Mikael Mäkinen: Peikot ja kadonneet etanat

Mikael Mäkisen reipas satukirja Peikot ja kadonneet etanat kertoo peikkoperheestä, johon kuuluu Peikko-isä, Peikko-äiti, Peikko-tyttö ja Pikku-peikko. Lisäksi kirjan sivuilla tavataan Peikko-vaari ja hirmuisen suuri Suopeikko. Satukirjan ikäsuositus on kolmevuotiaista ylöspäin, mutta uskoisin, että kirja uppoaa hyvin vielä ensimmäisellä ja toisella luokalla oleville pojille, koska peikot ovat niin hurjan mörriköitä. Tässä kirjassa esiteltiin peikkojen perhe-elämää ja yhdessä tekemistä. Pikku-peikon etanat katosivat, joten niitä etsittiin yhdessä. Jopa Peikko-vaari etsi etanoita. Perhe uskalsi mennä jopa hirmuisen suuren Suopeikon suolle etsimään kadonneita etanoita, sillä etanat olivat Pikku-peikon lemmikkieläimiä ja tosi tärkeitä hänelle.

Suopeikko oli hyvin vanha peikko, joka oli asunut Kaislasuolla iät ja ajat. Kukaan ei oikein tiennyt mistä hän oli tullut, ja kuinka kauan hän oli suolla asunut. Niin tai näin, Suopeikko ei pitänyt vierailijoista alkuunkaan, joten moni mieluusti vältti kulkua hänen suonsa lähettyvillä.

Peikot ja kadonneet etanat satukirjan parissa tutustutaan peikkoihin ja opitaan mm. tietämään mitä peikot syövät aamupalaksi, missä he asuvat ja minkälainen on Pikku-peikon kammio, missä hän nukkuu ja säilyttää etanoitansa. Kirjan alussa esitellään peikkoperhe, eikä kirjan sivuilla tule vastaan muita yllättäviä otuksia. Kirjan kuvitus on oikein onnistunut ja kuvissa on paljon tarkistettavaa pikkuväellä. Kuvien katselu palkitaan viimeisen sivun yllätystehtävällä, joka on oikein mielenkiintoinen. Kaikissa satukirjoissa olisi mielestäni hyvä olla joitakin tehtäviä. Lisäksi kirja kertoo lämpimästi perhe-elämästä ja siihen kuuluvasta isovanhemmasta. Suosittelen kirjaa lämpimästi, sillä en ole aikoihin lukenut tällaista perinteistä peikkokirjaa, jossa on luontoon sopivasti katoavat vihreät peikot.

Mikael Mäkinen, Peikot ja kadonneet etanat ****
kuvitus ja taitto Mikael Mäkinen

BoD 2014

s. 30

Arvostelukappale

www.facebook.com/peikot sivulta löytyy peikoista lisätietoa.
 http://www.peikot.info

Stephanie Dosen: Kauneimmat luontoneuleet

Käsityöt, luonto ja kirja. Stephanie Dosenin Kauneimmat luontoneuleet teoksessa on yli 20 hurmaavaa tarinaa metsän siimeksestä. Tämä neulekirja on kuin satua ja tarinaa ja tietysti haluaisin kirjan kaikki neuleet itselleni. Kirja ei ole pelkästään neulekirja, vaan se sisältää taianomaisia kuvia neuleista ja hurmaavan hassua kirjoitelmaa itse neuleista ja niiden tekemisestä esim. jokainen neule on saanut vaativuudestaan tietyn määrän pöllöjä, siis piirrettyjä pöllönkuvia, kuten minä annan bloggaamilleni kirjoille tähtiä.

Perhosten lumoissa

Perhosten pyydystys sujuu näppärästi näillä kämmekkäillä. Kummallakin kämmenellä on herkkä perhoskuvio, ja onkin hauska heilutella käsiä ja näyttää kaikille, mitä olet saanut kiinni! Pikkuinen perhonen koristaa toistakin puolta.

Pöllöilytaso kaksi pöllöä.

Nämä kämmekkäät neulotaan pyörönä sukkapuikoilla, mutta voit käyttää myös taikakonstia ja neuloa ne pitkällä pyöröpuikolla. Kirjasta selviää mikä se taikakonsti on.

