Roope Lipasti: Viikinkisolmu

Maanavilja katseli kaikkea ympärillään ja hymyili. Pekko katsoi häntä ja kysyi, mikä niin nauratti. Vilja oli juuri aikeissa selittää, että hän hymyili sitä että vatsa oli täysi ja oli lämmintä ja turvallista ja hauskaa ja mielenkiintoista, kun hän yhtäkkiä näki kaukana jotain kamalaa. Sanat ja ilo tarttuivat hänen kurkkuunsa, sillä mereltä päin näkyi tulen kajoa ja hämärtyvään taivaanrantaan piirtyi korkea savupatsas. Vainovalkeat oli sytytetty. Vihollinen lähestyi.

Roope Lipasti on kirjoittanut seikkailukertomuksen kouluikäisille lapsille. Kirjan nimi on Viikinkisolmu ja sen tapahtumat sijoittuvat Linnavuorelle, joka sijaitsee Turun lähellä Liedon Vanhalinnassa. Meri ylettyi viikinkiaikana Linnavuorelle asti ja viikingit tekivät ryöstöretkiään Linnavuorelle. Linnavuoren läheisyydestä on oikeasti löytynyt hopea-aarre, jonka 900 hopearahaa oli kätketty 1060-luvulla. Aikamoinen tarina senkin taakse varmaan kätkeytyy, mutta kyseinen hopea-aarre on myös sijoitettu tähän seikkailutarinaan, jonka pääosissa olivat lapset, Maanavilja, Pekko ja Egil. Maanavilja asui Linnavuorella, mutta Pekko tuli kauppiaiden mukana ja Egilin tulosta voivat lukijat ottaa selvää.

Viikinkisolmu kertoo kolmen erilaisen lapsen ystävyydestä, leikeistä, seikkailuista ja myöskin niistä ikävimmistä tunteista, vihasta ja mustasukkaisuudesta, suuttumuksesta, kaikesta siitä mitä ystävyyteen kuuluu, mutta josta selvitään puhumalla ja sopimalla. Kesäpäivät sujuivat nopeasti ja kirjan lopussa oli aika katsoa kuka jäi Linnavuorelle ja kuka lähti kiertämään maailmaa kauppiaiden mukana. Kirjan tarina on täynnä seikkailutunnelmaa viikinkisotilaiden yrittäessä pariin otteeseen saarelle. Jännittäviä tunnelmia riitti ja uskon, että kouluikäiset lapset viihtyvät kirjan parissa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Viikinkisolmu on saanut jo jatkokirjan, joka on nimeltään Thorin pöly.

Roope Lipasti, Viikinkisolmu ****
WSOY 2015
s. 188

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Ei. Henrik ei palaisi enää kotiin. Hänen päänsä tervehtisi kulkijoita seipään nokassa Korppolalaismäellä vastapäätä linnaa. Siellä se muistuttaisi mammonan ja prinssien suosion katoavaisuudesta. Muistuttaisi siitä, miten nopeasti meistä kaikista voisi tulla pyövelin piilukirveen ruokaa.

Kristiina Vuoren viides historiallinen teos, Kaarnatuuli, on elämäkertateos porvari Valpuri Innamaasta, joka eli 1500-luvulla ja kohosi rikkaimmaksi kauppiaaksi Turussa. Alkuperinnön Valpuri sai ensimmäiseltä mieheltään, joka menetti päänsä, koska oli hyvää pataa Juhana-herttuan kanssa. Erikin tullessa kuninkaaksi Juhanan suosikeilta tippuivat päät. Vielä tänäkin päivänä Turussa voi astella Valpuri Innamaan katua. Katu ei sijaitse lähellä tämän rikkaan ja vaikutusvaltaisen kauppiaan asuinkotia, joka mielestäni olisi hieno kunnianosoitus myös naisen mahdollisuudelle elää, tehdä työtä ja rikastua miesten hallitsemassa maassa 1500-luvun Suomessa. Valpurista ei ole olemassa taulua, joten kirjailijan on pitänyt kuvitella tämän historiallisen henkilön ulkomuoto ja luonteenlaatu, joka kirjassa oli kipakka jopa tyhmänrohkea ja ylpeä, hyviä ominaisuuksia, jotta uskalsi vastustaa miehiä ja käydä oikeutta heitä vastaan. Päätökset oli pystyttävä tekemään ilman miesten apua, sillä toinen mies oli keikaileva kirjanpitäjä ja naisten perässä juoksija ja kolmas mies oli koko ajan sotimassa. Neljännestä miehestä lukija voi itse ottaa selvää.

Ukkonen voi sytyttää tulipaloja ja sellaista me viimeksi haluamme. Siitä tulikin mieleeni. Muistuta Heinoa huolehtimaan portinpielen vesitynnyristä. En halua korttelivahdin pääsevän taas kerran valittamaan, että vaarannamme naapurimme, kun emme pidä riittävästi vettä käsillä.

Kirjan hienous on kirjailijalle ominaiset aidontuntuiset miljöökuvaukset. Oli kuin olisin kuljeskellut keskiaikaisen Turun kujilla ja satamassa tai matkustanut hevoskyydillä Helsingaan tai puisella purjelaivalla Lyypekkiin. Valpuri oli rohkea nainen ja kulki pelkäämättä pelkän rengin matkassa mm. markkinoilla ja keräämässä vuokralaisten tuloja maaseuduilta. Kaupoissa piti olla myytävää ja sitä Valpuri hankki laivoillaan ulkomailta. Tämän kaiken lisäksi Valpuri ehti olla äitinä kahdelle tyttärelleen, jotka kulkivat pienestä pitäen mukana työssä.

Ummistin silmäni. Halusin palata takaisin siihen ainokaiseen iltaan ja yöhön, jolloin Olavi oli ollut yksin minun. Suljin silmäni ja hengitin. Muistelin.

Kaarnatuuli on tiivis tietopaketti Valpuri Innamaan elämästä, joka oli värikästä ja täynnä erilaisia vaiheita. Valpuri oli uskomattoman työteliäs ja älykäs historiallinen naisihminen, jota eivät miehet määräilleet, vaan hän määräili miehiä välistä kärsien siitä. Kirja on jokaisen historiallisen rakkauskirjan ystävän toiveuni, sillä kieli on mehevää ja tapahtumia on laidasta laitaan... ja sitä rakkauttakin on välillä ilmassa ja vällyjen alla.

Nainen. Yrittäjä. Vaimo. Kauppias. Äiti. Emäntä. Rakastettu. Laivanvarustaja. Ystävä. Suurmaanomistaja. Turun menestynein porvari 1500-luvulla.

Kristiina Vuori, Kaarnatuuli ****

Tammi 2016

s. 501 + 5s. tietoa Valpurista + 5s. sanasto

Vuori Kristiina: Näkijän tytär
Vuori Kristiina: Siipirikko
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär

Vuori Kristiina: Neidonpaula

Helena Sinervo: Armonranta

Minua alkoi taas jännittää isäni kohtaaminen. Hänen keuhkoissaan oli niin paljon nestettä, että sen kuuli puhelimessa. Kuplat poksahtelivat, sanat roiskuivat ulos kurkusta. Isäni tulisi hukkumaan omien keuhkojensa nesteisiin ellei ihmettä tapahtuisi. Tukalampaa kuolemaa oli vaikea kuvitella.

Helena Sinervon Armonranta on hänen kolmas romaaninsa. Ensimmäinen, Runoilijan talossa, voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2004. Toisen kirjan, Tykistönkadun päiväperhon, olen lukenut ja kiinnostuin hänen kauniista kirjoitustyylistään, mikä innosti lukemaan tämän uusimman teoksen. Näiden lisäksi Sinervo on kirjoittanut runokirjoja ja lastenkirjoja. Ammatiltaan hän on pianonsoiton opettaja. Musiikki tulee esille kirjassa varsinkin ajomatkoilla, kun cd-levyiltä kuunnellaan musiikkia. Päähenkilö Helena valitsee klassista musiikkia, mutta hänen naiskumppaninsa Heta haluaisi kuunnella jotain muuta. Kirja on Helena Sinervon omaelämäkerrallinen fiktiivinen teos, ja kirjailija on saanut innoitusta tarinaan omista kokemuksista. Henkilöhahmot ovat kuitenkin fiktiivisiä ja tapahtumat suurelta osin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Mä en jaksaa enää keskustella noista samoista kysymyksistä! Olisit ratkaissut kantas niihin jo ennen inseminaatioiden aloittamista about kuus vuotta sitten. Tai viimeistään silloin, kun meidän oli pakko turvautua tuntemattoman luovuttajan spermaan.

