lauantai 25. heinäkuuta 2015

Javier Marias: Rakastumisia







Pidin heistä molemmista, molemmista yhdessä. En tarkkaillut heitä kateellisena, en missään nimessä, vaan helpottuneena todetessani, että oikeassa elämässä voi olla sellaista, mikä kaiken ymmärrykseni mukaan oli täydellinen pari.

Espanjalaisen kirjailijan Javier Maríasin Rakastumisia kertoi Mariasta, joka oli nykyaikainen sinkkunainen, yli kolmenkymmenen, mutta joka kaipasi elämäänsä rakkautta. Hän näki joka aamu samassa kahvilassa avioparin, joka vaikutti onnelliselta. Tuo onnellisuus teki hänetkin onnelliseksi, se oli kuin onnenamuletti, jota piti kantaa joka päivä mukanaan. Tuon onnellisen parin näkeminen sai Mariankin onnelliseksi. Mutta sitten tapahtui jotakin ikävää ja Maria sai kuulla, että mies oli tapettu.

- Anteeksi, että tunkeilen, sanoin hänelle seisaaltani; hän ei noussut heti. - Nimeni on Maria Dolz ettekä te tunne minua. Mutta olen ollut täällä vuosikausia aamiaisella samaan aikaan teidän ja miehenne kanssa. Halusin vain sanoa teille, miten tavattoman pahoillani olen siitä mitä on tapahtunut, siitä mitä miehellenne tapahtui ja mitä teille on tapahtunut sen jälkeen.

Maria kävi vielä vieraisilla surevan lesken luona ja tapasi siellä miehen, johon ihastui ja jopa rakastui. Marías on taitava kuvailemaan ihmismieltä, ylipäätänsä Rakastumisia on kuvailevan tekstin mestariteos. Kirjassa ei ole mitään kerrottu lyhyesti, vaan jokaiseen lauseeseen on sisällytetty koko ajatusmaailma ja kaikki ajatusvirrat mitä kyseinen asia, hyvin pienikin sellainen, on lähtenyt laajenemaan ja leviämään. Kirja on todellista luovaa kirjoittamista. Kirja sisältää kuitenkin tarinan ja laittaa kirjan päähenkilön, Marian, miettimään moraalia ja sitä mitä hänen tulisi tehdä. Kirjassahan on tapahtunut rikos ja Maria sai selville rikosten tekijät.

- Hyvä on, kuulin teidät. Mutta en kaikkea mitä puhuitte, en koko ajan. Kyllin paljon, se on totta, jotta saatoin alkaa pelätä sinua, vai mitä odotit?

Javier Marías kuuluu Espanjan arvostetuimpiin kirjailijoihin. Hänen kirjojaan on myyty yli kuusi miljoonaa kappaletta noin neljälläkymmenellä kielellä ja yli viidessäkymmenessä maassa. Toinen suomennettu teos on Valkoinen sydän. Rakastumisia on kertomus rakastumisesta ja sen tuskasta sekä toisaalta mitä joku voi tehdä saadakseen rakastumisen kohteen rakkauden. Maria rakasti miestä, joka rakasti toista naista, naimisissaolevaa naista, leskeä. Kirja on kuvaus rakkaudesta ja rakkauden haalistumisesta, tunteista. Kirja ei ole rakkauden ilotulitusta, sillä harvoin rakkaus muodostuu sellaiseksi, varsinkin jos rakkauden kohde ei vastaa tunteisiin. Kirja oli kieltämättä aika surumielinen ja ehkä vähän kiukkuinenkin. Rakkaus sisältää todella paljon erilaisia tunteita ja tuntemuksia ja rakastunut on valmis jopa ummistamaan silmänsä rikoksilta ja muilta ikäviltä tapahtumilta.

Javier Marías, Rakastumisia ***
suom. Tarja Härkönen
Otavan kirjasto 2012
s. 436
Los enamoramientos 2011

15 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli puuduttava. Näin tylsälle herralle, en anna toista mahdollisuutta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Leena ja suorat sanat tylsälle herralle. Minusta herran kirjoitustyyli alkoi olla jo aika koomista, ikinä ei tiennyt mihin suuntaan lähdetään ;)
      Totta puhuen tykkään tiiviistä kirjoitustyylistä, mutta tässä kirjassa lauseet jatkuvat ja jatkuvat.

