Estelle Maskame: DIMINY - Tarvitsen

 

 

 

 

18-vuotias Eden Munro näki vuosi sitten viimeksi Tyler Brucen, uuden velipuolensa ja nyt kirjassa DIMINY - Tarvitsen, Estelle Maskame toi nämä toisiinsa ihastuneet sisarpuolet jälleen yhteen. Tyler asui New Yorkissa ja kutsui Edenin viettämään lomaa, ennen kuin Eden on lähdössä opiskelemaan yliopistoon. Nyt oli aikaa jutella ja tarkastella menneitä tapahtumia, mutta molemmat nuoret olivat aika ailahtelevaisia ja lujaluonteisia, joten luvassa oli tahtojen taisteluja monellakin saralla.

 

Ensimmäinen trilogian kirja oli DIMILY - Rakastan ja kolmas osa, joka julkaistaan suomeksi heinäkuussa 2016, on nimeltään DIMIMY - Kaipaan. Pidän näiden kirjojen nimistä ja kansikuvista, jotka osaksi kertovat minne tarinan tapahtumat sijoittuvat. DIMILYN tapahtumat sijoittuivat Kaliforniaan, DIMINYN New Yorkiin.

En edes vastaa Tylerille. En voi vastata. Minusta tuntuu kuin olisin jälleen yläasteella ja kasiluokan ihastukseni olisi ottanut minua ensimmäistä kertaa kädestä kiinni. Se on niin yksinkertainen ele, mutta tuntuu niin merkittävältä. Tylerin iho on lämmin, ja sormemme kietoutuvat toisiinsa ja sopivat lähes täydellisesti yhteen.

Ah, nuoruutta, mikä tästä kirjasta huokui. Eden alkoi edellisessä kirjassa seurustella Tylerin hyvän ystävän kanssa, mutta mutta... nyt oli tilaisuus lukea miten sille suhteelle käy. Tyler tutustutti Edenin New Yorkin nähtävyyksiin, ja taidettii siinä muutamat kotibileetkin viettää. Vanhoja kavereitakin saapui morjenstamaan kotikulmilta, joten kirjassa sattui ja tapahtui romanttisia juttuja ja vähemmän romanttisia. Mustasukkaisuuttakin kiehui ja kupli ilmassa. 

 

Estelle Maskamesta on selvästi kehittymässä romantiikan saralle uusi kirjailijalupaus, sillä luvassa on suudelmia ja kuumia tunteita, jopa tunnekuohuja ja riitoja. Näille nuorten kirjoille on selkeästi tilaus ja suosittelen hänen kirjojaan nuorille ja nuorille aikuisille.

Sen kummempia selittelemättä Tyler painaa päänsä ovenkarmia vasten, vetää syvään henkeä ja lähtee. Tuosta vain. Hän avaa oven, vilkaisee minua vielä kerran sydäntäsärkevästi ja kävelee ulos ovesta.

Estelle Maskame, DIMINY - Tarvitsen 
suom. Sirpa Parviainen
Gummerus 2016
s. 384
Did I Mention I Need You? 2015

Feelgood

Nuortenkirja/ Nuoret aikuiset

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Enzon ja Lilan kaksintaistelun päivä on tärkeä etappi meidän pitkässä tarinassamme. Siitä saivat alkunsa monet hankalasti tulkittavat käyttäytymismallit. Kävi esimerkiksi selväksi, että halutessaan Lila pystyi annostelemaan taitojaan.

Italialaisen (?) kirjailijan Elena Ferranten napolilaisromaanit ovat levinneet kansainväliseen suurmenestykseen. Laitoin italialaisen perään kysymysmerkin, sillä kirjailija (-t) haluaa pysytellä tuntemattomana, vain kustantaja tietää kuka kirjoja kirjoittaa. Ehkä kirjojen kiinnostavuutta lisää tuntemattomana pysyvä kirjailija, sillä ei tämä ensimmäinen Loistava ystävä, lapsuus ja nuoruus mikään huipputeos ollut ainakaan minulle.

Oliko se mahdollista? Oliko hän raahannut minut mukaansa toivoen, että rangaistukseksi vanhempani eivät päästäisi minua keskikouluun? Vai oliko hän tuonut minut kiireesti takaisin, jotta välttäisin sen rangaistuksen? Vai - mietin nyt - oliko hän halunnut vuorotellen kumpaakin?

