Anne Holt: Kuolematon kunnia

 

Päivät eivät olleet enää hänen vallassaan.

Huone oli ikkunaton. Ledivalo loisti katossa ympäri vuorokauden. Johto oli piilotettu. Missään ei ollut mitään irti revittävää. Betonilaveri oli valettu kiinni seinään. Hänellä ei ollut edes patjaa, vain kasa oljenkorsia jotka olivat jo painuneet kasaan ja alkaneet haista.

 

Norjalaisen Anne Holtin uusimman dekkarisarjan aloitti Kuolematon kunnia. Kirjassa perätään menetetyn maineen ja kunnian perään. Kirjassa syvennyttiin huippuhiihtäjien maailmaan ja pahimpaan mahdolliseen, dopingskandaaliin. Ensimmäisen tapauksen tullessa julki, kyseisen nuoren isä palkkasi ex-juristinsa Selma Falckin puhdistamaan hiihtäjän maineen. Viisikymppinen Selma on sarjan päähenkilöhahmo. Todella mielenkiintoisia tapauksia kumpikin, sekä Selma että dopingskandaali. Selmallakin oli runsaasti menetyksiä taustalla ja se mainekin…

 

Hän ei saanut happea. Ilma tuntui paksulta ja tukehduttavalta kuin vesi, ja hän haukkoi avuttomana.

 

Selma sai lähtöpassit omasta kodistaan ja muutti oikeaan läävään asumaan kissansa kanssa. Hän luuli, että olisi piilossa kyseisessä läävässä, mutta hänen ex-työnantajansa löysi hänet. Hän tuli palkatuksi vedonlyönnin perusteella, sillä Selma ei pystynyt vastustamaan vedonlyöntejä eikä muutakaan pelaamista. Hyvin tähän aikaan sopiva teema, kun ihmiset menettävät kaiken pelaamisen vuoksi.

 

Pahinta sellissä oli, että se kutistui pikkuhiljaa ja voisi varmasti lopulta kutistua olemattomiin.

Koneisto käynnistyi jälleen sellin ulkopuolella, ja hän pillahti itkuun.

 

Selma oli tutustunut työelämässään erääseen rikosalalla työskentelevään henkilöön. Kaikenlaista ikävää voi tapahtua. Tuosta tapahtumasta johtuen kyseinen henkilö asui kaduilla. Selma oli pysynyt hänen ainoana ystävänään. Selma vei hänelle ruokaa ja piti välillä seuraa. Tuollaisilla tapaamiskerroilla rikosjuttu sai uusia suuntia ja Selma edistyi tutkimuksissa. Lisäksi hän tutustui erääseen toimittajaan, jonka kanssa ei vaihdettu pelkästään kuulumisia vaan tietoja. Terävä nainen tuo Selma. Kuolematon kunnia toi päivänvaloon kylmää lunta, pelottavaa pimeyttä sekä outoja rikoksia.

 

Anne Holt, Kuolematon kunnia

suom. Outi Menna

Gummerus 2020

s. 499

En grav for to 2018

Dekkari

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

 

Aloin pohtia: mitä tapahtuisi, jos hulluustarinat piirtäisi sarjakuviksi? Voisimmeko tarinankertojan kanssa tarjota lukijoille vertaistukea ja helpottaa kertojien ja lukijoiden taakkaa? Purkaisimmeko tosipohjaisten kertomusten avulla häpeäleimaa eli stigmaa, joka hulluuteen ja mielenterveysongelmiin edelleen liittyy?

 

Viivi Rintasen toinen sarjakuvakirja Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kertoo esikoiskirjan Mielisairaalan kesätyttö (2015) tavoin hänestä itsestään. Lisäksi hän kertoo kaksitoista muuta sarjakuvanovellia. Kirjan taustalta löytyy yhdentoista eri ihmisen kokemuksia hulluudesta.

 

Tämä kirja kertoo vuosista, jolloin piirsin muiden tarinoita hulluussarjakuviksi ja tutkin omaani psykoterapiassa.