Ainakin itse lumouduin näistä ihastuttavista neuleista. Talvi on aina minulle sellaista neulomisen aikaa. Yleensä neulon kaikki auto- ja junamatkat. Tuollaiset kämmekkäät valmistuvat hetkessä vaikka lahjaksi. Onneksi nuoret ovat kiinnostuneita neulomisesta ja virkkaamisesta ja ohjeet eivät ole liian vaikeita heillekään. Koulun käsityötunnilla voisi vaihteeksi tehdä vaikka tällaiset kämmekkäät perinteisten lapasten sijasta.

Samoilijan huppunen

Tässä on kotoisa huppu, joka päässä on mukava poimia metsämarjoja ja pysähtyä juttusille vastaantulevan peuran kanssa. Muista, että peurat pitävät kekseistä ihan kuten juttutuokiostakin. Pidä siis aina keksipakettia mukana, minne ikinä menetkin.

Pöllöilytaso kolme pöllöä.

Olen vilukissa ja pidän lämpimistä vaatteista. Villaneuleet ovat mieluisampia, jos niissä on jokin juju. Sellainen juju on tässäkin Samoilijan huppusessa. 

Kauneimmat luontoneuleet on jokaisen neulomista harrastavan unelmakirja. Stephanie Dosenilla on oma herkkä mallisto, joka arvostaa luontoa ja sulautuu luontoon sulavasti. Neuleet eivät ole liian vaikeita ja ne ovat ajattomia. Mitäs sanoisitte tällaisista siivistä? Kuva on ainakin kaunis ja herkkä.

Kirja on kaunis. Se ei ole tyypillinen käsityöharrastajan kirja, vaan siinä on ajateltu koko kokonaisuutta mm. mallit, luonnossa otetut kuvat ja kirjan graafinen kokonaisuus ovat yhtenäisiä neulemallien kanssa. Neulemallien ohjeet ovat todella tarkat ja jokaisesta neuleesta on useampi kuva, jopa kaavakuvia löytyy. Lisäksi neuleiden suunnittelija kannustaa neulojia kirjan sivuilla. Kirjan sivuilta on turha etsiä mitään tavanomaista villasukkaparia. Neuleet ovat uniikkeja ja tehty meille uniikeille naisille, sinulle ja minulle.

Stephanie Dosen, Kauneimmat luontoneuleet *****
suom. Mirja Muurinen
kuvat Tiffany Mumford
Pen & Paper  2014
s. 128
Woodland Knits: Over 20 Enchanting Patterns (Tiny Owl Knits) 2013
www.tinyowlknits.com

ps. Tässä suloinen lahjavinkki neulomista harrastaville.

Raili Mikkanen: Iivari-tonttu karkuteillä

Kuinkas sitten kävikään, kun Iivari-tonttu kyllästyi jakamaan lahjoja. Lahjasäkit olivat pienelle Iivarille kovin painavia ja kerrostalojen portaikot todella jyrkkiä. Sitten kävi niin, että Iivari-tonttu eksyi. Siitä alkoi Iivari-tontun uskomaton seikkailu, joka ilostuttaa kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä näin joulun alla ja jouluna. Iivari-tontun seikkailusta on kirjoittanut Raili Mikkanen ja huikean hauskan ja vauhdikkaan punasävyisen kuvituksen on tehnyt Laura Valojärvi. Tämän mielikuvitusrikkaan satukirjan nimi on Iivari-tonttu karkuteillä.

Iivari kapusi portaita monta kerrosta, puuskutti välillä ja kapusi taas. Lopulta se oli oikean oven takana, jätti säkin sen eteen, huohotti hetken ja kipitti takaisin alas. Kierros, kierros, kierros ja vielä yksi kierros. Alhaalla käytävä tuntui yllättävän pitkältä. Vasta kulman takaa löytyi ulko-ovi, josta Iivari puikahti ulos. Hetkinen! Mitä oli tapahtunut? Isotontun rekeä ja poroa ei näkynyt missään.