Helena ja Heta olivat ajomatkalla Helsingistä Helenan kotipaikkakunnalle katsomaan hänen vanhaa isäänsä, joka oli jo yli 90-vuotias ja kuolemaisillaan. Ajomatkan aikana pariskunta setvi omia välejään, sillä Heta haluaisi vauvan ennen kuin on liian myöhäistä. Helenalla on jo edellisestä suhteesta poika.  Matkan aikana Helena muistelee perhe-elämäänsä ja isäänsä, sillä isä oli äänittänyt ainoalle tyttärelleen c-kasetteja, joissa hän kertoo elämäänsä ja kaipuutaan. Vanhuksen elämässä yksinäisyys nousee päällimmäiseksi teemaksi. Heillä oli suurperhe, mutta elämänsä viimeiset ajat isä sai elää yksinäisyydessä ja hoitokodissa. Vanhusasiat nousevat yhdeksi kirjan teemaksi, lisäksi tärkeään osaan nousevat perhearvot ja suhteet omiin lapsiin. Isä ei ole ollut mikään hellä isä ennen kuin nuorin Helena syntyi, kun isä oli yli viidenkymmenen. Isä oli riidoissa poikiensa kanssa ja itketti vaimoaan.

Semne paikka tämä ihmiselämä on. Tääl tapellaan ja tapetaan. Ko on monta vuotta sotinut, niinko isoisäs, siihen ikäänko tottuu ja tottumuksestas on paha luopua. Se menee veriin niinko tupakki ja viina ja kaffe.

Armonranta on monikerroksinen perhetarina. Historiassa mennään kauas Helenan isoisän elämään, joka oli värikäs. Isä oli saanut kasvaa isättä, joten isän rooli oli kenties hakusessa. Helena oli tottunut turvallisiin isoihin veljiin ja suurperheen elämään, mutta omassa elämässä hän ei enää kaivannut suurperhettä. Kirjailija kirjoitti Helenalle myös tulevaisuuden, joka oli kirjoitettu myös matkakertomuksiksi. Matkanteko oli kirjan yhdistävä lanka useamman kymmenen vuoden aikana, sillä isoisäkin oli matkalla maailmalla ja isä lähti välillä omille teilleen. Kirja oli kieltämättä hiukan surumielinen ja ehkä sitä surumielisyyttä korosti kirjan nimi Armonranta. Ehkäpä kirjan sanoma oli, että jokaisen tulisi olla armollinen itselleen, tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Helena Sinervo, Armonranta
WSOY 2016
s. 400

Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho

Tuijatan bloggaus

Haaste: Unpopular Bookish Opinions

Jatketaan haasteiden maailmassa, sillä Ulla haastoi minut tähän mistä et tykkää haasteeseen, kiitos haasteesta. Tällainen kiltti tyttö on löytänyt itsestään näköjään sen en tykkääkkään vaihteen, joten enköhän minä löydä näihin kieltämättä kinkkisiin kysymyksiin vastaukset.

Haasteen säännöt ovat nämä:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.


1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et. 
Minä niin mieleni pahoitin, kun en tykännyt tuosta Saara Turusen Rakkaudenhirviöstä, vaikka se on voittanut palkintoja ja kaikki tykkäävät siitä. Minä en. Luin ehkä neljä sivua, enkä pystynyt jatkamaan. Olen käynyt katsomassa Turusen Puputyttö-näytelmän, joka on kiertänyt maailmaa ja se oli sellainen pläjäys, josta tykkäsin kovasti.

 2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Islantilaisen nobelistin Halldór Laxnessin Salka Valka ei ole saanut sellaista haltioitumista aikaan täällä blogistaniassa kuin minulle tapahtui, mutta uskon, että lukijoita on kuitenkin ollut maailmalla aika tavalla.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Kristiina Vuoren kirjoissa on historiallista romantiikkaa ja niissä usein on ristiriitoja, kolmiodraamoja, mustasukkaisuutta ym. mehukasta. Pidin erityisesti Siipirikosta ja siinä kävi niin ikävästi, että...

