perjantai 10. helmikuuta 2017

Karin Slaughter: Kahlittu

Ensimmäistä kertaa elämässään hän tuuditti tytärtään sylissään.

Yhdysvaltalaisen Karin Slaughterin psykologiset trillerit on vain yksinkertaisesti luettava. Tämä uusin Kahlittu on parhaimmasta päästä, vaikka jokainen trilleri on järkyttävän hyvä. Olen lukenut Slaughterin lääkäri Sara Linton sarjan, ja itkenyt silmäni punaiseksi, silloin kun Sarakin itki menettäessään rakkaan henkilön. Olen seurannut astetta järeämmän sarjan päähenkilön Will Trentin elämää poliisina, joka on ratkaissut karmivia rikoksia ja osunut useammin kuin tarvitsisi rikollisten maalitauluksi. 

Willillä on yksi heikkous ja se on hänen vaimonsa, poliisi hänkin. Angie, tuo naisista ilkein, pitää Williä talutushihnan päässä. Angiella on vain taipumus käväistä tarkistamassa, että Will pysyttelee hänen talutushihnassa, eikä karkaa, mutta näin pääsi käymään, sillä Karin Slaughter kirjoitti Sara Lintonin ja Will Trentin rakastumaan toisiinsa. Kahlitussa Angie on esillä toisin kuin aiemmissa kirjoissa, joissa hän vain piipahti. Kahlitussa Angie on yksi päähenkilöistä ja näyttää siltä, että hän tulee olemaan läsnä myös seuraavissa kirjoissa. Olin oikein odottanut Angieta, sillä hän on todella kiero kalkkarokäärme. Kahlitussa avattiin hänen lapsuuttaan enemmän, samoin hänen sukulaissuhteitaan, eikä se ollut kaunista luettavaa. Kurja lapsuus ja nuoruus oli jättänyt jälkensä.

Hei, kulta.
Jos joku lukee tätä sinulle, minä olen kuollut.

Aikamoinen hässäkkä syntyi kirjan alussa Angien ja hänen tuttaviensa välille, ja näiden tapahtumien vuoksi paikalta löytyi ainakin kuollut miespoliisi ja kuollut nainen, jota epäiltiin Angieksi. Will joutui tietysti lomautetuksi, koska oli vielä naimisissa Angien kanssa. Noita lomautuksia minä ihmettelen näissä kirjoissa, sillä luulisi löytyvän muita rikoksia, joita ratkoa sillä aikaa, kun muut selvittivät poliisien kuolemaa ja etsivät rikollisia. No Will ratkoi sitten omatoimisesti tapahtumia, sillä hän halusi olla varma Angien kuolemasta. Hänellä oli kuitenkin omat epäilyksensä.

Karin Slaughter on oikein ahkera trillereiden kirjoittaja. Kirjat ovat aina psykologisia trillereitä ja niissä kerrotaan henkilöiden traumoista ja lapsuuden tapahtumia, mitkä olivat vaikuttaneet esim. siihen miksi ihminen ajautui rikolliseksi. Usein rikosten motiivina on raha, ja sitä hankitaan huumeilla ja prostituutiolla ja pedofilialla. Kahlitussa on huumeidenkäyttäjiä, huumeiden myyjiä ja poliiseja sekä bisnesmiehiä, jotka pyörittivät rikollista toimintaa, mutta nyt yritys oli tullut tiensä päähän. Mielenkiintoista lukea Willin, Saran ja Angien elämää Kahlitussa. Monet vanhat asiat ovat tulleet tutuiksi aiemmista sarjojen kirjoista, mutta nyt Angien elämästä nostettiin esille uusia asioita. Tuskin maltan odottaa seuraavaa Sara Linton <3 Will Trent trilleriä. Karin Slaughterin Kahlittu on yksinkertaisesti huippuhyvä trilleri, joka on ylitsepääsemättömän vaikeaa jättää kesken. Kokeile vaikka ;)

Karin Slaughter, Kahlittu *****
suom. Päivi Paju
HarperCrime 2016
s. 494
The Kept Woman 2016
Arvostelukappale

SlaughterKarin: Pettävä hiljaisuus ; Yli rajan
Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset

4 kommenttia:

  1. Mai, tämä on mielettömän hyvä, kuten muutkin Slaughterit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä oli Angie yhtenä päähenkilönä vrt. kalkkarokäärme! Kyllä olikin oikea naispaholainen.
      Slaughterin trillerit ovat aina hurjia ja samalla viihdyttävä sekä koukuttavia ;)

      Poista
  2. Karin Slaughterit kirjat on vaan niin hyviä. Odotan saavani tämänkin luvun alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli taas aitoa tavaraa, siis kirjassa oli sekä Sara että Will plus Willin pahisvaimo ;)

      Poista