Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat

 

Eräänä päivänä sataa taas lunta. Pysähtyessään ikkunan ääreen Della tuntee äkillistä halua astua ulos ja lähteä kävelemään lumisateeseen. Niin kauas kuin vanhat jalat kantavat. Hän ei tarvitsisi edes rollaattoria. Ei tarvitsisi mitään. Kun Della katsoo ikkunalasin takana pyörteilevään lumeen, hän tuntee tähyävänsä omiin aivoihinsa.

Amerikkalaisen Jeffrey Eugenidesin novellikirja Oikukkaat puutarhat alkaa hyvin ajankohtaisella novellilla Valittajat. Novellin päähenkilö on vanhusten palvelutaloon sijoitettu yli 80-vuotias Della. Palvelutalossa hän tuntee olevansa sijoitettu lukkojen taakse kuolemaan. Omat pojat olivat huolestuneita äidin muistin huononemisesta ja ajattelivat tietysti, että tärkeintä on, että äiti on turvassa, ja se turvassa oleminen tarkoitti lukkojen takana olemista. Lukkojen taakse lukitseminen voi tarkoittaa myös jotain muuta. Vanhuutta pitäisi arvostaa enemmän. Vanhukset ansaitsevat hyvää hoitoa ja parhaita palveluita, mutta myös mielekästä tekemistä. Lue novellista, mitä Eugenides suunnitteli Dellan loppuelämälle. Kirja sisältää kymmenen novellia, jotka ovat ilmestyneet 1980-2010-luvuilla.

Punatauti oli tutustuttanut hänet läheisesti omiin sisuskaluihinsa: hänellä oli selkeä käsitys vatsastaan, paksusuolestaan, ja hän tunsi sileän, lihaksikkaan putkiston, josta hän koostui. Polte alkoi korkealla suolistossa. Sitten se kulkeutui kuin käärmeen nielaisema muna, laajentuen, venyttäen kudosta, kunnes se vavahduksien saatteleman putosi, ja hän räjähti veteen.

Nuori Mitchell oli lähtenyt kiertämään Aasiaa kaverinsa kanssa novellissa Lentopostia. Yllä oleva lainaus koskee hänen sairauttaan, novelli kertoo yksityiskohtaisesti ripulin vaiheista. Hyvin tuttua varsinkin Aasiassa matkaaville. Kontrastina Mitchellille on hänen kaverinsa, joka ei sairastunut. Sen verran olen sairastanut elämäni aikana ripulia, että tiedän, minkälainen tauti on. Se on paha. Mitchell kirjoittaa kotiinsa kirjeitä, mutta ne eivät rauhoita vanhempia, päinvastoin. Matkailusta voi kirjoittaa näköjään eri näkökulmasta katsottuja novelleja. Tällä kertaa sairaspediltä.

Oli lainattava mies, jolla oli kunnolliset hampaat, kroppa ja aivot eikä mitään vakavia sairauksia, ja miehen oli oltava valmis kiihottautumaan yksityisin fantasioin (joihin Tomasinan ei välttämättä tarvinnut sisältyä) saadakseen aikaan piskuisen mutta tälle suurhankkeelle eli vauvan saamiselle välttämättömän ruikkauksen.

Tomasina oli neljänkymmenen, ja biologinen kello tikitti tuhatta ja sataa, sillä hän halusi vauvan. Kaikki keinot olivat sallittuja. Enää ei olisi miehellä eikä avioliitolla niin väliä. Näin kutkuttavan epätoivoinen tilanne oli Liemipumppu novellin Tomasinalla. Lapsettomuus ei ole mikään kepeä aihe. Eugenides hoiti tämän vaikean aiheen juonikkaasti, mutta onnellisesti. Vauva syntyi ja voi hyvin.

Loput novellit ovat nimeltään Vanhaa musiikkia, Lomaosake, Kuka on pahis, Oraakkelivulva, Oikkujen puutarha, Uudet perustukset ja Tuoreessa muistissa. Novellit ovat arkisia ja voivat koskettaa ketä tahansa tavallista ihmistä. Eugenidesin tyyliä on kuvattu ironiseksi ja paikoin jopa hauskaksi. Kirjailija sai vuonna 2003 Pulizer-palkinnon romaanista Middlesex. Jeffrey Eugenidesilla on selkeästi ollut pientä pilkettä silmäkulmassa, kun hän on kirjoittanut teoksensa Oikukkaat puutarhat novellit terävällä, mutta erinomaisen ansiokkaalla tyylillä.

Jeffrey Eugenides, Oikukkaat puutarhat

suom. Arto Schroderus

Otavan Kirjasto 2019

s. 296

Fresh Complaint 2017

Novellikirja