Iivari-tonttu karkuteillä satukirjan päähenkilö on siis Iivari-tonttu. Iivari-tontun kaverina lahjojen jakamisessa oli Isotonttu. Kirjan huimissa juonenkäänteissä Iivari-tonttu seikkaili mm. sirkuksessa, raitiovaunun kyydissä ja eläinpuistossa. Tietysti satukirjoissa on aina pieni opetus ja niin myös Iivari-tonttukin oppi ymmärtämään elämästä jotakin. Kirja on oikein sopiva lapsille, jotka karkailevat. Sadun jälkeen voi sopivasti keskustella karkailusta ja muista tärkeistä asioista mm. siitä onko kukaan nähnyt vielä tonttuja. Aivan varmasti jokainen on nähnyt tontun jossakin, ehkä kiven takana tai pihalla. Joulun aika on taikaa!

Iivari jäi paikalleen huohottamaan pitkäksi aikaa. Se ei ollut koskaan tajunnut, miten vaarallinen kaupunki saattaa olla pienelle ymmärtämättömälle tontulle. Se halusi takaisin Isotontun luokse paketteja jakamaan. Tuttu homma oli sittenkin helpompaa kuin seikkaileminen.

Raili Mikkanen on tullut tunnetuksi Histamiini-hevosesta kertovista kirjoista. Histamiini seikkaili aikoinaan monta vuotta myös telkkarin lastenohjelmissa. Mikkanen sai Finlandia Junior-palkinnon kirjasta Ei ole minulle suvannot! (2002). Raili Mikkanen ja Laura Valojärvi ovat tehneet yhdessä kirjat Mennään sirkukseen ja Suomen lasten linnakirja. Iivari-tonttu karkuteillä kirja on ihana lahjakirja, jota suosittelen lämpimästi hellyttävän vauhtitarinan ja taidokkaan kuvituksen ansiosta.

Raili Mikkanen, Iivari-tonttu karkuteillä *****

Ihailuni kauniista kuvituksesta Laura Valojärvelle

WSOY 2013

s. 24

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

 On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.

Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu on sopiva kirja päättämään syksy ja harmaa sekä sateinen marraskuu. Voin hyvin kuvitella, että Tove Jansson on kaivannut hieman piristystä marraskuun ankeuteen ja siksi kirjoittanut tämän hulvattoman hauskan kirjan. Kirjan sivuilla ei tavata Muumiperhettä, mutta he ovat henkisesti läsnä. Muumiperhe on seikkailemassa veneellään, mutta seikkailusta ja olinpaikasta ei kerrota kirjassa. Tällä välin useampi laakson henkilö kaipailee Muumiperhettä ja tulee vieraisille heidän taloonsa. Muumitalon ovat ovat aina auki, joten otukset asettuvat saman tien asustamaan taloon, sillä he ovat tulleet vieraisille useammaksi päiväksi.

Hän lähtisi kyläilemään. Hän halusi nähdä tuttavia. Tuttavia jotka juttelivat ja olivat mukavia ja juoksivat sisään ja ulos ja täyttivät päivän, niin ettei siihen mahtunut kamalia ajatuksia. Tuttavia - mutta ei Hemulia. Eikä Mymmeliä, Mymmeliä ei millään muotoa! Hän halusi tavata muumiperheen. Hänen olisi jo aika käydä tapaamassa Muumipeikon äitiä. Ja päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi.

Muumitalolle ilmestyi siis Vilijonkka, joka oli ollut sulkeutunut pitkäksi aikaa omaan taloonsa, eikä ollut tavannut ketään aikoihin. Vilijonkka täytti yleensä päivänsä siivoamisella, mutta nyt hän oli saanut yliannoksen siivoamisesta, hän sai selvästi siivoamisesta paniikkikohtauksia. Vilijonkka kaipasi Muumimammaa, kun taas Hemuli kaipasi Muumipappaa. Hemuli oli huomannut myös, että hän oli yksin, eikä tehnyt muuta kuin siirteli tavaroita paikasta toiseen. Oli tullut aika jättää kaikki se taakseen.

Homssu nukkui kotvan aikaa. Kun hän heräsi pimeässä, hän tiesi mitä tehdä. Hän päätti lähteä matkoihinsa Hemulin veneestä, löytää tien laaksoon ja kiivetä kuistille ja avata oven ja kertoa kuka hän oli. Kun homssu oli tehnyt päätöksensä hän nukahti uudestaan ja nukkui koko yön unia näkemättä.