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Kauhu-örkki-kuolleet-vampyyrit-henget-sielut-fantasia.  Rakastan fantasiaa, mutta esim. Oneiron on kirja, jonka pystyin lukemaan, mutta ne kuolleet/ei vielä kokonaan kuolleet eivät sovi minulle. Sitten tuli Villa Vietin linnut ja hui miten hieno fantasiakirja, luin ihaillen, voi kun itsekin osaisin kirjoittaa yhtä mystistä goottikartanofantasiaa. Siis en pidä kuolleista, jotka ovat henkiä tai sillä välillä jotakin kammotuksia, nousevat ylös ja lähtevät perään, iiiiik.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Munamies


6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Siri Hustdvedt. Olen lukenut hänen kirjansa Vapiseva nainen, joka on omakohtainen tarina hänen omasta vapinastaan, mutta kirja oli mielestäni liian tieteellinen ja suurin osa meni ainakin minun hilseen ohi. Aiheesta olisi kyllä saanut parempaakin aikaiseksi.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
The Twilight Saga


8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla. Kirja ja elokuva ovat niin eri paria kuin olla voi, mutta rakastan elokuvaversiota enemmän. Ihana Audrey Hepburn.

Haastan mukaan Ompun, Elegian ja Annikan.



 

Tietohaaste

 

Leena Lumi haastoi minut Tietohaasteeseen. Haaste on alunperin lähtöisin Klassikkojen lumoissa-blogista. Haasteen säännöt tulevat tässä:

Tässä haasteessa tuodaan esille tietokirjallisuutta ja tietoa.

Ohjeet:

• Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
• Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
• Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
• Aikaisempi Lukumadon kirjoitus tietokirjoista. Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
• Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin.
  
  
   
  Oma suhteeni tietokirjoihin näkyy siinä, että työhuoneessa on kirjahylly ainoastaan tietokirjallisuudelle ja työhön liittyvään kirjallisuuteen. Yritin jopa itse tehdä muutama vuosi sitten väitöskirjaa, mutta aika ei antanut myöten. Aihe olisi ollut mitä ajankohtaisin: Lasten mediakasvatus, josta laitan kaksi kirjahyllyni kirjaa esille.
   
   
  
  
   
  Kirsi Pohjolan ja Elina Johnsonin Lasten mediakulttuuri ja koulu vuoropuheluun on Jyväskylän yliopiston julkaisema teos media-aiheisesta tutkimuksesta. Lapsuus mediamaailmassa on Gaudeamus Oy:n julkaisema tietoteos, jonka on toimittanut Frans Mäyrä ja muut kirjoittajat ovat Anja Riitta Lahikainen, Pentti Hietala, Tommi Inkinen, Marjatta Kangassalo ja Riikka Kivimäki. Teos sisältää 11 erilaista tietokirjallisuuteen pohjautuvaa kirjoitusta erilaisista lasten tietoyhteiskuntaan liittyvistä pohdinnoista. Kirjoitukset ovat yleensä useamman kirjoittajan voimin tehtyjä. Aiheesta on myös jo vuonna 2000 aloitettu " Lapset ja tietoyhteiskunta"-hanke Tampereen yliopistossa, jota on toteutettu usean julkisen tutkimusryhmän kanssa yhteistyönä.
   
• 
  
  
  
  

  

   
   
  Mediakasvatus on ollut siis harrastukseni ja yleensä median seuraaminen. Nykyistä työtäni varten olen hankkinut ammattikirjallisuutta, joista kaapistani löytyisi kaikkea mielenkiintoista mm. vuorovaikutukseen liittyvää kasvatusaiheista tietokirjallisuutta, jota luen ihan mielelläni, nytkin kävi niin, että uppouduin näihin kirjoihin. Minulla on mm. pari Väestöliiton julkaisemaa Raisa Cacciatoren aggressiokasvattajan käsikirjaa: Kiukkukirja nuoremmille lapsille ja Kapinakirja koululaisesta aikuisille. Voin kyllä sanoa, että käytännön työssä kirjat usein unohtuvat ja keskittyminen tapahtuu juuri siinä kyseisessä ongelmatilanteessa. Ja jos jokaista tilannetta jäisi murehtimaan, niin pään sisällä olisi ylitsepääsemätön vuori. Kirjat ovat kuitenkin käytännönläheisiä ja niitä voi lukea aina silloin tällöin.
  Tia Isokorpi on yksi ihanimmista vuorovaikutustaitojen opettajista mitä tiedän ja Napit vastakkain kirjaa voin suositella kaikille. Kirja on tarkoitettu ihmisille, jotka tekevät töitä ihmisten kanssa ja joutuvat ratkomaan riitatilanteita.
   