 

Viivi Rintasella on siis omakohtaisia kokemuksia mm. syömishäiriöistä ja psykoterapiasta. SusuPetalilla on ollut elämässään useita masennusjaksoja ja osastohoitoja. Marian lapsuus oli pelottava. Emilia oli äärimmäinen äiti, jonka elämässä vahtelivat masennus- ja maniajaksot. Piritalla oli syömishäiriö. Janikalla persoonallisuushäiriö. Lassella oli paniikkihäiriö. Kristiina oli urheiluhullu. Elina oli rakastava ja raivostuva äiti. Eenan äiti oli skitsofreenikko. Outi yritti tehdä itsemurhan. Erittäin koskettavia ja ajatuksia herättäviä mielenterveysaiheita, jotka antavat varmasti monelle lukijalle tunteen siitä, että ei ole yksin ongelmiensa kanssa.

 

Mielenterveysongelmat voivat tulla kenelle tahansa. Kukaan ei voi tietää niistä etukäteen. Esimerkiksi elämässä tapahtuvat traumaattiset tapahtumat voivat aiheuttaa erilaisia masennuksia ja kroonistuessaan masennusten hoitaminen voi kestää pitkään, jopa loppuelämän ajan. Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta ei ole hoitokirja, vaan kirja on kuvaus ihmisten omista hulluuden kokemuksista. Kiitokset jokaiselle kirjan tekemiseen osallistuneelle ja oman tarinansa rohkeasti esille avanneille henkilöille. Toivon teille jokaiselle valoisempia aikoja ja jaksamista. Viivi Rintanen, olet loistava ja lahjakas graafikko ja tarinankertoja.

 

Viivi Rintanen, Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

kuvitus Viivi Rintanen

Suuri Kurpitsa 2020

s. 134 + Tarinankertojat

 

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö

 

Nicci French: Tiistai taakse jäänyt

 

Hetken häntä hämmensi sohvalla istuva mies. Hänen tietoisuutensa oli hidastunut ja vääristynyt, kuin hän olisi syvällä veden alla tai näkisi unta. Hän mietti mielettömästi, oliko miehellä jonkinlainen sukelluspuku, sininen, täplikäs, hieman revennyt sukelluspuku, ja hän mietti, miksi miehen silmät olivat keltaiset ja sameat.

 

Nicci Frenchin dekkarisarjan kakkososa Tiistai taakse jäänyt alkoi todella hyytävästi. Sosiaalityöntekijä löysi kotikäynnillä kuolleen miehen. Koska ruumis löytyi mielenterveyspotilaan kodista, poliisit päätyivät pitämään lopulta kyseistä henkilöä tappajana. Ensimmäisestä osasta tutuksi tullut rikoskonstaapeli Karlsson oli kuitenkin ehtinyt pyytää psykoterapeutti Frieda Kleinilta apua syytetyn puhuttelussa. Frieda halusi jatkaa tutkimuksen parissa, vaikka tutkimus hyllytettiin, sillä hänen mielestään väärä ihminen oli syytettynä.

 

Hän painoi kasvonsa ikkunaan ja katsoi harmaata taivasta, joka oli tummumassa yötä kohti. Päivät olivat lyhyitä ja yöt olivat pitkiä, ja oli kylmä ja hän halusi miehen tulevan.

 

Nicci French on kahden lontoolaisen journalistin, avioparin Nicci Gerrard ja Sean French, kirjailijanimi. He ovat kirjoittaneet yhdessä 20 jännityskirjaa. Murheellinen maanantai aloitti psykoterapeutti Frieda Kleinista kertovan psykologisen Viikonpäivä-dekkarisarjan. Murheellinen maanantai trilleristä tuli tutuksi mm. Friedan veljentyttö Chloe ja hänen äitinsä Olivia, ukrainalainen Josef, mentori Reuben ja Jack, jota Frieda ohjasi. Myös pari poliisia tuli tutuksi, Karlsson ja Long. Tällä henkilökaartilla jatkettiin myös kakkososassa Tiistai taakse jäänyt.

 

Me emme ole nähneet tytärtämme vuoteen ja kuukauteen. Eikä hän ole ottanut meihin yhteyttä emmekä ole kuulleet mitään hänestä. Emme tiedä onko hän elossa vai kuollut, onnellinen kun on päässyt meistä eroon, vai murheen murtama.

