maanantai 3. heinäkuuta 2017

Lari Kotilainen: Kielen elämä - Suomen kieli eilisestä huomiseen


Kokonaisuus, jota nimitämme suomen kieleksi, syntyi karkeasti arvioiden kaksituhatta vuotta sitten. Muutama vuosituhat sitä ennen puhuttiin kyllä suomen kielen esimuotoja, mutta ajanlaskumme alun tienoilla taipaleemme erosi lopullisesti esimerkiksi viron kielestä.

Lari Kotilaisen Kielen elämä – Suomen kieli eilisestä huomiseen tietoteoksessa tarkastellaan siis suomen kieltä. Kirjoittaja osaa asiansa, sillä hän on opettanut suomen kieltä sekä kotimaassa että itäisissä ja läntisissä naapurimaissa, tutkinut kielen muuttumista ja kirjoittanut suomen kielestä tietokirjoja, oppikirjoja ja kolumneja. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori.

Ensimmäinen meille asti säilynyt suomen kieltä sisältävä teksti on saksalaisesta matkakertomuksesta vuoden 1450 tienoilta. Siinä kerrotaan Turun piispan sanoneen ”Mÿnna thachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda.” Lauseenpätkä vaikuttaa ensi lukemalta käsittämättömältä, mutta syynä on vieras kirjoitustapa. Nykysuomalaisittain kirjoitettuna teksti lienee: ”Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen, en minä taida.”

Kun tarkastellaan kirjan sisällystä, sieltä löytyy seuraavanlaisia otsikoita: Kauan eläköön suomi!, Sukukielten alkulähteillä, Suomi syntyy, Agricolan kädenjälki, Kahdensadan vuoden välisoitto, 1800-luku, uusi alkuräjähdys, Miten luodaan sivistyskieli, Kalevalasta Kiveen ja Ruotsia, suomea vai venäjää? Plus kuusi muuta otsaketta ja kirjan lopusta löytyy Lähteitä ja lisäluettavaa. Tuhti paketti suomen kielen kehityksestä vai mitä, mutta lukijoille sanoisin, että kirjan voi lukea vaikka kappale kerrallaan, ettei lukeminen ole liian raskasta. Tosin Lari Kotilainen kirjoittaa niin muhevasti ja hersyvästi suomen kielestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä, että lukemisesta jäi harvinaisen positiivinen mieli, vaikka kyseessä on tietokirja.

1500-luvulla nimettömien ja kasvottomien suomen kielen kehittäjien kavalkadi keskeytyy hetkeksi ja näyttämölle astuu suomen kielen tarinan ensimmäinen ja kenties suurin sankari: Mikael Agricola. Siinä hän nyt on. Kaikkien vähänkin kouluja käyneiden suomalaisten tuntema uskonpuhdistaja. Kirjakielen isä, jonka taiteilijoiden hänelle kuvittelemat kasvot ovat tutut patsaista ja monista maalauksista – kahdesti häntä ehdotettiin markka – aikana seteliinkin. Turun piispa, jonka nimi toistuu äidinkielen oppikirjoissa oppiasteelta toiselle. Mikael Agricolassa on eittämätöntä suurmiesainesta.

Agricola käytti aikaansa käännöstyöllä ja kehittämällä suomen kieltä kirjoitusasuun siksi, että suomalaisille voitiin pitää jumalanpalvelukset omalla kielellä. Agricolan tuotantoa oli Aapiskirja, Rukouskirja ja Vanha ja Uusi testamentti, kaikki suomen kielelle käännettynä. Sitä varten tarvittiin kirjakieli ja koska Agricola asui ja teki töitä Turussa, rehtorina ja piispana, kirjakieli muistutti hyvin paljon Turun murretta. Totta kai hänellä oli apulaisia tuossa suurtyössä, mutta nykyaikaan on siirtynyt vain Mikael Agricolan nimi.

Mikael Agricolan jälkeen seuraava alkuräjähdys Kotilaisen mukaan tapahtuu 1800-luvulla, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen osa, ja ruotsin kieli menetti erityisasemansa. Lisäksi 1700-luvulta lähtien kytenyt ajatus suomalaisuudesta ja suomen kielestä heräsi, kun maailmalla jylläävä kansallisuusaate saapui maahamme. Kansan koulutustaso ja lukutaitoisten määrä lisääntyi, joten suomen kieliselle kirjallisuudelle löytyi otollinen maaperä. 1800-luvulla huomattiin, että lounaismurteeseen perustuva kirjakieli on liian kapea, joten sitä kehitettiin muiden alueiden murteilla, myös idästä.

