torstai 23. toukokuuta 2013

Raakel Lignell, Eija Holmala§ Arja Vanhanen: Raxun remppa




Raakel Lignell on aina ollut minun lempparijulkkis mediassa. Viiden lapsen äiti on pyörittänyt aikamoista arkirumbaa, lastenkuljetusta ym. ja lisäksi hän on hoitanut omakotitaloa ja sen pihapiiriä. Lisäksi hänellä on yksi taito, josta olen aina ollut erittäin kateellinen, nimittäin hän on viulisti. Taito, jota olen pienestä asti halunnut itselleni, siksi ihailen Raakelia. Raakel on aina ollut muistini mukaan ylipainoinen, mutta hurmaava ja iloinen, sekä ylpeästi kilonsa kantava kaunis nainen. Eihän se tietysti ole terveellistä olla niin lihava, mutta jokaisella on oma oikeus ulkonäköönsä.

Vuoden 2012 alussa lehdistö alkoi julkaista hoikistuneesta Raakelista kuvia ja olin itsekin todella yllättynyt hänen muodonmuutoksesta ja tietysti utelias, että millä keinoin hän oli muuttunut normaalipainoiseksi. Nyt jokainen voi lukea Raxun remppa kirjasta, että mikä sai Raxun loppujen lopuksi laihduttamaan, kun hän oli itse sitä mieltä, että jo ajatus pullasta lihotti häntä. Lisäksi hän inhosi ryhmäliikuntaa. Suursyömäristä ja liikuntaa kaihtavasta naisesta kehkeytyi himoliikkuja ja terveellisen ruokavalion noudattaja todella nopeasti, sillä tulokset alkoivat näkyä heti. Lopputulos kahden vuoden himoliikkumisella ja kevytkarppaajan ruokavaliolla vähensi Raxun painosta 50kg. Onneksi olkoon Raxu, olet tehnyt valtavan työn ja tunnet sen joka päivä itsessäsi sekä näet peilissä terveemmän naisen.

Rakas lukija, syyskuussa 2010 päätin muuttaa elämäntapani. Olin uupunut, ylipainoinen ja rapakuntoinen – loppuun palanut sekä psyykkisesti että fyysisesti. Halusin voida paremmin ja jaksaa arjessa. Kun uskaltauduin tekemään uudenlaisia valintoja omassa elämässäni, alkoi muutos, jonka voima yllätti täysin.

Raxun remppa kirjan kirjoittajiin kuuluvat Raakelin lisäksi Eija Holmala, joka on työskennellyt liikunnan ja hyvinvoinnin alalla yli 20v. ja kirjoittanut useita alaan liittyviä kirjoja. Kolmas kirjoittaja on Arja Vanhanen, joka on laillistettu ravitsemusterapeutti ja liikunnan ammattilainen. Raakelin liikunta ja kevytkarppaajan ruokavalio eivät sovi kaikille ja nämä alan ammattilaiset ovat yrittäneet ohjata Raxua terveellisempään ruokavalioon, sillä esim. liika proteiinin syönti ei ole terveellistä ja ammattilaiset vaihtaisivat rasvat kasvisrasvoihin. Ammattilaisten ohjeet on kirjattu kirjan sivuille omiin ns. tietoiskuihin. Kirjassa on mm. kevytkarppaajan lautasmalli sekä peruslautasmalli vertailussa. Kevyemmän ja laadukkaamman ravinnon resepti on varmasti jokaisen tiedossa, mutta sitä ei välttämättä haluta käyttää. Lisää kasvisten päivittäistä käyttöä, lisää proteiinia, lisää hyvää rasvaa ja syö säännöllisesti.

Raxu ei välttämättä ottanut oikeita oppeja onkeensa, joten venyttelyn puuttumisen ja liikaa liikkumisen seurauksena hänen selkänsä kipeytyi pitkäksi aikaa, jolloin liikkumiseen tuli pakollinen tauko. Kirjassa annetaan vinkkejä venyttelyyn ja siihen miten vältytään rasitusvammoilta. Lisäksi kerrotaan yleisimmät rasitusvammat ja niiden hoito.

Yhtenä aamuna mökillä heräsin järkyttävään särkyyn, joka juili yläselän vasemmalla puolella. Kipu säteili oudosti ympäriinsä, ja lopulta puutui myös kolme sormea. Kaularangasta löytyi kuluman aiheuttama ahtauma ja hermopinne sekä välilevyn pullistuma. Pelottavan hermosäryn lisäksi pamahti tuomio: leikkausjonoon ja jumppakieltoa, kunnes kipu hellittää. Vessassa käynti saisi olla suurin ponnistus.