Homssu Tuhto asui Hemulin purjeveneessä, jota Hemuli ei käyttänyt koskaan. Homssu vaelsi myös Muumitalolle. Neljäs henkilö, joka saapui Muumitalolle, oli Ruttuvaari, oikea vanha persoona. 

Iltapuolella hän yritti keksiä itselleen nimeä voidakseen nousta vuoteesta. Äijärämppä? Papparuppana? Kurttuvaari, ruttuvaari? Ukkoruttana? Ruttis... ?

Viides vieraaksisaapuja oli Mymmeli, joka oli alkanut kaivata pikkusiskoaan Myytä. Vilijonkka joutui siis tapaamaan juuri ne henkilöt, joita ei halunnut missään nimessä tavata. Tove Jansson on siis kirjoittanut kirjaansa kepposia otuksilleen, kepposia, joista voisi ottaa oppia, kun niihin syventyy tarkemmin. Mielestäni Tove Janssonin tarinoissa on kaikissa jokin opetus takana. Tässä kirjassa niitä oli useampia. Tärkeintä on oppia elämään muiden ihmisten ja otusten kanssa ja arvostaa erilaisuutta ja vanhuutta. 

Kuudes otus, joka pystytti telttansa lähelle Muumitaloa oli Nuuskamuikkunen. Kukin otuksista otti jonkin tehtävän tai askareen, josta huolehti vierailunsa aikana. Yhdessä syötiin ja huolehdittiin talon siisteydestä. Lopulta kukin vieraista alkoi kaivata omaan kotiinsa ja Nuuskamuikkunen maailmalle lähtemistä. Ainoa, joka jäi odottamaan Muumiperheen paluuta oli homssu nimeltään Tuhto.

Ja nyt homssu näki myrskylyhdyn, jonka Muumipappa oli ripustanut maston nokkaan. Lyhty oli lempeän värinen ja paloi tasaisesti. Vene oli vielä hyvin kaukana, homssulla oli hyvää aikaa palata metsän poikki laaksoon ja kulkea rantaa myöten venelaiturille. Hän ehtisi perille juuri parahiksi ottamaan vastaan veneen kiinnitysköyden.

Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu *****
suom. Kaarina Helakisa, kiitokset upeasta käännöksestä :)
kuvitus Tove Jansson
WSOY 2010
s. 161
Sent i November 1970

Elina Halttunen: Syysvieraita

Kirjailija, käsikirjoittaja, dramaturgi ja näyttelijä Elina Halttusella on taito kirjoittaa vetävää tekstiä, mielenkiintoista dialogia ja tarinoita, jotka kutkuttavat mielikuvitusta. Syysvieraita on Elina Halttusen toinen romaani. Esikoisteos oli nimeltään Saaressa kaikki hyvin. Syysvieraita on kertomus Ailista ja hänen lähes viisikymmentä vuotta kestäneestä rakkaustarinasta naimisissaolevaan mieheen. Julkinen toinen nainen.

Mies, Oskari, oli kuollut yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt oli tullut aika paljastaa salaisuudet miehen suvulle. Ailin salaisuus ei ollut ainoa salaisuus mitä miehen suvussa oli peitelty. Halttusen juonenkäänteet olivat yllättäviä ja koukuttavia ja näkisin Syysvieraita mielelläni tv-sovituksena tai kesäteatterissa, sillä yllätykset seurasivat toisiaan. Suvun naisten ja miesten seikkailut avioliittojen ulkopuolella olivat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Jostakin syystä seurauksena oli yleensä lapsi.

Yhtäkkiä kesken puheensa johtaja käänsi katseensa Ailiin, joka ei tiennyt, että hänet oli edes huomattu.

- Mistäs kaukaa noin kaunis tyttö on meil eksynt, häh? Siulha on silmät ku kaks suurt hasselpähkinää! hän jatkoi kiusoitellen riisuessaan takkia yltään.

