Paula Tilli: Toisin - Minun Asperger - elämäni

Toisin on Paula Tillin kirja omasta Asperger syndroomasta ja omasta elämästä. Kirja valotti selkeästi erilaiset hankaluudet, joita Tilli oli kohdannut elämässään, mutta myös ne vahvuudet, jotka Asperger oli antanut hänelle. Nykyisin Tilli kulkee säännöllisesti luennoimassa Aspergerista Ruotsissa ja Suomessa sekä ruotsiksi että suomeksi. Hänen erityiskiinnostuksenkohteensa on ollut kielioppi, joten hänen on ollut helppo oppia eri kieliä. Tulevaisuudessa hän toivookin saavansa luennointipyyntöjä myös ulkomailta, jotta voisi käyttää osaamiaan kieliä.

Aspergeria kutsutaan näkymättömäksi toimintarajoitteeksi, sillä ihmisestä ei pysty näkemään ulospäin, kuinka vahvoja Asperger – piirteitä hänellä on.

Paula Tillin Asperger syndrooma diagnosoitiin aikuisena. Sitä ennen hän oli varma, että hän oli joko hullu tai hänellä oli ADHD. Hän ei uskonut, että hänellä voisi olla Asperger, aluksi Paula Tilli kuvitteli saaneensa väärän diagnoosin. Tämä johtui siitä, että Aspergerin syndrooma on erilainen eri henkilöillä, mutta tietyt luonteenpiirteet kategorisoidaan yleensä Aspergerin syndroomaan. Esimerkkinä Tilli mainitsee tunnekylmyyden ja epäsosiaalisuuden, joka ei jokaisen kohdalla pidä paikkaansa. Joku voi olla jopa ylisosiaalinen.

Minun nimeni on Paula, ja vietän luultavasti erilaista elämää kuin sinä. Kauniina kesäpäivänä olen mielelläni kotona monta viikkoa putkeen, mieluiten verhot ikkunan edessä. Häitäni juhlin tyylikkäästi sulhaseni kanssa – pikaruokaravintolassa syömällä kebab-annokset. Rakastin miestäni avioliittomme aikana, mutta rutiinit ja kiinnostuksenkohteeni olivat minulle paljon tärkeämpiä kuin avioliitto. Elämäni on rutiininomaista, ja syön mieluiten samaa ruokaa joka päivä. Ollessani kuukauden Roomassa italiaa opiskelemassa söin McDonald´sissa joka ikinen päivä enkä maistanut italialaisia erikoisuuksia edes yhtä ainutta kertaa. Jos minut on kutsuttu kylään, otan omaa evästä mukaani, jotta minun ei tarvitse syödä muiden ihmisten ruokia.

Toisin on Paula Tillin omaelämäkerrallinen teos. Asperger syndrooma on ollut hänellä lapsesta saakka. Kirja oli jaettu kahteen osaan. Kirjan alussa Paula Tilli käsitteli tyypilliset luonteenpiirteet, jotka on liitetty Aspergerin syndroomaan ja miten ne ilmenivät hänen omassa elämässään. Kirja alkoi Aspergerin syndrooma – johdanto-osasta, sen jälkeen seurasi kommunikaatio-osa:

 

Monen Asperger – henkilön tavoin minun on vaikea lukea muiden ihmisten kehonkieltä, mimiikkaa ja äänenpainoa sekä käyttää kehonkieltä kommunikoidessani.

Kolmantena on sosiaalinen kanssakäyminen: kirjoittamattomat säännöt, kyky sopeutua ympäristöön, kyky ymmärtää automaattisesti, miten eri tilanteissa tulee käyttäytyä sekä halu ja kyky jakaa mielenkiinnon kohteita ja tunteita muiden ihmisten kanssa.

Minä ajattelen yksinkertaisesti eri tavalla kuin muut, ja sosiaalinen vuorovaikutustapani poikkeaa huomattavasti niin sanotusta normista.

Neljäs osa on rajoittuneet kiinnostuksenkohteet ja käyttäytymismallit:

 

Itse en ole koskaan ollut spontaani, vaan haluan suunnitella kaiken etukäteen. Ei ole harvinaista, että suunnittelen kaikki aktiviteetit vähintään kaksi viikkoa etukäteen.

Minun on vaikea sopeutua suuriin muutoksiin… Myös pienemmät muutokset saavat pääni pyörälle.

Teen mieluiten kaikki asiat aina samalla tavalla.