Kirjan kertojaääni on Elenan ja hänen ns. ystävänsä on Lila. Tytöt ystävystyivät kouluikäisinä ja molemmat olivat köyhistä perheistä kotoisin. Lila oli ilkeä ja paha ja muut halusivat olla hänen ystäviään, niin myös Elena. Lila kohteli muita lapsia ja aikuisia pahasti, mutta silti hän selvisi kaikesta kuin koira veräjästä, mitä nyt kerran isä heitti hänet ikkunasta ulos ja käsi katkesi. Kirja kertoo sota-ajan jälkeisestä ajasta, jolloin kasvatusmenetelmät olivat väkivaltaisia, ainakin Napolissa. Samoin väkivalta eli pariskuntien välillä ja naapureiden sekä suvun välillä, myös lapset selvittivät välejään väkivallalla. Opettajat olivat väkivaltaisia oppilaille. Ehkä kirjan paras anti on aikakauden ja miljöön kuvaukset, sillä muuten en oikein saanut tästä kirjasta irti mitään. Kirjassa on jokin psykologinen teema, josta en saanut otetta, tietysti molempien tyttöjen kasvukertomukset, mutta tämä ns. ystävyys oli jollakin tavalla kieroutunut. Kirjasta nousi vahvasti kateus ja hyvän nollaaminen.

Raha vain vahvisti sitä tunnetta, että mitä minulta puuttui, Lilalla oli, ja päinvastoin, jatkuvassa vastakkaisuuksien leikissä, joka milloin hauskasti, milloin kivuliaasti teki meistä välttämättömiä toisillemme.

Lila ja Elena ovat toistensa vastakohtia, mutta Elena yrittää kaikin tavoin kilpailla Lilan kanssa ja Lila yrittää kilpailla Elenan kanssa. Molemmat ovat kunnianhimoisia, mutta ehkäpä halu olla Lilan ystävä teki Elenastakin kunnianhimoisen. Tytöt eivät ole siinä mielessä parhaimpia ystäviä, sillä kaikkia salaisuuksia ei jaeta ja ystävyys oli välillä pitkiäkin aikoja katkolla. Kirjan tapahtumat olivat välillä pitkäveteisiä ja nojoo niiden uusien kenkien liittäminen juoneen oli niin hidasta, että hohhoijaa. The New York Times kirjoittaa kirjan kannessa, että Elena Ferrante on aikamme suurimpia romaanikirjailijoita. En ole samaa mieltä ainakaan tämän Loistavan ystävän perusteella.

Pääsin lukion kolmannelle täyden kympin todistuksella, mutta kukaan kotonani ei ihmetellyt tai kehunut minua.

Elena Ferrante, Loistava ystäväni ***
suom. Helinä Kangas
WSOY 2016
s. 362
L´amica geniale 2011

Kristan, Katjan, Yökyöpelin, Leena Lumin, Ompun, Tuijatan, Jonnan, Annikan, Hannan, Maijan, Annin, Iinan ja Jassun postaukset kirjasta. Kirja on saanut ylistäviä ja vähemmän ylistäviä kommentteja.

Lempeää äitienpäivää

Äiti leipoo hymyellen.
Kelle leivot, äiti, kellen?
Vielä kysyt – kelles muille
pienoisille piimäsuille?

Tää on kakku pikku Annin,
tuo on Heikin, tää on Hannin.
Tämän saapi pikku Asta,
joll’ on yksi hammas vasta. 

Leivät nousee, hiipuu uuni,
miss’ on pienet piimäsuuni?
Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta. 

  Rakkautta rahdun verran –
toinen teille leipoo kerran.
Äidin kakku makeaisin,
sitä, ah, jos aina saisin.

 
– Immi Hellén –

 

 

Tämä runo tuo mieleeni omat runonlausuntaesitykset pienenä koululaisena. Vanhainkodin mummot saivat ihailla pikku tyttösen esitystä.

 

Hyvää äitienpäivää ja lämpimät muistot edesmenneille äitisukupolville <3

Kati Hiekkapelto: Tumma

Aivan näinä päivinä joki kukkii. Kukinnasta on povattu suurinta miesmuistiin. Ehkä juuri tällä hetkellä miljoonat sudenkorentomaiset hyönteiset alkavat kaivautua esiin rantatörmän liejusta, parveilevat kohta joen yllä kauniina kuin valtava pilvi lentäviä kukkasia, pariutuvat, munivat ja kuolevat sitten pois.

