Olli Jalonen: Poikakirja

Näin minä opin maailmasta, että tyttö ei saa vemputtaa pyllyä. Näin minä opin maailmasta, että tyttö saa vemputtaa pyllyä.

Olli Jalosen teoksessa Poikakirja eletään 1960-lukua. Perheen isä käy töissä ja perheen äiti on kotiäiti tuon ajan tyylin mukaan. Perheessä on viisi lasta, joista toiseksi nuorin on poika. Kirjan kertojana toimii perheen poika. Kirjaan on saatu mukavan realistinen ja lapsilähtöinen näkökulma perheen tapahtumiin ja pojan omaan kasvukertomukseen. Eletään sotien jälkeistä elämää, ja monessa perheessä on sukulaisia, jotka ovat olleet sotimassa ja sota on jättänyt jälkensä ihmisten mieliin. Yksi kirjan vaurioituneimmista mielistä on kertojapojan miesopettajalla, joka yrittää kasvattaa poikaluokan oppilaista miehiä.

Opettaja huutaa niin kuin se pahimmillaan suuttuessaan voi huutaa. Se huutaa mitä tuli sanottua ja että sinun äitisi huora on ja minäkin olen sitä kotilomalla nussinut. Ja kuuluu Kari-Pekan itkeminen ja opettajan huuto kun se käskee sitä olemaan ulisematta ja seisomaan kuin mies eikä makaronipussi.

Olli Jalosen Poikakirjassa on hienoa kaikki miljöökuvaukset, ihmiset, tapahtumat ja pojan ajatusmaailma. Poika on todella terävä lukuaineissa, mutta käsityö tuottaa vaikeuksia. Vapaa-aika täyttyy kirjoittamisesta ja erilaisten listojen ja kalentereiden tekemisestä. Myöskin opettaja on huomannut pojan erityislahjakkuuden ja kannustaa kielioppisääntöopinnoissa. Valitettavasti sääntöjen nimet ovat muuttuneet, eikä poika halua opetella uusia nimiä kuten verbi, adjektiivi, substantiivi...

Sota alkaa keskityksellä ylätalon saunakentän yli. Jokaista tykkiritsaa hoitamassa on kaksi isompaa poikaa ja sitten on meitä muita juoksuttamassa katkaistuja tiiliskiviä lähemmäs ja tähystämässä suuntia.

Poikakirjan seurassa oli kiintoisaa siirtyä 1960-luvulle. Olli Jalosella on kiinnostava tarinankerrontatapa, joka pitää otteessaan kiinni koko kirjan ajan. Myöskin se, että näkökulmana on kasvavan pojan kerronta, on hyvin oivallettu. Poika kasvaa ja kehittyy samalla, kun kirja etenee. Eteen tulevat myös kiinnostus tyttöihin ja salaiset kohtaamiset heidän kanssaan. Jalonen on onnistunut tuomaan esille lasten viattomuuden, mutta samalla uteliaisuuden jotakin uutta kohtaan, jota ei vielä olisi lupa tietää eikä tehdä, joten se tehdään salassa.

Näin minä opin sen että tytöissä ja naisissa on vettä enemmän ja naisissa monta desilitraa ylimääräistä verta niin että siitä on varaa joka kuukausi pois valuttaa.

Olli Jalonen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1990 Isäksi ja tyttäreksi teoksellaan. Finlandia-ehdokkaana hän on ollut myös vuosina 1989, 2008 ja 2014. Jalonen on kirjoittanut 16 proosakirjaa, tietokirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja elokuvia, joten lukijoille löytyy valinnanvaraa hänen tuotannostaan. Itse ihastuin Poikakirjan historialliseen ajankuvaukseen ja lapsen näkökulmaan, mitä voi oppia elämästä. Nämä elämästä opitut viisaudet kirjan päähenkilö kirjoitti vihkoihinsa. Suosittelen kirjaa lämpimästi jopa koulujen lukulistoille, sillä kirja avaa hienosti yksityiskohtiensa kautta historiaan jäänyttä aikakautta.

Olli Jalonen, Poikakirja *****

Otava, Seven-pokkari 2011

s. 256

Ensimmäinen julkaisu Otava 2010