Nykysuomi on tuttua meille kaikille, jotka luemme suomalaista tekstiä. Teksti on muuttunut 1800-luvun kirjakielestä ja siihen on tullut runsaasti mm. englanninkielisiä sanoja. Kirjoittaja onkin huolissaan siitä, että joillakin aloilla ei puhuta edes englanninsekaista kieltä vaan ihan vain englantia. Esim. Yliopistojen opetuskieli ja materiaali alkaa olla lähinnä englanninkielistä. Ja johtavat asiantuntijat julkistavat tuloksiaan vain ja ainoastaan englanniksi. Pitäisikö tästä suuntauksesta olla huolissaan? Sanoja ei edes välttämättä käännetä suomen kielelle. Lari Kotilainen on asian ytimessä, kun hän pohtii nykysuomea ja tulevaisuuden suomen kieltä. Hieno tietoteos suomen kielen kehityksestä.

Lari Kotilainen, Kielen elämä – Suomen kieli eilisestä huomiseen *****
Siltala 2016
s. 239

Kielen elämään ovat tutustuneet mm. Riitta, Arja ja Tuijata

15 kommenttia:

  1. Napakka tietopaketti! Kirjassa ei sitten otsikoiden perusteella puida paljoakaan suomen kielen väitettyä rappeutumista. Itseäni ei huoleta vaikka englannista tulee sanoja suomeen. Sitä ennenhän tuli sanoja ruotsista ja venäjästä.

    Aina väkisin väännetty suomenkielinen versio ei edes toimi, esim. mielummin käytän sanaa nakkikiska kuin lihalieriömyymiö :D Mieluummin myös sana bloggaus kuin nettipäiväkirjan ylläpito, tviittaus kuin lyhyiden viestien kirjoittaminen. Elävät kielet elävät ja muuntuvat, kuolleet kielet eivät rapistu mutta eivät myöskään uudistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotilainen on huolissaan siitä, että ei käytetä suomen kieltä, vaan englantia, joka on yleistynyt vauhdilla. Kirjoitustaito on myös heikentynyt ja siitä voidaan osoittaa suoraan digiaikaa.
      Loput otsakkeet ovat Suomi voimainsa tunnossa, Nykyaikaa etsimässä, Paljon puhetta, Sanojen tsunami ja Tulevaisuuden suomi. Rappeutumisesta ei puhuta, vaan... en spoilaa enempää :)
      Kirja kannattaa lukea, se on huippumielenkiintoinen :)

      Poista
  2. Tämä oli todella muheva ja niin mahtavasti kirjoitettu, ettei tuntunut tietokirjalta ollenkaan. 1800-luvun sanaseppojen sanaehdotukset olivat niin koomisia että sai nauraa sielunsa kyllyydestä. Ihana kirja suomen kielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä hersyvä tietoteos. Historia tuli tutuksi ihan uusin sanoin. Mikael Agricolan elämästä olisin voinut lukea enemmänkin, mutta kirja olisi ehkä muuttunut fiktiiviseksi. On muuten opiskellut siellä sun täällä, kansainvälinen koulutus, jota kuningas ei kustantanut. Olisin halunnut lukea ainakin yhden raha-anomuskirjeen, jonka Agricola lähetti kuninkaalle ;)

      Poista
  3. Hyvältä vaikuttaa... ups, äidinkielen opettajallani oli tapana sanoa että "hyvä" on mitäänsanomaton sana, keksikää parempia ja perustelkaa kunnolla. Hirveää miten kouluaikojen ahdistukset muistuvat mieleen vielä aikuisenakin 😀

    Kotilailaisen kirjoitustyyli on vetovoimaista, antamiasi näytteitä lukee kuin jännäriä - ainakin minun kaltaiseni kieli-ihminen 🙂