Olen usean vuoden ajan syönyt täsmälleen samaa ruokaa joka ikinen päivä… Syömisrutiinien lisäksi minulla on myös muita rutiineja, joita minulla on tapana noudattaa.

Mielenkiinnonkohteeni ja rutiinini ovat minulle paljon tärkeämpiä kuin muut ihmiset… Olenko jo sanonut, että rakastan kielioppia?

Lisäksi Paula Tillin erityiskiinnostuksenkohteita ovat psykologia, terveys, terveellinen ruoka ja mustikoiden poiminta.

Viides kirjan osa on poikkeava reaktio aistiärsykkeisiin. Tämä kiinnosti minua kovasti, sillä koen itse olevani aistiyliherkkä, toisinaan herkemmin, toisinaan vähemmän herkästi.

On tyypillistä, että Asperger – henkilöt ovat yli- tai aliherkkiä näille aistiärsykkeille. Tätä kutsutaan joskus sensorisen integraation häiriöksi, mutta itse en mielelläni käytä sanaa ”häiriö” tässä tapauksessa. Tämä johtuu siitä, että minusta siinä ei ole mitään väärää, että aistit käsittelevät tietoa poikkeavalla tavalla. Minun silmissäni on täysin normaalia reagoida aistiärsykkeisiin omalla tavallani, eikä mielestäni ole kyse häiriöstä. Sen sijaan käytän sanaa ”erilaisuus”.

Kuudentena osana oli kokonaisuuden hahmottaminen, motoriikka ja toiminnanohjaus, jonka jätän lukijalle, jotta en kertoisi kaikkea mielenkiintoisia asioita, joita Paula Tilli on kirjassaan kertonut. Seitsemäs osa sisälsi automatisoinnin, väsymyksen ja jaksamisen.

Minä en jaksa siivota… Minulle on hyvin väsyttävää ja energiaa vievää hoitaa käytännön asioita. Minulla nimittäin on monen Asperger-henkilön tavoin heikko automatisointikyky.

Seitsemäs osa sisälsi automatisoinnin, väsymyksen ja jaksamisen. Aiheesta voit lukea enemmän Toisin kirjan sivuilta. Samoin kuin kahdeksannen osan mielialamuutoksista ja epätasaisesta lahjakkuusprofiilista. Yhdeksäs kappale sisälsi Aspergrenin syndrooman loppusanat. Tämän jälkeen kirjassa siirryttiin Paula Tillin elämäntarinaan, joka oli jaettu varhaislapsuuteen, ala-asteelle, ylä-asteelle ja lukioon ja muuttoon Suomesta. Viimeisenä kappaleena oli Diagnoosi.

Yhtäkkiä kaikki alkoi näyttää valoisammalta. Oliko siis olemassa pikkiriikkinen mahdollisuus, että vaikeuksiini saattaisi löytyä looginen selitys? Ja ei siis ollutkaan täysin varmaa, että olin joko tyhmä ja laiska tai vakavasti psyykkisesti sairas? Oliko tosiaan olemassa edes pienen pieni mahdollisuus, että vaikeuteni oppia käytännön askareita ja keskittyä koulussa oppitunneilla johtuivat synnynnäisestä toimintarajoitteesta, jolle en itse voinut mitään?

Paula Tillin Toisin kirja oli Aspergerin syndroomaa valaiseva teos. Kirja käsitteli vain hänen omaa Aspergerin syndroomaansa, sillä jokainen Asperger -henkilö on erilainen, oma persoona, jolla on omat erilaiset luonteenpiirteensä ja erityiskiinnostuksenkohteensa. Koska kirja sisälsi paljon faktatietoa, olen lainannut useammasta kohtaa kirjasta, jotta sen sisältö tulisi selkeästi esille. Kirja on asiallinen, mutta samalla se loi kuvan naisesta, joka on tyytyväinen elämäänsä tänä päivänä.

Paula Tilli, Toisin – Minun Asperger – elämäni *****

Finn Lectura 2013

s. 239

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden

Amerikkalaisen Julie Berryn esikoisromaani, Kunnes kerron totuuden, on suunnattu sekä nuorille että aikuisille, mutta kyllä tämä historiallinen rakkaustarina vetosi ainakin minun lukunystyröihini. Pitkästä aikaa oli ihana lukea rakkaudesta, ihanan koskettavasta rakkaudesta ja saavuttamattomasta rakkaudesta, jonka päähenkilönä oli nuori Judith. Judith ja hänen ystävänsä Lottie katosivat neljä vuotta aiemmin, mutta ainoastaan Judith palasi takaisin, ja Lottie löydettiin kuolleena. Judith ei voinut kertoa kylänsä ihmisille mitään, sillä hänen kielensä oli katkaistu. Judith oli kyläläisten silmissä mykkä ja pilattu, kaikkien pilkkaama outo olento.

