Enni Mustonen: Kultarikko

Kultarikko (Otava 2012) on Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita – kirjatrilogian kolmas osa. Ensimmäisen osan Lapinvuokon päähenkilö oli Annikki, joka sai saksalaissotilaalle tytön vuonna -44. Toisen osan Jääleinikin päähenkilö on Annikin tyttö Eliisa, joka lähti sairaanhoitajaopintojen jälkeen Saksaan töihin ja tapasi siellä isänsä ja tulevan miehensä, joka oli sveitsiläinen. Kolmannen osan Kultarikon päähenkilö on Eliisan tyttö Heidi, joka on sveitsiläinen ja valmistui kirjan alussa -89 hotelli- ja matkustaja-alan esimiestehtäviin kuuluisasta Ecole Hoteliére de Lausannesta.

Kirjan alussa parikymppinen Heidi on Hong Kongissa työharjoittelussa. Harjoittelusta on jäljellä muutama päivä, mutta Heidi päättää lähteä heti pois, sillä hotelliin saapuu apulaisjohtajan vaimo. Heidillä on ollut suhde kyseisen apulaisjohtajan kanssa, joten tilanne kävi tytölle tukalaksi. Onneksi Heidillä oli hyvä syy lähteä, sillä Suomessa asuva isoäiti oli ajanut autokolarin ja tarvitsi kotiinsa avustajaa.

Rovaniemen keskussairaalassa Heidi tapasi Artun, joka tuli noutamaan omalla tilataksillaan Annikkia, Heidin isoäitiä. Annikin lonkkaan oli laitettu proteesi, joten jalkaa ei saanut rasittaa. Annikki oli kiukkuinen kuin ampiainen siitä, että tarvitsi muiden apua, joten Heidi ajatteli, että isoäidin auttaminen ei taida olla helppo juttu. Kaiken lisäksi Annikin kotitalolla oli ulkosauna, joten peseytymisestä tuli heti ongelmia. Annikki päätti nopeasti, että he menevät sairasloman ajaksi Artun Kelohotellille asumaan, sillä siellä oli sisävessat ja suihkut. Heidin ei auttanut kuin totella voimakastahtoista isoäitiään.

Kelohotellilla naiset kohtasivat masentuneen Artun, jonka tyttökaveri oli vienyt hotellin käyttörahat ja auton ja palannut takaisin Ruotsiin. Kelohotellin laajennustyöt olivat pahasti kesken ja muutaman viikon päästä oli tulossa 40 hengen ulkomaalaisseurue viettämään suomalaista joulua. Heidi laittoi isoäitinsä kanssa viisaat päät yhteen ja niinpä Kelohotelli valmistui ajallaan ja hotellin varauskirja alkoi täyttyä lujaa vauhtia.

Heidi oli nuoresta iästään huolimatta päättäväinen ja aikaansaapa nuori nainen. Kirjailija kuvasi hyvin yrittäjätoiminnan ongelmia ja ratkaisuja sekä luovuutta, joilla monet kiperät tilanteet selvisivät. Tietysti rahaongelmat ja henkilökunnan jaksaminen olivat asioita, joita mietittiin myös, kun väsymys painoi ja rahat olivat lopussa. Aina ei ollut tarvis esitellä uusinta uutta, vaan vanhat lappilaiset tavat ja kulttuuri tulivat selkeästi esitellyksi kirjan sivuilla. Suomalainen sisu ja ”perkkele” auttoivat pahimmissa tilanteissa. Myös rakkaus roihusi arkisen aherruksen keskellä ja antoi lisävoimia.

Otavan taustakirjoitus pisti heti silmään, kun siinä mainostettiin, että Heidi syntyi ja asui koko ikänsä Saksassa, vaikka syntymä- ja kotipaikka oli Sveitsi. Virheet eivät loppuneet tähän, sillä Jääleinikissä Eliisan veljen nimi oli Henrik Hetta ja Kultarikossa nimi oli muuttunut Tapio Hetaksi. Onko kustannustoimittaja lukenut vain toisella silmällä vai lukenut otteita vain sieltä ja täältä, so so. Näin isot virheet vaikuttavat lukijoiden lukumotivaatioon. ***