Vintiöt mokomat piileksivät korkeassa heinikossa. Kuu ei ollut vielä täysi, mutta kirkas se oli ja paistoi heidän takaansa, joten näin heidät kuin päivän paisteessa, vaikka oli iltamyöhä. Tulikärpäset välkehtelivät vasten mustaa verkaa.
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin (1956-) teos nimeltään James voitti Pulizer-palkinnon vuonna 2025. Kirja on voittanut myös muita kirjallisuuspalkintoja, samoin hänen muu kirjallinen tuotantonsa on moneen kertaan palkittua. James on ensimmäinen suomennos kirjailijan yli komestakymmenestä teoksesta, ja se on todella vaikuttava ja ajatuksia herättelevä teos. Kirja kertoo orjuudesta.
Nuo valkoiset pojat, Huck ja Tom, vaanivat minua. Heillä oli aina meneillään jonkinlainen leikki, jossa minä olin joko roisto tai saalis, mutta takuuvarmasti heidän armoillaan.
Kirjan päähenkilö oli nuori mies, Jim, joka oli neiti Watsonin orja. Samoin hänen vaimonsa ja tyttönsä olivat orjia. Elettiin Mississippijoen varrella ja vuosi oli 1861. Orjat olivat omaisuutta, jota myytiin, kun tarvittiin rahaa, tai heistä haluttiin päästä eroon. Jim kuuli, että hänet aiotaan myydä, niinpä hän otti ja karkasi, huolimatta siitä, että hän tiesi, miten orjille kävi, kun ne saatiin kiinni. Jim halusi vapaaksi orjuudesta ja hän halusi myös perheensä vapaaksi.
Viritimme pitkänsiiman pikku poukaman poikki, ja niin saimme syödäksemme paljon monneja ja jonkun aurinkoahvenenkin. Löysimme myös runsain määrin karhunvatukoita ja karviaisia. Karviaiset olivat happamia, mutta karhunvatukoiden ja herukoiden kanssa ne menettelivät. Sää koheni, ja elelimme sen verran mukavasti, että mietin, voisinko pärjätä saarella Sadien ja Lizzien kanssa.
Jim sai saarelle seuraa nuoresta pojasta nimeltään Huck. He tunsivat toisensa ennestään, sillä neiti Watson huolehti Huckista aina, kun Huckin isä oli poissa seudulta. Huck oli karannut väkivaltaisen isänsä luota ja päätti seurata Jimiä sinne minne tämä oli menossa. Saari oli kuitenkin liian lähellä neiti Watsonin tilaa, joten sieltä oli viisainta lähteä kauemmaksi.
Jimin ja Huckin seikkailu pitkin Mississippijokea alkoi alussa kohti etelää, joen virtauken mukana, ja lopulta kohti pohjoista, jossa vapaus mahdollisesti koittaisi Jimille. Matkalla he kohtasivat sekä mukavia että ikäviä ihmisiä. Jim sai jopa esittää tenorilaulajaa eräässä orkesterissa, joka oli esittävinään mustaksi lankilla naamansa värjääviä mustaihoisia ihmisiä. Pelleillä mustaihoisten kustannuksellaan. Palkkaahan hän ei siitä saanut, koska oli orja, ja orkesterinjohtajasta paljastui muutenkin ikäviä puolia. Jim ei kauaa viihtynyt heidän matkassa. Mukaansa hän sai Normanin, joka oli myös karannut orja, tosin valkoihoinen orja.
"Aion katsoa, että sinä kuolet, neekeri."
Voit lukea kirjan sivuilta, miten Jimille, joka otti itselleen nimen James, lopussa kävi. Tiedossa oli jo, että Pohjois-Amerikka oli kahtiajakaantunut etelä- ja pohjoisvaltioihin, jotka kävivät sotaa orjuudesta. Pohjoisvaltiot halusivat vapauttaa orjat ja etelävaltiot pitää ilmaisesta työvoimasta kynsin hampain kiinni.
Ihmisen orjuuttaminen on mielestäni alhaista ja rikollista puuhaa. Percival Everettin palkittu teos James nosti esille ihmiskunnan kipukohtia, kun valkoihoiset orjuuttivat mustaihoisia ja värillisiä omiksi orjikseen, joille tekivät mitä halusivat ja joiden työnteosta rikastuivat.
Percival Everett, James *****
Suom. Antero Tiittula *****
Gummerus 2026
s. 333
Alkuteos James 2024
Mississippijoki
1861
Orjuus
Pulizer 2025
National Book Award 2024
ps. Gummeruksen mukaan James on Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailujen uudelleentulkinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti