Ulla-Lena Lundberg: Jää

Vihdoin sain kirjastosta luettavaksi viime vuoden Finlandia-voittajakirjan Ulla-Lena Lundbergin Jään. Nyt kun olen lukenut kirjan pitkän kirjasto-odotuksen jälkeen, ostan kirjan itselleni, sillä kirja on jälleen osoitus suomalaisesta kauniista kaunokirjallisuudesta. Vaikka pyrin irti kasautuvista kirjavuorista, Jää on jotain niin mieleenpainuvan unohtumatonta, jonka haluan lukea uudelleen kaikessa rauhassa.

Jään tarinasta kuulin pätkiä sieltä ja täältä, ja minulla oli hiukan negatiivisia ennakkoasenteita kirjaa kohtaan. Ilmeisesti olin lukenut enemmän negatiivisia kuin positiivisia mielipiteitä kirjasta, ja se hiukan vaikutti etukäteen. Alettuani lukea kirjaa, kaikki negatiiviset ennakkoasenteet lensivät huhumyllyjen taivaisiin ja tiesin ensimmäisestä sivusta lähtien pitäväni kirjasta, ja lopputekstien jälkeen tiesin miksi kirja valikoitui Finlandia-palkinnon voittajaksi - Jää oli ehdottomasti paras viime vuonna julkaistu kirja. 

 

Kaikkia kirjoja ei voi millään lukea, mutta onneksi luin Jään, sillä muuten minulta olisi jäänyt lukematta suurenmoiset luontokuvaukset ja ankaran saaristolaiselämän kuvaus, johon olen itsekin tottunut viimeisten vuosien aikana. Kaikki on vaikeampaa, kun ei ole tieyhteyksiä.

Kirjan nuori pappisperhe, muutti 1940-luvulla sodan jälkeen, pienen vauvansa kanssa saaristoon asumaan. Mies, Petter Kummel, oli valittu väliaikaiseksi papiksi, ja tehtyään pastoraalinsa, hänet valittiin vakinaiseen virkaan. Kaikki luotolaiset rakastuvat iloiseen nuoreen pappiin, jolla oli aina hyvä sana jokaiselle luotojen asukkaalle. Luotolaiset rakastivat laulamista ja pastorilla oli komea basso, jota hän käytti ahkerasti kirkonmenojen aikaan.

 

Nuori papinrouva, Mona, oli opettaja ammatiltaan, mutta jäi kotiin pienen lapsensa kanssa. Työt eivät loppuneet pappilassa, sillä Monalla oli vikkelät kintut ja ahkerat kädet. Jokainen luotolainen näki nuoren pappisperheen syvän rakkauden.

Kirjan yhtenä kertojana oli Anton, joka kuljetti postia luodolle säässä kuin säässä. Antonin apuna olivat henkiolennot, joista hän kertoi myös papille. Pappi ei puheista säikähtänyt, eikä kieltänyt niitä. Antonin omalaatuiset kertomukset kirjan tarinan sisällä toivat ylimääräistä lisäsisältöä juonenkäänteisiin, kaikki luotolaiset tiesivät Antonin näkijänkyvyistä.

Kirjan tarina kertoi luotolaisten taistelusta luonnonvoimia vastaan. Joskus oli annettava luonnolle periksi, kun aika oli tullut. Sanotaan, että hyvät lähtevät ensiksi, niin tässäkin kirjassa. Kirja oli täynnä tunteita, ja teksti oli kauniisti soljuvaa, kuin istuisin kesällä luodon kalliolla ja katselisin levollista merta auringonpaisteessa. Ehkä sain kirjasta enemmän kuin moni muu lukija, sillä olen itse elänyt saaristolaiselämää. Suosittelen lämpimästi.

Ulla-Lena Lundberg, Jää 💙💙💙💙💙

Suom. Leena Vallisaari 💙💙💙💙💙
Schildts & Söderströms 2012 

s. 364

Is 2012 

Finlandiavoittaja 2012

1940-luku

Kökar

Saaristolaiselämä

Papin perhe