Vaasankadulla sijaitsevan yksiön ikkunat antoivat sisäpihalle, jonka hailakat valot eivät kantaneet sisään kuudenteen kerrokseen. Tuuli ujelsi seinien välissä kuin etsien pääsyä asuntoon. Ääni oli melankolinen mutta jollain tapaa rauhoittava.
Max Seeckin Varjeltu dekkarin tapahtumat sijoittuivat syksyiseen Helsinkiin. Päähenkilö Milo Perho oli sairaalassa hoidettavana, ja Marko Rehnin työryhmä sai erikoisen itsemurhatapauksen hoidettavakseen, sillä tapaus laajeni yllättäen vuosia kestäneeksi rikosryppääksi. Varjeltu on Milo-sarja kolmas osa. Kirjassa sukelletaan masentuneiden ja psykoterapiaa saavien henkilöiden maailmaan, jotka kaikki tekivät itsemurhan.
Mustat hiukset olivat sateen kastelemat, ja ne peittivät osan poskista. Kasvot olivat silmiinpistävän kalpeat, aivan kuin nainen olisi levittänyt niille valkoista puuteria. Pimeässä rajussa sateessa seisovan naisen kasvoissa ja silmissä oli jotakin pelottavaa.
Max Seeck on luonut kirjan pääpahiksesta pelottavan hahmon, Blackswanin. En todellakaan haluaisi kyseistä henkilöä oven taakse kolkuttelemaan mihinkään aikaan vuorokaudesta. Blackswan oli saanut tehdä ikäviä rikoksiaan jo pitkään. Oli ne tietysti pistäneet poliisien silmiin jo aiemminkin, joten rikoksista löytyi materiaalia mm. tietyn mallisia kaulakoruja.
Hän tiesi ettei isä ollut siellä. Ja silti hän saattoi nähdä tämän synkän hahmon nojatuolissa. Muisto oli liian elävä. Hänen olisi päästävä ulos tästä talosta. Hänen olisi saatava jotakin muuta ajateltavaa.
Joistakin vanhemmista kehittyy todella pahoja tyyppejä, ja heidän lapsistaankin voi kehittyä pahoja tyyppejä, niin kuin Varjeltu kirja näyttää. Kirja on kuitenkin fiktiota, mutta hyvin ja sujuvalla ja todella koukuttavalla tavalla kirjoitettu. Miten päähenkilölle Milolle kävi sairaalassa. Ainakin hän ehti profiloida hyvin tarkasti rikollisen. Tapaus kosketti kovasti Miloa, sillä myös hänen isänsä oli tehnyt itsemurhan, Milon ollessa teini- ikäinen. Milon mielessä pyöri edelleen kysymys, miksi isä teki itsemurhan.
Max Seeckin Varjeltu dekkarissa selvitettiin ihmismielen synkkiä pohjavirtoja.
Max Seeck, Varjeltu *****
Tammi 2026
s. 351
Dekkari
Milo-sarjan 3. osa
Mielenterveys
Psykoterapia
Max Seeck: Merkitty
Max Seeck: Petetty

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti