Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista on hieno ja runollinen ehkä jopa hieman surumielinen teos 1800-luvun alkupuolelta, kun Helsingistä rakennettiin uutta pääkaupunkia Venäjän keisarin käskystä. Helsinki oli lähempänä Pietaria. Helsinki oli kallioinen ja tuulinen paikka, joten sen saamiseksi tasaiseksi tarvittiin paljon räjäytystyötä. Räjäytystyöt vaativat uhrinsa, samoin rakennustyöt. Räjäytetty kivimassa käytettiin rakennusmateriaalina. Engelin kaupungissa oli melkein aina kylmä ja tuulinen talvi. Engel oli saanut tehtäväkseen luoda Helsingistä pääkaupungin. Kirjan nimi on todella kaunis ja se kuvaa sitä, että Engel maalasi akvarelleja tulevista rakennuksista.

Alkujaan perheen piti viipyä syrjäisessä, pimeässä ja kylmässä paikassa kuusi vuotta, mutta tehtävästä tuli Engelille elämänmittainen työ. Jukka Viikilä on kirjoittanut teoksensa fiktiiviseksi yöpäiväkirjaksi vuosilta 1816-1840. Johan Carl Ludvig Engel (1778-1840) oli saksalainen arkkitehti, joka työskenteli Suomessa vuodesta 1816-1840 ja rakennutti lukuisia vielä tänäkin päivänä toiminnassa olevia rakennuksia. Helsingin tuomiokirkko kuului Engelin päätyöhön, joka oli Senaatintorin empiremiljöö. Engelin urakehitystä oli mielenkiintoista seurata, sillä velkaantunut arkkitehti nousi lopulta Intendentinkonttorin johtajaksi ja kykeni rakennuttamaan perheelleen kodin, jossa oli Helsingin ainoa puutarha. 

Rakennus on vahva, mutta minun Emilieni heikko. Rakennus on sopusuhtainen ja vakaa, mutta minun Emilieni pää ei jaksa nousta ylös, se taipuu vasemmalle ja jää siihen. Rakennukseni kestää satoja vuosia, mutta minun Emilieni päivistä ei kukaan tiedä.

Viikilä on nostanut Engelin suururakan rinnalle tyttären heikon terveydentilan, joka surettaa isää kovasti. Kylmä ja tuulinen ilmanala ei ole tytön terveydelle hyväksi. Heiltä oli kuollut jo poika, joka on myös isän ajatuksissa. Viikilä on luonut Engelistä taiteellisen lahjakkuuden, jota repivät toisaalta halu menestyä urallaan, mutta samanaikaisesti huoli toimeentulosta ja perheen hyvinvoinnista lisäävät tämän syvästi ajattelevan miehen taakkaa. Suosittelen lukijoille tätä Helsingin alkutarinaa ja sen luojaa. Päiväkirjamainen kerronta sopii todella hyvin tähän elämäkerralliseen fiktiiviseen tarinaan. Päiväkirjamainen kerronta on hyvin todentuntuntuinen ja kertoo Engelin kaupungista todella paljon, silloin kun sitä alettiin vasta tekemään ja siihen kun taloja oli jo valmiina. *****

Köyhillä on helppoa, koska he voivat syyttää kärsimyksistään köyhyyttä. Minun, menestyneen miehen, laita on toinen: ei ole mitä syyttää, mutta kärsimys on silti alituinen.

Jukka Viikilä, Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
s. 213

Saran, Katjan, Tuijatan, Kaikkea kirjasta, Marin ja Hennan postaukset kirjasta.

4v. Synttäriarvonnan voittajat

4v. Synttäriarvonnan voittajat 2016:

Suurkiitokset kaikille osallistujille ja onnittelijoille. Nämä vuodet kulkevat tosi vauhdikkaasti, mutta mukavasti eteenpäin tämän kivan blogiharrastuksen myötä. Päivääkään en vaihtaisi pois ja jatkan yhtä innokkaasti kuin aloitin tämän harrastuksen. Jostakin syystä kirjatkin vaikuttavat paranevan vuosi vuodelta ja blogikavereilta saa tosi hyviä kirjavinkkejä.
Olen siirtynyt suomalaiseen kirjallisuuteen viime vuosina ja löytänyt todellisia helmiä, joista nostan Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen ja Lopotin esille ja Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Emmi Itärannan, Katja Ketun, samoin Sofi Oksasen ja Rosa Liksomin kirjat, puhumatta Anja Snellmanin kirjoista ilahduttavat aina. Lukemalla suomalaisten kirjailijoiden kirjoja annamme heille mahdollisuuden kirjoittaa meille kaikille hienoja teoksia.

Alla lista voittajista ja kirjoista, jotka he voittivat. Toivottavasti saan piakkoin sähköpostiini osoitetiedot, niin voin lähettää kirjat tulemaan.
maimalaak@gmail.com




1. Niina T voitti Tove Jansson: Näkymätön lapsi
2. Kia voitti Sirpa Kähkönen: Graniittimies
3. Mannilainen voitti Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja
4. Sinisen linnan Maria voitti David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
5. Jassu voitti Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
6. Paula voitti Colm Toibin: Brooklyn

Onnea voittajille ja aurinkoista kevättä kaikille t. Mai

Karin Slaughter: Kaunokaiset

Pitkä terä kiilteli yläpuolelta lankeavassa valossa. Mies pysähtyi vajaan metrin päähän tytöstä. Viidakkoveitsi kaartui ilmaan. Claire haukkoi henkeään. Veitsi heilahti alas naisen kaulaan. Claire haukkoi uudestaan henkeä. Mies kiskaisi terän ulos naisen kaulasta. Verta ryöppysi kaikkialle seinille, miehen päälle, kameran päälle. Claire kumartui eteenpäin kykenemättä kääntämään katsettaan. Oliko tuo tapahtunut todellisuudessa?

Karin Slaughterin uusimmassa trillerissä Kaunokaiset Claire Scott oli juuri haudannut miehensä, kun hän alkoi tutustua miehensä kaksoiselämään miehen tietokoneella. Kaksikymmentä vuotta hän oli luullut tuntevansa miehensä, mutta miehen tietokoneelta löytyi väkivaltapornoa. Mies oli erittäin järjestelmällinen, siisti ja rikas arkkitehti. Claire sai elää rakastamansa miehen kanssa, mutta elämästä puuttui jotain. Elämästä puuttui nuoruudessa kadonnut isosisko ja toinen isosisko, joka ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Claire alkoi nopeasti havaita, että hänen ympäriltään puuttuivat ihmiset. Aviomies oli ollut pitkän aikaa se ainoa ihminen hänen elämässään, tai...

Claire huomasi pian, että hänen miehensä jäljillä oli FBI. Mitä he etsivät? Mitä hänen miehensä oli tehnyt? Claire sai huomata olevansa vähän väliä FBI:n kuulusteltavana, eikä hän jaksanut. Hän jaksoi ottaa joko sinisen pillerin tai punaisen pilleri ja huuhdella sen viinillä alas.

Voiko mies, joka yhä melkein kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen jätti hänen kahvikuppinsa päälle viestejä, joissa oli sydän ja heidän nimikirjaimensa, olla sama mies, joka oli ladannut tietokoneelleen sen videon?

Claire turvautui isosiskonsa apuun. Sisko oli ainoa, jonka kanssa hän pystyi puhumaan miehensä asioista. Nopeasti molemmat naiset joutuivat ilkeään, sadistiseen pyöritykseen, jota väkivaltainen narsisti oli jo lapsuudestaan asti nähnyt ja kokenut julmuutta sekä ollut osallisena siihen. Naiset sohaisivat kansainvälistä organisaatiota, joka ei halunnut tulla ilmi. Kyseessä pyöri rikollisuus ja suuret rahat sekä valtaapitävät henkilöt, joita suojeli mm. poliisi. Claire ja hänen siskonsa olivat pieniä poisliiskattavia ötököitä. Clairella oli kuitenkin älykkyytensä ja jotakin mitä organisaatio tarvitsi kipeästi.

Kaunokaiset on äärimmäisen jännittävä ja koukuttava psykologinen trilleri. Kun luin ensimmäisen sivun, minun oli luettava koko kirja. Hurja tarina ja kiihkeä meno koko ajan. Oli kuin sadisti olisi ollut jäljessäni koko ajan ja juoksin pakoon. Pelastuin kun sain kirjan luettua. Slaughter teki sen jälleen, kirjoitti loistavan trillerin. *****

Hänen sydämensä vavahteli. Rakko tyhjeni. Suoli tyhjeni. Hänen sielunsa kuoli.

Karin Slaughter, Kaunokaiset
suom. Pirjo Ruti
Harper Collins Nordic 2016
s. 464
Pretty Girls 2015

Reijan bloggaus

4v blogisynttärit ja arvonta huomenna

Vielä ehtii osallistua kirja-arvontaan!

4v. blogisynttärit!

Maaliskuussa on useampi kirjabloggari aloittanut blogiharrastuksen, niin minäkin ja sitä on nyt ehtinyt kestää jo neljä vuotta. Uskomatonta miten tuo aika kuluu nopeasti. Minusta bloggaaminen on yksinkertaisesti hauskaa puuhastelua ja voin kirjotella omasta kirjanlukuharrastuksestani. Mukavaa tämä on, ja jatkoa seuraa. Mietin ensin mikä olisi ilahduttavaa näin synttäreiden aikaan, mutta päädyin kirja-arvontaan. Kirjoista olen postannut arvion, joten kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni kirjasta. Vain minä olen lukenut kirjat. Kiitokset teille kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille. Aina on mielenkiintoista, kun joku piipahtaa kyläilemässä täällä, ja viesteihin vastaan mielelläni. Olette kaikki superihania :)

1. Tove Jansson: Näkymätön lapsi
2. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
3. Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja
4. David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
5. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
6. Colm Toibin: Brooklyn

Onnea arvontaan, jonka suoritan 10.4.2016  t. Mai

Essi Jäntti: Täyttä elämää ADHD:n kanssa

 "Koko kehossa on muurahaisia eikä kuule mitään ja kädet ei tottele"

Leevi, 11 vuotta

Essi Jäntin toimittama teos Täyttä elämää ADHD:n kanssa sisältää ADHD- ja ADD-oireisten ja heidän läheisten omakohtaisia kirjoituksia. Kirjoittajat ovat eri-ikäisiä ja he kertovat arkielämästään, selviytymiskeinoistaan, vaikeuksistaan, mutta myös niistä omista ilonaiheista. Kirjan loppuun on koottu tieto-osuus ADHD:stä. Sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ihmiset saavat hyvin tietoja oireyhtymästä, sen ilmenemismuodoista ja lisää ymmärrystä erityispiirteistä ja tarpeista. Kirjan toimittaneella Essi Jäntillä on itsellään ADHD, joka todettiin vasta, kun hän itse aikuisena koki tarvitsevansa apua. Hänellä diagnosoitiin vaikea ADHD ja lääkityksen jälkeen hän alkoi ensimmäistä kertaa kokea miltä normaalista tuntuu. Terapian avulla hän sai itseohjautumiskeinoja ja kykeni koulutukseen ja valmistui ammattiin. Sitä ennen elämä ei ollut helppoa.

ADHD on synnynnäinen eli kehityksellinen neurobiologinen häiriö, neurologinen poikkeama, johon liittyy keskushermoston rakenteellisia, toiminnallisia ja neurokemiallisia poikkeavuuksia. ADHD:tä kutsutaan neuropsykiatriseksi häiriöksi, koska se johtuu aivojen neurologisesta poikkeavuudesta, joka vaikuttaa havainnointiin ja käyttäytymiseen, eli aiheuttaa myös psykiatrisia oireita.  s. 289

Halusin esitellä kirjan, koska ADHD on loppujen lopuksi aika yleistä Suomessa eli vähintään 200 000 on diagnosoitu ADHD-henkilöksi. Jokaisessa koululuokassa on ainakin yksi ADHD-oireinen lapsi, joten jokaisessa koulussa on useampi ADHD-oppilas. Tyttöjen kohdalla oireet jäävät herkemmin huomaamatta, koska he eivät käyttäydy yhtä häiritsevästi, joten heidän ADHD diagnosoidaan usein vasta aikuisiällä. ADHD on vahvasti perinnöllinen, jopa 80% selittyy perinnöllisillä tekijöillä ja kirjan eri henkilöiden kertomuksia lukiessa huomasi, että kun lapsen häiriökäyttäytyminen diagnosoitiin ADHD:ksi, jommalta kummalta vanhemmalta todettiin vastaava tai sitten sisaruksilta tai muilta lähisukulaisilta. Jos diagnoosia ei tehdä, niin se voi aiheuttaa hoitamattomana syrjäytymisriskiä ja lisätä  liitännäishäiriöitä esim. masennusta, oppimisvaikeuksia, uhmakkuus- ja käytöshäiriöitä, puheen- ja kielenkehityksen häiriöitä, hieno- ja karkeamotorisia häiriöitä, hahmottamisvaikeuksia ja riippuvuuksia ( pelit, päihteet ym.).

Pienestä asti meille opetetaan, että kaikki ovat samanarvoisia, oli sitten kuuro, sokea, pyörätuolissa, lihava, laiha, kädetön, vaalea, ruskea, sininen. Mutta jos olet vauhdikas, kovaääninen, lennokas, kaadat tavaroita mennessäsi, saat tyhmiä ideoita (se muuten on se idea siellä taustalla, kun vähän kyselee, että mikä pointti tässä nyt taas oli?), miksi on oikeutettua opastaa, että tuon kanssa et sitten leiki? Miksi? ADHD ei tartu, suvaitsemattomuus kyllä. s. 232

Kirja sisältää kolmekymmentäyksi erilaista kertomusta, joista yksi on koottu lasten ja nuorten tarinoista. Minä sain tästä kirjasta paljon tietoa, enkä muuttaisi kirjaa mitenkään. Tähtisadetta elämäänne kaikki kirjassa omasta elämästänne kertoneet ja Vaasan seudulla ADHD yhdistys ry:n puheenjohtajana toimivalle Essi Jäntille. Kirja on todella hyvä tietoteos aiheesta ja omakohtaisista kokemuksista ja toimii hyvin vertaistukena henkilöille, joilla on ADHD. *****

Essi Jäntti (toim.), Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Karisto 2016
s. 307

Antti Hyry: Kertomus

Antti Hyryn Kertomus novellikokoelma oli vuoden 1986 Finlandiapalkintoehdokas, samoin vuonna 1999 hänen romaaninsa Aitta. Vuonna 2009 Hyry pokkasi Finlandiapalkinnon teoksellaan Uuni. Hyryn tuotantoon kuuluu novellikokelmien ja romaanien lisäksi kuunnelmia. Usein kirjoissa kuvataan arkipäivän elämää ja pohjoissuomalaista maisemaa ja elämänmenoa. Kertomus teos sisältää takatekstin mukaan neljä novellia ja vapaamuotoisen proosatekstin Mustan ojan vesi. Minusta myös viides teksti on novelli, koska se on vain 33 sivua pitkä. Muut novellit ovat Kertomus, Lamppu, Oikeastaan ihminen ja Olhavanjoen törmällä. Minua viehätti novelleissa tietynlainen vanhanaikaisuus. Ensimmäinen nimikkonovelli on minusta kaunein, Kertomus, ja sen kertoo nuori poika. Poika on sellainen tee-se-itse-harrastelija ja oli kehitellyt joulukuuseen oman valaisevan tähden.

Ei joulu tähän lopu, vaikka pukki jo kävi. Huomenna menen katsomaan mitä toiset pojat ovat saaneet, Vilho ja Veikko, ja Pertti. Hän katsoi tähteä, joka oli jo himmentynyt, ja tuntui sydänalassa mukavalta.

Toinen novelli Lamppu jatkaa edellisen novellin valoteemaa. Siinä lampunkupu oli rikkoutunut ja mies yritti löytää vastaavaa kupua kaupoista. Kolmas novelli, Oikeastaan ihminen,  kertoi junamatkasta Helsingistä Pohjois-Suomeen. Neljännessä novellissa Olhavajoen törmällä jatketaan edellisen novellin metsänosto/rakennusajatuksia. Mies kiertelee metsänostossa, mutta ei oikein saa aikaiseksi mitään ja ilmeisesti omistajatkaan eivät ole kovin innokkaita myymään. Pienellä paikkakunnalla asiaan voi liittyä jotain muutakin, jota ei ole kirjoitettu ylös. Hyryn uskovaisuus näkyy mielestäni vain novellissa Oikeastaan ihminen novellissa.

-Jaska oli istunut siinä soututuolissa ja katsellut ympärilleen ja sanonut:"Kun sinä Liisa kuolet, niin joku epäuskoinen saa tästä hyvän talon."

Epäuskoinen on aika rumasti sanottu toiselle ihmiselle, mutta kirjassa se on kerrottu vitsin muodossa pienen pojan kertomana. Mutta voin kuvitella pikkupaikkakuntien, kuten Kuivasjärven, josta Hyry on kotoisin, ihmisten ahdasmielisyyden. Lestadiolaisuus voi vaikuttaa useammalla eri tavalla elämiseen. Kirjahan on jo 30 vuotta vanha, joten uskoisin elämän helpottuneen nykyisin niin ettei tuomittaisi muita epäuskoisiksi, toivon ainakin.  Viimeisessä novellissa mies on omalla rakennutyömaalla Pohjois-Suomessa, ilmeisesti rakentamassa kesämökkiä ja miettii, että tuleeko hän viihtymään siellä. Ainakin hän poimii luonnosta kauniita asioita, joiden puolesta viihtyminen ja ajankuluminen on taattua, onhan hänen tuleva mökkinsä meren äärellä. ***

Antti Hyry, Kertomus
Otava 1986 toinen painos
s. 122

Juhanin bloggaus

Joyce Maynard: Vuori talon takana

Saan kiittää siitä sisartani, että olen vielä kertomassa, mitä sinä päivänä tapahtui. Kaksi kertaa oma siskoni on pelastanut minut, mutta minä en pystynyt pelastamaan siskoani.