Kati Hiekkapellon kolmas Anna Fekete-sarjan dekkari Tumma on mielestäni sarjan paras teos. Kirjassa Annalla on kesäloma ja hän viettää sen Serbian unkarilaisalueella äitinsä luona. Äiti on palannut Suomen vuosien jälkeen takaisin Serbiaan, mutta Anna jäi Suomeen. Veli ei ole vielä päättänyt kummassa maassa asuu. Annan poliisi-isä kuoli, kun Anna oli pieni ja isoveli kuoli sodassa. Poliisityö ei jätä rauhaan kotikylässäkään, sillä Anna alkaa selvittää nuoren miehen kuolemaa, jota yritetään peitellä kaikin keinoin.

Paluumatkalla ryteikön läpi Annalla oli inhottava tunne, että joku seurasi häntä, katseli oksien takaa, tiesi, että hän oli käynyt tonkimassa paikan. Hän vilkuili taakseen, mutta ei nähnyt ketään.

Kati Hiekkapellon aiemmat sarjan dekkarit ovat Kolibri ja Suojattomat. Kaikissa kolmessa kirjassa on vahva maahanmuuttajateema. Tumma kertoo jo nimensä puolesta romaneista, mutta Hiekkapelto on poiminut kirjan kuvioihin myös pakolaisvirtaa ja pakolaisvastaisuutta, rajojen sulkemista, ihmissalakuljetuksia ym. päivänpolttavia teemoja. Osansa saavat myös oikeistopoliitikot ja skinit. Hiekkapellon dekkarit nostavat suomalaisen yhteiskunnan ja tässä kirjassa jopa Euroopan suurimman ongelman kirjan sivuille sujuvasti ja asiaankuuluvasti. Romaneja puhutellaan kirjassa mustalaisiksi ja heidän kohtalonsa ei pahemmin kiinnosta serbialaisia. Samoin pakolaisten surkea asema, mutta onneksi kirjailija kirjoittaa myös niistä lukuisista hyväntekijöistä, jotka auttavat romaneja ja pakolaisia.

Nainen passin kuvassa olisi hyvin saattanut olla hän. Saman ikäinen, samanlaiset tummat hiukset ja ruskeat silmät. Onneksi passikuvat eivät koskaan olleet kovin tarkkoja, ja hänen onnekseen tarkkuus ei näyttänyt kuuluvan myöskään tuon virkailijan ominaisuuksiin.

Kati Hiekkapelto, Tumma ****
Otava 2016
s. 300

Hiekkapelto Kati: Kolibri
Hiekkapelto Kati: Suojattomat

Kaisa V:n bloggaus
Annelin bloggaus
Mannilaisen bloggaus 

Kalle Lähde: Happotesti

Minä join hieman olutta vitutukseen. Se sitten muuttui vaimon puheissa ryyppyputkeksi. 

Kalle Lähteen omakohtainen esikoisteos Happotesti kertoo yksinomaan juomisesta ja sekakäytöstä ja sekakäyttäjän omista ajatuksista ja syistä juomiselle. Syitähän nyt riitti pilvin pimein esim. jos esimies kysyy, että onko sinulla ongelma tai myyjä kieltäytyy myymästä olutta päihtyneelle asiakkaalle. Eikä niitä loppujen lopuksi kaukaa tarvinut niitä syitä hakea, kunhan teki mieli olutta. Yksi ongelma kirjoittajalla oli, ei ollut rahaa, mutta vaimolla oli. Kirjoittaja siirsi surutta vaimon tililtä itselleen rahaa ja tietysti luotonantajilta, niitähän on nykyisin pilvin pimein auttamassa alkoholisteja ja peliriippuvaisia entistä syvemmälle suohon.

Viimekertainen krapula teki minut hulluksi mutta nyt olen parantunut. Jouduin voivottelemaan kolme päivää sohvalla sikiöasennossa. Vessan peilikin piti sutata partavaahdolla umpeen, ettei kurjuus olisi näkynyt.