Kirja on ihana opas jokaiselle, joka haluaa pudottaa painoaan ja tarvitsee jonkinlaisen oppaan ja kannustimen aloittamiseen. Jos joku on pudottanut 50kg, niin ei se viiden kilon pudotus voi niin ylivoimaista olla. Tärkeintä on, että siitä elämänmuutoksesta tulee pysyvä, eikä palaa niihin epäterveellisiin tapoihinsa takaisin. Raxu lopetti mm. alkoholin juomisen, sillä siitä oli tullut jokapäiväistä ja alkoholissa on tunnetusti paljon kaloreita. Lähtöpassit saivat karkit, pullat, hampurilaiset, sipsit, pizzat ja muu epäterveellinen ruoka. Pasta, riisi ja peruna vaihtuivat salaattiin. Light-tuotteet ja einekset jäivät kauppoihin. Ruokajuomaksi tuli luomumaito ja täysmaito ja vettä kului joka päivä kaksi litraa. Leipää hän ei syönyt ollenkaan, vaan tilalle tulivat pähkinät, mantelit ja pavut. Hedelmiä hän söi yhden päivässä, mutta lisäsi kotimaisten marjojen syöntiä. Proteiinin saatavuutta hän lisäsi syömällä lihaa, kalaa ja kanaa, joiden paistamiseen hän käytti voita.

Elämän ilot ja murheet ovat vaakalukemasta riippumatta samat, mutta edes askel voi olla kevyempi.

Kirja kuvineen, jumppa- ja ruokaohjeineen oli todella kannustavaa luettavaa. Jostakin syystä minulle tuli innostus lähteä pururadalle juoksemaan ja tekemään sängyllä Raxun jumppaohjeita ja venytyksiä. Raxu on pudottanut melkein minun painoni verran kiloja. Ajatus siitä, että hän on kantanut minun painoni verran ylimääräistä painoa itsessään, kuulostaa hurjalta. Olen iloinen, että Raxu teki unelmastaan totta. Mikä sinun unelmasi on? 

Raakel Lignell, Eija Holmala & Arja Vanhanen ****
Raxun remppa- Rapakunnosta hyvään oloon
Ruokaohjeet Elina Jyväs ja Sanna Kekäläinen
SanomaMagazines 2013
s. 142
Terveys ja hyvinvointi 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mons Kallentoft: Kevätkuolema




Ruotsalainen Mons Kallentoft kirjoittaa Malin Fors-sarjaa, josta uusin dekkari on nimeltään Kevätkuolema. Heti luettuani ensimmäisen kirjan, olin koukussa sarjaan. Sarjassa on aiemmin julkaistu Sydäntalven uhri, Suvisurmat ja Syyskalma. Kirjasarjan päähenkilö on Linköpingin etsivä Malin Fors, joka ratkaisee rikoksia yliluonnollisilla kyvyillään, sillä jostakin syystä kuolleet kertovat hänelle tarinoita, joiden perusteella hän yrittää viedä rikostutkimuksia oikeaan suuntaan. Malin on entinen alkoholisti, joka vieroitushoidon jälkeen on ollut yli 500 päivää raittiina, mutta himoitsee joka päivä alkoholia. Hän on raitis tyttärensä vuoksi ja oman itsensä vuoksi. Miksi Malin joi, siihen oli useita syitä, mutta yksi niistä oli oma tunneköyhä äiti, joka yritti lannistaa tyttärensä elämän. Kirjan alussa Malin oli äitinsä hautajaisissa, eikä vielä tiennyt, minkä järkytyksen tulee kokemaan perunkirjoituksissa. 

Hautajaisten aikana Linköpingin torilla tapahtui pommiräjähdys, jossa kuoli pienet kaksostytöt. Tyttöjen kuolema johdatti rikostutkimukset Tukholman huumemaailmaan ja Ruotsin rikkaimman suvun jäljille. Mitä yhteistä oli pienillä kaksostytöillä, huumeilla ja rahamaailmalla, sen Malin Fors selvitti sinnikkäästi työparinsa Zeken kanssa. Jotta kirjaan oli saatu lisäjännitystä, kirjassa esiintyi eläviä varaaneja, joiden hampaiden kirskuntaa ja kynsien raapimista kuunnellaan kirjassa useampaan otteeseen, ennen kuin itse varaanit juoksentelevat vapaina tätä superetsiväparia vastaan.