Tämä on meidän tarinamme.

Yhdysvaltalaisen Joyce Maynardin kirjan, Vuori talon takana, päähenkilö on 80-luvun vaihteessa Kaliforniassa asuva Rachel. Hän asuu siskonsa Pattyn ja masentuneen äitinsä kanssa hajoamassa olevassa talossa vuoren lähellä. Heidän isänsä oli komea ja naisten kanssa viihtyvä rikosetsivä, joka sai työkseen selvittää seudulle asettuneen sarjamurhaajan tekosia. Nuoria naisia löytyi tapettuna vuorilta ja isä kielsi tyttöjä kiipeilemästä vuorilla, mutta sehän oli heidän leikkipaikkansa. Isän kiellot vain villitsivät tyttöjä. Rachelilla oli muutenkin hurja mielikuvitus ja hän oli päättänyt ottaa murhaajan kiinni. Siitähän seurasi sitten kaikenlaisia murheita tytölle, kun tuli sekaannuttua sellaiseen mihin ei olisi saanut. Rachel ja Patty olivat toistensa vastakohdat, sillä Rachel oli suulas, kova valehtelemaan ja sosiaalinen, Patty ei puhunut, mutta hän oli liikunnallinen ja viihtyi eläinten parissa. Yhdessä he olivat aikamoisia resupekkoja ja saivat hankkia syötävänsä ja huolehtia kotitöistä jotenkuten, sillä äiti ei kyennyt. Isän lähdön jälkeen hän hoiti vain työnsä eikä muuta. Tytöt olivat lievästi sanottuna tuuliajoilla.

Minä tunsin, kuinka sulat hipoivat käsivarsiani, minä sanoin. Minä tunsin ilmavirran, kun ne räpyttivät siipiään. Se oli kuin kuuma henkäys. Nyt tiedät, miltä tuntuu olla kuollut, minä sanoin. Tai ei vielä ihan kuollut, mutta melkein.

Kirjan alku on nuoren tytön näkökulmasta kerrottu tarina, jossa oli mukana runsaasti jännitystä ja siskosten yhdessä tekemiä seikkailuja lähiseudulla. Kukaan ei katsonut heidän peräänsä. Patty löysi koripalloilun avulla ystäväpiirin ja Rachel koulusta ystävät, jotka olivat kiinnostuneita murhista ja heidän komeasta isästä, joka näkyi usein telkkarista. Tytöt eivät juuri tavanneet isäänsä, mutta vilkkaan mielikuvituksen avulla Rachel keksi kaikenlaisia juttuja sarjamurhista. Kirjan alkuosa oli kuin villeimmästä Viisikko-kirjasta, leikkisää menoa jännityksen keskellä.

Vuori vain oli siinä, suoraan takapihallamme. Meillä ei ollut aikomustakaan pysyä poissa. Ei varsinkaan nyt, kun siellä vihdoin tapahtui jotain jännittävää.

Kirjan loppuosan tapahtumat kerrottiin kolmenkymmenen vuoden päästä. Rachel oli kuuluisa jännityskirjailija ja hän halusi lopultakin saada sarjamurhaajan kiinni. Hän suunnitteli ansan murhaajalle ja loput jätän lukijan selvitettäväksi. Jäikö murhaaja kiinni? Mitä tapahtui Rachelille ja Pattylle? Loppu on laimeahko ja aivan eri kerrontaa kuin alun tytön näkökulmasta kerrottu paikoin huvittava kertomus, tarinan olisin toivonut päättyvän tyttöjen nuoruudessa. Kiva yksityinen pointti kyllä lopusta löytyy, salaisuus, joka tuli harmillisen myöhään esille, mutta lisäsi kirjan ansiolistaa. Ei paha. ***

Joyce Maynard, Vuori talon takana
suom. Eeva Parviainen
Harper Collins Nordic 2016
s. 394
After Her 2013

Jennin bloggaus