Aili oli Oskarin tyttären Helenin koulukaveri ja vieraili usein Falkin perheen luona. Isättömänä lapsena hän oppi ihailemaan Helenin mukavaa isää. Isällä oli hieman muuta mielessä. Kaunista Ailia ihaili myös perheen vanhin poika. Aili oli Juliuksen tyttökaveri ennen kuin Julius lähti sotaan. Sodan jälkeen Julius ja muu perhe vihasivat Ailia, koska hänestä oli tullut isän rakastajatar, mutta Ailista oli paljon hyötyä suvun lastenhoitajana. Nuoremmat sukupolvet kasvoivat aikuisiksi Ailin hellässä huomassa. Aikuiset vihasivat Ailia, mutta nyt oli tullut aika laskea sotakirveet ja pyytää puolin ja toisin anteeksi. Oskarin kuolemasta oli sentään yli kaksikymmentä vuotta aikaa.

Kirjan kuvioissa Aili on jo yli kahdeksankymmenen. Hänellä on samanikäinen hyvä ystävätär. Naiset puuhailivat kaikkea kivaa yhdessä ja harmittelivat muuttunutta ulkonäköä huumorilla. Sairaalareissut ja kaikenmaailman vaivat kolottivat. Piristystä päivään toivat lääkärireissut, joille pukeuduttiin ja käytiin kampaajalla. Muuten ei oikein jaksettu pitää huolta itsestä. Nuorempien suvun jäsenten seikkailut toivat vaihtelua elämään. Kirjan kuvioissa tulivat tutuiksi Oskarin suvun jäsenet. Ehkä henkilökaartia oli hiukan liikaa, sillä en aina pysynyt kärryillä siitä kuka perheen vanhemmista naisista oli kyseessä. Siitäkin huolimatta kirja oli oikein mukavaa luettavaa. Syysvieraita sopi oikein hyvin marraskuiseksi lukukirjaksi. Kevyt viihdekirja pimeneviin iltoihin kynttilänvalossa ja lämpimät villasukat jaloissa.

Sie oot miu lintunen. Ku myö ensmäise kerra rakastellaa mie tahon... herätä siu vierelt.

Elina Halttunen, Syysvieraita ***
Teos 2012
s. 288

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Sirpa Kähkösen Graniittimies on vuoden 2014 Finlandia-palkintoehdokas. Yksi kuudesta ehdokkaasta. Graniittimiehen miljöökuvaukset ovat Pietarista, jonka nimi muuttui matkan varrella. Kirjan päähenkilöt olivat Ilja ja Klara, jotka lähtivät Suomesta paremman elämän toivossa naapurimaahan. Lähtivät kertomatta vanhemmille. Luulivat leveämmän leivän odottavan riskejä työihmisiä. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät toteutuneet kotimaassa, mutta jostakin syystä he luulivat sen toteutuvan Leninin hallitsemassa maassa. Nuoruus ja optimismi, nuoruus ja kapinointi.

Meille oli puolue antanut luvan tulla, ja puolue se myös määräsi meidät asumaan Petrogradiin. Mieheni oli työskennellyt konemestarina, ja hän sai tehtäväkseen kunnostaa Ulitsa Rakovalla sijainneen huonekalumestari Gambsin kaupunkitalon lämmityspannun. Me asuimme pannuhuoneessa koko sen kevään kuin luolaihmiset. Meillä ei ollut valoa, mutta meillä oli lämmintä. Meillä oli paljon paremmin kuin kymmenillä tuhansilla muilla.

Ilja ja Klara olivat vaihtaneet nimensä tullessaan Petrogradiin. Ilja oppi nopeasti venäjänkielen ja eteni puolueessa. Klara tunsi itsensä yksinäiseksi kunnes rajan yli saapui Jelena. Pian Klaran päivät kuluivat valistusmatkoilla Jelenan kanssa. Valistusmatkat olivat vaarallisia 20-luvun alussa, sillä kommunistit eivät olleet ihmisten mieleen maakylissä. Klara ja Jelena valistivat tyttöjä poliittisesta toiminnasta ja opettivat kommunismia perustamalla kyläneuvostoja ja toimintapiirejä. Samalla naiset saivat vastavuoroisesti oppia kirjontatöissä.

