tiistai 27. tammikuuta 2015

Milja Kaunisto: Piispansormus

Milja Kaunisto on kirjoittanut historiallisen trilogian turkulaisesta Olavi Maununpojasta, joka on aito historiallinen henkilö. Kirjasarjassa suurin osa opiskelijoista, maistereista, tohtoreista ja rehtoreista on aitoja historiallisia henkilöitä. Olavi Maununpojan opinnot, virat ja lähetystötehtävät sekä aika Sorbonnen rehtorina sekä englantilaisen kansakunnan puheenjohtajana ja rahastonhoitajana, kirkolliset tehtävät Suomessa, Turun piispanistuimen vastaanotto ottoisältään Maunu Tavastilta ym. on kuvattu historiankirjojen mukaan. Ranskan-vuosiensa jälkeen Olavi Maununpoika oli oikea kosmopoliitti, sillä hän matkusteli mm. Baselissa ja Roomassa. Milja Kaunisto on tehnyt perinpohjaista tutkimustyötä kirjasarjansa luomisessa ja kootessa niistä kiinnostavan kolmen kirjan sarjan. Ensimmäinen kirja on nimeltään Synnintekijä, toinen Kalmantanssi ja kolmas Piispansormus.
Piispansormus alkaa vuodesta 1429 ja päättyy vuoteen 1461.

Totisesti Jumala oli hyvä ja oikeudenmukainen, koska hän oli antanut minun kärsiä Helvetin tulisessa järvessä syntieni sovitukseksi. Olin kärsinyt, jotta ansaitsisin näin suuren onnen. Enää ei edessäni olisi kuin hyviä ja vaivattomia aikoja. Olin oman elämäni herra.

Niinhän se Olavi luuli. Piispansormuksen alussa Olavi Maununpoika eli herroiksi Serviéresin kreivin linnassa, makoillen päivät ja loppuajan syömällä ja juomalla hyvin. Opinnot Sorbonnen yliopistossa olivat tauolla ja elämässä oli taianomaista rakkautta, mutta myös traagista mustasukkaisuutta. Sitten tuli se lopullinen päivä vastaan, jolloin Olavi Maununpojan veltto elämäntyyli sai kertakaikkisen lopun ja hän palasi häntä koipien välissä takaisin Pariisiin. Ei rakkautta eikä ylellistä elämää, vaan ankaraa ja köyhää yliopistoelämää. Olavin ottoisä pystyi jälleen huokaisemaan helpotuksesta, kun Olavin opinnot jatkuivat. Olavi Maununpoika sai Kalmantanssin lopussa piispa Cauchonin "talutushihnaansa" ja sai hänestä suosittelijan kuten myöskin kuninkaan puolison äidistä, mutta totuus valkeni hänelle ajan mittaan kuka talutti ja ketä. Piispansormuksen nimi tuli sormuksesta, jota Olavi kantoi sormessaan.

Nykäisin katseeni pois hävyn riettaasta rusotuksesta, joka oli itkeneille silmilleni ja järkkyneelle mielelleni hämmentävä näky, enkä antanut katseeni levätä runsailla rinnoillakaan, vaan pakotin itseni katsomaan neitoa silmiin.

Milja Kauniston huikeissa historiallisissa kirjoissa kulutetaan aikaa petipuuhissa ja ne kuvaillaan väliin aika villillä tavalla. Ihmiset olivat todella estottomia ja ilmaisivat halunsa selvästi. Olavi Maununpoika harrasti mieluusti petipuuhia, mutta toisinaan hänet pakotettiin niihin. Aika oli myös noitavainojen aikaa ja Piispansormuksessa hänelle läheinen ihminen joutui polttoroviolle. Piispansormus on huikea tarina Olavi Maununpojan aikuiselämästä ja siihen liittyvistä väliin dramaattisista seikkailuista. Pohjolan pitkä vaalea mies ei taipunut vaikeimmissakaan tilanteissa, vaan seisoi selkä suorana katsellen elämää eteenpäin. Vanhana oli sitten aikaa muistella.

Tahdon muistaa lantioluittesi muodon, joka tuo mieleen jonkin ylvään soittimen, kapeat nilkkasi, valkean selkäsi, huulesi punaisina minun kuivia huuliani vasten.

Milja Kaunisto, Piispansormus ****
Gummerus 2015
s. 461



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Runohaaste, Talvi-haaste ja jäähyväiset Perhoslaaksolle

Helmikuussa päättyvät P.S. Rakastan kirjoja blogin Runo-haaste ja Ullan blogin Talvinen-haaste. Ullan haaste on vielä voimassa helmikuun loppuun asti, mutta omalta osaltani olen lukenut talvea jo ihan tarpeeksi ja mielessä vilistävät keväiset ajatukset puutarhakirjojen ja -lehtien muodossa. Sielu ja mieli kaipaavat jo aurinkoa :) Ullan haasteesssa kirja soveltui mukaan, jos siinä oli nimikkeessä tai sarjan nimessä sanana jokin seuraavista: syys, joulu, talvi, lumi, jää tai joulun hahmo tai kannen kuvassa talvinen maisema, miljöö tai talvisiin harrastuksiin liittyvä kuva tai esine tms.