   
  
   
   
  Tämä viimeisin tietoteos on Mervi Kantokorven, Pirjo Lyytisen ja Auli Viikarin Runousopin perusteet. Muutama vuosi sitten kävin luovan kirjoittamisen perusopinnot yliopistolla ja yksi oppikirjoista olisi ollut Aristoteleen runousoppi. Kirjoja oli yliopistolla ehkä muutama hajonnut yksilö, joista en saanut yhtään käsiini, joten opinnot sujuivat kyllä ilman runousoppiakin. Aihe jäi kaivertamaan, sillä tiedon puuttuminen jätti pienoisen nakertavan nälän, joten kun kuulin tästä uudesta Runousopin perusteet kirjasta (2009), päätin hankkia sen itselleni. Kirja on Palmenian eli Helsingin yliopiston julkaisema. Voin tunnustaa, että en ole lukenut kirjaa, ainoastaan silmäillyt tieteellisesti, kuten tieteellisiä julkaisuja silmäillään. Minulle sopivat tieteellisistä julkaisuista ennemmin käytännön toimintaa ohjaavat teokset.
  
  
  Viisi runsaasti tietoa sisältävää nettisivua:
   
  1. Väestöliitto: täältä löytyy jokaisen elämäntilanteeseen sopivia neuvoja ja ohjeita. 
  2. MLL eli Mannerheimin lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen
  3. Turun yliopisto: suoritin tutkintoni tässä opinahjossa.
  4. Vaski-nettikirjastot: tietoa ja lukuiloa, melkein päivittäisessä käytössäni.
  5. Kirjasampo: nettisivu lukijoille ja kirjoittajille.
  
  
  
  
  
  
  
  

Colm Tóibín: Nora Webster

Nora istui autossa ja ympärillä ulvoi mereltä puhaltava tuuli. Talossa olisi kylmä. Olisi pitänyt ottaa paksumpi takki. Hän tiesi, että ystävien kaipailu ja autossa värjötteleminen olivat vain keinoja lykätä sitä hetkeä, kun hänen pitäisi avata ovi ja astua tyhjään taloon.

Tykkäsin kovasti Colm Tóibínin Brooklyn teoksesta ja kun olin lukenut sen, varasin tämän uusimman Nora Websterin kirjastosta. Kirjojen aihepiirit ovat aivan erilaiset, mutta sijoittuvat samalle seudulle Irlantiin. Brooklynin päähenkilö nuori Eilis lähti paikkakunnalta Amerikkaan siirtolaiseksi työn perässä 50-luvulla. Nora Websterin mies kuoli ja Eilisin äiti kävi tapaamassa Noraa ja esittämässä surunvalittelunsa. Toivottavasti Toibin kirjoittaa Eilisin tarinasta vielä lisää, sillä hän oli rohkea ja päättäväinen kirjan päähenkilö ja hänelle sattui ja tapahtui kaikenlaista. Nora Webster on aivan erilainen kirjan päähenkilöhahmo. Hän oli aivan kuin unessa lukkiutuneena johonkin rooliin. Hän oli ollut äiti ja aviopuoliso, mutta nyt hänen miehensä oli kuollut ja hänen olisi pitänyt saada surra. Koko ajan ovi kävi ja vieraita ja vähemmän tuttuja lappasi sisälle, eikä hän voinut surra rauhassa.

Uutistenlukija selosti, että Derryssä marssi oli muuttunut mellakaksi, kun poliisit olivat hakanneet ihmisiä pampulla. Uutisfilmissä oli kohtaus, jossa useat poliisit pamputtivat miehiä, jotka nostivat kätensä pään suojaksi. Uutistenlukijan mukaan yksi pamputetuista oli Gerry Fitt, parlamentin jäsen. 

Nora Webster teoksen sivuille on saatu mahtumaan myös kuin ohimennen katolisten ja protestanttien kahakointia, jopa IRA mainitaan. Myöhemmin kirjoitetaan työläisten ammattiliittoasioista ja pahemmista mellakoista, joissa kuoli ihmisiä poliisien ammuttua marssijoita. Kirjailijan tarinassa Nora Webster on kuitenkin pääosassa ja Irlannin 60-luvun tapahtumat sijoittuvat taka-alalle. Ehkä näiden tapahtumien korostaminen olisi tuonut hieman enemmän särmää tähän tarinaan, sillä nyt tuntui kuin kirjailijakin olisi kohdellut päähenkilöä silkkihansikkain niin kuin kaikki muutkin läheiset ja paikkakunnan asukkaat. Päähenkilö ei kuitenkaan saanut murehtia rauhassa. Jotain tästä kirjasta jäi nyt puuttumaan. Kirjan aihe oli todella surullinen, mutta kirjailija ei nyt oikein tavoittanut tunnetasolla surua ja murhetta, kyynelkanavat eivät auenneet ja tunteita ei näytetty. Voiko aviopuolison kuolema olla näin viileän tunteeton?

