistelulaivat sotilaineen käyvät taistelua veden herruudesta. Näihin liittyy vielä eriskummallisen maailman valtataistelu, joka on niin uskomatonta, että toivon kirjoille paljon lukijoita. Kirjan fantasia on sanoinkuvaamattoman eriskummallista ja outoa, kuten kirjan henkilöt ja olennot, muodonmuuttajat ja hirviöt ja tietysti eriskummalliset eläimet.

Ja sillä tavalla me pikkuhiljaa etenimme kohti maata sumun jahdatessa meitä hellittämättä, haroessa meitä pitkillä harmailla kärhillään kuin aavesormilla, jotka yrittivät vetää meitä takaisin.

Kirjojen päähenkilö on Jacob Portman, amerikkalainen nuori poika, joka tuli isänsä kanssa viettämään lomaa Britteihin, Cairnholmin lumotulle saarelle. Hän tunsi yhteenkuuluvuutta isoisän kanssa, mutta isoisä kuoli yllättäen. Jacob oli tutustunut isoisän kirjeenvaihtoon ja tavaroihin ja oli lukenut, että isoisä oli ollut nuorena saarella.  Saarella Jacob tutustui neiti Peregrinen eriskummallisiin lapsiin, ja kun on nuori ja tunteet, niin hän rakastui Emma nimiseen tyttöön. Emma oli aika tulinen luonteeltaan. Jokaisella lapsella oli oma erityinen piirre, joka teki hänestä eriskummallisen. Jacobillakin oli sellainen piirre ja vasta toisen kirjan lopussa lukijoille selviää Jacobin huimat taidot ja kyvyt. Masentuneesta ja koulukiusatusta nörttipojasta tuli eriskummallisen maailman sankari.

En ollut kysynyt, missä vuodessa me olimme - 1492? 1750? - mutta eläimet tuskin edes piittasivat mokomasta. Tämä oli turvapaikka kaukana ihmisten maailmasta, ja ainoastaan ihmisten maailmassa vuosiluvuilla oli merkitystä.

Kolkossa kaupungissa eriskummallisten lasten on pelastettava eräs henkilö. Lasten on kuljetettava mukana tätä henkilöä, joka on muuttuneessa hahmossa. Jos apua ei saada ajoissa, henkilö jää ikuiseksi ajaksi muuttuneeseen hahmoonsa ja menettää kykynsä. Aikaa on muutama päivä ja eriskummallisen maailman viholliset ovat koko ajan kannoilla. Miten lopussa käy, sen sanoisin olevan todella onnistunut koukutus seuraavaan kirjaan. Ransom Riggs, olet kirjoittanut huimaavan jännittävät kirjat. Lisäksi kirjoissa on vanhoja kuvia eriskummallisista ihmisistä, joka tekee lukemisesta vielä myyttisempää ja salaperäisen outoa. Tulet tutustumaan aikamatkailuun, jos uskallat mukaan fantasiaseikkailuun.

Ransom Riggs, Kolkko kaupunki  *****

suom. Kaisa Kattelus *****

S&S 2016

s. 391 + runsaasti vanhoja kuvia

Hollow City 2014

Fantasia/Scifi

Aikamatkailussa mukana Krista, Villis ja Mustesiipinen tyttö