Minä pelkään liskoja
Ne näytti niitä meille. Ne sanoivat että liskot syö meidät suihin jos me ei olla kilttejä.
Ne kalusi ristikkoa hampaillaan. Paukutti ovea ruumiillaan.
Ne halusi syödä meidät, minä näin sen. Ja niillä oli kamalat kiiltävät viirusilmät.

Tässä dekkarissa Malin Fors oli naisellisempi kuin aiemmissa dekkareissa. Hän kiinnitti enemmän huomiota ulkonäköönsä ja pukeutumiseensa ja oli halukas seurustelemaan. Ilmeisesti raitistuminen oli vaikuttanut positiivisesti hänen itsetuntoonsa, mutta hän oli turhan kriittinen miehiä kohtaan, kunnes hän kohtasi sen oikean. Tällä kertaa Malinin oli hieman odotettava ja hän itsekin esteli omia tunteitaan puhkeamasta roihuamaan. Olisin kyllä halunnut Malinille oikein kunnon kevätromanssin, suudelmia ja kiihkeitä tunteidenosoituksia, mutta Kallentoft pihistelee noissa rakkausjutuissa. Siitä huolimatta Kevätkuolema on ehdottomasti paras näistä neljästä psykologisesta dekkarista. *****

Kuusi vuotta.
Mikä elämä se muka on?
Me haluamme enemmän.
Malin, ehkä sinä voisit antaa meille lisää elämää. Ja isä, missä hän on? Miksei hän ole täällä, hänen pitäisi olla täällä ja me haluamme että hän on täällä, sillä äiti on tuolla ambulanssissa, melkein meidän luonamme, eikö niin?
Täällä on yksinäistä ja pimeää ja verinen valkoinen tanssiva koira on kamala. Vie koira pois. Vie koira pois, Malin, vie koira pois.

Mons Kallentoft, Kevätkuolema
suom. Arja Gothoni ja Juha Saikkonen
WSOY 2013
Vårlik 2010
s. 475

Kallentoft Mons: Sydäntalvenuhri; Suvisurmat; Syyskalma ;Kevätkuolema 
Kallentoft Mons: Viides vuodenaika
Kallentoft Mons: Vesienkelit

tiistai 21. toukokuuta 2013

Stef Penney: Näkymättömät




Englantilainen kirjailija Stef Penney on kirjoittanut mielenkiintoisen koukuttavan kirjan 1980-luvun Englannista. Näkymättömät kertoo kiertävistä Jankon suvun mustalaisista ja heidän suvun miehiin liittyvästä perinnöllisestä taudista, joka aiheutti kaikenlaista salailua suvun piirissä. Nuori Rose Wood avioitui Ivo Jankon kanssa, mutta katosi pian, eikä oma suku ja miehen suku tienneet missä Rose oli. Jankon suku kertoi Rosen lähteneen valkolaisen matkaan. Tämä oli hirvittävä häpeä, jonka vuoksi kumpikaan suku ei etsinyt Rosea. Lisäksi Rose oli jättänyt sairaan vastasyntyneen lapsen Ivon hoidettavaksi.

Tunnistan hänet hääkuvasta heti. Pitkähköt tummat hiukset, valppaat silmät, asenne. Nyt hänen sirot, komeat piirteensä näyttävät vain hiukan karskimmilta: posket ovat vähän enemmän kuopalla, silmien ympärykset vähän tummemmat. Hän on pieni ja hoikka, pukeutunut nuoreksi mieheksi hyvin perinteiseen tapaan - vatteisiin, jotka julistavat heti, mikä mies hän on: pitkähihainen paita, paksu liivi ylös asti napitettuna - jopa kesäkuussa- ja liina solmittuna kaulaan.

Noin seitsemän vuoden kuluttua Rosen isä halusi löytää Rosen, sillä Rosen äiti oli kuollut ja hän halusi tyttärensä tietävän sen. Isä oli varma, että Ivo Janko oli tehnyt jotakin hänen tyttärelleen ja palkkasi yksityisetsivän selvittämään tyttärensä mystillisen katoamisen. Yksityisetsivä Ray Lowell oli itsekin puoleksi mustalainen ja arveli saaneensa tehtävän taustansa vuoksi, ei kukaan mustalainen puhuisi valkoiselle yksityisetsivälle mitään. Ray oli perinyt myös romaniheimon ulkonäön, joka oli tärkeää tehtävän kannalta. Ray asui yksin ja kaipasi vaimoaan, joka oli löytänyt toisen miehen. Rayn työkaverin vaimo järjesti hänelle sokkotreffejä eri naisten kanssa, mutta jostakin syystä kukaan nainen ei oikein kiinnostanut häntä.