Nora polvistui ja syötti kirjeet verkkaisesti tuleen yhden kerrallaan. Hän mietti, miten paljon oli tapahtunut sen jälkeen kun ne oli kirjoitettu ja miten ne kuuluivat aikaan, joka oli mennyt eikä palaisi. Niin olivat asiat, niin oli elämä edennyt. 

Colm Tóibín, Nora Webster ***
suom. Kaijamari Sivill
Tammen Keltainen kirjasto 2016
s. 410
englanninkielinen alkuteos Nora Webster 2014

Tóibín Colm: Brooklyn

Ompun bloggaus
Bleuen bloggaus
Leena Lumin bloggaus
Ullan bloggaus
Arjan bloggaus
 

Sanna Tahvanainen: Lohikäärmeunia

Bellan äiti ei saa nukuttua. Hän on liian väsynyt nukahtamaan. Miten voi olla liian väsynyt nukahtamaan? Bella saa unen päästä kiinni aina heti paikalla.

Sanna Tahvanaisen ja kuvittaja  Jenny Lucanderin lastenkirja Lohikäärmeunia on todella hurmaava kuvitukseltaan ja laittaa pohtimaan lapsen näkökulmasta sitä miksi aikuinen on väsynyt, kiireinen ja siitä johtuen ei pysty nukkumaan. Tämä voi olla monessa perheessä arkipäivää. Bellan äiti tekee öisin töitä, sillä hänen yhteistyökumppaninsa asuvat Kiinassa ja Kiinassa on silloin aamu, kun meillä on yö. Bellan äiti on siksi aivan sekaisin unirytmiltään. Bella haluaisi auttaa äitiään nukkumaan. Sanna Tahvanainen on suomalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija, joka toimii myös kolumnistina. Kirjailija on kirjoittanut lastenkirjojen ohella myöskin romaaneja, runokokoelmia, näytelmiä ja kuunnelmia. Kuvittaja Jenny Lucander on kuvittanut lastenkirjoja, oppimateriaaleja ja lehtikuvituksia.

Bella käskee äidin laskea lampaita. Silloin uni tulee. Äiti ei halua laskea lampaita. Hän sanoo että kurkkua kutittaa heti kun hän vain ajatteleekin lampaita. Sen sijaan äiti haluaa laskea asioita jotka alkavat A:lla.

Alijäämä.

Arvopaperipörssi.

Asuntolainan korkovähennys.

Aliravitsemus.

Avustuspaketti.

Asidofilus bifidus. 

Bella on huolissaan siitä, että äiti ei nuku, sillä Bellan ei tarvitse kuin laittaa pää tyynyyn, niin hän nukkuu. Kirjan lapsi on ottanut aikuisen roolin siinä, että Bella hoivaa iltaisin äitiään saadakseen tämän unten maille. Asiahan pitäisi olla päinvastoin. Vanhemman pitäisi huolehtia lapsestaan, eikä päinvastoin. Onneksi Bella keksii huomaamattaan ratkaisun asiaan, sillä eräänä iltana hän tulee sanoneeksi hyvän yön toivotuksen sijaan katso lohikäärmeunia ja kuin taikasauvasta äiti nukahtaa ja näkee lohikäärmeunia. Aika metka ratkaisu. Lapset ovat taitavia ja heillä on mielikuvitusta, niin myös tämän kirjan kirjoittajalla ja kuvittajalla. Kuvitus on aivan uskomattoman hieno ja kirjan tarina on arkipäivään sijoittuva, mutta unet ovat fantasiaa. Tässä kirjassa tarina ja kuvitus vahvistavat toisiaan ja luovat huikean satumaailman.

Sanna Tahvanainen, Lohikäärmeunia *****
suom. Katriina Huttunen
loistava kuvitus Jenny Lucander
Schildts & Söderströms 2015
s. 34
Dröm och drakar 2015

Viivin bloggaus