      Poista
    2. Omppu ei varmaan suosittele minulle tämän jälkeen enää mitään...;)

      Oma on syyni ja osansa on myös kirjan kuvalla ja sillä, että kirja on Otavan sinisestä kirjastosta.

      Poista
    3. En usko, että Omppu säikähtää ihan vähästä ja suosittelee edelleen kirjoja. Nyt kävi vain niin, että sinä et tykännyt tästä ja Omppu tykkäsi :)
      Kirjan kuva on kyllä ihana, mutta siinä ei näytetä miehen kasvoja, ainoastaan rakastuneen naisen.

      Poista
    4. Mai on oikeassa. En kai Leena tätä varsinaisesti sulle edes suositellut. Taisinpa jopa hieman toppuutella. Jos kirjoitan jostain kirjasta, niin en pidä sitä sinänsä suositteluna. Se on vaan oma kokemukseni ja näkemykseni ko. kirjasta. Joskus toki saatan sanoa (yleensä kommenttipuolella), että Leena/Mai tämä sun kyllä pitää lukea.

      Poista
  2. Rakkaudesta kirja sanoo paljon. Mariasin tyyli varmasti jakaa mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika laveaa on herran tyyli, joten aivan varmasti kirjoitustyyli saa monenlaista mielipidettä.

      Poista
  3. Voi, tämä on ollut lukupinossani jo hyvän tovin vuoroaan odottamassa, mutta vielä en ole ehtinyt tähän tarttua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä kirja oli myös pitkään lukupinossa ja nyt oli aikaa hieman purkaa lukupinoa.

      Poista
    2. Kas vaan, täällähän onkin Kamarin Katja käynyt jo - voi tuota muistia :) Monella tavalla mielenkiintoinen lukukokemus oli tämä, sellaista vähän ilkikurisenkin kirjoittajan ajatuspolveilua.

      Poista
    3. Kirja jäi kyllä mieleen, eikä se mikään huono ole, päinvastoin. Pitäisi lukea enemmänkin espanjalaista kirjallisuutta, mutta tykkään kovasti pohjoismaisesta kirjallisuudesta.
      Kamarin Katja oli kiva vierailija <3
      Toivottavasti Käsivarapiirroksien Katjallakin on aikaa vieraisille useamminkin <3

      Poista
  4. Minulle tämä oli aivan huima kokemus. Luin tätä suorastaan lumoutuneen hartauden vallassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kieltämättä kirjassa on jotain lumoavan harrasta. Kirjailijalla on oma lukijapiirinsä ja se on todella suuri, kun katsoo kirjamääriä mitä on myyty, joten jotakin näissä kirjoissa on. Rakastumisia teos on vieläpä kirjailijan pääteos. Siltikin tykkään lyhyemmistä lauseista.

      Poista
  5. Nyt ymmärsinkin, mikä minua on nyppinyt, kun palasin espanjalaisten jälkeen kotimaisiin: kotimaisissa kirjoissa tyyli on niin niukkaa, että se tuntuu töksähtelevältä ja välillä tekee mieli puuskahtaa, että onko ne sanat pakko jättää käyttämättä, joita on olemassa....

    Itse tykästyi Mariasin tyyliin, enkä edes huomannut pitää sitä lavertelevana. Kiinnostavaa.

    Kirja oli minulle tämän kesän valopilkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sait varmasti kirjasta paljon esimerkkejä espanjalaisesta elämäntyylistä ja Espanjasta. Teneriffalla seurasimme lumoutuneena miesten kiihkeää keskustelua. Kädet heiluivat ja puhetta tuli konekivääritykityksellä. Keskustelu jatkui koko ruokailumme ajan ja sinne he jäivät jatkamaan. Kirjan teksti kuvasi kyseistä keskustelua. Suomessa asiat hoituvat, vaikka ei montaa sanaa vaihdeta. Espanjalaisilla on erilainen temperamentti ja keskustelutyyli, ehkäpä siksi kirjailijan kirjat ovat niin suosittuja.

      Kiva, että tykkäsit kirjasta.

      Poista