torstai 2. heinäkuuta 2015

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä





Keskellä pulleita pieluksia, tyhjiä viinipulloja ja kapineita, joita Magdalena ei todellakaan halunnut tutkia tarkemmin, loikoili jättiläismäinen mies. Hän näytti olevan kolmissakymmenissä ja oli ruskettunut ja hyvin puoleensavetävä.
Miehen kasvot kirkastuivat hänen nähdessään Magdalenan. "Kappas vain", hän sanoi virnistäen. "Uutta seuraa. Arvelinkin kuulleeni ääniä."

Ruotsalaisen Simona Ahrnstedtin Skandaalinkäryä teoksessa matkustamme sateisesta Tukholmasta kreivi Gripklon Wadenstiernan linnaan Upplantiin. Vuosi on 1685 ja yllä olevassa lainauksessa kirjan päähenkilöt olivat juuri tavanneet ensimmäisen kerran toisensa. Juonipaljastuksena kerrattakoon, että Magdalena oli erään nuoren neidon seuraneitinä ja kyseinen herra oli omassa sängyssään loikoileva, ilkialaston kreivi. Magdalena oli utelias ja tutki linnaa tarkoin ja yhdellä retkellään tupsahti linnanomistajan makuuhuoneeseen. Magdalena oli juuri hetkistä aiemmin tavannut rouvan, joka tuli kreivin makuuhuoneesta Eevan asussa. Hienompi aatelisnainen olisi voinut säikähtää moista menoa, mutta päähenkilömme on reipasluonteinen ja itsenäinen naisihminen, joka ei kovin vähästä säikähdä. Miehet eivät häntä enää kiinnostaneet, sillä hän oli käynyt kovan koulunsa ja siinä ohessa mainekin oli jonkin verran tahraantunut. Nyt oli pääasia, että hänen suojattinsa kihlautuisi kreivin kanssa ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Tietysti amor nuolineen oli aivan eri mieltä asioista.

Magdalena nousi huterille jaloilleen. Hän puristi kätensä yhteen selän taakse ja alkoi miettiä. Kreivi Gripklo oli siis pannut laivansa panokseksi vedonlyöntiin siitä, voisiko saada Magdalenan sänkyynsä. Kaukoputkea vastaan. Kreivi ja miehet leikkivät hänellä kaksi esinettä panoksinaan. Magdalena hymyili katkerasti. Hänen ansiostaan kreivi siis menettäisi laivansa, ja se ilahdutti häntä suunnattomasti.

Magdalenan suunnitelmiin tuli suunnanmuutos, mutta lukijat voivat perehtyä näihin herkullisen romanttisiin, valloittavan eroottisiin ja ihanan kutkuttaviin juonenkäänteisiin Skandaalinkäryä kirjan sivuilta. Voin luvata historiallista pukuloistoa, tanssiaisia, piilossa vaihdettuja suudelmia ja muuta iloista ja aurinkoista tapahtumaa. Tietysti äkäpussimme Magdalena antaa kreivi Gripklolle hyvän vastuksen vedonlyönnin merkeissä.
Skandaalinkäryä on sopivaa luettavaa näin kesäaikaan. Ruotsalaisen kirjailijan ja psykologin Simona Ahrnstedtin historiallista kirjoista on suomennettu kolme, joista kaksi aiempaa ovat Unelmia ja yllätyksiä ja Sitoumuksia. Faktatiedot ovat tarkistettuja mm. kirjojen sivuilla vierailevat kuninkaat ja arvohenkilöt. Kirjat ovat kepeitä historiallisia rakkausromaaneja, joiden lukemisesta tulee hyvälle mielelle.***

Magdalena hymyili. Jostain syystä hän oli iloinen, ettei ollut ainoa joka oli aiheuttanut skandaalin.

Simona Ahrnstedt, Skandaalinkäryä
suom. Auli Hurme - Keränen
Karisto 2015
De skandalösa 2013
s. 414

Osallistun tällä ruotsalaisella kirjalla Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen.

Marin bloggaus

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa loistavalta kesälukemiselta. Jotain tämmöistä voisin vielä lukaista Pohjoismaa-haasteeseen. Ruotsista tulee ainakin minulla niin helposti luettua vaan dekkareita, tässä olisi jotain muuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä. Tää on sellaista kesäkepeää lukemista!
      Alkutalvesta kyselin kirjakaupasta pohjoismaisia kirjoja ja kaikki muut kirjat olivat dekkareita paitsi Linda Ohlssonin Mustarastas laulaa. Onneksi meillä on tämä ihana kirjasto mistä löytyy myös muun kategorian kirjoja. Knausgårdilta löytyy elämäkerrat ja rouvansakin on kirjoittanut todella huikean esikoisromaanin. Wassmolta löytyy järisyttäviä kirjoja. Sjon on maailman huippukirjailija.... Pitäisi oikeastaan koota yhteen näitä pohjoismaisia joita olen lukenut kolmen vuoden aikana.
      Dekkareita löytyy ja koko ajan tulee uusia.

      Poista