Mitähän minä ajattelin vieraalle maalle lähtiessäni? Että kyllä kaikki perillä selviää. Että kun vain saan olla siellä missä Ilja. Arjen pienet asiat eivät minua vaivanneet, kun hiihdin kohti toivontähteä, vaikka niistä tuli perille päästyä kaikkein suurimpia, elämää hallitsevia seikkoja. Meidän piti oppia nopeasti tulemaan toimeen kielellä, jota olimme vain vähän oppineet kansakoulussa: aluksi emme osanneet edes lukea katukylttejä, ja leipäjonossa toistelimme tsornyi hleb, tsornyi hleb, kunnes tiskille päästyämme tylyn myyjän katse pudotti kaikki sanat päästämme ja saimme kuulla ivaa sopertelustamme.

Klara löysi elämäntyönsä katulasten auttamisesta. Kaksi katulasta, sisarukset, veivät Klaran sydämen ja hänestä tuli lapsille Finka-äiti. Klara auttoi suurella sydämellään katulapsia yhtä lailla omia ja muita tutuksi tulleita. Osa lapsista kouluttautui ja pääsi työelämään kiinni, osa jäi elämään kaduille. Minusta kirjan muuttuminen katulasten elämän kuvaamiseksi oli yllättävää, mutta pidin siitä. Klaran ja Iljan parisuhteen kuvaukset olivat haaleita ja alkuaikojen lempi loppui lyhyeen vastoinkäymisten aikana.

Sitten alkoi lopullinen kurjuus, kun Lenin kuoli ja valtaan nousi Stalin. Vierasmaalaiset eivät enää olleet tervetulleita Leningradiin. Alkoi vainon aika, vankilat, pakkotyöleirit ja teloitukset veivät ihmisiä. Sirpa Kähkönen on kirjoittanut vetävän ja vaiherikkaan kirjan nuorista ja uhkarohkeista aatteen ihmisistä, jotka odottivat tulevaisuudelta paljon, mutta joutuivat tyytymään pieniin onnenmurusiin. Suosittelen historiallisten kirjojen ystäville.

Sirpa Kähkönen, Graniittimies ****

Otava 2014

s. 332

Joululahja-arpajaiset

Joululahja-arpajaiset

Jälleen on tullut blogissani aika muistaa teitä ihania lukijoita, joita ilman blogini olisi kuin Korvatunturi ilman Joulupukkia. Siispä päätin järjestää jälleen perinteiset Joululahja-arpajaiset. Tänä vuonna olen hieman aikaisemmin liikkeellä niin että kirjalahjat ehtivät jouluksi perille. Joululahja-arpajaisten palkintoina on kirjoja, joista suurimman osan olen itse lukenut. Laitan linkiksi oman blokkaukseni kirjasta. Jos en ole vielä lukenut, niin aikomukseni on jossakin vaiheessa lukea.

Joululahja-arpajaisiin voi osallistua blogini lukija. Yhden arvan saat rekisteröitymisestä. Toisen arvan saat, kun kerrot mitä joulu merkitsee sinulle. Kolmannen arvan saat, jos ilmoitat blogissasi Joululahja-arpajaisistani. Ilmoita mistä kirjoista olet kiinnostunut.

1.   Enni Mustonen: Jääleinikki

2.   Ernest Hemingway: Kirjava satama (Nobel)

3.   Jose Saramago: Elefantin matka (Nobel)

4.   Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo

5.   Guðrún Eva Minervudόttir: Nukentekijä

6.   Riikka Takala: Ole hyvä

7.   Enni Mustonen: Paimentyttö

8.   Christian Rönnbacka: Rakennus 31 (dekkari)

9. Tanja Pohjola: Lintu pieni

10. Kreetta Onkeli: Selityspakki (lastenkirja)

Joululahja-arpajaisaika on kolme viikkoa 23.11-14.12.14

Sattuipas soma päivämäärä viimeiseksi päiväksi. Arvonnan suoritan 15.12.14 ja ilmoitan tuloksista heti päätuomari Ozzyn hännänheilautuksen jälkeen, joka tarkoittaa sitä, että arpajaiset on oikeudenmukaisesti suoritettu.

Hyvää arpa-onnea ja lukuiloa kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille!

Toivoopi 

Mai