Kalle Lähde on raitis alkoholisti ja toivon hänen pysyvän sellaisena, siis raittiina. Hän pistää itsensä todella jopa huvittavasti tai surkuhupaisesti esille alkoholistina. Alkoholistin ainoa ajatushan on juoda alkoholituotteita ja yrittää vältellä sivuvaikutuksia. Kirjan kuvioissa tuli selväksi millä tavoin pärjätään niiden masennusoireiden ja ylimääräisten kauhuolentojen kanssa, kun ryyppyputki on kestänyt tarpeeksi kauan. Kirjoittaja kävi 12. kertaa katkolla kirjassa, mutta ei ollut valmis lopettamaan. Hän yritti myös itsemurhaa, mutta selvisi. Kaikesta tästä Kalle Lähde kertoi itseironisesti satiirisella kirjoitustyylillään. Inhosin tätä kirjan juoppoa. Vaikka inhosin juoppoa, tiedän, että jokainen juoppo on ihminen ja siellä alkoholihuurujen, valehtelun, pettämisen, sikailun ja sekoilun alla on ihminen, joka ansaitsee raitistua ja jättää taakseen paskahousut, oksennukset ja kusiset vaatteet. Riittävästi juotuaan ihmisen pidätyskyky katoaa. Alkoholisti unohtaa myös syömisen, ehkä siksi, että oksennukset ovat kamalia, kun niissä on ruokaa mukana. Kirja on täynnä näitä oksennus, paskannus ja kusihousukohtauksia, joten joka ei pysty lukemaan ihmiseritteistä, älä lue tätä kirjaa.

Ozzy alkaa laulaa päässäni "If I close my eyes forever..." Pimeyden prinssi taitaa laulaa joukoilleen kärsivällisyyttä, pian minä olisin niiden.

Kirjan juopon vaimo oli pitkämielinen, mutta lopulta hänen voimansa loppuivat. Kirjasta voi lukea mitä tapahtui. Kirja loppui ennen raitistumista. Toivottavasti saamme lukea raitistumisesta. Onneksi kirjan parilla ei ollut lapsia. Uskon, että lapsille jää hirveät muistot alkoholisti-isästä. Sitä ei raitistuminen auta myöhäisemmällä iällä. Lapsen kauhu ja pelko, alkoholin ja niiden  eritteiden tuoksu, ne eivät unohdu. Alkoholi tuo mukana perheriitoja, jopa väkivaltaa ja kohteena voi olla koko perhe, ikävä kyllä. Olen aiemmin kirjoittanut omasta lasisesta lapsuudestani ja typeryydestä jonka tein, menin naimisiin ja tein lapsia alkoholistin kanssa. Omat murheeni olisi pitänyt riittää alkoholistiperheessä, nyt niitä ikäviä muistoja on lapsillanikin. Tämä kirja toi liian monta kipeää muistoa mieleeni.

Kalle Lähde, Happotesti ***
Otava 2016, toinen painos
s. 269


Kirsin bloggaus
Tuijatan bloggaus
Annikan bloggaus
Arjan bloggaus
Susan bloggaus
Taikan bloggaus
Jonnan bloggaus
Marja-Liisan bloggaus 

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Mutta enhän voinut aavistaa, että näin hänet viimeisen kerran.

Jonas Hassen Khemiri sai Ruotsissa August-palkinnon romaanistaan Kaikki se mitä en muista. Palkinto on August Strindbergin mukaan nimetty kirjallisuuspalkinto. Kaksi aiempaa Khemirin romaania on myös suomennettu, Ajatussulttaani (2004) ja Montecore (2007).

Kaikki se mitä en muista teoksen päähenkilö Samuel on kuollut. Samuelin ystävän kaveri on aloitteleva kirjailija ja haluaa jostakin syystä kirjoittaa Samuelista kirjan ja haastattelee Samuelin läheisiä, ystäviä ja tuttavia. Tämä kirja koostuu lyhyistä pätkistä , muistikuvista ja tapahtumista, joita muistellaan. Ihastuin näihin lyhyisiin kappaleisiin, mutta voisin lukea ne myös pitempinä kappaleina. Nyt mielikuvakseni nousi sekava palapeli, mutta palapelin kokoaminen nopeutui loppua kohden. Tämä kirja oli pitkästä aikaa kirja, jonka olisin halunnut lukea uudestaan, kun lopetin sen. Palapelin osaset olivat kiehtovia ja kertoivat jokainen oman tarinan Samuelista ja hänen lähipiiristään.