 

Tiistai taakse jäänyt dekkarin juonikuviot olivat sen verran mutkikkaat, että siihen tarvittiin mielen kuvioita hyvin hallitsevan Friedan apua. Kaiken takaa löytyi henkilöitä, jotka halusivat hyötyä jollakin tavalla ihmisistä. Ihmiset voivat tulla huijatuksi monella eri tavalla ja kaikenlaiset huijarit käyttävät sen vuoksi ihmisiä hyväksi, kun huijatut uskovat ihmisten vilpittömyyteen. Pahuutta on monenlaista.

 

Psykoterapeutti Frieda Klein on mielenkiintoinen henkilöhahmo. Hänenkin takaa löytyy useita kiinnostavia salaisuuksia. Tässä tarinassa hän joutui lehdistön takaa-ajamaksi ja mustamaalaamaksi. Sosiaalisella medialla on mahti ylistää ihmisiä tai painaa heidät maanrakoon, vaikka valheellisesti. Hyviä teemoja tälläkin kertaa. Tiistai taakse jäänyt jatkoi Viikonpäivät-dekkarisarjaa erittäin mielenkiintoisella ja jännittävällä tavalla.

 

Nicci French, Tiistai taakse jäänyt

suom. Raimo Salokangas

Blue Moon 2020

s. 399

Tuesday´s Gone 2012

 

Nicci French: Murheellinen maanantai

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Yhdeksän tuntia ennen kuin Nora päätti kuolla, hän vaelteli päämäärättömästi ympäri Bedfordia. Kaikki, mitä hän kaupungissa näki, sai hänet vaipumaan yhä syvemmälle toivottomuuteen.

 

Ihastuin pari vuotta sitten brittiläisen Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään teokseen, jonka päähenkilö ei vanhentunut juuri yhtään satojen vuosien elinikänsä aikana. Niinpä kun pääsin valitsemaan itse syntymäpäivälahjakirjaani, valinta oli helppo ja sain mieheltäni lahjaksi tämän Keskiyön kirjaston. Tälläkin kerralla ihastuin ikihyväksi. Kirjan päähenkilö Nora pääsi kokeilemaan eräänlaisessa elämän ja kuoleman välisessä välitilassa vaihtoehtoisia elämiä. Hän oli perin juurin kyllästynyt entiseen elämäänsä, jopa niin kyllästynyt, että teki itsemurhan.

 

Kirjoja oli kaikkialla, ja hyllylevyt olivat niin ohuet, että niitä tuskin huomasi. Kaikki kirjat olivat vihreitä. Vihreän kaikki sävyt olivat edustettuina. Oli samean suonvihreitä ja heleän kellanvihreitä kirjoja, upean smaragdinvihreitä opuksia ja kirjoja, jotka hehkuivat vehreinä kuin kesäinen nurmikko.

 

Itsemurhayrityksen aikana Nora joutui omituiseen välitilaan, joka oli kuin kirjasto. Kirjaston kaikki kirjat kertoivat Noran elämistä, vaihtoehtoelämistä. Kirjastonhoitajana toimi Noran hyvin tuntema henkilö nuoruudesta. Vauhtiin päästyään Nora innostui kokeilemaan useita eri elämiä. Elämät päättyivät, jos hän pettyi johonkin, silloin hän palasi aina takaisin Keskiyön kirjastoon ja kelloaika oli aina keskiyö. Aika ei ollut kulunut mihinkään. Periaatteessa kuin näkisi aina uutta erilaista unta, mutta uni olisi todellista elämää.

 

”Miksen ole yhä siellä? Miksen jäänyt sinne? Tunsin tämän tapahtuvan, mutten halunnut sitä. Sanoit, että jos löytäisin elämän, jota haluan elää – jota todella halusin elää – jäisin sinne. Sanoit, että unohtaisin tämän typerän paikan. Sanoit, että voisin löytää haluamani elämän. Sen elämän minä halusin. Se oli juuri oikea elämä!”

 

Kirjan sivuilta voit lukea miten Noran kävi ja millaista elämää hän jatkossa tulisi elämään. Masennus ja itsemurhat eivät ole mitään leikkisiä aiheita, ja niistä voisi tulla myös hyvin äkkiä synkkiä ja surullisia kirjoja. Elävässä elämässä näin on aina. Matt Haig on miettinyt ja käsitellyt aihetta eri tavalla fantasian kautta. Entä jos ihminen saisi uuden mahdollisuuden? Entä jos ihmisillä olisi mahdollisuus vaihtaa elämäänsä joksikin erilaiseksi rinnakkaiselämäksi, jossa vain tapahtumat vaihtuisivat.

 

Kirjallisuus antaa mahdollisuuden käsitellä vakavia ja synkkiä aiheita eri näkökannasta. Matt Haigin Keskiyön kirjasto käsittelee fantasianomaisesti ihmisten rinnakkaiselämiä päähenkilön itsemurhayrityksen seurauksena. Nora sai oudon kiehtovan mahdollisuuden vaeltaa ympäri maapallon Australiasta Huippuvuorille, mutta voit lukea aiheesta tarkemmin kirjasta nimeltä Keskiyön kirjasto.

 

Matt Haig, Keskiyön kirjasto

suom. Sarianna Silvonen

Aula & Co 2020

s. 328

Fantasia

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

 

Mekko roikkuu puisella henkarilla vaatekaapin oikeassa reunassa, omalla paikallaan. Sen viininpunainen helma heilahtaa hieman, kun Annu avaa kaapin oven. Nenään tulvii tuttu tuoksu, häivähdys pyykkitupaa ja käsivoidetta ja vielä jotain muuta, keittiöstä tarttunutta. Ehkä maustepippuria ja kardemummaa.

 

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet kertoo erään perheen tarinan, perheen, joka hajosi. Kertojana toimi Annu, joka oli vielä pieni tyttö perheen hajotessa. Tämä trauma matkasi Annun mukana. Hänellä oli suuri suru ja ikävä isää, äitiä ja pikkusiskoa. Kirjan tarina jakaantuu lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Annusta tuli gynekologi. Hän halusi auttaa naisia. Työssään hän joutui kohtaamaan naisten halun saada lapsia, että halun päästä raskaudesta eroon. Työ oli pitkälle tunnesuhdetyötä. Eräästä vanhemmasta naisesta, potilaasta, tuli Annulle hyvin läheinen kirjan kuvioissa.

 

Tekee mieli kiivetä yläsänkyyn, potkia sininen päiväpeitto jalkopäätyyn ja kaivautua peiton suojaan, piilottaa äidin laulut tyynyn alle, tehdä peitosta pussi ja painaa varpaat sen sisään, pysyä siellä pimeässä loppupäivä ja seuraava yö. Odottaa kunnes lämpö leviää, kuiskia kaiteen yli Maarulle, että nuku rauhassa vaan.

 

Satu Vasantolan kirjaan liittyy abortit. Annun lapsuudessa abortti oli hankala saada. Ehkäisy oli myös hankala hoitaa, joten vahinkoraskauksia oli paljon. Tämä johti siihen, että yritettiin tehdä raskauden keskeytys itse tai sitten sen teki henkilö, joka jostakin syystä oli alkanut tehdä niitä. Koska olosuhteet olivat mitä olivat, raskauden keskeytyksistä saattoi tulla ikäviä seurauksia.

 

Kirjan tarina ei ota kantaa raskauden keskeytyksiin, vaan se kertoo niiden menneisyydestä. Se kertoo naisen kehosta, joka menneisyydessä ei ollut naisen keho, josta hän itse olisi saanut päättää. Kirjailija nostaa nykyisessä Annun työssä esille erään uskovaisen naisen, joka pelkäsi synnytyksiä valtavasti ja myös omaa jaksamista äitinä. Onko pakko tehdä joka vuosi lapsia? Annun ratkaisu äidin ongelmiin oli mielestäni väärä, mutta siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

 

Mutta on mentävä että ei myöhästy, on muistettava Lauran äidin sanat: tulehan reippaasti, kaikki on hyvin, sinulla on uusi koti nyt.