    Englannin ymppääntyminen suomen kieleen ei minua henkilökohtaisesti huoleta (olen enkun ope), mutta silloin tällöin tulee mieleen mediaa seuratessa että mitenkähän sitä osaamattomat pystyvät puhetta tai tekstiä seuraamaan. Enimmäkseen kannatan englantia yhteiseksi kieleksi isoissa ympyröissä. Varmasti tulevaisuudenkin) kieli. Tuskin suomi kuitenkaan ihan äkkiä mihinkään häviää. Suomalaiset ovat sen verran sisukasta sakkia 🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä aika tavalla huolissaan ainakin kirjoittamistaidon katoamisesta. Kirjoittaminenhan kehittyy mitä enemmän kirjoitetaan. Kirjoittaminen on myös yhteydessä aivoihin ja siinä tarvitaan silmän ja käden yhteispeliä. Tuo aivotoiminta surkastuu, kynäote ei onnistu ja kädentaidot hankaloituvat. Pisa-tutkimuksessa ollaan huolissaan tekstin ymmärtämisen heikentymisestä, joka kertoo aika paljon siitä, että luetaan vähemmän, eikä keskustella aiheesta. Oppilaat ovat fiksuja ja he kyllä innostuvat keskustelemaan, jos lukuläksyä käydään perusteellisemmin läpi, eikä vain lueta ääneen ja sillä selvä. Tällä tavalla vaikeatkin sanat tulee käsiteltyä ja heikommin osaavat oppivat siinä sivussa.
      Olen opettanut maahanmuuttajia ja heille oli tekstinymmärtäminen vaikeinta. Kuvat olivat siten arvokasta opetusmateriaalia ja niistä lyhyiden lauseiden kertominen ja kirjoittaminen ja tietysti kertaaminen oli tärkeää. Aina tunnin alussa sai joku oppilas kertoa viikonpäivän, kuukauden, vuoden, sään ja kelloajan.
      Suomen kieliset kansalaiset vähenevät vauhdilla Suomesta, joten uskon, että niitä kielipesiä tarvitaan tulevaisuudessa, jos halutaan säästää suomen kieli.
      Minusta äikän opet olivat kaikista mukavimpia. Äidinkieli ja historia olivat lempiaiheita koulussa. Ainoastaan yksi ärsyttävä opettaja löytyy minun koulunkäyntihistoriasta ja se oli vielä meidän luokanvalvoja ja biologian ope. Me puhuteltiin sitä ötykäksi. Äidillä oli kerran asiaa luokanvalvojalle, eikä äiti muistanut muuta nimeä kuin ötykkä. Onneksi luokanvalvoja vastasi puhelimeen, joten äiti muisti sitten, että Ottavainenhan se oli.

      Poista
  4. Mai, mitä antoisin ja kiinnostavin postaus, kiitos:) Tämän varasin heti.

    Ennen tuli kieleemme vaikutteita ja sanoja lännestä ja idästä, mutta tuo englanninkielen esiinmarssi on ollut - monestakin syystä - hurjan nopea ja massiivinen. Se on monissa tapauksissa myös ainoa yrityskieli ja business-elämän sanonnat titteleineen ovat suurelta osin englanniksi. Supistuvassa maailmassa sillä pärjää kyllä hyvin pitkälle, kuten Rita A yllä toteaakin.

    Tuon suuren huolen luetun ymmärtämis- ja kirjoitustaidon heikentymisestä jaan täysin Mai kanssasi. On käsittämätöntä, ettei lukiolainen saa aikaiseksi yksinkertaista CV:täkään! Lyhyt viestintäkieli on saanut aikaan myös sen, ettei kunnon dialogille eikä debatille ole sijaa eikä sanavarastoa. Olen sen verran vanhakantainen, että mielestäni ilman sanoja ihminen on hukassa, mutta sanavarastolla ja ilmaisukyvyllä varustettuna aina vahvoilla.

    Heikki Paunosen "Sloboa Stadissa - Stadin slangin etymologiaa" -teoksessa suomen kielen professori Lauri Hakulinen (1899 - 1985) kuvasi "sanoja viestikapuloiksi, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle: Sanat tuovat meille suulliset terveiset käsittämättömän kaukaisten taivalten takaa."...

    No tulipas innostuttua, mutta otetaanpas hyväksi lopuksi kunnon naurut ötykkä-Ottavaiselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Erittäin kiva, että kiinnostuit kirjasta, sillä oli melkein varma, että olet lukenut tämän kirjan ja etsin tuolta pilvipalveluista sinun arviota kirjasta. Nytpähän saan sitten kuulla arviosi, kun olet kirjan lukenut.
      Olenpahan kuule nähnyt, kun kokeissa vastataan vain yhdellä sanalla tai ei ollenkaan. Ennemmin lukisin pitkät sepustukset aidan vierestä, sillä silloin tietäisin, että ainakin on opittu kirjoittamaan, vaikka kokeisiin lukeminen on unohtunut.
      Voi kuule minulla olisi monta juttua ötykästä :) On se kiva, että nyt voi jo huumorilla muistella kouluajan ärsyttävintä opettajaa.

      Poista
    2. Mai, olipahan antoisa, kiintoisa ja hauska tietopaketti! Kotilaisella on hyppysissään taito tuoda tieto lukijalle herkuteltavaksi:) Minun piti tätä uunituoreeltaan ensin ihan vain vilkaista, mutta kuinkas sitten kävikään: yli puolenvälin ja oman nukkuma-ajan hujahti huomaamatta. Historia ja Agricola ihastuttivat ja suomalaisvastineet naurattivat; kunpa saisikin vielä kunnollista karskua, murakkaa tai nakerretta...