Minä en usko ihmeisiin. Vangitsijani väitti, että siunattu Neitsyt oli ilmestynyt hänelle ja sanonut, ettei hän saa enää tehdä tekosiaan, ei myöskään riistää henkeäni.

Häpeällistä katolista puhetta, olisi äiti sanonut.

Ja sitten vangitsijani leikkasi kieleni poikki.

Judith eli kylässään kaikkien hyljeksimänä. Veli kutsui häntä madoksi ja äiti halveksi. Ihmiset olettivat hänen jääneen vähä-älyiseksi, koska ei puhunut ja pelkäsi ihmisiä. Oli joitakin ihmisiä, joita hän seurasi, oli Lucas ja oli Maria. Lucas oli ennen hänen, mutta nyt hän oli menossa naimisiin Marian kanssa, kunnes tapahtui jotakin kamalaa.

Ne vievät meiltä kaiken, meidän veremme hinnalla. Me tiedämme, etteivät vanhamaalaiset ole unohtaneet veljiään ja vuotta -37.

Kunnes kerron totuuden kirja polveili Judithin mukana muistoissa, lapsuusajassa, vankeusajassa ja nykyisyydessä. Kirja koukutti minut niin, että olisin halunnut lukea sen heti loppuun. Halusin tietää miten Judithille käy. Judith oli riuska ja ahkera työihminen nuoruudestaan huolimatta, mutta silti hän halusi oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Äiti ei olisi halunnut päästää hänen mielestään vähä-älyistä tytärtä mihinkään ihmisten ilmoille. Osa ihmisistä kiusasi Judithia heittelemällä tätä millä milloinkin ja miehet halusivat häneltä jotain muuta. Kaikki olettivat, että hän ei ollut enää puhdas, sillä tuohon historialliseen aikaan nuoren tytön paras tavaramerkki oli säädyllisyys, joka takasi avioliiton. Kirjan kuvioissa tulivat tutuiksi häpeäpaalut, ruoskimiset ja tappo. Ihmiset puhuivat valeita ja keksivät kaikenlaista syyttömien pään menoksi. Harva uskalsi vastustaa syytöksiä.

Kirjan tarina oli mystisen jännittävä, joten ei ihme, että kirja oli vuoden 2014 Edgar Allan Poe – palkintoehdokkaana Young Adult – sarjassa. Kirjan positiiviset puolet olivat historiallinen kertomus, kaiken voittava rakkaus ja outo, salaperäinen tunnelma, joka syntyi ihmisten tietämättömyydestä ja yksinkertaisista ihmisistä, jotka tyytyivät vähään. Berry on kuvannut Judithin salaista ajatusmaailmaa sadunomaisen tarinankertojan otteella, jossa hyvä ja paha taistelevat ihmisten mielissä ja teoissa ja paha vie melkein voiton joka erässä.

Julie Berry, Kunnes kerron totuuden *****

suom. Kaisa Kattelus

Tammi 2014

All the truth that´s in me 2013

s. 286

Outi Pakkanen: Marius

Outi Pakkasen uusin psykologinen jännityskirja oli pienoinen pettymys, sillä sen sivuilla ei nähty graafikko Anna Lainetta edes pikkiriikkisessä osassa. Minusta Anna Laine on sympaattinen hahmo ja Pakkasen kirjoissa jään aina kaipaamaan häntä. Mutta kyllä Mariuksessa paneuduttiin syömiseen ja ruoanlaittoon antaumuksella, ehkä vähän liikaakin, niin kuin kaikissa Outi Pakkasen kirjoissa. Joissakin on jopa reseptit mukana, ei Mariuksessa. Kirjan tiivistelmässä kerrottiin Mariuksen pohjautuvan osin aiemmin julkaistuun jatkokertomukseen, mutta sitä ei kerrottu, että mihin.

Minä en kuulu mihinkään enkä kaipaa minnekään. En edes oikein viihdy missään, en sen enempää Berliinissä kuin Helsingissäkään. Joskus lentokoneessa suljen silmäni ja yritän keskittyä ajattelemaan, että tuskin tiedän, mistä olen lähtenyt ja minne menossa. Olen vain ilmassa ei-kenenkään-maalla, päättymättömällä matkalla.

