tiistai 27. kesäkuuta 2017

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi

Lapsuuteni ja koko elämäni tärkeimpiin kirjoihin on kuulunut Pikku Prinssi. Antoine de Saint-Exuperyn lastenkirjaa Pikku Prinssi on luettu ja painettu valtavat määrät. Itselläni on vuonna 1996 painettu kirja, joka silloin oli 21. painos Suomessa. Yhteensä kirjaa on painettu yli 200 miljoonaa kappaletta ja se kuuluu maailman luetuimpiin kirjoihin. Le Petit Prince ilmestyi vuonna 1944, mutta kirjan sanomat eivät vanhene: ystävät ovat tärkeitä, sydämellään näkee parhaiten ja silmillä ei näe kaikkea.
 
Kirjailija joutui laskeutumaan lentokoneella Afrikassa aavikolle, jossa hän tapasi pikku prinssin. Prinssi pyysi häntä piirtämään itselleen lampaan. Päivä päivältä kirjailija tutustui tähän hiljaiseen pieneen poikaan yhä paremmin. Selvää oli, että prinssi oli kotoisin joltakin tähdeltä, jossa oli tulivuoria ja tähti oli hyvin pieni. Tähti piti siistiä joka päivä baobabi-puiden siemenistä. Baobabit kasvoivat valtavan suuriksi ja pystyivät tappamaan tähden juurillaan. Tällä vertauskuvalla kirjailija viittasi natseihin, jotka ujuttivat lonkeroitaan joka paikkaan. Kirja on kirjoitettu toisen maailmasodan aikana. Ensimmäisen kerran kirjailija kertoi pikku prinssistä vuonna 1935 lehtiartikkelissaan.
 
 
Pikku prinssi oli ollut maassa melkein vuoden etsimässä ystävää, sillä hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Pikku prinssi kertoi kirjailijalle tähdestään ja omasta ruususta. Pikku prinssi rakasti kukkastaan kovasti, mutta silti hän lähti tähdeltään. Prinssin ja ruusun tarinaa on verrattu kirjailijan ja hänen vaimonsa suhteeseen.
 
 
Lähtöaamuna hän siivosi hyvin jälkensä. Hän nuohosi huolellisesti toiminnassa olevien tulivuorten kraaterit. Niitä oli hänellä kaksi. Ja ne olivat hyvin mukavia ja käytännöllisiä aamuteen lämmittämistä varten. Sitten hänellä oli myös yksi sammunut tulivuori. Mutta kuten hän sanoi, ” Ei voi koskaan olla varma!” Ja niinpä hän nuohosi myös sammuneen tulivuorensa kraaterin.
 
Lähdettyään tähdeltään pikku prinssi kiersi eri tähtiä etsien työtä ja koettaen hankkia tietoja ja oppeja. Ensimmäisellä tähdellä asui kuningas, seuraavalla Turhamainen, kolmannella asui Juoppo, neljännellä tähdellä asui Liikemies, viidennellä tähdellä oli katulyhty ja sen sytyttäjä, kuudennella tähdellä asui Herra, joka kirjoitti valtavia kirjoja, ja seitsemäs tähti oli Maa.
 
Maa ei olekaan mikään mitätön kiertotähti! Siellä on satayksitoista kuningasta (mukaan luettuina myös neekerikuninkaat), seitsemäntuhatta maantieteilijää, yhdeksänsataatuhatta liikemiestä, seitsemän ja puoli miljoonaa juoppoa ja kolmesataa yksitoista miljoonaa turhamaista, eli toisin sanoen noin kaksi miljardia isoa ihmistä. Jotta saisitte pienen kuvan Maan mittasuhteista, voin kertoa, että ennen kuin sähkövalo keksittiin, täytyi sen kaikilla kuudella mantereella pitää kokonaista lyhdynsytyttäjien armeijaa – niitä oli tarkalleen neljäsataakuusikymmentäkaksituhattaviisisataa yksitoista.
 
Ensimmäinen tapaamansa olento Maan pinnalla oli käärme. Prinssi pystyi juttelemaan eläinten ja kasvien kanssa. Seuraava aavikossa tapaama kasvi oli kukka. Sitten kohdalle osui kaiku ja sen jälkeen ruusutarha. Pian ilmestyi kettu näyttämölle.
 
 
Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä… kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
 
Prinssi tapasi myös kiireisiä ihmisiä matkallaan. Pikku prinssi kertoi tapaamisistaan ihmisistä kirjoittajalle erämaassa. Kirja on satukirja, mutta se on myös paljon muuta. Uskon, että kirjan tarinoista löytyy paljon pohdittavaa lasten kanssa. Kirjan lopussa oli tullut aika, jolloin pikku prinssin oli aika lähteä tähdelleen. Tämä tarinan osa on surullisin kohta kirjassa. Vertaan tapahtumaa kuolemaan.
 
Nyt olen jo vähän unohtanut suruani. Tarkoitan… en kokonaan. Mutta tiedän pikku prinssin saapuneen tähdelleen, koskapa aamunkoitossa en enää löytänyt hänen ruumistaan. Ei se ollutkaan mikään kovin painava ruumis… Ja öisin kuuntelen niin mielelläni tähtiä. Ne helisevät kuin viisisataa miljoonaa tiukua…
 
Antoine de Saint-Exupery, Pikku Prinssi *****
kuvitus Antoine de Saint-Exupery
suom. Irma Packalén
WSOY 1996 21.painos
s. 95
Le Petit Prince 1944
ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1951
 
 
Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.
 
