tiistai 9. joulukuuta 2014

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi

Yhdysvaltalaisen Kate Jacobsin esikoisteos Pieni lankakauppa nousi julkaisuvuonna bestseller-listoille. Kirjasarjan toinen teos oli nimeltään Lankakaupan tyttö ja kolmas Lankakaupan talvi. Lankakaupan talvi kiinnosti minua jo nimensä vuoksi, koska osallistun Ullan blogin haastekisaan, jossa luetaan syksyyn, talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Kirjan kansikuva on herkullinen sydänlankakerä, joka on nappien ympäröimä. Siispä kuvittelin löytäväni kirjasta romantiikkaa. Kirjan päähenkilö oli Dakota, parikymppinen tyttö, joka oli perinyt äidiltään Manhattanilla sijaitsevan lankakaupan. Vaikea tilanne tytölle, jolla oli opinnot kesken, kiinnostuksenaiheet jossakin muussa kuin lankakaupassa ja se ajanhallinta, miten hoitaa lankakauppaa ja opiskella yhtäaikaa.

Hän oli käynyt hajamielisesti ajatuksissaan läpi tehtävälistaansa ja kävellyt vanhasta muistista sinne, missä hänen äitinsä oli säilyttänyt astioita silloin, kun he olivat asuneet täällä. Mutta mitä hän löysikään? Ruokailuvälineille varattuun laatikkoon oli kasattu kaikenkokoisia ja -näköisiä neulepuikkoja ja siellä, missä astiat olivat ennen olleet, oli nyt tolkuton määrä lankaa, joka valui ulos kaapeista.

Lankakaupan talvi oli jaettu Kiitospäivään, Jouluun ja Uuteen Vuoteen. Dakotan äiti oli kotoisin Skotlannista, ja hänen isänsä halusi viedä perheensä jouluksi tapaamaan isoisoäitiä ja muita sukulaisia. Dakotalla oli kuitenkin muita opiskeluun liittyviä suunnitelmia. Miten sukutapaamisten kävi, sen voi lukijat tarkistaa kirjasta. Joulu on yleensä suvun kanssa vietettävää juhlaa. Jostakin syystä voi käydä niin, että ihminen jää yksin ja viettää myös joulunsa yksin. Dakotalle ei käynyt niin, sillä hänellä oli laaja suku sekä ystäväpiiri, johon kuului monenikäisiä läheisiä. Dakotan opiskeluista ja opiskelukavereista ei juuri mainittu kirjassa, joka oli hieman outoa, koska kirja kertoi hänestä. Romanssitkin mainittiin ohimennen. Kirjan tärkein sanoma oli suku ja yhteiselo suvun kesken.

Dakota ajatteli, mitä hänen äitinsä oli unelmoinut lankakaupasta ja Dakotan tulevaisuudesta. Ja miten nopeasti kaikki saattoi murtua. Yhtenä syksyisenä iltapäivänä koko neulontakerho oli istunut hänen toipuvan äitinsä ympärillä, ja vain muutama hassu päivä myöhemmin he olivat järjestäneet tälle muistotilaisuuden.

Lankakaupan talvi on kepeää tarinointia, eikä siinä ole kertomuksiin tavallisesti liittyviä dramaattisia juonenkäänteitä, joita kaipasin kovasti. Dakotalle olisin kaivannut nuorten seuraa ja hieman särmää yhteiselossa muiden kanssa. Hän jäi kieltämättä kirjan sivuilla hieman pliisuksi päähenkilöksi. Nuorten tulisi elää omaa elämää, eikä kulkea vanhempien vaatimusten mukaisesti. Ehkä kirjailija halusi tuoda jotain omaa sanomaa kirjallaan esille nykynuorisosta ja korosti perhearvoja. Kirja on viihdekirja, jonka voi lukea kevyenä välipalana, kun kaipaa vain lukemista, mutta ei ongelmia kirjan sivuilla.

Kate Jacobs, Lankakaupan talvi
suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2010
s. 327
Knit the Season 2009

4 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta, Mai!
    Hyvää viikkoa sinulle ♥♥

    VastaaPoista
  2. Löysin tuon kirjan omaksi eilen kirpparilta. Tekijä ei ole minulle ennestään tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut minullekaan tuttu ennestään, vaikka tiesin kaikki nämä kirjat. Jostakin syystä en ennen tarttunut näihin kirjoihin. Nyt luin kirjan sinun haasteesi innoittamana.

      Poista