Marius oli julkisuuden henkilö ja kuollut. Hänen entinen toimittajatyttöystävänsä oli Berliinissä kirjoittaakseen kirjan, kun entinen pomo soitti ja pyysi häntä Helsinkiin kirjoittamaan lehteensä juttusarjan Mariuksesta.  Toimittaja voisi loppujen lopuksi kirjoittaa kirjan Mariuksesta, pomo ehdotti. Toimittajan saapuessa Helsinkiin oli joulunalusviikko ja hänen oli vaikea saada Mariukseen liittyviä henkilöitä kiinni, entinen pomokaan ei vastannut puhelimeen. Tämä kirjan loppuun asti nimettömänä pysynyt toimittaja käytti aikaansa syömällä ja juomalla hyvin kalliissa hotellissa ja Helsingin ruokapaikoissa. Helsingin kuvaukset ovat Pakkasen kirjoissa aina hyvin esillä.

Pikkuhiljaa toimittaja alkoi koota aineistoa televisiotähti Mariuksesta. Hän sai kiinni joitakin lähiomaisia, mutta Mariuksen kuolema kuulosti aika sekavalta ja toimittaja aikoi palata Berliiniin niin pian kuin mahdollista, aineistoa ei ollut tarpeeksi. Mariukseen liittyvät asiat menivät entistä enemmän sekaisin, eikä toimittaja oikein tiennyt mitä tekisi. Itsekin olin aika sekaisin lukiessa tätä jännityskirjaa, enkä oikein löytänyt tästä mitään jännittävää. Lopussa selvisi aika moni asia, mutta kyllä tämä tällä kertaa oli jäädä lukematta loppuun asti, vaikka kirjan teemoina olivat ne vanhat mustasukkaisuus ja kosto. Kyllähän tässä kirjassa se murhakin tapahtui ja murhaaja jäi kiinni, mutta minulla oli yhtä tylsää kuin toimittajalla hotellissa.

Outi Pakkanen, Marius

CrimeTime 2014

s. 232


Tästä pääset lukemaan bloggaukseni Pakkasen Toinen kerros ja  Rakastaja teoksista.

Tove Jansson: Vaarallinen matka

Vaarallinen matka on kolmas bloggaamani Tove Janssonin kuvakirja, joka on kirjoitettu runomitassa. Aiemmat kauniit kuvakirjat olivat Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? Vaarallisen matkan on suomentanut Panu Pekkanen ja pidin kovasti hänen runollisesta tekstistä. Muiden kirjojen suomentajat ovat Kirsi Kunnas ja Hannes Korpi-Anttila. Kuvat ja alkuperäiset tekstit ovat Tove Janssonin omaa käsialaa. Kaikki kirjan kuvat on tallennettu Tampereen taidemuseon Muumilaaksoon. Vaarallinen matka on huikea seikkailu, joka alkaa siitä, että Sanna-niminen tyttö on kiukkuisella tuulella.

Tänä aamuna oli Sanna
ihan kauhean kiukuissaan
ja riiteli kissallensa
(niin sattuu toisinaan).

Se nääs oli ikivanha
ja laiskin näillä main,
se oli sellainen kissa
joka rakastaa ruokaa vain.

Mutta seuraavalla sivulla tapahtui jo jotain hurjempaa ja aina vain vaarallisempia seikkailuja oli edessäpäin. Sannan kissakin muutti muotoaan ja karkasi.

Ja Sannan kuva täytti nyt
suon mustan pinnan näin,
niin hurjalta se näytti nyt
kuin kissan äskettäin.

Sanna kohtasi matkallaan onneksi auttavaisia otuksia, joiden kanssa matkan vaarat uskallettiin kohdata yhdessä ja loppujen lopuksi saavuttiin seikkailujen jälkeen Muumilaaksoon.

Tietysti sitten juhlittiin, se tapana heillä on aina
(ulkona juhlat arkena, salissa sunnuntaina).
Kun ilta yöksi tummeni niin Sanna sanoi: - Nyt
on meidän kotiin mentävä - kissa on väsynyt!