Näkymättömien kertojina toimivat Ray Lowell ja JJ, joka oli teini-ikäinen Jankon sukuun kuuluva kiertävä mustalainen, johon Ray törmäsi tutkimuksissaan. Kirjan alussa Ray Lowell makasi sairaalassa sekavassa tilassa ja puoleksi halvaantuneena. Hänet oli löydetty omasta autosta, joka oli ojassa, mutta pian selvisi, että hänet oli yritetty myrkyttää. Jo tämä kirjan alku koukutti minut lukemaan lisää ja lisää, sillä kirjan tarinaa kerittiin osaksi auki sitä mukaa, kun Rayn muisti alkoi palailla takaisin. Välillä JJ kertomukset mustalaisleirin touhuista ja omasta teini-ikäisen elämästä syvensivät tietämystä mitä heidän keskuudessaan tapahtui ja mitä he ajattelivat tästä yksityisetsivästä, joka sinnitteli heidän elämässään. JJ oli pelkästään iloinen tavattuaan mustalaismiehen, joka teki jotakin muutakin, eikä vain kiertänyt paikasta toiseen asuntovaunuissa. Kavereiden tuominen asuntovaunuun oli aika ikävää, ja vielä vaikeampaa oli tuoda tyttökaveri pieneen asuntovaunuun, missä äiti oli paikalla. JJ oli päättänyt opiskella ja hankkia ammatin ja tehdä töitä, jota heidän heimossa ei oikein katsottu hyvällä silmällä.

Kirjan kuvioihin tuli myös Lulu Janko, johon Ray ihastui. Ihastuminen ei ollut aivan molemminpuolista, sillä Ray oli kömpelö ja liian rehellinen puheissaan, eikä Lulu tykännyt siitä, että häntä seurattiin, minkäs Ray luonnolleen mahtoi. Mutta jotain orastavaa heidän välillään oli, lukija voi ottaa selvää mitä. Ray oli taitava yksityisetsivä ja onnistui etsinnöissään hyvin sekä selvitti siinä samalla Jankon suvun luurankojen salaisuudet. Näkymättömät oli koukuttava ja taitavasti punottu tarina Jankon suvun salaisuuksista ja ongelmista niiden salaisuuksien säilyttämisessä.

Hetken mielijohteesta otan ennen hänen paluutaan hänen lasinsa, jonka reunaa koristaa aavistus punaisesta vahaleimasta, ja kaadan makean jääsulan suuhuni. Rommin tuoksu enää pelkkä häivähdys. Vain jotta voin painaa suuni hänen suunsa aavetta vasten.

Stef Penney, Näkymättömät ****
suom. Jaakko Kankaanpää
Bazar 2013
The Invisible Ones 2011
s. 495

lauantai 18. toukokuuta 2013

Pasi Luhtaniemi: Sokea piste





Pasi Luhtaniemi on kirjoittanut hyytävän esikoisromaaninsa verkkoviestintäalaan liittyvistä kuvioista. Sokea piste on mediamaailmaan sijoittuva psykologinen trilleri ihmismielen hajoamisesta ja sen seurauksista. Kirja on uusinta uutta kirjallisuuden saralla, enkä tiedä miksi sitä kutsutaan kirjallisuuspiireissä. En ole aiemmin kohdannut kyseiseen lajiin, viestintä/verkko/media, kuuluvaa dekkaria, johon kuuluvat läheisesti ohjelmointi, graafinen suunnittelu, hakkerointi, maailmanlaajuinen yhteistyö yli maanrajojen ja aikarajojen, tietojärjestelmät jne. Luhtaniemelle aiheesta kirjoittaminen on helppoa, koska hän on työskennellyt verkkotuottajana ja viestintäsuunnittelijana.