 

Satu Vasantola kirjoittaa terveyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Kaikki kadonneet syventyy perhetragedian lisäksi naisen oikeuksiin hallita omaa kehoaan. Lähemmin syvennytään raskauden keskeytyksiin, joita päähenkilö tekee työssään. Tarinassa kerrotaan myös menneisyyden raskauden keskeytyksistä, jolloin henkilöä, joka niitä teki, kutsuttiin enkelintekijöiksi. Aihepiiri on koskettava ja tunteellinen, mutta hyvin hallinnassa. Minua kosketti eniten Annun lapsuus, joka hajosi.

 

Satu Vasantola, Kaikki kadonneet

Tammi 2020

s. 271

Lori Lansens: Pitkä tie kotiin

 

Sharla ei tahdo muistaa sen pissanhajuisen kukan nimeä. Kilpiruoho, Addy-äiti oli sanonut ja kertonut, että vaikka kukka ei varsinaisesti ollut perenna, se kasvaisi aina uudestaan, ja se tosiaan kasvoi. Addy-äiti sanoi, että se on luonnonlaki. Jotkin kukat kylväytyvät itsestään, niin se vain on. Vain hupsu jäisi miettimään miksi.

 

Kanadalaissyntyisen Lori Lansensin esikoisteos Pitkä tie kotiin on uskomattoman hieno ja tunteita koskettava teos. Kyyneleeni valuivat jo kirjan toisella sivulla. Tarvitsin monta nenäliinaa tämän koskettavan tarinan parissa, jonka kaksi päähenkilöä olivat viisivuotias Sharla ja isoäiti-ikäinen Addy-äiti. Alussa nämä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä eivät pitäneet toisistaan, mutta rakkaus on ihmeellistä. Rakkaus tulee ja kietoo pauloihinsa. Sharlalla ei ollut isovanhempia, eikä Addy-äidillä ollut lapsenlapsia. Kohtalo kiepsautti heidät yhteen. Tai se oli Sharlan äiti, joka halusi päästä värillisestä tyttärestään eroon.

 

”Ja jos et kuule tätä totuuden sanaa vaan päästät jonkun sällin hameesi alle, tähän taloon ei sitten ole vauvan kanssa tulemista.”

 

Addy Shaddin lapsuus ja nuoruus kului oman perheen parissa, mutta erään tapahtuman johdosta hänet karkotettiin kotoa. Addy sai selvitä yksin, ilman rahaa ja ruokaa. Onneksi hän kohtasi hyviäkin ihmisiä, jotka auttoivat häntä selviämään. Kirjan tarinassa Addy muisteli koko elämäänsä, aviomiestään ja lastaan sekä ystäviään. Kun hän sai hoidettavakseen pienen Sharlan, muistot alkoivat vyöryä hänen mieleensä.

 

Häntä ei itkettänyt pelkästään soitto Reggie Depuis´lle, vaan myös Collette, Sharla, hän itse ja kaikki muut jätetyksi ja kirotuksi tulleet ihmiset, joita hyljeksivät juuri ne, joiden olisi kuulunut rakastaa heitä ja välittää heistä.

 

Addy Shaddilla oli rakastava sydän ja hellä luonne. Sharla sai hyvän kodin hänen luonaan. Mutta Addy-äidillä oli hätä siitä, että mitä tapahtuu Sharlalle, kun Addy kuolee, sillä hän tiesi, ettei eläisi enää kovin kauan aikaa.

Lori Lansensin Pitkä tie kotiin on mustan Addy Shaddin elämäntarina. Addy näki pienessä hylätyssä Sharlassa itsensä, mutta hän näki hänessä myös oman lapsensa ja ne lapsenlapset, joita hänellä ei ollut koskaan ollut. Hän näki Sharlassa lapsen, joka tarvitsi huolehtimista, turvaa ja rakkautta. Sellaisen lapsen kuin hän itsekin oli ollut. Addy Shadd oli hyvä enkeli. Ihminen, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Ihanan ihana kirja. Itkettävän ihana.

 

Ensin hän ajatteli lakata syömästä, jospa se ei silloin kasvaisi. Mutta siinä vaiheessa, kun oksat notkuivat omenoiden painosta ja pohjatuuli hallitsi yötä, hänen vatsansa oli paisunut ja nännit olivat teevadin kokoiset.