 

12 kommenttia:

  1. Voi Mai, tämä on sellainen pieni/suuri sydämeni kirja, josta jo sanoman ytimen ensikappaleessasi esiin toit:) Lisäisin tuohon yhden tärkeän: "On aina vastattava siitä, minkä kesyttää"... Teos on avannut myös monia hedelmällisiä keskusteluja ja syvällisiä pohdintoja lasten kanssa. "Ystäviä ei saa kaupasta", mutta minä kiitän Sinua kauniista aamunavauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukkka <3
      Kirja on se joka pysyy vuodesta toiseen yöpöydällä ja aina siitä löytyy jokin lause, jonka haluan lukea. Halusin kirjan mukaan noihin lastenkirjahaasteisiin. Pikku Prinssi on sellainen sydämen klassikkokirja, jonka tarina ei vanhene ❤️
      Olet oikeassa, että on vastattava siitä, minkä kesyttää ❤️ Oikeasti ystävän voi saada kaupasta, jos tutustuu vaikka ihanaan myyjään. Lasten ollessa pieniä menimme yhteen sekatavarakauppaan ja vanhempi myyjä ihastui kaksospoikiin ja siitähän tuli sitten meidän lempparikauppa. Ystävyys oli ihan poikien ja myyjän välinen juttu ❤️

      Poista
  2. Ryntäsin heti tänne kun huomasin että olit kirjoittanut Pikku Prinssistä 💕
    Enpä olisi arvannut että lonkerot viittasivat natseihin ja ruusullakin oli taustansa.
    Minun Pikku Prinssini on ranskaksi enkä saa siitä niin paljon irti kuin haluaisin.
    Toisaalta kiva, koska näin tarinassa riittää tutkailemista 🙂
    Tämä suomenkielinen selostus avartaa kokemusta. Kiitos paljon ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita ❤️
      Noihin taustoihin olen tutustunut netissä. Kirjailijoilla on hyvä mahdollisuus tuoda esille ajankuvia, mutta tietysti vertauskuvallisesti, jos pitää kritisoida varsinkin sotaa.
      Kirja on vaan niin ihana 💕

      Poista
  3. Luen tätä uusiksi paraikaa, vaikka Pikku Prinssi ei olekaan ollut koskaan mikään suosikkikirjani. Jaksan jotenkin aina yllättyä siitä, että teos on kirjoitettu jo 40-luvulla. Pitääpä oikein keskittyä noihin vertauskuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kirja on todella yllättävän ajaton. Se, että kirja on kirjoitettu neljäkymmentäluvulla yllättää aina.

      Poista
  4. Onpa kivaa, että valitsit tämän kirjan haastekirjaksi! Minä itsekin mietin tätä tuohon Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen, sillä aloitin kyllä kirjan joskus teininä, mutta en saanut luettua loppuun. Kun nyt luin tämän postauksesi ja ymmärrän hieman enemmän kirjan vertauskuvallisuudesta, saan siitä varmasti enemmän irti, kun joskus luen sen uudestaan - kokonaan sillä kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kia, jännä juttu, että et saanut kirjaa luettua loppuun, ehkä se olisi pitänyt lukea lapsena. Lapsille kirja on varmasti aivan uskottava kertomus, kirja on kerrottu suoraan lapsille.

      Poista
  5. Oi, ihana Pikku prinssi! Tämä on minullekin yksi elämän tärkeitä kirjoja, jonka luen ajoittain uudelleen. Blogiaikana olen lukenut sen yhdellä lukumaratonilla, mutta en kirjoittanut siitä omaa postausta. Jonain päivänä... Pikku prinssi on niitä kirjoja, joista joka lukukerralla löytää jonkin uuden helmen, jota ei ole aikaisemmin huomannut tai joka ei ole puhutellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihana Pikku Prinssi 💕
      Kirja on sellainen, että siihen ei kyllästy koskaan, aina se on kuin uusi, vaikka onkin vanha ystävä. Ehkä Pieni poika päähenkilönä tekee kirjasta niin vastustamattoman ja avaruus ja tähdet *

      Poista
  6. Ihana Pikku Prinssi <3 Tämä on kyllä hieno, ajaton, viisas kirja, ja minullekin jo lapsuudesta monella tavalla tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katja, tämä kirja on todellakin hieno ja viisas kirja, kuten sanoit. Lapsuusaika on tärkeä aika monellakin tapaa, ja jos lapselle luetaan ja hänellä on mahdollisuus tutustua kirjoihin ja omistaa jopa oman kirjan/ omia kirjoja, se avartaa kirjallisuuden maailmaa jo hyvin varhain lapselle. Kaikille aikuisille pyyntö, että lukekaa lapsille ja hankkikaa heille omia kirjoja. Villeinkin lapsi rauhoittuu, kun hän oppii kuuntelemaan ääneenluettuja satuja ja tarinoita.

      💕

      Poista