Kirjan prologissa vaimo löysi miehensä pihalta kuolleena. Voisi kuvitella, että mies oli pudonnut vahingossa rintamamiestalon parvekkeelta, koska kaide oli aivan liian matala. Jostakin syystä poliisit kiinnostuvat kuolemasta ja pidättävät murhasta epäiltynä murhatun läheisen työkaverin, sillä poliisit olettavat, että työkaveri on henkilö, joka hyötyisi kuolemasta eniten. Epäilty oli myös esittänyt poliiseille heidän omistavan kyseisen ohjelmointiyrityksen osakkeet puoleksi ja Heiska, joka oli kuollut, oli kieltäytynyt uusimmasta ohjelmointi-ideasta omista syistään, josta firma kärsi.
Tutkimusten edetessä murhatun Samuel Heiskan työkaveri oli päästettävä pois tutkintavankeudesta, koska rikoskomisario Eero Vuorinen ja KRP:n verkkorikosyksikön tutkija Timo Kahlo eivät löytäneet riittävästi todisteita Erik Aholan pidätyksen jatkamiselle. Pari muutakin epäiltyä löytyi, mutta poliisit pitivät Aholaa vahvimpana epäiltynä.

Kirjan juonikuvioissa seikkaillaan välillä nettifoorumin chatti - palstoilla, jossa ääripoliittinen ryhmittymä toimii ja jota myös poliisi seuraa ahkerasti. Viestintäviraston suljettua kyseisen foorumin, se löytää nopeasti muita kanavia omien tarkoitusperiensä levittämiseen, lähinnä natsi-ideologiaan liittyvän ääriaineiston levittämisen ja verkottumisen samanmielisten kanssa.

Kirja oli mielenkiintoinen tuttavuus ja toi mieleeni heti kaikenlaisia uhkakuvia verkkoliittymien haavoittuvuudesta hakkeroinnin vuoksi. Juuri tällä viikolla saimme kuulla uutisista maailmanlaajuisen tietoliikennemurron raha-automaatteihin, joista ryöstettiin muutamassa minuutissa kymmeniä miljoonia euroja. Atk on hyvä palvelija, mutta sen käyttö houkuttelee rikollisuutta, jota Sokeassa pisteessä tuotiin hyvin esille. Kirjan loppu on erikoinen ja kuvaa hyvin psykologisen trillerin loppua mielen hajoamisesta. ***

Kone oli auki koko päivän, ja Erik palasi naputtelemaan sitä yhä uudestaan ja uudestaan, mutta vain lyhyiksi levottomiksi tuokioiksi, joista jokaisen hän jätti tyytymättömänä kesken. Pariin otteeseen Erik tarttui johonkin kirjahyllyssä tai pöydällä löytämäänsä kirjaan tuskastuakseen kohta niihinkin: ”Hitto mitä paskaa. Eikö meillä ole mitään kelvollista luettavaa?”

Pasi Luhtaniemi, Sokea piste
Atena 2013
s. 288

perjantai 17. toukokuuta 2013

Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna




Susanna Alakoski kirjoittaa rohkeasti Ruotsin yhteiskuntaa vaivaavista sosiaalisista ongelmista. Hänen aiempi kirjansa Sikalat kertoi Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä, jonka vanhemmat alkoholisoituivat nopeasti muuton jälkeen ja lapset otettiin huostaan, jota ennen he olivat todella ankeissa olosuhteissa alkoholistiperheessä peläten väkivaltaa ja epämääräistä alkoholistiporukkaa. Kyseinen elämänmuoto ei voinut olla jättämättä jälkiä lapsiin. Kirjasta tehtiin myös palkittu elokuva, jonka päähenkilöt olivat Ville Virtanen ja Outi Mäenpää perheen vanhempina.

Alakosken toinen romaani pureutui samoihin aihepiireihin alkoholismiin ja huumeidenkäyttöön ja katseli näitä asioita perheenjäsenen ja yhteiskunnan kannalta noin 25 vuoden ajalta. Kirjan päähenkilö oli Anni, jonka Sami-veli oli heroinisti ja kävi läpi narkkarielämää, erilaisia hoitoja ja vankilaelämää. Vanhemmat kuolivat melkein perätysten alkoholin liikakäyttöön. Anni joutui sijaisperheeseen kahdeksannella luokalla ja se koitui hänen pelastuksekseen, ainakin hän sai nukkua rauhassa. Isoveli Sami oli jo aiemmin muuttanut pois kotoa ja hankki aineensa ja elantonsa varastamalla ja myymällä aineita. Anni oli vaihtelevalla menestyksellä mukana Samin elämässä vihaten ja rakastaen ja toivoen välistä Samin makaavan kuolleena äidin ja isän vieressä hautausmaalla. Veri on vettä sakeampaa ja Anni ei voinut päästää irti ainoasta sukulaisestaan Ruotsissa.