 

Lori Lansens, Pitkä tie kotiin *****

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2020

s. 463

Rush Home Road 2002

David Grossman: Kun Nina sai tietää

 

Rafaelin luokan pojat kutsuivat Ninaa ”sfinksiksi”. He hiiviskelivät Ninan perässä ja matkivat hänen kävelytyyliään, sitä kuinka hän halasi itseään ja tuijotteli lasittuneesti ympärilleen. Kerran kun Nina oli äkännyt pari tyyppiä matkimasta itseään, hän oli siltä seisomalta motannut näitä päin näköä. Sellaista rökitystä ei ollut ennen kibbutsilla nähty. Tytön ohuissa käsivarsissa ja tikkujaloissa piili uskomaton määrä raakaa voimaa.

 

Israelilaisen David Grossmanin Kun Nina sai tietää teoksen kertojana toimi Gili, jonka äiti oli Nina ja isoäiti Vera. Vera ja Nina muuttivat Israeliin Jugoslaviasta, jossa Vera oli ollut 50-luvulla poliittisena vankina. Kirjan esikuvana toimi Eva Panic-Nahir ja hänen tyttärensä Tiana Wages. He antoivat kirjailijalle kuvittelun ja keksimisen vapauden pyytäessään häntä kirjoittamaan heidän tarinansa.

 

”Suku” tarkoittaa luonnollisesti Tuvjan sukua, jonka jäseneksi Vera itse asiassa on vain liittynyt, mutta kolmen vuosikymmenen aikana hänestä on tullut sen ydin. Huvittavaa kyllä, suurin osa lapsenlapsista ja lapsenlapsenlapsista on hyvin kiintynyt häneen ja kilpailee hänen huomiostaan tietämättä, ettei hän ole heidän biologinen isoäitinsä.

 

David Grossmanin Kun Nina sai tietää on vangitseva sukupolviromaani. Vera eli Jugoslaviassa rakkaan miehensä Milosin kanssa. Ennen Ninan syntymää he kokivat toisen maailmansodan melskeet. Sitten koitti Titon aikakausi, joka koitui perheen kohtaloksi, ja josta Vera ja Nina kipuilivat koko ikänsä. Se heijastui myös kolmanteen sukupolveen eli Giliin. Nuo traumatisoivat tapahtumat kipuilivat heidän kanssakäymisessä, eivätkä jättäneet rauhaan.

 

Hän muisti kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut tällä tiellä viisikymmentäneljä vuotta sitten. Hän sanoi pystyvänsä kulkemaan täällä vaikka silmät kiinni, eikä sitä voinut selittää vain hänen silloisella sokeudellaan. Jossain kohtaa hän täyttyi jälleen tarmosta ja melkein kirjaimellisesti alkoi kiskoa minua perässään, tämä yhdeksänkymmentävuotias nainen. Hänen pikkuruinen ruumiinsa suorastaan leijui itsestään eteenpäin. Hänen ruumiinsa, ja kaikki se mitä se oli kokenut.

 

David Grossman voitti vuonna 2017 kansainvälisen Booker-palkinnon Hevonen meni baariin teoksellaan. Kirja meni heti lukulistalleni tämän teoksen jälkeen. Kiinnostuin Kun Nina sai tietää teoksen miljööstä, joka oli Israel ja siellä oleva kibbutsielämä. Lisäksi kirjan vahvin teema on Veran jugoslavialainen vankimenneisyys Titon gulagilla. Nämä kolme naista päättivät Veran 90-vuotispäivillä matkata Jugoslaviaan ja kyseiselle gulagisaarelle. Gili ja hänen isänsä aikoivat tehdä heistä elokuvan, jossa ruodittaisiin menneisyyttä ja sen aiheuttamia traumoja.

 

Kun Nina sai tietää on vahva sukupolvikertomus, joka pohjautuu todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin.

 

David Grossman, Kun Nina sai tietää

suom. Minna Tuovinen

Otava 2020

s. 277

Itti ha-Hayyim mesahek harbe 2019

Sukupolviromaani

Israel, kibbutsi

Jugoslavia, gulagi

 

David Grossman: Hevonen meni baariin