Ullan Talviseen haasteeseen lukemani kirjat, joista olen blogannut:
Arnaldur Indri∂ason: Talvikaupunki
Paul Auster: Talvipäiväkirja

Jacobs Kate: Lankakaupan talvi
Lindgren Astrid: Marikki, katso, lunta sataa!
Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä
Gahrton Lotta: Tonttulassa
Halttunen Elina : Syysvieraita
Jansson Tove: Muumilaakson marraskuu

Sara P.S. Rakastan kirjoja-blogista haastoi lukemaan runoja vuoden 2014 aikana. Haasteeseen voi toki osallistua jo pelkästään yhdellä teoksella, mutta laitan kepin päähän porkkanan: arvon vuoden kuluttua kansallisrunoilijamme Runebergin päivänä - siis 5.2.2015 - jotain kivaa kaikkien niiden kesken, jotka ovat 4.2.2015 mennessä lukeneet ja bloganneet vähintään neljästä (4) runoteoksesta. Se tekee siis yhden runokirjan noin kolmeen kuukauteen, ei siis paha, eihän? :)

Saran haasteeseen lukemani runokirjat, joista olen blogannut:
Gahrton Lotta: Tonttulassa 
Jääskeläinen Markus: Ilmapallo 
Laaksonen Heli: Sulavoi
Laaksonen Heli: Peippo vei
Lipponen Ulla (toim.): Kuukernuppi
Valli Suvi: Ohijuoksija
Lisäksi Tove Janssonin runomuotoon kirjoitetut kirjat:

Nyt on myös aika sanoa jäähyväiset omalle Lukuiloa Perhoslaaksossa-lukuhaasteelle. Kiitokset kaikille ihanille osallistujille. Lupasin yhdelle osallistujalle kirjan ja sen saa Marika Oksanhylly-blogista. Haasteessa oli mahdollista lukea itsensä perhosiksi.

Onneksi olkoon Marika ja laita sähköpostiini osoitetietosi, niin laitan kirjan tulemaan sinulle :)
maimalaak@gmail.com


Lukuiloa t. Mai :)

lauantai 24. tammikuuta 2015

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Risto Räppääjä-sarja on todella suosittu lasten keskuudessa. Jostakin syystä en muista blogata näistä ihanista lastenkirjoista, joita kuitenkin luen päivittäin työssäni. Inspiraatihaasteessa hieman lupailin lisääväni lastenkirjojen osuutta, joten aloitanpas tällä Sinikka ja Tiina Nopolan 2014 ilmestyneellä Risto Räppääjä ja Sevillan saituri kirjalla. Risto Räppääjä-kirjoja on ilmestynyt 14 ja lisäksi neljä sarjaan liittyvää kaveri ym. kirjaa. Useimmat kuvitukset ovat tehneet Aino Havukainen ja Sami Toivonen, mutta minä pidän näistä uusimmista Christel Rönnsin tekemistä kuvituksista, joissa henkilöhahmot ovat ihmismäisempiä.

Rauha lysähti parveketuoliin. Voi, voi, hän huokaisi. Risto parka. Isä on kuollut ja äiti matkustelee tieteellisissä konferensseissa ympäri maailmaa. Miten minä, pikkuruisella palkalla kitkutteleva henkilö, voisin edes unelmoida ylellisestä kulmasohvasta? Risto tulee aikuisena kertomaan kaikille, että "elin vaatimattomassa kodissa tätini Rauhan kanssa, mutta Rauha oli kiltti ihminen". Kyynel tipahti Rauhan poskelle.

Kirjojen päähenkilö Risto Räppääjä asuu tätinsä Rauhan kanssa. Muut kirjan henkilöt ovat Rauhan topakka Elvi-sisko, naapurin Lennart, joka on ihastunut Rauhaan ja Riston ystävä Nelli. Kirjan juoni lyhykäisyydessään on se, että Riston kaukainen sukulainen etsii itselleen perijää, sillä hän luulee sairastavansa hengenvaarallisia tauteja. Kiero apulainen on ollut asialla, sillä hän kuvittelee saavansa perinnön itselleen. Niinpä rikas, mutta äärimmäisen pihi sukulaismies saapuu Suomeen apulaisensa kanssa tapaamaan Ristoa. Ja siitähän tämä ratkiriemukas seikkailu alkaa.

Risto harrastaa rumpujen soittoa ja räppäämistä. Nyt rummut olivat rikki ja Risto haikaili uusia rumpuja. Kirjan sivulla juonitellaan, halutaan äkkirikastua, unelmoidaan tavaroista, ollaan pihejä, vaikka rahaa olisi, varastetaan ym. Kirjan teemoista saa kaikenlaista jutunaihetta lasten kanssa, sillä lukeminen on parasta, kun aiheista keskustelee välillä ja kyselee lasten mielipiteitä. Lapset rakastavat kirjojen kuuntelemista ja kuvien katselua, jotka tässä kirjassa ovat hyvin onnistuneita. Olen lukenut Risto Räppääjä-kirjoja jopa tokaluokkalaisille ja tykkäsivät kovasti.

Risto Räppääjästä on tehty näytelmiä, animaatioita ja elokuvia. Helmikuussa ilmestyy uusin elokuva, joka on tästä kirjasta tehty Risto Räppääjä ja Sevillan saituri. Hauskoja lukuhetkiä Risto Räppääjän seurassa.

Sinikka Nopola & Tiina Nopola, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri ****
kuvitus ja ulkoasu Christel Rönns
Tammi 2014
s. 109