Katsoin taas ympärilleni, sitten kompuroin opettajankorokkeelle. Haukka sanoi jotakin mikä kuulosti joltakin. Sain kupin, kuppistipendin! En vain tiedä mistä hyvästä. Yritin arvata. Siitäkö, että olin selvinnyt äidin itsemurhayrityksestä niin hyvin. Siitäkö, että en ollut kertonut kenellekään, että isäni oli ollut ympäripäissään puolitoista vuotta ja söi kynttilöitä ja sai juoppohulluuskohtauksia. Todistuksesta se ei ainakaan voinut johtua. Arvosanani olivat romahtaneet kuudennen luokan jälkeen, ja sen jälkeen olin saanut osakseni vain kummastelevia katseita. Kun lähdin kotiin Haukan kiitospuheen jälkeen, en tiennyt minne menisin. Kotiin vai sijaiskotiin.

Anni kävi lopulta avustajakoulutuksen, toimi töissä sosiaalihuollon parissa, avioitui Danin kanssa ja sai Jennan. Jennan ikää ei koskaan mainittu, ei myöskään Samin poikien, joten kirjan kuvioissa oli vaikea hahmottaa, miksi esim. Jenna pysyi niin pitkään pikkulapsena. Kirja paneutui jopa Estonia-onnettomuuden tarkasteluun tarkemmin kuin päähenkilön oman perheen esittelyyn. Mielestäni koko Estonia - kappale olisi voinut jäädä pois. Kirjassa oli myös liikaa lauseita, joissa luetellaan vain sanoja, esim. pisin sanaluettelon sisältävä lause oli 27 riviä pitkä. Kirja kerrottiin osaksi puhekielellä ja osaksi Tornion seudun murteella, josta en tiedä oliko kaikki h:t oikeassa kohdassa. Kirjan sisältö oli pitkälti Annin ajattelua eri tunteiden vallassa mm. vihaisena, masentuneena, mutta harvoin iloisena, sillä narkomaaniveli painoi mieltä koko ajan, suorastaan järsi sielua. Vahvin tunne kirjassa oli häpeä, minun veli on narkomaani. Anni järjesti juhlapyhien ajaksi muuta tekemistä, että voisi välttää tapaamista veljensä kanssa, mutta toisinaan oli pakko olla hänen kanssaan ja silloin vanhat kaunat nousivat pintaan.

Kirja on järkyttävää luettavaa, raastavaa ja vaatii lukijalta paljon. Kirja on vielä voimakkaammin yhteiskunnan asioihin kantaaottava kuin Sikalat oli. Kirjailija kirjoitti kirjassa voimakkaat mielipiteensä sosiaalityöstä, vankiloiden työntekijöistä, narkomaanien kuntoutushoidosta, vankien kohtelusta, narkomaaneista, rikollisuudesta, maahanmuuttajien kohtelusta, lastensuojelusta jne. Välillä tuli mieleen, että mielipiteitä tuli jo liikaa, että kirjailija eksyi tarinan Annin ja Samin suhteesta ja sen kehittymisestä turhan laajalle skaalalle. Narkomaanien ja alkoholistien läheiset joutuvat kamppailemaan voimattomina kuningas alkoholia ja kuningas huumetta vastaan. Tämä kirja kertoi synkän tarinan juuri tällaisesta kamppailusta.

Unikaaos yöllä. Poljen hengiltä tamminkaisia, kuoriaisia, suursukeltajia, juoksijoita, kultakuoriaisia, leppäkerttuja. Sittiäiset itkevät kengänpohjani alla. Vedän siivet sitruunaperhosilta, neitoperhosilta, sinisiiviltä, kiskon jalat heinäsirkoilta ja ajan sattumalta pyörällä sammakoiden päältä. Sitten minua alkaa kaduttaa, yritän koota uudestaan perhoset, heinäsirkat, kannan sammakot ojanreunaan, rakennan pesän, annan niille ruokaa, sitten nyhdän taas siivet irti.

Susanna Alakoski, Hyvää vangkilaa toivoo Jenna ****
suom. Katriina Huttunen
Schildts & Söderströms 2010
Håpas du trifs bra i fengelset 2010
pokkariversio 2013
s. 349