Vaarallinen matka on oikea seikkailukirja, jossa on jännittystä, vaarallisia soita ja metsiä, meren kuohuja ja myrskyjä, kuumailmapallolla lentoa ja lopulta leppoisaa yhdessäoloa. Kirjan kuvia on mielenkiintoista tarkkailla, sillä linnutkin lentävät väärinpäin. Ehkäpä kirjan sanoma on se, että turvallisessa seurassa ja ystävien parissa voi vaikka kiukutella toisinaan, kyllä se kiukku ohi menee. Ja mukavassa seurassa voi matkustella maailmalla, vaikka se olisi yllätyksiä täynnä. Jälleen kerran Tove Janssonin klassikkokirja on tähtiä täynnä.

Tove Jansson, Vaarallinen matka *****
suom. Panu Pekkanen
WSOY 2011
Den farliga resan 1977
s. 26

Susanne Staun: Punainen merkki

Susanne Staun on Tanskan arvostetuimpia jännityskirjailijoita, ja hän on kirjoittanut toistakymmentä teosta. Punainen merkki on Staunin ensimmäinen suomennettu teos. Punainen merkki voitti vuonna 2011 Tanskan parhaalle jännitysromaanille myönnettävän Harald Morgensen – palkinnon ja oli ehdolla pohjoismaisen Lasiavain – dekkaripalkinnon voittajaksi.

Pelko ohjaa elämää. Jos pelkää. Minä en pelkää mitään. Eli ei, en ole koskaan onanoinut. En ole koskaan tyytynyt vähään. Minä en ole koskaan arastellut ottaa sitä mikä minulle kuuluu.

Elämä on noutopöytä sille, jonka päässä on ruuvit kohdallaan ja joka osaa säilyttää salaisuutensa.

Punaisen merkin päähenkilö oli Odensen oikeuslääketieteen laitoksen oikeuslääkäri Maria Krause. Krausen leikkauspöydälle alkoi ilmestyä ruumiita, joista löytyi merkkejä siitä, että liikkeellä oli sarjamurhaaja. Oikeuslääkäri ei saisi tuntea henkilökohtaista kiinnostusta tapauksia kohtaan, mutta tällä kertaa eräs ruumiista toi vanhat muistot Maria Krausen mieleen, muistot, joita hän oli hellinyt yhdeksäntoista vuotta. Mariasta tuli murhaajan tai murhaajien takaa-ajaja, mutta samalla hänestä tuli kohde, sillä murhien takaa löytyi muitakin kauheuksia. Maria tiesi liikaa.

Hänen lapsuutensa? Klassinen tapaus, niin päinvastainen kuin omani. Tyydyttäköön sanomaan, että kun hän oli vielä pieni taapero, hänen narkkarihuoraäitinsä herätti hänet toisinaan keskellä yötä ja sanoi, että nyt on grillattua broileria. Maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta, ja se on syytä muistaa kun puhutaan epäoikeudenmukaisuudesta ja ”tyttöparoista” tai kun puhutaan Larryn kaltaisista ihmisistä. Kukaan, paitsi minä, eikä minulla taatusti ole hyviä aikomuksia hänen suhteensa, ei halua olla Larryn kanssa missään tekemisissä.

Punaisen merkin tarinan sisään oli ujutettu narsistisesti ajattelevan ja käyttäytyvän rikollisen päiväkirja. Tämä kirjoittaja halusi, että hänen tekonsa tulevat julki hänen päiväkirjansa avulla. Ennen kirjan loppuhuipennusta hän oli repinyt kirjasta tietyt sivut pois, joita lukijat eivät tiedä. Olettaisin, että tämä sarjamurhaaja esiintyy tulevissa kirjoissa jossakin vaiheessa, vaikka eräs mies löytyikin ja poliisit kuvittelivat hänen olevan kyseisen sarjamurhaajan (oma ajatus kirjan tapahtumista).

Näihin julmiin rikoksiin liittyi muitakin henkilöitä, joita Maria Krause lähti yksin etsimään Saksasta, mutta siitä reissusta voivat lukijat lukea tämän jännityskirjan sivuilta. Maria Krausella oli omia omituisuuksiaan ja salaisuuksia, jotka tekivät kirjan tarinasta erikoisen ja se erottautui sen vuoksi muista jännityskirjoista. Jokohan Harry Hole on löytänyt naispuolisen vastineen? Kirjan takalehdellä oli osuva lause, jonka allekirjoitan: Tervetuloa Maria Krausen painajaiseen.

Susanne Staun, Punainen merkki ****

suom. Kari Koski

WSOY 2014

Døderummet 2010

s. 307