      Iso kiitos Sinulle vielä kerran postauksestasi, jota ilman tämä kirjallinen herkkupala olisi mennyt sivu suun ja tietomäärä jäänyt kapeammaksi. Kieli ja sanat ovat tärkeitä, niiden alkuperä ja muokkautuminen on kiintoisaa seurattavaa. Huoli kirjoitustaidon häiventymisestä ja sanavaraston typistymisestä on meille yhteinen. Jälkikasvua innostan aina lukemaan sekä luomaan omia tekstejä ja niitä kirjoja annan kaikkeen ohimenevään krääsään ihastumisen uhallakin lahjaksi, eikä tämä kaikki ole ollut turhaa...

      Poista
    3. Onpas ihana kuulla, että ihastuit tähän tietokirjaan, missä Agricola ja muut kielivaikuttajat sujuvasti keksivät Suomelle kirjakieltä ja kirjoitusasua kielelle.
      Voi miten innoissaan lapset kuuntelevat kirjoja ja jo lukemaan oppineet lukevat kirjoja mielellään ääneen. Tuo kirjoittaminen onkin sitten vaikeampaa monelle ja yhä useamman kynänpito näyttää hankalalta. Mutta sitten se näppäimistöllä kirjoittaminen ei mielestäni tuota yhtä lennokkaita aineita, kuten käsinkirjoittaessa. Sanavarastokin on selvästi pienempi. Lisäksi sen oman lyhyenkin tuotoksen ääneenlukeminen on useimmilla vaikeaa, joka kyllä kertoo siitä, että ääneenlukemista ei ole harrastettu, eikä tuotoksia ole siten kannustettu ja tuettu, eikä ole totuttu arviointiin. Minusta on hienoa, että kun joku lukee oman kirjoituksensa, sille taputetaan ja siitä voidaan jutella koko luokan kesken.
      Eräässä luokassa oli tapana, että oppilaat tekivät omia kirjoja ja yhtenä päivänä viikossa oli tunti, jolloin lapset saivat esitellä kirjojaan, joissa saattoi olla piirrettyjä kuvia, mutta lapsilla oli hyvät kertomukset kuvistaan. Muut saivat kysellä kirjasta lopuksi ja aina taputettiin.

      Poista
    4. Erinomainen idea: tuo tuotosten ja omien kirjojen ääneenlukeminen kyselyineen ja taputuksineen kuulostaa toimivalta ja itseluottamusta sekä intoa antavalta!! Uskon myös itse enempi tuohon aivojen,käden ja kynän yhteisvaikutukseen kuin näpyttelyyn, vaikkakin tietokoneella tekstin tuottaminen on korjaus- ja editointimahdollisuuksineen aivan toista luokkaa kuin taikateipit, A-nelosen repimiset (ettei sauma näy), valokopionti ja korjauslakat, - huh-huh. Ja mikä riemu aikanaan oli IBM:n hurjan edistyksellinen pallokone 10:n merkin korjausmahdollisuuksineen...

      Abillamme oli keväällä äidinkielessä eräänlainen preli kynällä kirjoittaen. He ovat viimeinen vuosikerta, joka suorittaa ensi vuonna ainekirjoituksen tällä tavalla, muut aineet tietokoneella. Totesi, jotta melkoinen urakka ja siinä sitten yhdessäkin pähkimme teknistä toimintamallia alustavine jäsentelyineen jnpp. ennen kirjoittamiseen ryhtymistä. Melkoinen ero ja haastehan tuossa diginatiiville nuorelle on. No, peukut pystyssä sitten vaan:)

      Poista
    5. Nyt kun maailma on muuttumassa pilvikirjoitteluksi, jonne tallennetaan lyhyet ja tiiviit mediatekstit, niin aika pelottavaltahan se tulevaisuus näyttää, suorastaan dystopialta. Entäs ja kun systeemi kaatuu tai kyberhyökkäys tapahtuu, kuten jatkuvasti tapahtuu, onko jollakin opella tallessa paperiversiot kokeista, jotka sitten kopioidaan kaikille opiskelijoille... kaikenlaista tulee mieleen tällaiseen villiin ajatusmaailmaan ;)
      Peukut pystyyn sitte :)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kotilaisen kirja oli kevääni tietokirjailahduttaja. Pidin sen rennosta otteesta tietopuolesta tinkimättä. Irkistä ää on myös se, että siinä selvästi kuuluu kirjoittajan ääni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja kyllä ilahdutti kovasti, sillä tykkään historiasta. Onhan se hyvä tietää miten se on muuttunut ja mitkä tekijät liittyvät muuttumiseen. Mikael Agricolan tietävät kaikki, mutta sitten se, että suomen kielen kirjakielen ja kirjoitetun kielen takaa löytyy uskonpuhdistus, reformaatio, sitä ei ehkä moni tiedä. Aikaisemmin jumalanpalvelukset olivat latinaksi, mutta ne piti kääntää kansankielelle.
      Kirjoittajan ääni kuuluu hyvin ja hänellä on taito kirjoittaa kuivista asioista hauskalla tavalla.

      Poista