Rakastin häntä, koska hänellä oli tapana tikahtua nauruun kuin pikkupoika ja vuodattaa tuulessa kyynel kuin vanha mummo.

Samuel asui kämppäkaverinsa Vandadin kanssa, kunnes kuvioihin tuli mukaan tyttöystävä. Samuel ei juuri käynyt enää kämpillä sen jälkeen. Lisäksi Samuel hoiti isoäitinsä asioita ja vieraili paljon hänen luonaan. Hyvä kaveri asui Berliinissä. Periaatteessa Samuelin asiat olivat hyvin, mutta sitten kuppi alkoi täyttyä kuvainnollisesti. Kukaan ei ymmärtänyt, että liika on aina liikaa. Ehkä Samuel oli liian hyväluonteinen, kiltti. Kiltit ihmiset yleensä kantavat raskaimman kuorman. Kirjan loppu ei ollut yllättävä, sillä kirjan kuviot kertoivat jo etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Siitäkin huolimatta haluaisin lukea kirjan uudestaan, pian.

Ettei Samuel ollut lainkaan sellainen tyyppi, joka olisi tehnyt mitään sellaista, eikä siksi ollut tehnyt niin.

Jonas Hassen Khemiri, Kaikki se mitä en muista *****
suom. Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2016
s. 291
Allt jag inte minns 2015

Mari A:n, Annelin, Ompun, Leena Lumin, Jonnan, Kristan, Katjan, Ullan ja Jokken bloggaukset tästä kirjasta. Kirja on ollut erittäin suosittu täällä blogistaniassa.

Juha-Pekka Koskinen: Lumottu lelutehdas

 

 

 

 

Juha-Pekka Koskisen Lumottu lelutehdas on jatkokirja Haavekauppias (2013) lastenkirjalle. Kirjasarja on jatkunut Kirottu kartano teoksella (2015). Kirjoissa seikkailevat jo kouluikäiset sisarukset Sami ja Liisa ja heidän kaverit. Tällä kertaa kaupungissa oleva vanha lelutehdas on saanut purkutuomion, mutta kaverukset aikovat seikkailla tehtaassa ennen sitä. He haluavat saada selville mistä johtui tehtaan alasajo, vaikka se toimi hyvin. Tehdas ei ole mikä tahansa tehdas, vaan sisältää labyrinttimaisia piilopaikkoja, salaseiniä ja  katoavia ovia. Ovet ovat ovelasti suunniteltuja ja niihin tarvitaan aina erilaisia avaimia, jotta piilopaikkoihin tai jopa tehtaaseen pääsee sisälle.

Tämä on Haavekaupungin automaattinen hönttipalvelupiste. Hönttien toiminta-aika päättyy kello 5:50. Jos olet vielä kentällä, Severin seurantapanta palauttaa sinut Haavekaupunkiin. Kiitos soitostasi. Tämä on Haavekaupungin...

Seikkailu lelutehtaassa oli aikamoinen, sillä lelutehtaan purkua oli aikaistettu ja kaverukset olivat vielä satimessa labyrinttimaisissa sokkeloissa. Haavekaupungin kuningaskin vieraili lelutehtaassa  ihmeellisten hönttien kanssa. Lelutehdas on todellakin lumottu, mutta kaverukset tekivät yhteistyötä ja selvisivät seikkailustaan, kuten hyvässä lastentarinassa käy. 

 

Juha-Pekka Koskisen Lumotussa lelutehtaassa on sopivasti jännitystä, seikkailumieltä ja fantasiaa. Päähenkilöt ovat ihan tavalliset sisarukset ja vanhemmat ovat ihan tavalliset, paitsi isä, joka on seikkailuihin taipuvainen. Kirja on hauska ja jännittävä, suosittelen 2-4-luokkalaisille. Parannusehdotuksena toivoisin kirjoihin kuvitusta. Kansikuvat ja kansien sisäsivut olivat todella riemukkaasti kuvitettu.

Minä olen istunut koko päivän tutkimassa maahisten levinneisyyttä 1600-luvun Suomessa kun kaikki muut ovat seikkailleet ympäri kaupunkia. saatte kertoa minullekin koko jutun, isä nurisi ja iski Samille silmää.

Juha-Pekka Koskinen, Lumottu lelutehdas
kuvitus: Miranda Koskinen 
Karisto 2014
s. 130

Lastenkirja